Reissu on jatkunut takaisin Buenos Airesiin, josta
suuntaamme seuraavaksi tutumpiin maisemiin Suomeen! Sitä ennen uppoutukaamme
kuitenkin hetkeksi reissun viimeisiin pyörteisiin kuulumisten muodossa.
Lauantaina 17.10. jatkoimme matkaamme Bolivian
pääkaupungista La Pazista Santa Cruziin, itäiseen Boliviaan. Matkaseuranamme bussissa
meillä oli paikallisten lisäksi tanskalainen viisikymppinen nainen, jonka
tarinoita kuunnellessani näin edessäni tulevaisuuteni. ;) Nainen kiersi
maailmaa yhä, tehden välillä töitä ja keräten rahaa, sitten taas matkustaen.
Nainen oli urheilullinen taiteilija ja ulkomuodostaankin luovuuden huomasi,
mutta ensimmäisenä silmät kiinnittyivät maagiseen olemukseensa. Kun ihmisessä
yhdistyy elämänkokemusten tuoma sydämen lämpö ja viisaus vahvaan energiseen
kipinään, näkee itse kukin valintojen vahvan vaikutuksen. Hersyvä nauru,
kirkkaasti tuikkivat silmät, hyvinvoiva fyysinen olemus ja sydämestä kumpuava erityislaatuinen
lämpö toisen kohdatessa – ihminen on todella elänyt itsensä kanssa linjassa
elämäänsä. J
Vanhassa työssäni kuntokeskuksessa tapasin liian paljon elämän romuttamia
ihmisiä, jotka myöhemmällä iällä etsivät sitä omaa pientä hetkeä kaoottisen arjen
keskellä. Mutta miksi? Miksi ja ketä varten elämä on rakennettu sellaiseksi
kuin se on rakennettu jos lopputulos on mitä on? Ja kuka siitä on viimekädessä
vastuussa jos ei henkilö itse? J
Senioreitakin ohjatessani pääsin ohjaamaan ihmisiä, jotka 80 – vuotiaanakin ovat
paremmassa fyysisessä kunnossa ja henkisessä vireessä kuin taas toiset jo 50 –
vuotiaina. Sain uudestaan ja uudestaan yllättyä siitä, että vuosikymmenten
toimistossa ja palavereissa istumisen jälkeen ihminen ei välttämättä pääse
lattialta ylös ilman apua, vaikka eläkevuodet olisivat kaukana edessäpäin. Toisilla
taas jalka nousee kattoon ja silmistä ei ole pilke kadonnut vaikka ikää olisi
lähemmäs 90. Kyllä se katse kääntyy väkisinkin kohti perustavanlaatuisia
arvokysymyksiä. Ketä varten suoritamme älyttömässä oravanpyörässä, jos se
pahimmillaan vie niin paljon?
Iäkkäänä elo voisi näyttää myös tältä ;) (kuva: google)
Etenkin entisaikaan aikuistumiseen liitettiin tiettyjä
odotuksia vakavoitumisesta. Ehkä siksi kovin monet ihmiset vähitellen vanhetessaan
muuttuvat kovin vakaviksi. Työelämä on vaatinut tiettyä roolia, jossa” turhan
nauramiselle” ei ole sijaa. Ehkä elämä on myös ollut henkisesti kuluttavaa ja
tuonut vuosikymmenten saatossa eteen paljon myös kolikon kääntöpuolia. Ehkä
elämä on vain pyyhkinyt hymyn pois? Mutta voi kuinka sytyttävää onkaan nähdä
seniori-ikäisiä, joilta elämä ei ole hymyä varastanut! Ja jos pilke silmissäkin
on säilynyt ja hymy kumpuaa sydämestä asti, tuntuu se miltei liikuttavalta
kaikessa harvinaisuudessaan! Itse olen onneksi hakeutunut aloille, joissa hymyileminen
ja tuo ”turhan nauraminen” on jopa suotavaa. :D Ja olenkin rakentanut elämäni
vahvistamaan tuota sisältä kumpuavaa tunnetta, jota onnellisuudeksikin
kutsutaan, jotta en hymyäni menettäisi, vaan se vahvistuisi vuosien saatossa. Nimittäin
noustuani aikanaan elon synkistä vesistä valoisimmille poluille, ei
kiitollisuuteni elämää kohtaan voisi olla suurempaa. Päiväni starttaavat
hymyllä ja ilokseni aina toisinaan tuntemattomien ihmisten kanssa syntyy
