21.4.2019 Muutoksen Tuulet

Aurinko pilkottelee yhä useampana aamuna kaihdinten välistä tuoden mukanaan lupauksia tulevasta. Kevät on jo pitkään tehnyt tuloaan luoden ympärilleen valon lisäksi erilaista energiaa. On taas aika kasvaa, uusiutua, puhdistua vanhasta ja luoda tilalle uutta. Kevät on monelle aktiivisuuden aikaa ja jos näin ei ole, voi syy löytyä kiinalaisen lääketieteen mukaan edellisen kesän valinnoista. Kesällä luodaan pohjaa seuraavaa kevättä ja talvea varten, ja jos energia hiipuu kevättä kohti, antaa se meille ehkä hyvän sysäyksen muuttaa tulevan kesän elämäämme ja elintapojamme nauttiaksemme seuraavasta talvesta ja keväästä erilaisin valmiuksin.

Mutta mitäpä tänne Lapin ihmemaahan kuuluu? Olen työskennellyt tänä talvena sekä Levin hiihtokoulussa kausihiihdonopettaja että ohjannut joogaa KuruYogalla Levi Wellness Clubin alaisuudessa. Saavuin takaisin Suomeen marraskuun alussa ja aloitin heti työt, en tee hiihtokoululla täyttä viikkoa vaan tietyt vakiopäivät viikossa ja ohjaan joogaa jokaisena arki-iltana useamman tunnin illassa. Viikonloput olen näin ollen saanut itselleni vapaiksi. Tämä on neljäs kauteni Levillä ja hiihtokeskuselämä onkin päässyt näyttämään vuosien varrella erilaisia kasvojaan. Kaikki kesät ja syksyt olen viettänyt pois Leviltä ja luulen että se on yksi syistä, joiden ansiosta olen vielä täällä. Olen saanut noukittua rusinat pullasta ja tiedostan yhä paremmin, että toisinaan on hyvä olla haukkaamatta koko kakkua. 😉

Vuodet hiihtokeskuksessa ovat kuluneet tietynlaisessa kuplassa, elämme etäällä kaupungin vilinästä ja hulinasta ja luonto on aivan takapihalla. Tyhjä, avara tila sekä hiljaisuus ovat ravinneet sitä puolta minussa, joka jää kenties vähemmälle huomiolle muutoin henkisessä kodissani Intiassa. Toisaalta kaudet täällä kuluvat täysin työn merkeissä, saavun Intiasta Leville, paiskin kauden töitä ja lähden taas pois. Vapaapäivät kuluvat henkiseen palautumiseen ja arjen pyörittämiseen, kokkailuun ja omiin harjoituksiin. Tämä ei ole enää pariin vuoteen tuntunut täysin mielekkäältä tai kestävältä mutta se on omien valintojeni tulosta ja pidemmällä tähtäimellä lautaseni sisältö voi näyttää erilaiselta. Olen tutustunut ja verkostoitunut lukemattomiin todella mukaviin ihmisiin ja aistinut paljon erilaista välittömyyttä ja helppoutta kanssakäymisessä kuin esimerkiksi kaupungissa. Toisaalta oma elämäni arvomaailmoineen on niin kovin erilaista täällä, että vaikka ympärillä on paljon mahtavia ihmisiä sekä paljon avoimuutta ja monin tavoin sopeudunkin todellisuuteen täällä, olen ilman sitä ”omaa heimoani” jonka takia onkin niin huojentavaa päästä aina takaisin Intiaan. Olla omiensa joukossa.

