Annan katseeni vaeltaa huoneeni seinillä, maalipinta on
rapistunut ja lohkeillut ja katossa kasvaa hämähäkinseittejä. Ikkunaluukut ovat
auki ja kaltereiden läpi näen takapihan kauniissa kaaoksessaan. Ikkunani alla
on puukasoja joiden päällä oravat leikkivät, kaukana on koira lepäämässä puun varjossa
ja seinän viereen on pysäköity läjä moottoripyöriä ja vanhoja polkupyöriä.
Jossain ammuu lehmä ja kuulen keittiöstä kattiloiden kolinaa. Masalan tuoksu
tunkeutuu huoneeseeni saakka ja hengittäessäni syvään antaudun ajatuksiini.
Olen asettautunut aloilleni joogashalalle, jonne olen tullut
harjoittamaan ja opiskelemaan pariksi kuukaudeksi. Parin kuukauden jälkeen
siirryn toiseen ashramiin, jossa opiskelen joogaterapiaa kuukauden mittaisen
opettajakoulutuksen verran. Päivät ovat asettautuneet uomiinsa; kaksi harjoitusta
päivässä opettajan kanssa, omat mantrameditaatioharjoitukseni sekä uusi minulle
avautunut mahdollisuus, kirjoitustyö, täyttävät päiväni mielekkäällä tavalla. Shala,
jossa asustan, on pieni ja lämmin yhteisö. Ryhmät ovat pieniä ja toinen päivän
harjoituksistani on yksityistunti. Opettajani Sukesh on lämmin ja säteilee
hyväksyntää, sanatonta ymmärrystä, keveyttä ja valoa. Tunsin välitöntä yhteyttä
katsoessani hänen silmiinsä ensimmäisen kerran ja tunnen oloni täällä tervetulleeksi
ja hyväksytyksi. Opettajana hänen lähestymistapansa toimii tarpeisiini paremmin
kuin hyvin ja päiväni ovatkin täyttyneet ylitsevuotavalla kiitollisuudella
siitä, että tieni ohjasi minut mutkien kautta takaisin Mysoreen.
Palaan takaisin tähän hetkeen kuullessani koputuksen ovelta.
Toinen asukas, israelilainen mies Jonatan, kutsuu minut teelle kanssaan ja
kävelen perässään terassille. Aurinko on jo laskenut ja pimeyden sylissä tuntuu
lohdulliselta ja turvalliselta istua. Jonatan tarttuu kitaraansa ja alkaa
tapailla sointuja. Kuuntelen hetken silmät kiinni ja nautin yrttiteen tuoksusta
ja hetken pysähtyneisyydestä. Hetken musisoituaan hän laskee kitaran alas ja katselemme
tovin hiljaisuudessa pimeyteen. Nautittuamme teet sukellamme suoraan syviin
vesiin. Tätä rakastan kohdatessani ihmisiä, jotka jakavat palan samaa polkua. Naamiot
ovat heti tiessään ensi hetkestä lähtien ja uskallamme olla henkisesti alasti.
Ei ole tarvetta muuhun, kaikki oleva on aitoa ja yhteys on jo olemassa vaikka
emme olisi koskaan tavanneet. Keskustelemme elämästä ja kokemuksistamme ja erilaisista
ajatuksistamme huolimatta tunnen oloni ymmärretyksi ja kuulluksi. Ja mietin
miten tärkeää ja merkityksellistä se elämässä onkaan;
Oivallan että nämä ihmiset ovat tulleet tarkoituksella elämääni
hetkeksi juuri nyt, vahvistamaan uskomuksiani siitä mikä henkisellä polulla on
tärkeää. Uskon siihen, että voimme jakaa saman oivalluksen ja ymmärryksen hyvin
erilaisia reittejä pitkin. Lopputulos voi olla eri sanoin ja käsittein
kuvailtu, mutta silti pohjimmiltaan samanlaisia oivalluksia täynnä. Saamme
kukin elää elämäämme erilaisten kasvukohtien ja oppikokemusten kautta ja tämä on
mielestäni ainutlaatuista ja vaalimisen arvoista. Ne portaat, joita pitkin minä
olen kivunnut elämääni eteenpäin, ovat erilaiset kuin jonkun muun, ja asiat
jäsentyvät ymmärryksessäni erilailla kuin toisenlaisia portaita kipuamalla, mutta
sehän on lahja itsessään! Kohdatessani ihmisiä, joiden portaat ovat vieneet
erisuuntaan, voin saada aivan uusia ulottuvuuksia omaan ymmärrykseeni. Olen
kohtaamisissani oppinut sen, että erilaisuus ja elämän ja ihmisten monimuotoisuus
on enemmän kuin rikkaus, se on avain yhteyden kokemiseen.
