29.9.2015 Interski 2015 telemarkkaajan silmin

Interski on neljän vuoden välein järjestettävä kongressitapahtuma hiihdonopetusalalla työskenteleville ihmisille ympäri maailmaa. Tarkoituksena on tutustua eri maiden hiihdonopetusjärjestelmiin ja verkostoitua alan ihmisten kanssa. Interskin kohokohtana ovat demoshowt, joissa eri maiden edustusjoukkueet esittelevät osaamistaan pääasiassa kuviolaskuin. Muu pääpaino on workshopeissa ja luennoissa, joita kukin maa järjestää omien teemojensa mukaisesti.

Vuoden 2015 Interski järjestettiin 5.9. – 12.9. maailman eteläisimmässä hiihtokeskuksessa Cerro Castorissa, Ushuaiassa, Argentiinassa. Ushuaia sijaitsee Tulimaassa (Tierra Del Fuego), Argentiinan eteläisimmässä osassa sijaitsevassa saaristossa. Viimeisimmät aiemmat Interski – tapahtumat on järjestetty St. Antonissa, Itävallassa (2011) ja Etelä-Koreassa (2007). Koko Interski on saanut alkunsa vuonna 1951 Zursissa, Itävallassa ja onkin nykyään alan laajin kansainvälinen foorumi.

Cerro Castor

Matkalla ylöspäin

Cerro Castor

Keskuksesta löytyy myös monille tuttuja munamankeleita!

Interski 2015 starttasi 5.9.2015 Suomen joukkueen yhteisellä tervetuliaiskokoontumisella. Suomen joukkue oli osanottajamäärältään suurin, noin 80 osallistujallaan. Osa joukkueesta kuuluu edustusjoukkueisiin eli demotiimeihin; Suomen telemark-joukkueessa jäseniä on 7, alppihiihdon edustusjoukkueessa 7, lumilauta-tiimissä 5 ja maastohiihtoa edustamassa 3 henkilöä. Mukana oli myös Shory:n eli Suomen Hiihdonopettajat Ry:n kouluttajia ja Levin edustajia, Levin oltua ehdokkaana järjestämään seuraavaa Interskitä vuonna 2019. Loput osallistujista olivat mukana delegaatiossa oppimassa uutta osallistuen workshoppeihin ja luennoille, kannustamassa demojoukkueita sekä verkostoitumassa kollegoihin ympäri maailmaa.

Suomen joukkue!

Itse lähdimme matkaan telemark-suksin. Telemark sai alkunsa Norjassa 1800-luvun puolivälissä, jolloin hiihtoa harrastettiin ensimmäisiä kertoja myös huvina ja urheiluna. Nykyaikaisen telemarkin alkuna pidetään Telemarkin maakunnasta kotoisin olevan Sondre Norheimin, aikansa "hiihtopummin" ja nykyaikaisen hiihdon isän, osallistumista Kristianiassa (nykyisessä Oslossa) hiihtokilpailuun vuonna 1868 (Wikipedia). Telemarkin kautta maailmalle esiteltiin uusi käännöstyyppi ja uudenlaiset välineet. Vuosikymmeniä telemark oli lajina unohduksissa, kunnes 1970 – luvulla laji herätettiin henkiin Yhdysvalloissa vapaalaskijoiden toimesta. Eurooppaan telemark palasi 1980 – luvulla, kuitenkin vain pienten piirien pariin. 1990 – luvulla lajin suosio kasvoi suuresti harrastajamäärien, välinetarjonnan ja kilpailutoiminnan lisääntyessä voimakkaasti. Telemark on kaikista hiihtolajeista perinteisin ja monipuolisin ja se onkin kaikkien laskettelutekniikoiden kantamuoto; siitä ovat muutkin alppilajit myöhemmin syntyneet.

Telemarkhiihtoa Chillanissa, Chilessä

Ja sitä itseään El Coloradossa, Chilessä!

Portillossa, Chilessä, Pepe kyykkii menemään!

Corralcossa, Chilessä, päästiin laskemaan telemarkia erilaisissa olosuhteissa lumen ollessa raskasta ja märkää

Portillossa tellu taittui puuterin pöllytessä

Reissatessamme ennen Interskitä miltei kuukauden laskien Chilessä, oli itsestään selvää lähteä matkaan ykköslajimme välinein. Pepe kuuluu Suomen telemark-edustusjoukkueeseen, joten hän tietenkin lähti matkaan tiiminsä suksilla. Itse olen viime vuosina hurahtanut telemarkiin lopullisesti, suurimpina syinä tuo oma henkilökohtainen valmentajani ;) sekä lajissa kiehtova fyysisyys ja vapauden elementti. Harvasta asiasta saan yhtä hyviä fiiliksiä kuin kyykkien rinteissä tai niiden ulkopuolella, alppihiihto vain tuntuu ”maailmaltaan jäykältä” verrattuna telemarkkiin. Vitsailinkin reissusta ja välineistä kysyville että en kai minä nyt hyvää reissua millään alppisuksilla pilaa! No, vitsit vitsinä, alppisuksillahan sitä hiihdonopettajanakin suurimman osan ajasta viettää, mutta ehkäpä juuri siksi vapaa-ajalla on kiva antaa kantapäiden vapautua ja kyykkiä menemään!

Sunnuntai 6.9. starttasi rinnealueisiin tutustumisella. Cerro Castorin hiihtokeskus sijaitsee 35 kilometrin päässä Ushuaian kaupungista, joten eri maiden joukkueet siirtyivät päivittäin keskukseen ja sieltä pois bussikuljetuksin. Itsellemme alue oli jo muodostunut tutuksi telemark-joukkueen saavuttua paikanpäälle jo keskiviikkona ja torstaina, joukkueen harjoitellessa ennen tapahtumaa kuvioitaan kesän laskutauon jäljiltä, minun ja toisen ”huoltajan” kuvaillessa suorituksia. Sunnuntai-iltapäivällä alueeseen tutustumisen jälkeen vuorossa oli alkuseremonia, jossa eri maiden edustusjoukkueet esittäytyivät ja järjestävä taho, kaupunki, ISIA sekä Interski-organisaatio pitivät puheitaan. Illalla ohjelmassa oli vielä avajaisseremonia kaupungissa, mutta myrskyn takia isoimmat seremoniat oli peruttu ja tapahtuma siirretty sisälle halliin, jossa oli puheiden lisäksi tango-esityksiä, soittoesityksiä sekä trapetsitaiteilija esiintymässä kansainväliselle hiihtoyleisölle.

Avajaisten tunnelmaa Suomen joukkueen esittäydyttyä

Demorinne Cerro Castorissa

Suomen joukkuetta

Avajaisten tunnelmaa!

Hyvillä fiiliksillä

Demolaskuja katsomassa

Kannustamassa!

Maanantaina käynnistyivät demoshowt sekä workshopit ja luennot. Ushuaiassa demoshowt olivat vuorossa heti aamupäivällä, niin logististen kuin valaistusteknisten syiden vuoksi. St. Antonissa neljä vuotta sitten showt olivat illalla, ja niistä muodostuikin tapahtuman kohokohta. Ushuaiassa demot jäivät valitettavan vaisuiksi ajankohdan vuoksi. Yleisö ei löytänyt paikalle ja monena päivänä lumisade oli niin sankkaa, että se haittasi näkyvyyttä. Workshopit starttasivat heti demojen jälkeen, hieman ennen puoltapäivää. Aikataulullisesti Cerro Castorin järjestelyt eivät herättäneet suunnatonta tyytyväisyyttä. Koska demot haukkasivat aamupäivästä suuren palan pois, mahtui kuhunkin päivään vain yksi workshop kunkin osallistujan lukujärjestykseen. Aiemmissa Interski –tapahtumissa demojen ollessa illalla, on päivällä ollut workshopeja kahdessa portaassa, joten osallistujat kertoivat saaneensa näistä paljon enemmän irti. Itse olimme aktiivisia joka päivä ja halusimmekin verkostoitua maailman telemark-väkeen ja oppia mahdollisimman paljon. Workshopit alkoivat hieman epäorganisoidusti kaikkien vain levittyessä demorinteen alapuolelle, etukäteen osallistujat eivät saaneet tietoa eri maiden workshopien aiheista tai sisällöistä. Ihmiset yrittivät bongailla itseään kiinnostavia maita ja ryhmiä ja pujahtaa johonkin joukkoon. Itse olimme tutustuneet USA:n telemarkjoukkueeseen jo lauantaina ja paikalla oli myös tuttuja Portillosta; Saksan telemarkin puuhamies Andreas. Etsimme vain tuttuja kasvoja ja oikean näköisiä siteitä alppinistien joukosta, joten marginaalilajin edustajana tehtävämme oli hieman helpompi.