mukavia hetkiä hymyn kautta. Etenkin vanhemmat ihmiset tapaavat joskus lähestyä ja
kiittää hymystä, joka piristi päiväänsä. J
Toki aina toisinaan väsyttää eikä jaksa, mutta siellä se uinuu vain pinnan alla
odottaessaan taas ulospääsyään. ;)
Smile, life is so worth it ;)
Yksi idoleistani on isäni äiti, mamma 87v. Mamma on ollut
uskomattoman aktiivinen koko pitkän elämänsä, ja lapsuudesta muistan mamman
aina aktiivisesti liikkuvan meidän serkusten kanssa. Hän oli mukana laskemassa
mäkeä, metsässä, lenkeillä, hiihtämässä, uimassa mökillä, pelaamassa sulkapalloa
tai muita ulkopelejä. Hän ja edesmennyt pappani hiihtivät aktiivisesti ja kilpaa
ja harjoituspäiväkirjoista onkin ihmetelty uskomattomia harjoitusmääriä
nykypäivän kuntoliikkujiin verrattuna. Ja tuo kaikki on tehty ruumiillisen työn
päälle. Pappani yhtenä esimerkkipäivänä juoksi Riihimäeltä Lavintoon, teki
kahdeksan tuntia halkohommia ja juoksi Tervakosken kautta takaisin Riihimäelle.
Eli maratonin kilometrit ja 8 tunnin halkohommat päälle, yhtenä
harjoituspäivänä… J
Mamma on harjoituspäiväkirjojen mukaan juossut ylämäkitesteissä pappaa
nopeampia aikoja, ja muistanpa itsekin kun vielä yli 80 – vuotiaana mamma
veteli ylämäkispurtteja ennen hiihtokauden alkua ja on seniorivuosillaan
hiihtänyt enemmän kuin moni nuorempi kuntohiihtäjä kaudessa, samalla ohi
pyyhkien. J
Nykyään hän käy päivätoiminnassa kahdesti viikossa, ja kuntojumpat ja
kävelylenkit siellä ovat kuulemma hieman tylsiä, enkä ihmettele, jalka kun
nousisi yhä yhtä korkealle kuin useamman vuosikymmenen nuoremmilla! Kiskon vanha
historiikki kertoo seuraavaa: Hiihdossa
lienee kaikkien aikojen Kiskon parhaaksi arvioitava Maili Sokka, joka hiihtävän
aviomiehensä Olavin kanssa hallitsi vuosikaudet markkinoita (Visakisko 1913
– 1972, sivu 75, Osmo Koivu). J
Katsoin kerran dokumentin yli satavuotiaista ihmisistä, ja
merkittävä yhdistävä tekijä kaikilla oli fyysisen aktiivisuuden lisäksi henkisesti
virikkeellisen ympäristön säilyttäminen. Jollain se oli uskonto ja sen harjoittaminen,
toisella kirjallisuuden harrastaminen. Kaikki dokumentin ihmiset olivat myös selvästi
tehneet elämässään valintojaan sydämestään käsin, rakentaneet valinnoillaan
onnellisuuttaan ja siten vähentäneet stressin määrää. Muistan dokumentista
erään satavuotiaan humoristisen pilkkeen silmäkulmassa, tämän tehdessä
päivittäistä kuntosalitreeniään! Dokumentti nousi taas mieleeni tavatessamme
tuon tanskalaisen, vaikkakin puoli vuosisataa näitä senioreita nuoremman, mutta
kuitenkin epätyypillisen ikäluokkaansa edustavan mahtavan naisen! Ja omat
valinnat saivat vain vahvistusta osakseen, naisen tarinoita kuunnellessa. Voi
kunpa kaikki saisivat rohkeutta ja varmuutta toteuttaa unelmiaan, antaa pelon
väistyä ja elää elämäänsä sydän edellä. Meillä ihmisillä kun olisi potentiaalia
jakaa niin paljon enemmän hyvää ympärillemme. J
Karpo näyttää mallia <3
Saavuimme Santa Cruziin sunnuntaina noin 18 tunnin
bussimatkan jäljiltä ja heitimme hyvästit uudelle tuttavallemme. Majoituimme
keskustaan ja vietimme iltapäivän tutustuen Santa Cruzin sunnuntain tunnelmissa
uinuvaan keskustaan. Illalla kävimme syömässä (yllättäen) taas intialaista
ruokaa! La Pazissa intialaista ravintolaa pyörittävät ihmiset pyörittävät