Jos sinä olet kivunnut leveitä ja kultakaitein koristeltuja
portaita kaikista korkeimpaan rakennukseen, joku toinen on voinut kivuta
hataria tikkaita pitkin matalaan majaan. Kolmas on taas kyennyt rakentamaan
majasta portaat pitkäjänteisellä työllä kohti tuota korkeampaa rakennusta. Neljäs on taas vailla vaivaa päässyt
korkealla mutta putoaakin sieltä myrskytuulten mukana alas ja saa elämältä
lahjan. Miten rakentaa tikkaat ja nousta takaisin?
Olen itse seilannut elämässäni edestakaisin, olen saanut elää
elämääni valon ja varjon leikin keskellä, ottaa oppia pimeydestä, jotta osaisin
arvostaa valon vahvaa voimaa. Matkalla tikkailta portaisiin olen tavannut
lukemattomia ihmisiä, jotka hyvin eri lähtökohdista ja erilaisen ymmärryksen
voimin ovat auttaneet minua eteenpäin ymmärryksen tiellä. Kenties jakamalla
palan matkaa kanssani tai kenties ojentamalla auttavan kätensä seuraavalle
askelmalle kompuroidessani, kenties rakentamalla avokätisesti askelman tai
kaksi eteeni ilman näkyvää syytä tai kenties näyttäessään esimerkillään kuinka
hypätä yli puuttuvien askelmien. Toiset ovat tietämättään auttaneet estäessään syystä
tai toisesta haparoivia askeliani ylempää askelmaa kohti.
Kaikki nämä ihmiset, elämääni ilmestyneet opettajat, ovat itse
kulkeneet erilaisen matkan. Heidän ymmärryksensä määrittyy elämänkokemustensa
ja kasvukohtiensa kautta ja he kaikki ovat tuoneet minulle palan jotakin, jota
itse saan jakaa muille. Kuinka voisin ikinä nähdä kokemusteni valossa elämää yksiulotteisesti
tai yrittää laittaa oppimaani muottiin? Miksi tekisin niin?
Usein ihmiset, jotka saapuvat elämäämme ravistelemaan vakauden
illuusiotamme negatiivisinkin tavoin, saapuvat syystä ja siunauksena. Pääsemme
tarkastelemaan tilannettamme ja uskomuksiamme virkistävin uusin ajatuksin. Jos
annamme itsellemme mahdollisuuden pysähtyä kuuntelemaan myös heitä, joiden
sanoma voisi olla suunnattu meitä vastaan, voimme saada uusia näkökulmia
virttyneisiin ajatuspolkuihimme. Ehkä toimintansa itsessään opettaa meille
jotakin siitä, mikä lopulta on tärkeää.
Olen oppinut eri traditioiden opettajilta ja olen
harjoittanut erilaisten henkisten perinteiden alla. Kaikki vuosien aikana oppimani
on jalostunut näkymättömiksi periaatteiksi, joiden kautta pyrin ymmärrystäni
elämään päivittäisessä elämässä todeksi. Avoimuus, toisten kunnioittaminen,
erilaisten näkemysten hyväksyminen osaksi kokonaisuutta, kuunteleminen ja
hyväksyvän ilmapiirin luominen ovat itselleni tärkeitä elementtejä missä tahansa
vuorovaikutustilanteessa ympäröivässä elämässämme. Vasta tästä tilasta käsin
voi luoda jotakin, jakaa oppimaansa tai vain antaa rakkauden virrata ja tehdä
tekosiaan. Opettajista vahvimmat kokemukset itselläni ovat olleet sellaisten opettajien
kanssa, joiden viestintä tapahtuu enimmäkseen sanallisen ulkopuolella. Opettaja
luo ymmärryksellään ja energiallaan tilan, jossa oppiminen tapahtuu syvemmin ja
sisäisen prosessin kautta. Onkin sanonta siitä, että opettaja tai parantaja ei
koskaan paranna sinua, vaan luo tilan ja ymmärryksen, jossa oivallat ja parannat
itse itsesi.