Telemarkkaajia Interskissä! kuva: Telemark Plus e.V.

Telemark DemoTeam Finland ja Joulupukki! kuva: Turismo Ushuaia

Telemarkkaajia oli Interskissä yhteensä noin 50, ja heti ensimmäisestä päivästä alkaen yhteishenki oli vahva ja aktiivinen. Etukäteen en tiennyt onko joka päivälle ohjelmaa telemarkin parissa, joten olin valmistautunut käymään myös alppiworkshopeissa telluineni. Yllätyin todella positiivisesti siitä, että joka päivälle löytyi sisältöä telluilla, jopa enemmän kuin ehdimme osallistua! Useampana päivänä useampi kuin yksi maa järjesti telemark-workshopin, joten valitsimme mieluisimmat. Starttasimme opintoputkemme Australian opetus- ja tekniikka käytäntöihin tutustumalla, jatkoimme Sveitsin ja Uuden-Seelannin opeilla, lopettaen Kanadan näkemyksiin. Tarjolla oli myös USA:n, Slovenian ja Italian workshopeja, jotka jäivät tällä kertaa käymättä läpi. USA jäi väliin tarkoituksellisesti suuresta mielenkiinnosta huolimatta, koska tutustuimme maan kolmeen edustajaan muuten saaden heiltä myös maansa materiaalia opetusohjelmineen. Italian taas jätimme väliin, koska kävimme heidän luennollaan saaden mielikuvaa maan lähestymistavasta.

Australian workshopissa uusi-seelantilaisen Anin kanssa!

Australian workshop

Richard, Australian workshopin vetäjä

Oppeja from Down Under

Australian workshop

Uuden-Seelannin workshop ja vetäjänsä Greg

Uuden-Seelannin workshop

Sveitsin workshop

Bastien, Sveitsin workshopin vetäjä

Kanadan workshop, jota vetämässä Marie Catherine

Kanadan workshop

Workshopien suurin anti on erilainen näkökulma tuttuihin aiheisiin. Oli mielenkiintoista nähdä kuinka erilailla samaa aihetta lähestytään eri maiden opetusohjelmissa. Oli myös todella mielenkiintoista seurata keskustelua tekniikkaeroista ja näkemyksistä siitä, kuinka telemarkia lasketaan. Australian ja Uuden-Seelannin tyyli esimerkiksi poikkeaa melkoisesti omastamme. Erilaiset harjoitteet eri lähtökohdista toivat uutta ajateltavaa omaan laskemiseen ja opettamiseen. On myös aina oman ohjaamisen kannalta mielekästä osallistua erilaisten, eri taustan ja kansallisuuden omaavien ihmisten ohjattavaksi. Herää nimittäin melkoisesti ajatuksia ja inspiraatiota. Itseäni myös aina inspiroi nähdä itseäni taidokkaampia ihmisiä tekemässä jotakin, jossa itselläni on vahva intohimo kehittyä. Onhan se nyt esimerkiksi aikamoista tehdä pariharjoitusta Sveitsin maajoukkueessa laskevan ihmisen kanssa. Ei voi kuin ihastella, inspiroitua ja saada kovasti kimmoketta omiin treeneihin! Niin ja jäädä vähän jälkeen. ;) Pepeähän kun aina saa odotella…

Tai sitten ei. :D Luentoja valitsimme lukujärjestyksestä myös itseämme kiinnostavin aihein. Tsekkien edustaja luennoi lihastyöskentelystä ja paineenjakautumisesta käännöksen aikana telemarkhiihdossa. Hän oli tehnyt väitöskirjan aiheesta, joten luento oli turhankin lyhyt mielekkääseen sisältöönsä nähden. Italian luennolla opimme maan telemark-opetusohjelmasta ja USA:n luennolla kävimme oppimassa telemarkin sijaan maan soveltavan alppihiihdon opetuksesta. Olimme tutustuneen maan soveltavan alppihiihdon laskijaan Geoffiin ja jutelleet aiheesta ja sen vierestä useampana päivänä, joten odotukset luentoa kohtaan olivat korkealla. Ja luento ylitti ne! Olimme saaneet jo ennen luentoa Geoffilta USA:n soveltavan alppihiihdon juuri julkaistun kansion monoskin ja bi-skin opettamisesta. Yllättäen maassa on laji ja sen eteenpäin vieminen paljon pidemmällä kuin piskuisessa Suomessa. Luento käsitteli sitä, kuinka tärkeä tavoite itsenäiseksi laskijaksi opettaminen kelkkalaskettelussa on. Ja kuinka opettaminen keskittyy liian helposti elämysten tuottamiseen ja laskijan aktivointi ja motivointi omatoimiseksi unohdetaan. Geoff ja valmentajansa Kim pitivät erittäin mielenkiintoisen luennon, josta jäi paljon ajatuksia omaan ohjaustyöhön ja etenkin soveltavan alppihiihdon tuleville tunneille!

Tsekin luennolla

Italian luennolla

Minä ja Geoff

Verkostoiduimme viikon aikana lukemattomien uusien ihmisten kanssa, niin Uudesta-Seelannista, Yhdysvalloista, Saksasta, Sloveniasta, Sveitsistä, Italiasta, Andorrasta, Argentiinasta, Chilestä, Hollannista, Japanista, Australiasta, Puolasta, Tanskasta, Norjasta, Englannista, Itävallasta kuin Kanadastakin. Yhteensä osallistujia oli yli kolmestakymmenestä maasta. Telemark-porukka oli tiivis ja saimme mainioita kontakteja eri puolilta maailmaa!

Telemarkkaajia Yhdysvalloista, Saksasta ja Suomesta! kuva: Telemark Plus e.V.

Seuraava Interski 2019 järjestetään Bulgarian Pamporovossa, Levin sijaan. Paikka valitaan äänestyksellä eri maiden kesken, ja jokaisella ISIA-jäsenmaalla on yksi ääni. Levi hävisi Bulgarialle kahdella äänellä, eli valitettavasti vuonna 2019 ei olla nykyisillä talvikotikonnuillamme Levillä. Interski 2015 päättyi iloisiin tunnelmiin päätösjuhlissa Ushuaian keskustassa. Tapahtuman henkeen kuuluu perinne pinssien keräilystä ja vaihtamisesta eri maiden kanssa ja oman maan edustusasun vaihtamisesta toisen maan edustajan kanssa. Pepe keräsikin viikon aikana melkoisen kokoelman pinssejä ja vaihtoi asunsa Argentiinan edustajan kanssa. Itse vaihdoin asuni japanilaisen naisen kanssa, joka kuulemma oli Japanin joukkueen ainoa nainen. Eipä siis tule toista naista vastaan minun Japanin edustusasussani missään. :D  Pepe myös ahkerana kontaktien luojana myi suksensa paikalliselle poliisille. Poliisi olisi halunnut ostaa koko setin, eli Scarpan NTN-monot, NTN-freeride siteet sekä Headin Caddy-twintip-sukset, koska laskuvälineet ja etenkin harvinaisemman lajin, telemarkin, välineet ovat todella kalliita Argentiinassa. Varansa eivät kuitenkaan aivan riittäneet koko settiin, joten Pepe ruuvasi siteet irti ja myi sukset parillasadalla eurolla. Uutena kyseiset sukset maksavat Suomessa reilun neljäsataa euroa, mutta Argentiinassa hinta pompsahtaa yli kuuteensataan! Parisataa käytetyistä oli kuitenkin kelpo summa, joten kummatkin olivat tyytyväisiä.

Takit vaihtuivat!

Pepen pinssikokoelmaa. Pepe saikin lempinimen hissimiehiltä; Pepe the pin!