toista samanmoista myös Santa Cruzissa, joten saimme vatsat täyteen
punjabilaisilla herkuilla ja nukuimme maittavat yöunet. Maanantaina päivä kului
hieman vilkkaampaan kaupunkiin tutustuen, kunnes alkuillasta hyppäsimme Asuncióniin,
Paraguayhin suuntaavaan bussiin. Matkan piti kestää 24 tuntia, mutta kuten
olemme jo tälläkin reissulla tottuneet, aikataulut ovat vain suuntaa antavia, ja
matka kesti kaikkinensa miltei 30 tuntia. Valtaosan matkasta bussi rynkytti
kuoppaisilla teillä keskellä ei mitään. Paraguayssa asutus on keskittynyt
pääkaupungin, Asunciónin ympärille, eikä pohjoisemmassa ollut yhtään mitään; vain
tyhjää, toisinaan peltomaista, toisinaan kuivempaa maisemaa. Raja-asemakin
sijaitsi vasta neljän tunnin päässä rajan ylittämisestä. Olimme varanneet
matkaan hieman evästä ja vettä, ajatuksenamme ostaa matkan varrelta lisää kuten
kaikilla aiemmillakin bussimatkoilla olemme tehneet. Tällä kertaa tehtävä ei
ollutkaan yhtä helppo, koska oletettavasti keskellä tyhjyyttä ei montaa
kioskimyyjää ole. :D Bussimatkaan sisältyi aamupala ja lounas, kuten bussimatkoihin
Etelä-Amerikassa on usein sisältynyt, mutta ainakaan näissä halvemmissa
busseissa kasvisvaihtoehtoa ei ole, joten 30 tunnin matka osoittautui hieman nälkäiseksi
ja janoiseksi. J
Söimme kana-annoksen ohessa tarjoiltua kuivaa, kylmähköä valkoista riisiä ja
laukustamme löytyneitä hedelmiä. Bussissa oli todella hikistä ja kuumaa, joten
vesivarastommekin kuumenivat miltei polttaviksi ja odotimme vain milloin saisimme
ostaa kylmää vettä! Raja-asemalla ja eräällä huoltoasemalla bussin pysähtyessä
tankkaamaan saimme vettä ostaaksemme, mutta jo tuttuun tapaan mitään
kasvisvaihtoehtoja ei tarjolla ollut. Huoltoasemalla oli iso vitriini täynnä
vehnämössöä, joten kyselin olisiko joku paahtoleivistä tai empanadoista edes
pelkällä quesolla, mutta ei. J Ostimme siis
aktiiviliikkujan vatsan täytteeksi aiemmin syömämme ravintoarvollisesti täydellisen valkoisen riisin
lisäksi esimerkillisesti sipsejä, ja matka pääsi jatkumaan.
Santa Cruz - Asunción bussi
Uni maittaa bussissakin, olemme matkustaneet busseissa Etelä-Amerikassa parisataa tuntia! Älyttömältä kuulostavaa määrää selittää todella pitkät välimatkat, olemme hyödyntäneet bussimatkoja tehden ne öiseen aikaan, jolloin säästämme majoituksessa!
Asuncióniin yöllä saavuttuamme pääsimme perille hostelliin
ja painoimme päämme bussimatkan jäljiltä väsyneinä tyynyyn. Seuraavana aamuna
lähdimme tutustumaan Asuncióniin ja söimme lounaan kaupungilla. Paraguayssa ei
ole turismia juurikaan verrattuna muihin Etelä-Amerikan maihin, ja tunnelma
kaupungissa olikin yllättävän unelias. Asukkaita Paraguayssa on kuusi miljoonaa
ja Paraguay on Latinalaisen Amerikan homogeenisimpiä maita: pääosa väestöstä on
espanjalaisten ja guarani-intiaanien jälkeläisiä, ja espanja ja guarani ovat
myös maan valtakielet. Kasvisruokaa ei Boliviaan verrattuna ollut helppo
löytää, mutta espanjan jo vähitellen taittuessa paria sanaa enemmän, teki eräs
ravintola meille pyynnöstämme lounaan ilman lihaa ja nautiskelimme
kiireettömyydestä lounaan äärellä. Illalla suuntasin ISKCONin temppelille,
jonne olin aiemmin jo hostellilta soittanut varmistaakseni osoitteen.