Levin matkailu on ollut vuosien ajan kovassa kasvussa ja Levi kansainvälistyy kovaa vauhtia. Tänäkin vuonna esimerkiksi hiihtokoulussa on ollut asiakkaita yli 50 maasta, yllättävää monelle vai mitä? 😊 Tämä elämä ja työn luonne täällä tarkoittaa sitä, että elämme turistikeskuksessa tietynlaisessa sesongin sykkeessä, valtaosa ihmisistä paiskii töitä täällä vain sesongin ajan ja lähtee sitten pois. Aivan rehellisesti kerrottuna tuo syke ja energia ei ole itselleni ominaisinta, tulen tänne ja sopeudun mutta sitä varjostaa aina väliaikaisuuden ja läsnäolon puutteen tuntu. Ja kevään tullen tietyllä tapaa odottaakin aina kauden loppuvan ja poislähdön koittavan. Monin tavoin kyllä nautin siitä, että ympärilläni on elämää ja ollakseni rehellinen itselleni en näe itseäni asumassa jossakin korpimökissä erämaassa vailla mukavuuksia luonnon armoilla. On ollut mahtavinta ikinä tehdä ulkoilmatyötä monta vuotta, mutta olen oppinut itsestäni siinä ohella myös sen, että kun kaiket päivät viettää ulkona pakkasessa, vanhat romantisoidut potentiaaliset kuvitelmat itsestäni enemmän erä-ihmisenä ovat saaneet väistyä. Ulkoilmatyön ohella nautin mielelläni nykyajan mukavuuksista, sisätiloista ja kaikesta lämpimästä (nimim. tiedän kylmäaltistuksen hyödyistä ja olen tehnyt sitä nyt neljä vuotta, mieluummin makaan rannalla Sri Lankassa). Ehkäpä jos tekisin toimistotyötä taikka vastaavaa, tilanne olisi toisenlainen ja vapaa-ajallakin haluaisi lähteä vaikkapa viikonlopuksi tunturiin yön yli hiihtoreissuille. Rehellisyys maan periköön. Karsin kuitenkin mukavuuksistani Intiassa aina puolet vuodesta ollen jo erittäin hyvä ystävä rottien ja torakoiden kanssa, joten suotakoon tämä minulle. 😃

Levi on kuitenkin sykkeestään ja matkailijoiden huikeasta määrästään huolimatta pieni paikka ja pientä paikkaa saattaa monesti leimata pienen paikan lieveilmiöt.. Yleisellä tasolla puhuakseni – ikävää selän takana puhumista (olen seurannut sivusta sellaista mustamaalauskampanjaa tämän talven aikana, että se saa minut sanattomaksi), kuppikuntautumista, yleistä ahtautta ja näköalattomuutta ajattelussa – kieltämättä itselleni on elintärkeää päästä ”isoon maailmaan” hengittämään ja inspiroitumaan. Laajentamaan perspektiiviä sen sijaan että asiat kiertäisivät vuosia samaa kehää. Kaupunkien vilskettä ja vilinää en sinänsä kaipaa, mutta kulttuurielämää, menoja ja tapahtumia, henkisen elämän tapahtumia ja tietynlaista isoa, modernia ajattelua.. Sen lisäksi on niin paljon arkista vanhaan elämään kuuluvaa, josta täällä jää paitsi. Sitä ei ole tähän saakka kaivannut mutta kun vuosia on kulunut, tuntuu että kaipaa kyllä muutakin kuin tuntureita. Esimerkiksi take away -aasialaista. Intialaisia ravintoloita (kannatti ajaa eilen 200kilometriä Rovaniemelle sen takia). Arki-illan piipahtamista ekokaupassa. Ihan tavallisia asioita. 😃 Ehkäpä se kaupunkilainen kuitenkin nostaa päätään taas?

Kerroksia on tavallaan kuoriutunut ja vuosien jälkeen sitä näkee tämänkin todellisuuden erilaisesta perspektiivistä. Levin vuodet ovat olleet mahtavia ja olen todella kiitollinen siitä, että saan ottaa elämästä täällä parhaat palat ja lähteä täältä joka vuosi. Isoon maailmaan. Ottaa sieltä parhaat palat ja palata takaisin kotipesään. Suomen Lappi on aivan mahtavan uniikki paikka, kaikki tämä karu kauneus, tyhjyys ja hiljaisuus on puhutellut minua paljon. Ja tällä kaudella todistamani toiminta, olen siitä kiitollinen koska se auttaa ohjaamaan energiaa oikeaan suuntaan ja tekemään tarvittavia, positiivisia valintoja tulevaisuuden kannalta! Sateen jälkeen hiekkatiellä, kauneus hehkuu ja kumartaa syvään. Näin kauniisti sen on pukenut sanoiksi Suomen paras lauluntekijä Dave Lindholm.