Vaikka telemark hiihdonopettajan näkökulmasta onkin lajina hyvin marginaalinen, vuodessa muutamien harvojen opetustuntien osuessa kohdalle, oli silti erittäin antoisaa osallistua Interskihin telemarkkaajana. Laji on kuitenkin oma päälaji, joten lajin vinkkelistä on mielenkiintoista tarkastella koko hiihdonopetusmaailmaa. Monessa muussa maassa hiihdonopettajien koulutusjärjestelmä mahdollistaa miltei tai kokonaan koko koulutusputken läpikäynnin telemark päälajina! Suomessa Shoryllä on tällä hetkellä kurssitarjonnassaan vain telemarkin taitomoduli, eli hiihdonopetuspohja pitää luoda joko alppihiihdolla tai lumilautailulla. Ymmärrettävästi, lajin ollessa hiihdonopetuksessa niin marginaalinen kuin onkin. Tämä on kuitenkin mielenkiintoista, muualla lajin ollessa vielä marginaalisempi ja silti tarjonnasta löytyen enemmän koulutusmahdollisuuksia, etenkin vain ja ainoastaan kyseisen lajin parissa! Suomi edusti Ushuaiassa kaikista maista suurimmalla telemark-edustuksellaan, ja saimmekin kuulla kysymyksiä siitä, onko telemark Suomessa niin näkyvä laji kuin Interskin perusteella vaikuttaa. No mutta tulevaisuudessa tietenkin, kaikkien ymmärrettyä vihdoin hyvän päälle.. 

FREE YOUR HEELS AND YOUR MIND WILL FOLLOW ;)

#josseoishelppooseoisalppii

25.9.2015 Elvis ja kesä joka muutti kaiken

Lapsena vietin ison osan kesistäni mökillämme Renkajärvellä Hämeenlinnan kupeessa. Kesät olivat mahtavia mamman ja papan kanssa leikkiessä, pelaillessa serkkujen kanssa pelejä, uidessa ja saunoessa ja seikkaillen niityillä ja metsissä. Sadan metrin päässä asui mökkinaapurimme Kalle perheineen. Maatalossaan perheellä oli eläimiä; hevosia, koiria ja lehmiä. Perheessä oli hieman itseäni nuorempi tytär, pieni peikkomainen tyttö, jonka kanssa leikimme niin lammaspaimenia kuin autiolla rannalla asuvia seikkailijoitakin. Eräänä kesänä mökille saapuessani tyttö esitteli meille uusimman maatalon asukkinsa; sian nimeltään Elvis. Se kesä ja Elvis rakensivat pohjan tulevaisuuden eläinsuhteelleni.

Ymmärsin pian Elviksen kanssa leikkiessäni sen ymmärtävän samanlaisia asioita kuin koirien, joiden kanssa olin ollut tekemisissä. Elvis oli vuorovaikutteinen ja leikkisä. Se oppi uusia asioita nopeasti ja käsitti mitä siltä pyydettiin. Oivaltaessani tämän, ymmärsin entistä vahvemmin Elviksen päätyvän ruoaksi ja elämänsä loppuvan ihmisen toimesta, vain ihmisten makunautintojen vuoksi. Kyseenalaistin tätä pohtimalla miksi syömme eläimiä, etenkin toisia eläimiä, toisten nauttiessa eriarvoista asemaa lemmikkieläiminämme? Tietämättäni pohdin jo lapsena spesismiä eli lajisortoa, olentojen arvon tai oikeuksien määrittämistä sillä perusteella mihin lajiin ne kuuluvat.

Sikojen lainsäädännön mahdollistamaa elämää, kuva www.elaintehtaat.fi

Suurin osa tuntemistani ihmisistä ei hyväksy ihmisten syrjintää tai epätasa-arvoista kohtelua rodun tai etnisen alkuperän perusteella. Ihminen kykenee samaistumaan tai eläytymään muihin ihmisiin ja heidän tilanteeseensa, eli kokemaan empatiaa. Rasismissa empatia jää uupumaan ja sosiaaliset ihmisryhmät, joihin emme itse kuulu, nähdään etäisinä ja epäinhimillisinä. Itse asiassa mekanismi rasismin ja spesismin taustalla on sama; tietty osa ihmisistä asetetaan arvoltaan ja asemaltaan toisten yläpuolelle.

Usein ihmiset sanovat pitävänsä eläimistä ja mieltävät itsensä eläinten ystäviksi. He reagoivat vahvasti uutisiin lemmikkieläinten rääkkäystapauksista. Tämä on äärimmäisen hieno asia ja taustalla onkin kyky eläytyä näiden eläinten asemaan ja kärsimykseen erilaisen eläinkuvan ja käsityksen kautta kuin esimerkiksi tuotantoeläinten kohdalla. Monilla on ollut merkityksellisiä eläinsuhteita koirien tai kissojen kanssa. Niiden maailmaa on tullut tarkasteltua lähemmin ja koettua tunnesiteitä niiden kanssa. Nähtyään koiran tai kissan ymmärtävän monia asioita, oppivan asioita jopa ihmislastakin enemmän, kokevan kärsimystä ja kipua kuten ihminen kokee, ei halua näiden suloisten eläinten kärsivän tai kokevan väkivaltaa.

kuva www.elaintehtaat.fi

Nykyisin joka viidennessä suomalaisessa perheessä on koira, koiria on enemmän kuin koskaan, arviolta noin 600 000. Kissoja on arviolta Suomessa niinkin paljon kuin 800 000 – 1 300 000. Lemmikkieläinala on kasvanut 1990 – luvulta voimakkaasti ja melkein miljoonassa suomalaisessa perheessä on jokin lemmikkieläin. Tätä vasten heijastaen ei olekaan ihme, että ihminen kokee lemmikkieläimen statusta nauttivat eläimet itselleen läheisemmäksi kuin esimerkiksi lehmän, sian tai kanan. Harva ihmisistä on ollut kosketuksissa siihen todellisuuteen, jota tuotantoeläinten arki on, saati itse tuotantoeläimiin. Lihansyönnin paradoksista puhuttaessa tarkoitetaan ristiriitaista eläinsuhdetta, jossa toisaalta eläimistä välitetään ja niille ei haluta tuottaa kärsimystä, mutta toisaalta lautaselle päätyy lihaa, joka edellyttää jonkinasteista kärsimyksen tuottamista ja tappamista. Psykologisesti tilanteen nostattamaa ahdistusta vaimentavat ihmisten rakentamat keinotekoiset jaottelut eri eläinlajien välillä. Osa eläimistä putoaa lemmikkieläinten luokkaan, toiset ovat villi- tai tuotantoeläimiä. Näiden eri luokkien kohdalla pätevät erilaiset säännöt ja jo lainsäädäntömme mahdollistaa eri eläinlajien erilaisen kohtelun. Se, mikä luokitellaan laittomaksi lemmikkieläinten kohdalla, on tuotantoeläinten kohdalla karua todellisuutta jota elinkeinoksikin kutsutaan.

Itse olen kiitollinen Elvikselle ja lapsuuden kesälleni siitä ajatteluprosessista jonka se käynnisti. Aloin kyseenalaistaa sukulaismiehen metsästysharrastusta ja eläinten syömistä ylipäätään. Koulussa jäin ajatusteni vuoksi jälki-istuntoon. Saimme väritettäväksi kuvan iloisesta eläinlaumasta, junassa matkalle jonnekin. Tehtävänantona oli värittää eläimet ja kirjoittaa tarina siitä, minne eläimet ovat matkalla. Väritin eläimet voimakkailla väreillä ja kirjoitin alle; ELÄIMET OVAT MATKALLA TEURASTAMOON! Opettaja ei tainnut ymmärtää sisälläni herännyttä ajattelijaa, mutta itse vierastin älyllistä epärehellisyyttä jo silloin. Miksi kirjoittaisin kauniin tarinan metsäretkestä, kun valtaosa kuvassa esiintyvistä possuista ja lehmistä päätyy kuitenkin ihmisten ravinnoksi? Vieläpä teuraskuljetuksissa, jotka voivat EU-lainsäädännön mukaisesti tänä päivänäkin olla jopa useiden päivien mittaisia. Tieteellisesti on kuitenkin todistettu, että mitä pidempi teuraskuljetusmatka on, sitä enemmän se kärsimystä eläimille tuottaa.

Häkkikanalan arkea, kuva www.elaintehtaat.fi

Kulutustottumusmuutokset saivat kuitenkin odottaa lapsuuden muututtua aikuisuudeksi. Eräänä sateisena päivänä kahlatessani kirjaston hyllyjä, osui käsiini kirja josta olin kuullut paljon. Kävelin nopeasti tiskille lainaamaan opuksen ja muistan malttamattomana polkeneeni kotiin päästäkseni aloittamaan. Luinkin kirjan miltei yhdellä istumalla loppuun saakka, sen ollen niin vaikuttava kuin olin ajatellutkin. Kyseessä oli eläinoikeusliikkeen perusteoksenakin pidetty filosofi Peter Singerin teos Animal Liberation (Oikeutta Eläimille). Seuraavana päivänä ryhdyin vegaaniksi.