Omalla kohdallani opettajana tai ohjaajana toimimisen koen
olevan niin pitkälti intuitiivista ja energeettistä. Pyrin luomaan hyväksyvän
ilmapiirin ja tilan, josta käsin tähänastinen oivallukseni tai ymmärrykseni
välittyy energiani kautta. En koe millään muotoa tarvetta tukahduttaa toisia
tiedonjyväsillä tai patistaa ketään syvemmälle kuin he ovat valmiita tai
halukkaita. Asiat todella tapahtuvat syystä ja ajallaan ja harjoitus itsessään
ohjaa meitä suuntaan, joka meille kullekin on ajoitukseen ja ymmärrykseemme
sopiva. Koen itse olevani kanssamatkaaja ja lähestymistapani on aina ollut
enemmän ohjaajamainen. Suurin iloni ohjaajana onkin sivusta todistaa kunkin
omaa matkaa omien oivallustensa kautta.
Olen opiskellut suuren määrän eri traditioiden filosofiaa ja
perinteitä ja koen tradition merkityksen omassa harjoituksessani suureksi. En
jaa monia länsimaisen joogan kaupallistumisen piirteitä ja muotoja oikeina tai
asiaa edistävinä, mutta en myöskään usko siihen, että harjoitus täytyisi
säilyttää täysin muuttumattomana ajasta ja paikasta riippumatta. Olen viettänyt
aikaa uskonnollisesti tunnustuksellisen joogan parissa sekä myös konservatiivisissa
ja traditionaalisissa paikoissa Intiassa, mutta kun itse ohjaan tunteja
Suomessa koen tarpeelliseksi ja hyödylliseksi sen, että harjoitus ja puitteet
mukautetaan ympäröivään paikkaan ja ihmisiin. Pyrin luomaan neutraalin maaperän,
josta käsin kukin voi lähteä omalle sisäiselle tutkimusmatkalleen, omista tarpeistaan
käsin. Ymmärrys on läsnä taustalla ja luodussa tilassa, sitä ei tarvitse liimata
päälle tai jakaa kysymättä. Kunnioitus toisten tilaan ja henkilökohtaiseen prosessiin
on avainasemassa eikä neutraalius horjuta omaa uskoani traditioon. Se vain
pysyy taustalla ja pyrin antamaan tilaa muille. Joku tulee tunnille
venyttelemään tai huoltamaan kehoaan, toinen syvemmästä tarpeesta käsin, ja
kummankin prosessi on omansa ja siten juuri heille oikea. Sysäys syvemmälle
matkalle on kuitenkin alkanut ja se näyttäytyköön kaikille juuri omalla
tavallaan oikealla hetkellä.
Opettajani Sukesh sanoi minulle ihailevansa kykyäni mukautua.