---

Hiihtokoulukausi on mennyt nopeasti, tämä on kymmenes talvi lumilajien opettajana itselleni ja neljäs kausi kausiopettajana Levillä, kauden katkaisivat vain järjestämämme telemark-tapahtuma Etelä-Suomessa sekä viikon mittainen Interski -matka Bulgarian Pamporovoon. Interski on neljän vuoden välein järjestettävä hiihdonopetusalan ammattilaisten kongressi, joka viimeksi järjestettiin Argentiinan Ushuaiassa. Olimme siellä myös Pepen kanssa mukana reissatessamme Etelä-Amerikkaa ristiin rastiin kolme kuukautta. Tästä linkistä voi lukea taannoin kirjoittamani jutun Ushuaian Interskistä;

http://askeliapolulla.blogspot.com/2015/09/2992015-interski-2015-telemarkkaajan.html

Interskit ovat olleet itselleni hiihdonopetusvuosien kohokohtia monin tavoin, tänäkin vuonna lähdimme sinne oppimaan, verkostoitumaan, hankkimaan kokemuksia, avartamaan ajattelua ja haistelemaan maailman tuulia sekä ennen kaikkea inspiroitumaan. On enemmän kuin inspiroivaa nähdä millaiset ammattilaiset maailmalla tätä alaa pyörittävät, miten ammattimaista hiihtokoulutoiminta voi olla ja miten pitkälle vietyä koko koulutustoimintakin on.

Olen kirjoittanut viime keväänä hiihdonopetustyöstä Suomessa, jutun voi lukea tästä linkistä;

http://askeliapolulla.blogspot.com/2018/05/2052018-elamaa-alamaessa.html

Kuten viime vuonna kirjoitin, ala on kasvanut ikään kuin vahingossa puuhastelusta ja harrastustoiminnasta ammattimaiseksi ja se näkyy monin tavoin. On tosiasia, että vaihtuvuus alalla on suurta, päätyökseen tätä työtä tekeviä on muutama kourallinen Suomessa ja iso osa heistäkin tekee vai kauden tai maksimissaan muutaman, jonka jälkeen siirtyy muihin töihin. Maailmalla on aivan erilainen kulttuuri, hiihdonopettajat ovat ammattilaisia, professionaaleja, jotka saattavat tehdä oikean työuran hiihdonopetuksen parissa. Ja toki heille myös maksetaan asianmukainen korvaus ammattitaidostaan. Muistan kuinka Chilen Corralcossa kysyimme lippuluukulta alennuksia hissilippuihin ISIA-korteilla (kansainvälisen hiihdonopettajien kattojärjestön jäsenyys) ja hiihtokoulun johtaja tuli itse toivottamaan meidät tervetulleiksi; Mahtavaa ja tervetuloa, ISIA -ammattilaisia Suomesta saakka! Tässä teille ilmaiset hissiliput joka päivälle, mennäänhän yhdessä laskemaan? Tutustuimme koko hiihtokouluun ja meitä kohdeltiin kuin kunniavieraita. 😃 Tehdessämme rividuunari -asenneilmastossa työtä täällä Suomessa hieman yli 10 euron tuntipalkalla palaan aina toisinaan tuohon hetkeen ja hymähtelen maailman absurdiudelle.

Eräs toiselta pallonpuoliskolta kotoisin oleva ammattilainen, maansa järjestön useamman lajin kouluttaja ja piinkova ammattilainen on neljä vuotta seurannut Facebookista päivityksiäni edellisen Interskin jäljiltä ja oli tänä vuonna Interskissä kovin kiinnostunut työskentelemään tulevaisuudessa Levillä. Tienatessaan omassa maassaan 50 dollaria tunnilta en vain usko hänen olevan kovin kiinnostunut lähettäessäni lupaamani sähköpostin palkka- ja hintatasosta täällä. Maailmallahan palkkataso voi tosiaan olla aivan eri luokkaa ja tippikulttuuri-maissa tippejä voi tulla tietyissä kohteissa aika mukavastikin, Kanadan Whistlerissä työskentelevä ammattilainen kertoi saavansa 1000 dollaria tippejä kuussa palkan päälle. Palkan, joka jo itsessään on aivan eri luokkaa kuin Suomessa.

