22.9.2014 Yli 100 tuntia meditaatiota – kokemuksia Vipassanasta sekä ajatuksia mielestä

”Eräänä päivänä perheenäiti huomasi ruokaöljyn loppuneen ja lähetti poikansa ostamaan öljyä. Hän antoi pojalle tyhjän pullon ja 10 rupiaa. Poika lähti matkaan, osti öljyn ja juoksi takaisin kohti kotia. Matkalla hän kaatui ja puolet öljystä valui maahan. Poika palasi itkien kotiin ja antoi pullon äidilleen todeten; ”Kaaduin matkalla ja pullo on nyt puoliksi tyhjä, menetin puolet öljystä”. Perheenäiti antoi toiselle pojalle tyhjän pullon ja 10 rupiaa ja lähetti tämän matkaan. Ostettuaan öljyn toinen poika juoksi takaisin ja hänkin kaatui matkalla pudottaen pullon. Puolet öljystä valui tälläkin kertaa maahan, mutta poika palasi kotiin tyytyväisenä säästettyään puolet; ”Äiti, öljy kaatui mutta olen iloinen koska puolet öljystä on jäljellä!”. Äiti lähetti vielä kolmannen poikansa matkaan ja tälläkin kertaa sama tapahtui. Poika palasi kotiin ja asteli äitinsä luokse, mutta hän olikin Vipassana-poika; ”Äiti, puolet öljyä putosi maahan ja olen erittäin iloinen siitä että puolet öljystä on jäljellä. Mutta olen rehellinen; minä kaadoin sen ja nyt lähden kaupungille työskentelemään ja ansaitsemaan viisi rupiaa, jotta voin tuoda sinulle loputkin öljystä”.

-        - Vipassana-opettaja S.N.Goenka opetuspuheessaan

Buddhalaisen opetuksen (sanskriitiksi Dharma, palin kielellä Dhamma) ydin on neljässä jalossa totuudessa:

 1. Jalo totuus kärsimyksestä (dukkha)

Elämässä on kärsimystä. Dukkha-sanan merkitys on kärsimyksen merkitystä laajempi ja viittaa kaikkiin elämän kielteisiin tunteisiin aina yleisestä tyhjyyden tai epätyydyttävyyden tunteesta fyysiseen sekä henkiseen tuskaan. Buddha ei väittänyt koko elämän olevan tuskaa, vaan muistutti suurimpienkin mielihyvän (sukha) tuntemusten olevan vain tilapäisiä, muuttuvia ja siten epätyydyttäviä. Ensimmäinen jalo totuus tarkoittaa, että meidän tulisi olla tietoisia kärsimyksen todellisesta luonteesta.

 2. Jalo totuus kärsimyksen syystä (samudaya)

Kärsimyksen syynä on halu tai takertuminen. Ihminen kärsii janotessaan jatkuvasti lisää, kykenemättä löytämään maailmasta tyydytystä asioiden ollessa perusluonteeltaan pysymättömiä. Janoamista on kolmenlaista; aistinautintojen janoa, olemisen janoa ja olemattomuuden janoa. Perimmäinen syy kärsimykseen on tietämättömyys, joka mahdollistaa janon ja siitä seuraavan tyytymättömyyden. Takertumaton antaa asioiden tulla, olla ja mennä, sellaisina kuin ne ovat, eli kyse ei ole välinpitämättömyydestä.

3. Jalo totuus kärsimyksen lakkaamisesta (nirodha)

Kärsimys lakkaa, kun kolme myrkkyä (tietämättömyys, takertuminen ja viha) poistetaan. Buddhalaisuuden mukaan kärsimyksen alkusyynä on tietämättömyys esim. neljästä jalosta totuudesta ja itsen todellisesta luonteesta. Kärsimyksen lakkaamista kutsutaan valaistumiseksi, koska siinä ei ole tietämättömyyttä, sekä vapautumiseksi (nirvana), koska se on vapaa halusta.

4. Jalo totuus tiestä, joka johtaa kärsimyksen lakkaamiseen

Kärsimyksen loppumiseen johtaa Jalo kahdeksanosainen polku.

(Wikipedia)

Jalo kahdeksanosainen polku

Polku jaetaan kolmeen osaan; viisauteen, itsekuriin ja meditaatioon (tai keskittymiseen).