Kuukautiseni alkoivat, joten en tehnyt aamuharjoitusta kolmeen päivään vaan
käytimme ajan pitkiin keskusteluihin. Kerroin elämästäni, kuinka matkani alkoi
buddhalaisen meditaation kautta masennuksen syvissä soissa, jatkui joogan
pariin ja lopulta bhaktin pariin maistamaan rakkauden korkeinta nektaria. Kerroin
kuinka elän puolet vuodesta Lapissa ja puolet Intiassa, kerroin alkeellisista
oloista, joihin olen tottunut kylissä asuessani ja siitä, kuinka mukavuuksien
täyttämää elämä Suomessa puolestaan on. Adaptoidun alamäkielämän vauhdikkaaseen
energiaan saapuessani Suomeen ja kauden loputtua tulen Intiaan, hiljaisuuden
keskeltä kaaoksen ja sekamelskan keskelle. Katsomaan vuodesta toiseen kurjuutta
silmästä silmään ja luopumaan totutuista mukavuuksistani. Ymmärtääkseni
syvemmin ja syvemmin omaa etuoikeutettua asemaani maapallon päällä ja ruokkimaan
sisäistä matkaani. Kerroin kuinka viimeisten vuosien aikana suurin osa
kasvustani on tapahtunut, luovuttuani tutusta ja turvallisesta olen joutunut
rohkaistumaan, kohtaamaan erilaisia tilanteita ja ihmisiä niin paljon ettei vanhasta
pelokkaasta ja jopa ujosta Heidistä ole paljoa jäljellä. Hän muistutti minua
siitä, että olen oikealla polulla ja tuntui hyvältä jakaa tuo hetki kanssaan. Hän
osoitti olemuksellaan olevansa syvästi kiinnostunut toisesta kokemuksineen, voisiko
syvempää läsnäolon lahjaa toiselle antaa?
Olen itse tehnyt elämässäni virheitä niin paljon, etten enää
koe niitä virheiksi vaan mahtaviksi mahdollisuuksiksi oppia ja vaihtaa suuntaa.
Ehkä myös kokemusteni kautta en mielelläni lähde tuomitsemaan toisten elämää ja
tekoja vain oman vajavaisen yhden ihmisen ymmärrykseni valossa. Ymmärrän
korkeamman ideaalin ja sääntöjen tai ohjenuorien merkityksen puhtaamman,
henkisen elämän polulla mutta sitä tavoitellessa aikomukset ja pyrkimykset ovat
toisinaan tärkeämpiä kuin itse lopputulos. Usein se, mitä me näemme, on vain
pala totuutta tai pieni osa matkaa. Sen taakse jää usein niin paljon enemmän.
Tietämättä koko totuutta eikö meidän olisi hyvä malttaa hetki ja miettiä, ovatko
ajatukseni tarpeellisia, totuudellisia tai tuovatko ne lisää hyvää olemassa olevaan
tilanteeseen? Olisiko minun hyvä pysähtyä ja pohtia heijastanko tähän vain omia
uskomuksiani ja näkemyksiäni ja onko minun edes tarpeen ilmaista mielipidettäni
asiasta? Jos aikomukseni ovat hyviä ja puhtaita, olisiko kuitenkin parempi
kysyä ja kuunnella ennen kuin asiani ilmaisen?
Olen itse säätänyt ja sählännyt niin elämässäni kuin
ihmissuhteissakin. Olen tuominnut ja ollut jyrkkä. Olen tehnyt valintoja, jotka
olisin voinut kaikkien yleisen hyvän vuoksi jättää tekemättä. Mutta miten
paljon olisikaan jäänyt oppimatta ilman näitä kokemuksia? Voisin tiivistää
oppimaani siten, että Ystävä Hyvä, voit ainakin uskoa sen, että mitä ikinä
eteesi tuleekaan ei ole asiaa joka minut saisi selän kääntämään. Usko pois.
Päivän päätyttyä päädyn tilanteesta ja paikasta riippumatta
aina saman asian äärelle. Olemme täällä matkaamassa vain vierailijoina,
tarkkailemassa ympäröivää ja havainnoimassa parhaan kykymme mukaan. Mitä
enemmän etäännymme luonnollisesta tarkkailijan roolistamme, sitä suuremman hämmennyksen
valtaan saatamme joutua. Yritämme peittää hämmennystä erilaisin keinoin ja metodein,
hankkimalla turvaa ja tukea rahasta ja materiasta, mukautumalla valmiisiin
muotteihin tai rooleihin. Saatamme hakea merkitystä ja selitystä hämmennykselle
hyväksymällä jonkun toisen valmiiksi pureskeltuja vastauksia tai astumalla
saappaisiin, joiden kuvittelemme täyttävän omia tai toisten odotuksia. Saatamme
löytää hetkellisiä vastauksia aistinautintojen parista, täyttäen päiviämme
ruoan, mukavuuden, harrastusten tai päihteiden parissa. Saatamme elää elämäämme
hankkien statusta ja mainetta, kokien merkityksen pilkahduksia hetkellisten
hyväksytyksi tulemisen kokemusten keskellä. Hämmennys ei kuitenkaan poistu minnekään
vaan hiljaisuuden hetkellä se on taas läsnä. Miksi?