Nautiskelin Aarti-seremoniasta ja tutustuin mukaviin ihmisiin. Temppelillä asuu
vain yksi ihminen, mutta juhlissa ja kirtaneissa käy parhaimmillaan kymmeniä
ihmisiä. J
Olen janonnut kirtania nyt kolme kuukautta, eikä aikataulumme ole osunut yksiin
Argentiinan tai Paraguayn temppeleiden kirtan-aikataulujen kanssa! Onneksi on
Youtube.. J
Hare Krishna!
A.C. Bhaktivedanta Swami Prabhupada, mies joka toi Krishna-liikkeen länteen
Paraguayssa saattaa tovin tuntea itsensä rikkaaksi, nostellessaan satatonnisia ja maksaessaan 36 000 arvoisen lounaslaskun :D Oikeastihan tuo lounas juomineen maksoi kahdelta siis euroissa yhteensä alle 6e.
Anteeksi, me vaan haluttaisiin sitä rahaa nostaa.. Kun tuima vartija katsoo sinua käsi aseella. :D
Happy girls in Asunción
Sad boy in Asunción
Jatkoimme Asunciónista Ciudad del Esteen torstaina 22.10.
Noin kuuden tunnin bussimatka sujui silmät kiinni liimattuina hostellin
kirjanvaihto-hyllystä löytämääni kirjaan. Radha – niminen kirja kertoi 1950 –luvulla
Rishikeshiin, Intiaan Swami Sivanandan ashramiin lähteneestä naisesta, joka
myöhemmin levitti Sivanandan sanomaa länteen. Kirja oli mukaansatempaava ja
inspiroiva, ja ohjasikin minua myöhemmin reissussa uusiin kokemuksiin. Saavuimme
illan jo pimennyttyä Ciudad del Esteen ja lähdimme kävelemään kohti
rajanylitysasemaa Brasiliaan päin. Kello oli jo paljon kun saimme virallisuudet
hoidettua ja saavuimme Brasilian puolelle, majoituimme löytämäämme hostelliin
ja vaivuimme uneen. Aamulla lähdimme kohti kuuluisia Iguazun putouksia!
Putoukset ovat maailman upeimpien vesiputousten joukossa, eivätkä suotta.
Ihastelimme vaikuttavia näkymiä kävellen rakennettua maisemareittiä ja kastuen
Devil’s Throatin kohinassa. Putoukset sijaitsevat Iguacu-joessa, Brasilian ja
Argentiinan rajalla. Putouksia on 2,7 kilometrin matkalla yhteensä 275, ja
korkeimmat niistä ovat jopa 80 metriä korkeita. Niin vaikuttavaa kuin
putouksilla olikin, pohdimme lounaan äärellä näitä turismin valtaamia ”maailman
ihmeitä”. Machu Picchu, Taj Mahal ja putoukset ovat kaikki olleet todella
hienoja kokemuksia, mutta massaturismi kyllä jotenkin laimentaa kokemusta.
Sadoittain tai tuhansittain ihmisiä kävelemässä jonoissa jonnekin, jossa
pääasia on vain räpsiä tuhat selfietä. :D Ei ole aikaa eikä tilaa aistia
paikkaa ja sen tunnelmaa. Hienoimmat kokemukset itselleni tälläkin reissulla
ovat löytyneet muualta, yllättävistä tilanteista, kohtaamisista ja hieman
syrjäisemmistä paikoista. Perulaisessa viidakossa tai Bolivialaisessa kylässä,
kauempana turistimassoista, aidompien tilanteiden äärellä. J
Ihan perseestä tää reissaaminen ja nää putouksetki ja tukkaki kastuu ja onks pakko ottaa kuvaa ja tuuleeki vielä.. :D
Kaveri!
Brasiliasta jatkoimme Argentiinan puolelle, saimme kyydin
rajalle, josta jatkoimme kävellen kohti Puerto Iguazun kaupungin bussiasemaa.