Kirjassaan Singer argumentoi spesismiä vastaan todeten, ettei rationaalinen etiikka voi millään lähteä ihmisen erityisoikeuksista muihin lajeihin nähden. Kirjan suomennetusta nimestä huolimatta Singer lähestyy asiaa eläinten oikeuksien kannattamisen sijaan utilitaristisesta näkökulmasta. Utilitarismin mukaan sellainen teko on hyvä, joka tuottaa mahdollisimman paljon hyviä ja hyödyllisiä seurauksia mahdollisimman monelle. Koska eläimet ovat kykeneväisiä kärsimään, ne pitää ottaa huomioon. Singer siis päätyy puolustamaan eläimiä utilitarismin perusajatuksesta, eli kärsimyksen minimoimisesta, käsin. Muistan tänäkin päivänä kuinka vahvasti kirja vaikutti minuun. Kyseessä oli yksi elämäni voimallisimmista lukukokemuksista, ja kyllä, olen lukenut elämässäni erittäin paljon. Olin jo valmis muutokseen, joten kirja oikeastaan perusteluineen ja faktoineen sinetöi päätökseni. En enää halunnut osallistua eläinten kärsimyksen tuottamiseen ja massamurhaan kulutustottumuksillani. Eläinsuhteeni oli lopullisesti muuttunut.

kuva www.elaintehtaat.fi

Moni ihminen yhä nykyäänkin mielikuvissaan sijoittaa eläintuotannon idylliselle maaseudulle, jossa siat piehtaroivat, kanat kuopsuttelevat ja lehmät nauttivat lajityypillisestä elämästään. Ei tietenkään mikään ihme, eläintuotanto käyttää melkoisesti rahaa markkinointiinsa, myydäkseen ihmisille valheellista mielikuvaa todellisuuden sijaan. Myös maidontuotantoon käytetään EU:n ja valtion taholta suuria summia. Vuonna 2013 Valio markkinoi 1,8 miljoonalla eurolla maidonjuontia koululaisille. EU:n koulumaitotukea hakee 80 – 90 prosenttia suomalaisista kouluista, yhtä maitolitraa tuetaan 18,5 sentillä. Koulumaitotukea saavat koulut ja päiväkodit ovat ehdollistettuja pitämään näkyvällä paikalla Maaseutuviraston julistetta, jossa suositellaan juomaan maitoa luuston hyväksi.

Maidontuotanto liittyy saumattomasti lihateollisuuteen, lypsykarjan päätyessä teuraaksi noin neljän vuoden iässä. Eläintuotannossa eläin nähdään välineenä, josta saatava hyöty mitataan tuottavuuden perusteella. Vuonna 2013 Suomessa oli noin 283 000 maidontuotannossa olevaa lypsylehmää. Sikoja tapetaan vuosittain ruoaksi 2,2 miljoonaa kappaletta, vajaan puolen vuoden iässä. Yhdellä broileritilalla on keskimäärin 40 000 lintua, joista vähintään 15 000 asuu samassa hallissa koko lyhyen elämänsä. Suomessa tapetaan vuosittain noin 55 miljoonaa viiden viikon ikäistä broileria. Eläimet elävät lyhyen elämänsä ahtaasti, pääsemättä toteuttamaan lajityypillistä käytöstään, vieroitettuna emoistaan huomattavasti aiemmin kuin luonnossa, kokien stressiä, ahdistusta ja kauhua. Tuotantoeläimille tehdään ilman puudutusta toimenpiteitä, jotka luokiteltaisiin eläinsuojelurikoksiksi lemmikkieläinten kohdalla. Tuotantoeläimet asuvat olosuhteissa, joita vastaavissa lemmikkieläintään pitävä syyllistyisi eläinsuojelurikokseen. Kuolemaa tuotetaan liukuhihnalta: suomalaisessa eläinteollisuudessa syntyy ja kuolee vuosittain noin 70 miljoonaa eläintä.

Silmät täynnä epätoivoa, kuva www.elaintehtaat.fi

Olen itse vieraillut maitotiloilla ja teurastamossa, jo asiat oivallettuani ja kulutustottumukseni muuttaneena. Muistan katsoneeni eläinten silmiin ja nähneeni tyhjyyttä, pelkoa ja apatiaa. Kuivuneen toiveen elämästä joka jäi elämättä, ihmisten vuoksi. Teurastamossa olen nähnyt eläinten roikkuvan rivissä, lyhyen ja sisällöttömän elämän eläneinä, stressaavan kuljetusmatkan jälkeen teurastettuina. Päätyen ihmisen lautaselle, ihmisen joka harvoin tiedostaa rahoittavansa tätä todellisuutta jota tehotuotannoksikin kutsutaan. Sydäntäni särkee niiden eläinten puolesta, jotka eivät saa kokea edes kymmenesosaa siitä, jota ne luonnossa lajityypillisesti eläessään saisivat. On vain elämä, joka päättyy ennen kuin se oikeastaan ehti alkaakaan.

Toivoisinkin ihmisten kyseenalaistavan eläinkuvaansa ja tottumuksiaan, ulottavan myötätuntoansa laajemmalle. Vaikka emme olisi leikkineet kanan kanssa kuten olemme leikkineet koiran kanssa, tai nauraneet sian kepposille kuten kissan jekuille, voimme oppia näistä eläimistä lisää. Psykologit ovat myös laajentaneet empatia – sanan merkitystä siten, että sillä voidaan tarkoittaa myös tietoista rationaalista yritystä asettua toisen asemaan. Mikäli haluamme muutosta kohti oikeudenmukaisempaa tulevaisuutta, eikö kaiken kärsimyksen vähentäminen ole tärkeää?

Elämäni on saanut uskomattoman paljon rikkautta valintojeni johdosta. Olen tutustunut todella empaattisiin ja vahvasti tunteviin ihmisiin. Ihmisiin, jotka jaksavat pitää heikompien puolta ja yrittää ajaa niiden asiaa, joilla ei omaa ääntä ole. Olen alkanut nauttia ruoanlaitosta ennennäkemättömällä tavalla, koska sydämessäni ei ole ristiriitaa siitä, että tuottaisin valinnoillani vahinkoa muille. Hyvän omantunnon herkkuja on mukava nauttia. J Herään aamuisin hymyillen, ei vain siksi että olen onnellinen, vaan siksi että olen onnellinen valintojeni johdosta. Valintojen, jotka eivät tue kärsimystä, vaan auttavat osaltaan vähentämään sitä. Hymyilen siksi, että minulla on energiaa olla liikunta-alalla töissä ja liikkua vapaa-ajallakin. Hymyilen siksi, että maailma on täynnä herkullisia vegaanisia reseptejä, jotka ovat monipuolistaneet keittiötäni ja ruoanlaittoani niin paljon! Hymyilen siksi, että voin nauttia hyvästä elämästä ja tiedän muidenkin elollisten olentojen voivan. Hymyilen siksi, että muutkin saavat mahdollisuuden elää.

Minä ja paras ystäväni, Espanjan kaduilta Suomeen muuttanut Karpo

Lisää tietoa:

www.oikeuttaelaimille.net

www.sikatehtaat.fi

www.elaintehtaat.fi

www.tarhauskielto.fi

www.animalia.fi

www.vegaaniliitto.fi

Kirjoja:

Oikeutta Eläimille - eläinten vapautuksen filosofiaa, Peter Singer, päivitetty painos suomalaisen filosofian tohtorin Elisa Aaltolan lisäyksillä, Animalia 2007

Eläinten syömisestä, Jonathan Safran Foer, Atena 2011

Salainen päiväkirja eläintiloilta, Lundqvist Eveliina, Into 2014

Elokuvia:

Cowspiracy

Earthlings

Lähteet:

http://www.oikeuttaelaimille.net/

http://www.animalia.fi/

http://www.mmm.fi/attachments/elaimet/newfolder_20/64exP1ulA/Elainten_aseman_muuntuminen_Suomessa.pdf

http://yle.fi/uutiset/juommeko_maitoa_koska_se_on_kannattava_bisnes/6766804

https://www.psychologytoday.com/blog/without-prejudice/201403/the-meat-paradox-loving-exploiting-animals

23.9.2015 Tulimaahan ja takaisin

Maanantaina 31.8. lähdimme aikaisin aamusta liikkeelle Rinconadasta, Chilestä, ja ajoimme aamuruuhkassa kohti Santiagoa. Palautimme vuokra-auton lentokentälle ja hyppäsimme koneeseen kohti Buenos Airesia. Saavuttuamme kaupunkiin näytti kaupunki parastaan auringon paistaessa ja T-paita kelien kolkutellessa. Matkasimme suoraan Krishna-liikkeen temppelille, koska sen yhteydessä oleva kasvisravintola on auki vain lounasaikaan ja ehdimme kuin ehdimmekin nauttia reissun parasta ruokaa ennen majoittumistamme keskelle Palermoa, kahdeksi yöksi vuokraamaamme yksiöön. Kävimmekin kolmena päivänä putkeen syömässä lounaan temppelillä; paahtoleipien, pastojen ja pitsojen jälkeen terveellinen intialainen kasvisruoka tuntui niin taivaalliselta! Temppelin ruoka on myös hinta-laatu-suhteeltaan loistavaa, ruoasta maksetaan painon mukaan, ja kunnon lounassetti irtoaa alle seitsemällä eurolla! Argentiina ja Chile eivät tosiaan ole vakuuttaneet ruoan osalta kuten aiemminkin olen kirjoittanut. Kaikki on niin keinotekoista, ”valmista”, esanssista, ravintoköyhää ja vehnäistä että tiukkaa alkaa tehdä kohta kaksi kuukautta täällä vietettyämme.. :)

Temppelin viihtyisä kasvisravintola

Nam!