Olemme etääntyneet luonnollisesta olemuksestamme. Emme ole
menettäneet mitään, vain kasvattaneet kasan turhia kerroksia oleellisen päälle.
Eikö oivallus itsessään olekin lohdullista, koska kaikki on yhä itsessämme?
Voimme kääntää katseen tulevaan ja riisua kerroksia parhaan päivitetyn
ymmärryksemme mukaan ja hitaasti päästä taas kosketuksiin tuon ytimen kanssa.
Oppia ja erehtyä. Vaihtaa suuntaa ja kiittää mahdollisuudesta, sillä kuinka
moni onkaan suoralla polulla saanut elämän eri vivahteista samaa makua kuin
kivisen ja mutkaisen tien päässä pilkottavan aterian kokemusten pehmentäneestä aromista?
Luonnollinen olemuksemme on kevyt ja valoisa, joustava ja
mukautuva. Rauhallinen ja tarkkailijan roolista käsin tuomitsevan sijaan
tuumailevampi. Luonnollisesta olemuksestamme käsin toimiessamme emme ehkä tee
niin äkillisiä ja jyrkkiä johtopäätöksiä vaan annamme asioille aikaa ja tilaa
kehittyä ja kasvaa omaan tahtiinsa. Asiat eivät näyttäydy uhkina vaan
erilaisina mahdollisuuksina ja nykymaailmaa peittävän erillisyyden verhon
sijaan elämme yhteyden kokemuksesta käsin. Luonnollinen olemuksemme ilmentää
rakkautta ja hyvyyttä, mielen myrkkyjen kuten kateuden, epäluuloisuuden, vihan
ja katkeruuden edustaessa vain yhteiskunnan luomia kerroksia, joista voimme
mieltä harjoittamalla riisuutua vapaiksi. Kuinka paljon voimmekaan vaikuttaa
maailmaan ympärillämme riisuutumalla kerroksista vapaaksi, kohtaamalla
ympäröivää vailla yhteiskunnan rajoittavia henkisiä pukukoodeja?
Tunnen koputuksen olkapäälläni ja oivallan vaipuneeni
terassille ajatuksiini pitkäksi aikaa. Jonatan koputtaa minua ja katsoo
silmiini hymyillen. Hymyilen ja katson pimeyteen. Ympärillä on aivan hiljaista ja
hetken herkkyys on käsinkosketeltavaa. Täällä minä saan nyt olla ja oppia,
jakaa hetkiä ja kokemuksia ihmisten kanssa. Ihmisten, jotka ovat kulkeneet
kerrassaan erilaisen matkan ja joiden kanssa juuri siitä johtuen kohtaamme syvästi.
Kiitän uutta ystävääni illasta ja kävelen takaisin toiselle puolelle rakennusta.
Shala on jo pimeä ja ihmiset nukkumassa, joten varon herättämästä ketään ja
astun hiljaa kumartuen matalasta oviaukosta takaisin kotoisaan, rapistuneeseen
huoneeseeni. Katson ympärilleni ja näen kaiken yksinkertaisuuden keskellä
paljon kauneutta. Hymyilen mielessäni ja kiitän päivästä, ihmisistä ja kaikesta
siitä mitä polulleni onkaan osunut. Oloni on kevyt ja kupliva, rauhallinen ja
odottavainen. Kiitos elämälle aivan kaikesta.
Rakkautta ja valoa ystävät.
Sinä et neuvoja jaa,
et tyrmää pientä.
Et hylkää historiaa,
kun katsot tätä päivää.
Ja sinun äänes,
on oma
Ei kenenkään muun.
- Dave Lindholm