Ostimme bussiliput yöbussiin Buenos Airesiin, josta jatkaisimme saman tien
lautalla Uruguayhin. Koska olimme viime tingassa liikenteessä, saimme tuntuvan
alennuksen astetta paremman luokan cama-paikoista, joissa istuin kääntyy hieman
enemmän makuuasentoon ja hintaan kuuluu tyynyt, viltit, elokuvia ja tarjoilua,
jonka sai myös valita kasvisvaihtoehdoksi! Matka Buenos Airesiin sujui siis
hyvin leppoisasti elokuvia katsellen ja viskiä nauttien. :D Tarjoilija kävi
kysymässä haluammeko alkudrinkit, ja jotenkin en ymmärtänyt busseissa
tarjoiltavan alkoholia joten vastasin vain Si,
si ja pian huomasinkin saavani viskilasillisen. En voi edes haistaa viskin
hajua, saati maistaa sitä (yyh) joten Pepe kävi kaatamassa iloliemet pois ja
jatkoimme pelkän ruoan parissa. :D Puoliltapäivin saavuimme Buenos Airesiin,
Retiron bussiterminaaliin. Tapasimme bussiterminaalin ulkopuolella hätääntyneen
naisen, jolta oli juuri varastettu käsilaukku. Hän oli vaaleahiuksinen, ulkoasultaan
varakkaan oloinen länsimaalainen nainen, ja varmasti siten oiva kohde tuolle
varkaiden klassiselle kikalle. Hänen päälleen oli ruiskutettu jotain ainetta, ja
yhtäkkiä ympäriltä löytyi paljon avuliaita auttajia pyyhkimään tuota muka
linnunpaskaa pois. Ja kas kummaa, siinä hötäkässä käsilaukku oli viety.
Juttelimme naisen kanssa tovin, ajattelin että se on hänelle tärkeää oltuaan
niin hätääntynyt tapauksen jälkeen, ja jatkoimme sitten matkaa kävellen kohti
satamaa. Emme ole joutuneet mihinkään epämääräisiin tilanteisiin tai kusetusten
kohteeksi La Pazin varkausyritystä lukuun ottamatta. Ehkäpä reissussa
rähjääntyneet reissaajat eivät näytä niin oivallisilta kohteilta kuin
kaupunkilomaa viettävät varakkaamman oloiset turistit?
Ostimme satamasta lauttaliput Coloniaan, Uruguayhin, ja jatkoyhteydet
bussiin kohti pääkaupunkia Montevideota. Saavuimme Montevideoon myöhään illalla
ja majoituimme lähelle keskustaa. Vaihdoimme parin yön jälkeen halvempaan
hostelliin lähelle Sivananda-joogakeskusta, jonka löysin netistä kuin aiemmin
lukemani kirjan ohjaamana. Ajatuksenamme oli rentoutua Uruguayssa joogaten,
ulkoillen ja urheillen, kokata itse ruokaa ja nukkua hyvin ennen paluutamme
Suomeen. Hostelli, jossa päädyimme loppuajan viettämään, oli muuten oikein
oivallinen, mutta hieman homeinen ja jaetuista kylpyhuoneista loppui aina
lämmin vesi kesken yhden ihmisen käytyä suihkussa. :D Saimme kuitenkin kokata
itse hieman ravinteikkaampia ruokia ja käyttää ilmaiseksi hostellin
polkupyöriä! Kävimme myös muutaman kerran ulkona syömässä, Montevideosta kun
löytyy kasvisravintoloitakin! Ruoka ei kuitenkaan ollut kummoista ja syykin
selvisi ruokakaupassa; löysin viereisestä Supermercadosta kaksi maustetta. :D
Emme siis kovin kummoisia itämaisia elämyksiä saaneet itsekään taiottua, mutta
suuret salaatit ja papusörsselit tekivät terää vehnähöttöjen jäljiltä. J Pyöräilimme viikon
aikana ympäri kaupunkia, juoksimme rannassa, kävin tiiviisti joogaamassa
Sivananda-keskuksessa ja nautimme hostellin boheemien asukkaiden seurasta.
Sainpahan kaverin Montevideolaiselta kaverilta suosituksen hyvästä
kuntosalistakin, jossa hiki lensi treenin tiimellyksessä!
Paikallisia jalkapallofaneja valmistautumassa illan otteluun Montevideossa
Vakavasti otettava aikuinen ihminen tässä hei!