Good food = happy boy :)

Buenos Airesissa ollessamme aikamme (ja puhelinlaskumme) kului KLM:n Santiagoon unohtamien suksien jäljittämiseen, koska suksia ei yllättäen toimitettu luvatusti.. Pepe onnekseni uhrasi aikaansa, jotta minä pääsin käymään temppelillä hathajooga-tunnilla ja illalla Aarti-seremoniassa. Joogatunti vedettiin espanjaksi, ja puolentoista tunnin asana- ja pranayamaharjoituksen jälkeen opettaja luki vielä otteita Bhagavad Gitasta. Ensimmäistä kertaa kuuntelin tuon kauniin kirjan tarinoita espanjan kielellä, mitään toki ymmärtämättä, mutta tuttua tarinaa ja säkeitä aistien. Illan seremoniassa ei ollut ruuhkaa, olin ainoa nainen muutaman bhaktan (temppelissä asuvan miesjäsenen) joukossa. Seremonian jälkeen juttelin bhaktojen kanssa tovin, he kyselivät olenko devotee Suomesta ja kierränkö eri maiden temppeleitä. J Paraguayssakin kuulemma ISKCONin temppeli on, joten siellä täytyy ainakin käväistä. Lauantaina 5.9. olisi vietetty liikkeen suurinta juhlaa, Krishna Janmashtamia, eli Krishnan syntymäpäivää. Miehet pyysivät minua jäämään juhlimaan tuota vuoden suurinta juhlaa, mutta kerroin lähteväni Ushuaiaan materialistisen maailman houkutusten, eli hiihdon perässä. Tunsin oloni temppelillä todella tervetulleeksi ja sydäntä nostattavan illan jälkeen jatkoin iloisena matkaa kohti illallistreffejämme Portillossa tapaamiemme suomalaisten tuttujemme kanssa. Kävimme syömässä kehuja keränneessä kasvisravintolassa, Bio Solo Organicossa lähellä majoitustamme. Buenos Airesista löytyy kyllä tarjontaa kasvissyöjille ja vegaaneille, yllättävän paljonkin, verrattuna muuhun maahan. Ravintola, jossa nautimme illallista, tarjoili myös raakaruokaa ja erilaisia pähkinäjuustoja. Nautiskelin herkullisesta kvinoa-risotosta cashewpähkinä-juustolla ja puhdistavasta vihermehusta, syöden jälkkäriksi mantelimaitoon tehtyä marjaisaa raakajäätelöä! Ravintola ei silti yllä aivan Buenos Airesin tarjonnan ykkössijalle ISKCONin temppelin ohi, johtuen syvästä rakkaudestani intialaiseen ruokaan, sekä toki selvästi kalliimmista seteistään.

Kiitollisuutta 

Mmm!

Kelpaa..

Keskiviikkona temppelin ravintolan herkullisen lounaan jälkeen nappasimme taksin kohti Buenos Airesin toista lentokenttää. Tai no nappasimme ja nappasimme, suksikassin kanssa vilkkaan suurkaupungin keskustassa tehtävä ei ollutkaan aivan helppo. Kukaan ei halunnut suksikassiamme autoonsa ja isommat taksit ajoivat ohi ihmisiä kyydissään. Paikallinen mies katseli yrityksiämme tovin ja tuli luoksemme, pysäytti ensimmäisen ohiajavan isomman taksin, kävi keskustelun kuskin kanssa espanjaksi, ja vihdoin saimme sukset auton kyytiin! Kiittelimme miestä kovasti hänen vain näyttäessään peukkua ja toistellessaan ”Anytime my friends”.  J Lentokentällä tapasimmekin tuttuja kasvoja: Portillossa työskentelevän Miken, joka tuli tutuksi hakiessamme häneltä joka päivä erikseen ISIA-alennusta lippuihimme. Hän on USAn Interski-joukkueen johtaja, ja heiluttikin meille iloisesti bongatessaan tuttuja telemarkkaajia. Menimme jutustelemaan ja hän esitteli meille suuren osan USAn edustusjoukkueesta, joiden kanssa kuulumisia vaihtaessa aika hujahti nopeasti ja olikin aika lähteä matkaan.

Saavuimme Ushuaiaan illalla ja majoituimme hotelliin, johon myös koko muu Suomen joukkue tulisi majoittumaan. Torstaina 3.9. saapuivat telemark edustusjoukkueen loput jäsenet ja lauantaihin mennessä koko Suomen joukkue oli paikalle kasautunut. Suomalaisia oli mukana miltei 80, osa edustusjoukkueissa, mutta suurin osa delegaatioon kuuluvina tavallisina hiihdonopettajina itseni mukaan lukien. Tapahtuma hujahti ohi paljon uutta oppien ja verkostoituen alan ihmisiin ympäri maailmaa! Rustailen lisää Interskistä omassa postauksessaan pian. J

Welcome to Ushuaia

Lauantaina 12.9. lähti valtaosa suomalaisista kotimatkalle, muutamien suunnatessa Buenos Airesiin ja osan jäädessä vielä Ushuaiaan meidän lisäksemme. Lauantai kului lepäillessä ja voimia kerätessä, sunnuntaina suunnataksemme tuttujen kanssa pienelle risteilylle ja museokierrokselle, oppimaan uutta Tulimaasta ja ihailemaan karun kauniita maisemia. Tulimaa (Tierra Del Fuego) on Etelä-Amerikan eteläisimmässä kärjessä sijaitseva saaristo, jonne siis Ushuaiakin sijoittuu. Chilen puolella oleva saariston eteläisin osa muodostaa kuuluisan Kap Hornin. Maastoltaan Tulimaa on vaihtelevaa; pääsaaren pohjoisosassa on paljon järviä ja moreenia ja se on alle 180 metrin korkeudessa merenpinnasta.  Pääsaaren eteläiset ja läntiset osat sekä pienemmät saaret ovat vuoristoisempia ja niillä on jäätikköjä (Wikipedia). Tulimaassa asui ainakin neljä eri intiaanikansaa; onat, haushit, yaghanit ja alacalufit. Onat asuivat pääsaaren sisäosissa ja elivät pääasiassa metsästämällä guanakoita. Muut kansat asuivat rannikolla ja liikkuivat kanooteilla pyydystäen kaloja ja hylkeitä. Eurooppalaiset saapuivat asuttamaan Tulimaan 1800 – luvun puolivälissä ja intiaanit alistettiin valtaväestöön ja reservaatteihin. Kaikki kapinoivat intiaanit tapettiin. Eurooppalaisten mukana saapuivat monet virustaudit, joiden jäljiltä valtaosa tuhansista intiaaneista sai surmansa ja 1900 – luvun alussa jäljellä oli enää satoja. Nykyään puhdasverisiä Tulimaan intiaaneja on enää muutamia. Vierailumme alkuperäiskansa – museossa oli hyvin mielenkiintoinen. Opimme että yaghanit (yamanat) suojasivat itsensä hylkeen- tai valaanrasvalla vaatteiden sijaan ja pitivät mukanaan kanooteissa tulta, jonka ympärille kyykistyttiin lämmittelemään. Vaatteet koettiin epäkäytännöllisiksi koska kastuttuaan niitä ei Tulimaan olosuhteissa saanut kuivaksi kovinkaan nopeasti. Mielenkiintoisena yksityiskohtana mieleeni jäi polvien iho, joka alkoi roikkua löystyneenä jatkuvan kyykyssä olemisen vuoksi. Asuinpaikaksi yaghanit rakensivat kennon muotoisia majoja. He asuivat korkeintaan kahdenkymmenen henkilön ryhmissä ja majoittuivat yhteen paikkaan maksimissaan vuorokaudeksi kerrallaan. Kuulemma Tulimaa sai nimensä näistä tulista, jotka intiaaneilla oli jatkuvasti mukanaan.