Palkkaus on vain yksi asia kokonaisuudessa, mutta toki melkoisen merkittävä tekijä. Lähdin itsekin mukaan Interskihin, joka imaisi noin 1500 euroa kokonaisuudessaan. Jos lasken edellisen kirjoitukseni koulutuksiini laittamaani summaan kaksi Interski -kongressia lisäksi, tilanne kääntyy jo koomiseksi, joten ei tehdä niin. Suomessahan kongressimatka on avoin kaikille halukkaille hiihdonopettajille, monet muut maat lähettävät mukaan vai kouluttajia ja demotiimiläisiä, eli maan parhaan osaamisen esiintuojia. Kuitenkaan kovin montaa päätyönään hiihdonopetusta tekevää ei Suomen Interski -matkoilla mukana ole, koska heillä tuskin on varaa lähteä mukaan. 😃

Eräs matkassa mukana ollut, pari kautta päätyönään aikanaan hiihdonopetusta tehnyt ja nykyään muulla alalla toimiva vanha tuttu kertoi ajatuksiaan alasta; Hän haluaa pysyä ikään kuin kannatusjäsenenä ja ajaa hyvää asiaa mutta tehtyään kaksi kautta ei hän enää halua tehdä sitä työkseen. Valtaosa Suomessa taitaa ajatella näin, kuulin että kursseiltakin valmistuvista vain minimaalinen osa lähtee opetustyöhön ainakaan sen aktiivisemmin kuin satunnaisia päiviä tehden. Kenties koulutuksia käydään oman taidon kehittämisen ja yleisen kannatushengen ja harrastuneisuuden takia. Mutta mistä löytää tarpeeksi osaavia, ammattitaitoisia tekijöitä ja sitouttaa heitä työhön?

Eräs Keski-Euroopassa opettanut kertoi, että palattuaan Suomeen hän vasta ymmärsi kuinka paljon enemmän maailmalla mietitään asiakaspalvelua, laatua ja myös työntekijöitä ja heidän hyvinvointiaan. Ovathan nämä isoja kysymyksiä, kuinka paljon hiihtokouluissa panostetaan laatuun, halutaanko sitouttaa vanhoja osaavia työntekijöitä, annetaanko arvostusta ja miten se näkyy? Kehitetäänkö asioita ja viedään eteenpäin vai selviydytäänkö vuodesta toiseen minkään juuri muuttumatta? Osataanko ajatella isoja asioita vai keskitytäänkö pienen pilkun viilaukseen? Ja kuinka paljon tähän on edes mahdollisuuksia, miten isossa portaassa nähdään hiihtokoulun merkitys koko toiminnan kannalta – jos se on vain osa kokonaisuutta joka toimii tällaisenaan, miksi sitä sen kummemmin kehitettäisiin..

Palatakseni Interskihin, viikon mittainen tapahtuma koostuu erilaisista workshopeista ja luennoista, joissa eri maiden kouluttajat esittelevät maansa uusinta osaamista hiihdonopetuksen saralla. Itseäni inspiroivimmat maat Interskissä olivat Yhdysvaltojen lisäksi Australia, Uusi-Seelanti ja Kanada. Näissä maissa on vahva jalansija pedagogisella puolella, people ja teaching skillseillä ja niin kutsutuilla soft skillseillä. Esimerkiksi Yhdysvaltojen hiihdonopettaja-koulutusjärjestelmässä kurssin testit kestävät neljä päivää, joista kaksi päivää koostuu teaching skillsseistä. Melkoista eikö vain? Uusi-Seelanti puolestaan on laittanut ajatuksensa mielestäni hienoon muotoon yhteen, lyhyesti kuvattuna onnistunut hiihdonopetustunti (tai mikä tahansa taidonopetustunti?) koostuu osioista safe, fun ja achievement, kun kaikki nämä toteutuvat tasapainossa on tunti onnistunut. Myös soft skills ja hard skills ovat tasapainossa. Soft skills oli telemark -workshopissa jaettu neljään kokonaisuuteen, neljään ceehen; concentration, commitment, confidence ja control. Hard skillseillä taas tarkoitetaan enemmän teknistä suoritusta. Inspiroiduin todella paljon katsellessani kokeneita kouluttajia ja hiihdonopettajia työssään – ei pelkästään se opetus ja sanoma, vaan nimenomaan miten kaikki välittyy suoraan tekemisen kautta oppilaalle sanattomassa muodossa. Toki kyseisten maiden kulttuuri ja ihmiset ovat erilaisia ja sitä kautta vuorovaikutustaidot ovat lähtökohtaisesti niin erilaisella tasolla kuin meillä täällä Pohjolassa, mutta saisinpa palan siitä luonnollisesta innostavasta ja kannustavasta otteesta, jota jenkkien vetämissä jutuissakin ihailin.