Muistan lukeneeni joskus naistenlehdestä (jotka ovat toisinaan täynnä niin hauskoja stereotypioita että niistä saa hyviä naurukohtauksia) pariskunnasta, joilla oli ikää hieman päälle 30 ja halusivat muutosleikkiin, koska eihän kolmekymppisenä voi enää pukeutua farkkuihin ja huppareihin. Ja sittenpä heille tehtiin uusi hieno jakkupuku-tyyli, jollaisen minäkin ilmeisesti ikäni puolesta todella tarvitsisin. Hiihdonopettajan työssäni siitä olisi todella paljon hyötyä, Tai viime kesän kesätyössäni varastomiehenä. Myös muista "joka naisen must have -tuotteista" kuten asusteilla tilaisuuteen kuin tilaisuuteen muunneltavasta pikkumustasta olisi uskomattoman paljon hyötyä elämässäni. Voiko sen muunnella koiralenkiltä joogasalille? S-markettiin salaattiostoksille? Kolmen kuukauden reppureissulle Etelä-Amerikkaan...? Pitääkö minun palkata stylisti? Venatkaa hyppään ensin tästä keinusta pois..
Nojoo, ehkä en enää sano mitään.
Pepe kokkaamassa hostellin keittiössä. Lopputuotos oli eri hyvää :)
Sunnuntaina 1.11. jatkoimme matkaa lautalla takaisin Buenos
Airesiin. Pepe varasi meille synttäreideni kunniaksi hieman paremman hotellin,
ja homeisten hostellien jälkeen tämä tuntuu ihan mukavalta. :D Maanantaina 2.11.
täytin 33 vuotta ja kävin 90 minuutin hieronnassa, jonka aikana Pepe oli
hankkinut hotellihuoneeseemme viiden lajin intialaisen päivällisen ja ostanut
minulle kakun kynttilöineen! :D Melkoisen passeli syntymän juhlapäivä. <3
Birthday girl
Reissua on nyt takana kolme kuukautta ja keskiviikkona
matkaamme takaisin Suomeen. Olemme saaneet kokea uskomattoman paljon; telluilua
Chilessä ja Argentiinassa, kaupunkeja ja kyliä Chilessä, Tulimaa ja Patagonia
mahtavine jäätikköineen, elämänmenoa Boliviassa niin kaivoksessa kuin aurinkojumalan
saarellakin, uskonnollisia juhlia, elämää eläimineen Perulaisessa viidakossa,
mahtava Machu Picchu, Paraguay, jota turismi ei ole pilannut, yhdet maailman
mahtavimmista vesiputouksista Brasiliassa sekä modernimpi Uruguay, jonka
presidentti muuten elää simppeliä elämää ja on kasvissyöjä J Olemme matkanneet
bussilla maiden välillä, nähneet maisemien muuttuvan ääripäästä toiseen,
kokeneet erilaisia tunnelmia ”eurooppalaisista suurkaupungeista” Etelä-Amerikan
köyhimpiin kyliin. Ennen kaikkea olemme tavanneet mahtavia ihmisiä, oppineet
taas paljon uutta ja toivottavasti avartaneet näkemystämme edes hieman. J Ja koska kerroksia
riisumalla on kulkuriluonteeni päässyt vahvistumaan, ei matka pitkäksi aikaa
Suomeenkaan pysähdy sinne saavuttuamme. 30.11. matkani jatkuu Intiaan, jossa
asun puoli vuotta ensi kevääseen saakka. Pepe jää Karpo-pojan kanssa Leville ja
tiemme kohtaavat taas keväällä palattuani Suomeen. Intiassa tulen tekemään
vapaaehtoistöitä ja asumaan yli puolet ajasta ashramissa harjoittaen joogaa.
Kesäksi tulen Suomeen kesätöihin, jonka jälkeen toteutuukin taas yksi teini-iän
unelmistani.. Mutta kaikki ajallaan ja jatkan taas kirjoittelua Intian
tunnelmista joulukuun alussa. J
:) (kuva: google)
Tiesittekö muuten että marraskuun nimi tulee kuollutta
merkitsevästä marras – sanasta? Marraskuussa routa makaa ”martaana” ja kasvit
valmistautuvat talveen, kuten Suomenusko – sivustolla kerrotaan. Itselleni
marraskuu onkin aina ollut tuollainen valmistava kuukausi, ennen uuteen aikaan
astumista. Nyt marraskuun alussa, palattuani Suomeen, aion nauttia rakkaiden
seurasta, halia Karpoa puolen vuoden edestä ja tankata terveellistä ruokaa. Sitten
astun uusiin seikkailuihin, antaen sydämen johdattaa minne polkuni viekin.
Sydämen valoa kaikille. J