Vankilamuseossa Ushuaiassa

Maanantaina heräsimme ajoissa ja suuntasimme rinkat selässä kohti bussiasemaa. Olimme ostaneet lauantaina bussiliput El Calafateen, jossa sijaitsee Unescon maailmanperintökohteenakin tunnettu Perito Morenon jäätikkö. Bussi starttasi aamulla seitsemältä ja tapasimmekin heti bussissa Interskistä tutun hollantilaisen Hermanin, jolla oli yhteinen suunta kanssamme. Nuokuimme bussissa alkumatkasta, kunnes päivän herätessä eloon nautimme kauniista Patagonian maisemista. Patagonia on Etelä-Amerikan mantereen eteläkärjen aluetta, Andien halkaisemaa karua arotasankoa, joka jakautuu Chilen ja Argentiinan kesken. Maisema oli välillä vaikuttavan tyhjää ja autiota, välillä taas laiduntavia eläimiä laamoista lampaisiin ilmestyi maisemaan. Meillä ei ollut mukanamme aamupalan lisäksi juurikaan evästä, koska bussi tulisi ylittämään rajan Chileen ja takaisin, eikä rajoja ylittäessä saa maasta toiseen viedä hedelmiä, vihanneksia, siemeniä, pähkinöitä tai muuta ruokaa. Ainoastaan keksejä, suklaata tai muuta pakattua elintarviketta saa matkatavaroista löytyä. Matkan aikana ylitimme lautalla pätkän merta, ja tapasimmekin hulvattomia työmiehiä jotka olivat kovin kiinnostuneita tekemään lähempää tuttavuutta. He halusivat yhteiseen kuvaan kanssamme ja toinen miehistä antoi turhan monta kertaa minulle poskisuudelmia hokien rähjääntyneestä ulkomuodostani kehuvia kommentteja. :D Pepe hekotti että sain taas uusia Munish Kumareita. Tällä hän tarkoitti muutamaa intialaista nuorta poikaa, jotka olemme tavanneet reissuillamme Intiassa, ja jotka ovat hukuttaneet minut rakkaudentunnustuksiinsa tavattuamme tyyliin yhden kerran puhelinliittymäkojulla.. :D Ja kahden näistä pojista nimi on ollut sattumalta Munish Kumar. Tunnen myös yhden Munish Kumarin joka ei tähän rakkaudenjanoiseen porukkaan kuulu, joten ehkä voimme vain päätellä sen olevan yleinen nimi Intiassa.. Huvittavaa kuitenkin. :D

Lauttaan

Illansuussa vaihdoimme bussia Rio Gallegoksessa, eikä bussiaseman kahvilasta saanut mitään eläinystävälle kelpaavaa (tulimme huomaamaan tämän myös tulevilla bussimatkoillamme). Vieressä oli onneksemme marketti, josta haimme leipää ja muutaman omenan. Matka jatkui ja yhteensä miltei 17 tunnin jälkeen saavuimme keskellä yötä El Calafaten asemalle. Olimme suunnitelleet nukkuvamme aamuyön bussiasemalla, koska saapuisimme niin myöhään. Asema oli kuitenkin kylmä ja vetoisa, ja olin jo palellut lämmityksettömässä bussissa riittämiin Patagonian hyisessä ilmastossa. Kävelimme Hermanin kanssa lähimpään hostelliin ja painoimme päämme tyynyyn isossa makuusalissa, herätäksemme aamulla puolikahdeksalta bussiin kohti jäätikköä.

Herman jäi nukkumaan aamulla, mutta itse lähdimme tutun höttöleipäaamiaisen jälkeen kohti bussiasemaa ja jäätikköä. Päivä oli tuulinen ja sumuinen, mutta luonnonpuistossa, jossa jäätikkö sijaitsee, oli kaunista ja päivä kului nopeasti luonnon mahtavuutta ihmetellen. Perito Morenon jäätikkö on suuri, kuudenkymmenen metrin korkuinen ja viisi kilometriä pitkä! Sinisenä hohtava jäätikkö nousee järvestä, Lago Argentinosta, huikaisevan kauniina. Jäätikkö on uhanalainen kuten Patagonian muut jäätiköt ja jäätiköt muualla maailmassa. Jäämassa sulaa ilmaston lämpenemisen johdosta ja on pysähtynyt Lago Argentinon rannalle eikä enää suuremmin kasva. Onkin vain odotettavissa milloin jäätikkö alkaa kutistua. Päivä Los Glaciares – kansallispuistossa oli opettavainen ja kaikessa kauneudessaan huikaiseva. Iltapäivällä hyppäsimme bussiin ja palasimme El Calafateen, kävimme syömässä kehnoa pitsaa, jonka jälkeen majoituimme eri hostelliin kuin edellisyönä. Olin palellut bussimatkan jälkeen myös koko yön hostellin makuusalissa, nukkuen toppahousuissa ja paksussa takissa. Toivoimme nyt löytävämme lämmityksellä varustetun huoneen jostakin. Löysimme mukavan paikan, jossa yö maksoi kahden hengen huoneessa yhtä paljon kuin edellisyönä isossa makuusalissa, joten nakkasimme tavaramme huoneeseen ja maksoimme. Mutta voi kuinka sainkaan taas palella.. Ja suihkutilat olivat mielenkiintoisella pienellä saluunan ovi-ratkaisulla varustetut, joten oli mukavaa kyykkiä etsimässä omaa saippuapurtiloa lattian rajasta ja huomata että oven takana nököttää mies hyvällä näköyhteydellä suihkuuni. Vähät siitä välittämättä, hytisten parin päivän palelun jäljiltä, saatin suihkuni nopeasti päätökseen ja kömmin peiton alle. Iskin välitakkia päälleni ja toppahousua taas jalkaan unelmoiden vain siitä, että ei tarvitsisi palella. :D Oi Hotel Monaco Ushuaiassa, sinun luksuksesi mukavuuteen mielelläni käpertyisin. ;)

Perito Morenon jäätikkö

On maailmassa monta ihmeellistä asiaa..

<3

Keskiviikkona jatkoimme matkaa bussilla Puerto  Natalekseen, Chilen puolelle. Matka kesti kuutisen tuntia, eli olimme hyvissä ajoin perillä. Kiertelimme tätä kaunista satamakaupunkia, aistien ja tunnelmoiden, kierrellen pikkukujia ja fiilistellen merta. Itse en välttämättä ole kiinnostunut tekemään ”pakollisia” turistikierroksia reissatessa, vaan minua kiinnostaa aito ja paikallinen elämä. Paikan fiilis ja energia. Puerto Nataleksesta pidin kovasti, jokin paikka vain puhuttelee enemmän kuin toiset. Löysimme halvan ja mahtavan hostellin, jossa oli lämmin! Lämmiteltyämme tovin uskalsin pukea (talvi)juoksutrikoot jalkaan ja lähteä pienelle sight seeing – lenkille vetreyttämään bussissa nuhjaantunutta kehoani. Juuri ennen lähtöäni alkoi Pepen puhelin hälyttää, espanjankielisiä hälytyksiä ilmestyi näytölle tiheään tahtiin, tsunamivaroituksia toisensa jälkeen. Emme tienneet mitä oli tapahtunut joten lähdimme aulaan kyselemään asian laitaa. Omistajamies ei vielä siinä vaiheessa tiennyt mitään, mutta avatessamme television, selvisi että Santiagon luoteispuolella oli ollut noin 8 Richterin maanjäristys! Seurasimme uutisia hetken ja hostellin väki soitteli tutuilleen Santiagoon selvittääkseen tilannetta enemmän. Olimme kuitenkin eteläisessä Chilessä, joten vaikutukset eivät ulottuneet sinne saakka ja tilanteen ollessa selvä astuin ulos jo pimenneeseen iltaan ja lähdin juoksemaan. Juoksin pitkin kaunista rantakatua, päätyen yhä pimeämmille kujille. Huomasin miten tyhjää kaikkialla oli ja päädyin palaamaan takaisin rantakadulle sen ollessa täydellisen valaistu ja turvallisen oloinen. Juoksin tunnin verran katua edestakaisin, aiheuttaen lukemattomia autojen varashälytyksiä. Parkissa oli neljä jonkin yrityksen katumaasturia, ja aina ohittaessani autoryppään alkoivat hälyttimet huutaa. Minua jo hieman nauratti asianlaita, ja poliisiauton välillä ajaessa hiljaa ohi ihmettelin jo mikseivät poliisit pysäytä minua. :D Rantakadulla oli hieman tylsää kipitellä, ja jatkossa pyrinkin lähtemään lenkille vielä valoisaan aikaan moiselta välttyäkseni. Joku paikallinen mies oli kuitenkin samalla agendalla, ja juoksimme samaa vauhtia aina toisiamme ristiin, kadun toisesta päästä toiseen, toisemme uudestaan ja uudestaan ohittaen.