Vähiten kaikista käymistämme workshopeista ja luennoista itseäni inspiroi Sveitsin workshop joka äskeistä vasten heijastaen painottui täysin hard skillsseihin ja otteensa oli etäinen ja jopa tyly. Tekninen täydellinen suorituskaan ei puhuttele jos siitä ei välity tunnetta ja intohimoa. 😉 Suurin anti tänä vuonna Interskissä oli ehdottomasti se, että parin kongressimatkan verkostoitumisen ansiosta ovet olisivat nyt auki maailmalle ja mahdollisuuksia on pöydällä. Voisin lähteä töihin juurikin sellaisen maan / sellaisten maiden työkulttuuria oppimaan, joka itseäni kiinnostaisi ja inspiroisi. Se olisi luonnollinen seuraava askel, koska ensi kaudella en aio Suomessa jatkaa hiihdonopetustyötä vaan siirryn keskittämään energiani ja aikani muihin asioihin. Toisin sanoen siirryn itsekin siihen kannattajajäsenten kerhoon. 😉 Ensi kaudella luvassa on todella mielenkiintoisia kuvioita, en siis ainakaan vielä lähde maailmalle hiihdonopettajaksi, mutta pidän yhteydet auki ja mahdollisuudet odottamassa. Tulevaisuudessa se on ehdottoman kiinnostava vaihtoehto ja tapa itselleni viedä omaa osaamistani seuraavalle tasolle ja päästä oppimaan lisää sekä kasvamaan ja kehittymään ilmapiirissä, joka ruokkii sitä monin tavoin. Ja ties mitä siitä voisi taas poikia!

Tällä kaudella olen myös siis ohjannut joogaa KuruYogalla 12 viikkotunnin ja satunnaisten tilaustuntien verran. On ollut mahtavaa palata vanhaan tuttuun ympäristöön, viime kauden olin Kurulta poissa. On hienoa tehdä töitä ihmiselle, jolla on palo tekemiseensä ja joka kehittää itseään ja yritystään jatkuvasti eteenpäin. Tehden omaa juttuaan mutta antaen tilaa ja vapaita käsiä työntekijöille. Meininki on rehellistä ja toimivaa. Olen saanut arvostusta, kiitosta ja kannustusta ja kauden kivoin työkaverikin on ollut siinä respassa. 😃 On ollut siis todella hyvä kokemus tulla takaisin ja ensi kaudella jatkankin ohjaamista KuruYogalla ohjaten vielä enemmän tunteja! Sen lisäksi sormeni syyhyävät sillä pääsen luomaan jotakin hienoa kesän aikana talvea varten, syksyllä sitten kerron mistä on kyse! Ensi talvesta tulee varmasti todella mainio, on tärkeää ympäröidä itsensä ihmisillä, asioilla ja kuvioilla, jotka innostavat ja tukevat kasvua eteenpäin. Kiitos kaikille niille, joiden kanssa polkumme ovat täällä kohdanneet ja jotka ovat ovia avanneet ja mahdollisuuksia suorastaan tarjonneet.

Mutta kausi vielä jatkuu, joogat jatkuvat aina toukokuun loppuun saakka ja kesäkuussa vasta lähden Intiaan. Sitä ennen käyn etelässä ja ohjaanpa pari joogatuntia sielläkin, pysykäähän kuulolla. Hiihtokoulutöitäkin on vielä pari viikkoa jäljellä, sitten on aika haikeana laittaa monot kaappiin. Kiitos näistä vuosista, missään en olisi oppinut hiihtokoulutyöstä niin laajalti kuin neljänä vuonna Levin hiihtokoulussa. Hienoja hetkiä ja parhaita asiakkaita. Kerrassaan.

Aurinkoista ja aitoa kevättä kaikille, suunta on eteenpäin mutta sitä ennen levätään hetki tässä. Tämän hetken ja tämän kevään hienoudessa. Tämä kausi on ollut oppeja täynnä ja ne ovat antaneet itselleni uskoa tulevaan. Valoa kohti ❤