Puerto Natales ja uusia ystäviä

Puerto Natales

Puerto Natales

:)

Yllättäen sainkin hieman kiritystä ”kotimatkalle” mahan alkaessa tuntua kummasti siltä, että nyt täytyy päästä vessaan ja nopeasti. :D Bussissa istuminen ja köyhän vehnähötön syöminen oli aiheuttanut kevyesti tukkoisaa oloa, ja sainkin toivomaani apua juoksulenkistä, mutta kiire meinasi tulla. Harpoin maksimivauhtia takaisin hostellille pujotellen kaduille pysähtyneitä ihmisiä jotka ihmettelevin katsein tuijottivat pakon sanelemaa vetoharjoitustani. :D

Torstaina matkasimme aamusta Puerto Nataleksesta Punta Arenakseen, myös Chilen puolella sijaitsevaan kaupunkiin. Saavuimme iltapäivällä hieman yli kolmen tunnin bussimatkustuksen jälkeen perille, toiveenamme löytää jotakin muuta ruokaa kuin vehnää syötyämme jo useamman päivän niin puuttellisesti! Löysimme netistä mukavan hostellin, jota piti vanhempi pariskunta hieman syrjäisemmällä kadulla. Hostellia ei oltu merkitty kyltein tai maalauksin, ja paikka tuntuikin aivan kotimajoitukselta. Huone oli kulunut mutta viihtyisä, jaetulla kylpyhuoneella. Pariskunnan lastenlapset olivat paikalla ja melutaso ylitti henkisen kapasiteettini (lapsena minut ja ikätoverini kasvatettiin olemaan huutamatta ja älämölöämättä enkä muutenkaan siedä korkeita ääniä, joten en vain väsyneenä jaksa kenenkään huutoa ja mekastamista, paljastus numero uuno, yksi syy sille miksi perheestämme löytyy karvainen Karpo Sokka pienen ihmistaimen sijaan J ), joten lähdimme pian kohti keskustaa ruoan toivossa. Kaupunki tuntui hiljaiselta ja kumman rauhalliselta :D ja löysimmekin kiinalaisen ravintolan! Riisinuudeleita kasviksilla ja sienillä kuulosti enemmän kuin hyvältä vehnäruokien jäljiltä, vaikkakin salaa olin haaveillut kenties löytävämme ravintolasta tofua tai tempehiä.. No, kaikkea ei voi saada, ainakaan kasvissyöjä proteiinia Chilessä, mutta Luojalle kuitenkin kiitos aasialaisesta keittiöstä! Ruokailun jälkeen lähdimme ostamaan uskomatonta gourmet-elämystä, keksiä, matkaevääksi ja valmistautumaan kymmenen ja puolen tunnin bussimatkaan kohti Ushuaiaa seuraavana päivänä.

Aamulla yhdeksältä bussimme starttasi kohta viimeistä taipaletta ennen lentoamme Buenos Airesiin. Vain pari tuntia matkattuamme oli vuorossa lauttamatka, ja tuuli oli yltynyt kovaksi myrskyksi joten lautat eivät kulkeneet. Oletimme odottavamme maksimissaan muutaman tunnin, mutta tuntien kuluessa epäilimme pääsisimmekö jatkamaan matkaa ennen iltaa.. Illan hämärtyessä tajusimme, ettei bussi jatkaisi enää illallakaan mihinkään ja pieni huoli hiipi ajatuksiin. Meidän oli pitänyt saapua Ushuaiaan perjantaina illalla puolikahdeksan maissa, lennon kohti Ushuaiaa lähtiessä lauantaina klo 16.10.. Seisoessamme keskellä ei mitään, oli paikalla vain yksi pieni kahvila josta saimme kyllä paahtoleipää avokadolla.. Söimme koko päivänä keksien lisäksi yhdet paahtoleivät odottaessamme lähtöä. Bussi seisoi pysähdyksissä tuulen heiluttamana yhteensä yli 20 tuntia, matkamme jatkuessa aamulla kello kuuden jälkeen! Edessämme oli vielä bussin vaihto Rio Grandessa ja rajatarkastuksia Chilestä poistuessamme ja siirtyessämme taas Argentiinan puolelle. Bussinvaihto tapahtui puolessa tunnissa, mutta bussi ajeli hiljaa ja pysähtyi tupakkatauolle. Ollessamme jo äärettömän paljon aikataulusta myöhässä, miltei hermostuin kuskille. Selitimme lentomme lähestyvän ja matkustajien odottaneen jo yli 20 tuntia, kuskin tupakkatauko ei nyt tuntunut tärkeysjärjestyksessä korkeimmalta asialta.. Selitykselläni ei ollut mitään vaikutusta ja mietimme miten saisimme lentoyhtiöön yhteyden. Valtaosan ajasta maaseudulla olimme olleet ilman puhelinverkkoa, saatika mitään wifi-yhteyksiä. :D Paikallinen mies, joka puhui erittäin hyvää englantia tarjoutui auttamaan meitä. Hän soitti Aerolineas Argentinakselle puolestamme, sai puhelimeen englantia puhuvan miehen, ja pääsin selittämään tilanteemme hänelle! Mies kertoi että kaikki lennot ovat olleet myöhässä, mitään virallista tietoa lennostamme ei vielä ollut mutta hän kehotti yrittämään vaikka saapuisimme lähempänä lennon lähtöaikaa.. Jatkoimme bussimatkaa kunnes huumepoliisi koirineen teki yllätystarkastuksen ja lumisade edellytti lumiketjujen asentamista..

Kaunista Patagoniaa

Olimme jo miltei heittäneet toivomme saapuessamme Ushuaiaan klo 15.39. Lento lähtisi puolen tunnin kuluttua ja suksetkin pitäisi hakea hotellista säilytyksestä. Juoksin taksiasemalla, nappasin taksin, koukkasimme Pepen rinkkojemme kanssa kyytiin bussin luota ja kuski painoi kaasua kohti hotelli Monacoa. Saavuimme kentälle viittä vaille neljä ja juoksimme suoraan tiskille. Ehdimme saamaan tavaramme koneeseen ja kuultuamme lennon olevan aivan hieman myöhässä juoksimme maksamaan lentokenttäveroa, joka piti Ushuaian kentällä maksaa erikseen. Sen jälkeen juoksimme portaat ylös turvatarkastukseen huomatessamme jonon olevan kymmenien metrien pituinen! Ohitimme törkeästi miltei kaikki jonottavat saaden osaksemme vihaisia katseita, meitä jo kuulutettiin ja juoksimme kohti porttia. Juuri ja juuri ehdimme koneeseen ajoissa ja huokasimme suuresta helpotuksesta! Olimme aivan hikisiä, erittäin nälkäisiä, väsyneitä ja janoisia, syötyämme päivällä vain keksiä, edellispäivän keksi+yksi paahtoleipä-kombosta puhumattakaan.. Lennon piti kestää viisi ja puoli tuntia välilaskulla El Calafateen, eikä lentoon sisältynyt muuta ruokaa kuin snack, jota ei saanut vegaanisena saati kasvisvaihtoehtona etukäteen varattua.. Oloni alkoi hiipua epätoivon puolelle verensokerin ollessa niin matalalla ja jo useamman päivän syötyämme uskomattoman huonosti. Saimme koneesta keksejä ja limua ja El Calafatessa pysähdyttyämme kuulutti kapteeni jotakin espanjaksi, jonka jälkeen koneessa alkoi kohina! Olin ymmärtänyt osan ja ihmettelin Pepelle että tajusinkohan oikein ja palaamme Rio Gallegokseen? Menin kysymään stuertilta, joka kertoi asian olevan juuri näin. Kaksi konetta oli jättänyt lentämättä joten meidän koneemme lentäisi takaisinpäin etelään, Rio Gallegokseen, noukkisi matkustajia ja saapuisimme Buenos Airesiin yli kaksi tuntia myöhemmin, matkan kestäessä miltei kahdeksan tuntia.. Vieressämme istuva hongkongilainen pariskunta oli aivan raivoissaan, kuten monet paikallisetkin. Itse alistuimme kohtaloomme, mitäpä poloiset asiakaspalvelijat tilanteelle voisivat.. Kieltämättä tuntui siltä että pyörryn kohta ilman ruokaa. Lentoyhtiön palvelukin tilanteen muututtua oli erittäin huonoa, hymyttömiä naamoja, vettä tai mitään ylimääräistä virvoketta ei tarjoiltu saati ylimääräistä syötävää tilanteen näin muututtua. Ramppasimme sitten itse häiritsemässä nyrpeitä lentoemoja vähän väliä pyyntöinemme ja veden ja kokiksen voimalla nuokuimme loppulennon ajan.

Emme olleet varanneet Buenos Airesista hostellia, koska olimme luulleet meillä olevan miltei vuorokausi aikaa Ushuaiassa tehdä varaus. Niinpä saavuimme juuri ennen puoltayötä, ilman majapaikkaa, suksikassimme kanssa. Varasimme kentällä netistä ensimmäisen halvan hostellin ja menimme taksijonoon. Kukaan takseista, myöskään isommista autoista ei halunnut puoli tuntia jonotettuamme ottaa suksiamme kyytiin. Totesin Pepelle että niin paljon kuin tämä onkin juuri sitä itseään, reissaamista, alan kohta itkeä. Onneksi vihdoin saapui taksi, joka suostui ottamaan kyytiin suksemme ja rinkkamme, ajoimme Palermoon, maksoimme ja majoituimme. Varauksemme ei ollut mennyt perille järjestelmään ja töykeä asiakaspalvelija selitti vain hinnan olevan paljon kalliimpi kuin netitse varatessa. Sanoin Pepelle että mennään vaikka kadulle nukkumaan mutta enää ei jaksa säätää… Löysimme kuitenkin varausvahvistuksen sähköpostista ja asiakaspalvelija selvästi ärsyyntyneenä taipui antamaan huoneen meille varauksen osoittamaan hintaan.

Sunnuntaina 20.9. lähdimme ensitöiksemme etsimään hyvää ruokaa. Googletimme autenttisen intialaisen ravintolan ja tilasimme pöydän täyteen herkkuja tandooriuunissa paistetuista perunoista (tandoori aloo) dal tadkaan (mausteiseen punjabilaiseen linssikastikkeeseen). Maha täynnä lähdimme lepäilemään ja suunnittelemaan seuraavia askeleita. Lepäämme Buenos Airesissa muutaman päivän, pesten pyykkiä ja syöden hyvin, jatkaessamme seuraavaksi Pohjois-Argentiinan kautta kohti Boliviaa! Sitä ennen nautimme kaupungin tarjoamista kasvisruoista, hankimme täydennystä saippua-osastolle (Buenos Airesista löytyy mm. Weledaa, saksalaista luonnonkosmetiikkamerkkiä, Suomea halvemmilla hinnoilla) ja käymme ottamassa keltakuumerokotukset. Boliviaan matkustaessa todistus keltakuumerokotteesta on oltava mukana, saapuessa maista joissa keltakuumetartuntamahdollisuus on. Kyseessä on ehdoton vaatimus, ei suositus, ja osassa Argentiinaa keltakuumetta esiintyy ja hostellin muut reissaajat siellä käyneinä kertoivat todistuksen olevan välttämätön. Olimme selvittäneet asian etukäteen, ja koska Buenos Airesista saa passilla rokotteen ilmaiseksi, emme halunneet ottaa sitä etukäteen Suomessa ennen kuin olisimme varmoja siitä, että suuntaamme kyseiseen maahan. En välittäisi todellakaan rokottaa itseäni turhaan, mutta Bolivian ollessa kohteena on se nyt edessä. Paraguayssa, johon suuntaamme Boliviasta bussilla seuraavaksi, on myös keltakuumetta, mutta kyseiseen maahan rokotteen ottaminen on vain suositeltavaa, ei välttämätöntä. Jätimme myös maanantaina sukset ja laskuvarusteet varastoon Buenos Airesissa, jotta reissaaminen helpottuu huomattavasti melkoisen kevyillä rinkoilla monojen, kypärien ja kaiken tilaa vievän tai painavan ollessa pois kantamuksista, saati pitkän suksipussin!

Olemme onneksi jo päässeet nälän ja kylmyyden makuun, koska sitä lienee edessä enemmänkin. Bussit Boliviassa ja Paraguayssa eivät ole yhtä mukavia kuin Argentiinassa ja Chilessä, eivätkä tiet sen puoleen kuulemma. Öisin lämpötila laskee lähelle nollaa ja jos täällä on ruoan osalta ollut hankalaa, voin kuvitella siellä tilanteen olevan melkoisen kökkö ja tiedossa olevan syömättömiä päiviä reissatessamme läpi maaseutujen.. Budjettimme on myös melko niukka loppureissulle, eli nyt päästään taas itse asiaan! Yritän pitää tätä karaistavana kokemuksena ensi talvea varten. Muutan Bodh Gayaan, Intiaan, jossa lämpötila laskee lähelle nollaa kylmimpinä aikoina talvella. Eivätkä talot todellakaan ole edes Etelä-Amerikan tasoa.. Ei ole Lapissa näitä ongelmia mukavassa lämmitetyssä suomalaisessa asumuksessa asuen ja saunasta ja lämpimistä suihkuista nauttien. :D Ulkoilmassa töitä tehdenkään ei tule kylmä koska tulee pysyttyä liikkeessä ja syötyä hyvin. Monet ihmiset täällä olettavatkin että olemme hyvin karaistuneita kylmyyteen tullessamme Suomesta ja yllättyvät kun kerromme että Patagonian kierroksellakin palelimme enemmän kuin koskaan yhteensä Lapin pakkasissa. :D Tätä olemme kuitenkin hakeneet, ja mielestäni reissussa pitää kokea epämukavuutta, nähdä vaivaa ja kenties vaipua välillä synkkyyteenkin oppiakseen uutta! Siksihän täällä ollaan, en halua vastustaa kokemuksia joita eteeni tulee, haluan joustaa ja mukautua, oppia ymmärtämään. J

Suomen tapahtumia hieman etäältä seuratessa olen kokenut omat valintamme itsellemme niin sopiviksi. Taustalla on kuitenkin perustavanlaatuinen arvovalinta; emme halua sitoa itseämme tiiviimmin ja tiiviimmin kiinni yhteiskuntaan, pelinappulaksi muiden pelaamaan peliin. Lapset, lainat ja muut ihmisten omat valinnat kuitenkin sitouttavat melkoisesti kiinni johonkin, josta koen olevani sopivalla tavalla vapaa juuri nyt. Kyse on kuitenkin omista valinnoista, luopumisesta jotta tilalle saa jotakin muuta. Kaikki tämä maailma joka on ulottuvillamme; mieluummin käytän aikaani, rahaani ja energiaani sen tutkimiseen ja ihmettelemiseen, ymmärtääkseni syvemmällä tasolla asioiden laitaa. Maailma on täynnä ihmisiä ja eläimiä, vailla rakkautta, ja jo lapsuudessa ja teini-iässä koin vahvaa tarvetta ymmärtää epätasa-arvoisuutta ja jakaa jollain tavalla hyvää maailmaan. En vain koskaan ole kokenut että minun pitäisi perustaa perinteinen perhe ja tehdä biologinen lapsi toteuttaakseni tehtävääni, edes nyt miltei 33-vuotiaana. J Ehkäpä joskus pystytämme Lappiin pienen pirtin, joka on täynnä pelastettuja eläimiä eri puolilta reissujamme Espanjan kaduilta saapuneen Karpo Sokan lisäksi, opetan joogaa ja hiihtoa, pyöritän pientä kasvisravintolaa ja nautin rakkaudellisesta elämästä omalla tavallamme. ;)

Ihana uusi ystäväni Trigo <3

”Elämä tää on vain sattumalta saatua,
mutta stressin uhrina ois synti kaatua.
Hetkeäkään heiluisi en täällä hengissä
mä kiiltonahkakengissä.

Hiljaa vaeltaen tahdon sinne ehtiä
missä ilmesty ei joutavia lehtiä.
Hoitakaa te uskolliset hyvin sorvia.
jo näkyy hiirenkorvia.”

- Junnu Vainio

Elämisen makuista viikkoa itse kullekin säädylle. ;)