Viisaus

1.       Oikea ymmärrys / oikea näkemys (Totuuden ymmärtäminen)

2.       Oikea pyrkimys (Luopuminen takertumisesta, hyväntahtoisuus kaikkia olentoja kohtaan, väkivallattomuus)

Eettinen toiminta

3.       Oikea puhe (Rehellinen, hyväntahtoinen, rauhaa edistävä puhe)

4.       Oikea toiminta (Väkivallattomuus, pidättäytyminen ottamasta, mitä ei ole annettu, kohtuullisuus aistinautinnoissa; seksuaalisen väärinkäytöksen ja päihteidenkäytön välttäminen)

5.       Oikea elinkeino (Joka ei tuota vahinkoa tietoisille olennoille, eikä vaadi edellä mainittujen rikkomista)

Meditaatio

6.       Oikea ponnistus (Taitavien mielentilojen edistäminen ja taitamattomien välttäminen)

7.       Oikea tarkkaavaisuus (Läsnäolo nykyhetkessä; kehon, tuntemusten, mielen ja totuuksien jatkuva huomioiminen)

8.       Oikea keskittyminen (Meditaation syvempien tilojen harjoittaminen)

(Wikipedia)

Näkymää vipassana-keskuksesta Dehradunista

Vipassana – The Art of Living

Vipassana on yksi Intian vanhimmista meditaatiotekniikoista, jonka Buddha löysi uudelleen yli 2500 vuotta sitten ja opetti sitä lääkkeenä yleismaailmallisiin ongelmiin. Vipassana tarkoittaa asioiden näkemistä sellaisina kuin ne todella ovat. Tekniikan tavoitteena on mielen epäpuhtauksien hävittäminen, josta seuraa täydellinen vapautuminen inhimillisestä kärsimyksestä, kuten Buddha opetti. Vipassana on itsetarkkailun avulla tapahtuvaa mielen kehittämistä, ja se painottaa vahvasti mielen ja ruumiin yhteyttä, jonka voi kokea tarkkailemalla kurinalaisesti kehon fyysisiä tuntemuksia. Tarkkailun avulla tapahtuva tutkimusmatka käynnistää mielen puhdistumisen, jonka tuloksena mielestä tulee tasapainoinen, myötätuntoinen ja rakastava (fi.dhamma.org – Suomen Vipassana-sivusto).

Buddhan jälkeen vipassanaa on opetettu katkeamattomana opettajien ketjuna nykypäivään saakka. Viimeisin opettaja S.N.Goenka syntyi Intiassa ja kasvoi Burmassa (Myanmarissa). Harjoitettuaan Burmassa opettajansa johdolla vipassanaa 14 vuotta, asettui hän Intiaan ja alkoi opettaa tekniikkaa vuodesta 1969 lähtien. Vuonna 1982 hän alkoi nimittää avustavia opettajia tyydyttämään lisääntyvää kurssitarvetta (fi.dhamma.org). Goenka jätti tämän maailman viime vuonna, 29.9.2013.

Olen halunnut osallistua vipassana-retriitille jo useamman vuoden ajan. Kursseja järjestetään myös Suomessa, mutta täydellinen ajankohta osui tälle Intian reissulle ja valitsimmekin Intian lukuisista vipassana-keskuksista kartalta matkamme ajankohtaan sopivan keskuksen Dehradunista. Maanantaina 8.9.2014 alkoi matkamme vipassanan pariin; löysimme Dehradunista osoitteen, jossa tuli ilmoittautua kello 14 mennessä ja yhteiskyydillä lähdimme kohti keskusta, joka sijaitsee noin 40 minuutin ajomatkan päässä kaupungin vilskeestä, maaseudulla. Paikalle saavuttuamme täyttelimme pari tuntia tietojamme lukemattomiin lappusiin, intialaiseen tapaan J, ja jätimme rahat, arvotavaramme, kännykkämme, tietokoneet, kamerat, kirjat, kirjoitusvälineet ja musiikinkuuntelulaitteet säilytykseen. Paikka vaikutti erittäin viihtyisältä ja kauniilta ja heitimme Pepen kanssa hyvästit ja toivotimme mitä parhainta tutkimusmatkaa omaan mieleen toisillemme. Seuraavat 10 päivää tulisimme viettämään oman sukupuolemme parissa tiiviin ohjelman aikatauluttamana. Miesten ja naisten alueet ovat erillään korkeiden aitojen avulla, ja lähdin kohti naisten aluetta saatuani huoneeni numeron. Löysin huoneen naisten majoitusalueelta, hieman sivummalta kuin kaikki muut huoneet. Huone oli simppeli mutta sieltä löytyi kuitenkin tuuletin katosta sekä oma wc. Lavereista toinen jo varattu ja heitin kassini toiselle lähteäkseni tutustumaan ympäristöön. Pian tapasinkin huonetoverini, joka oli noin ikäiseni, erittäin mukavan oloinen israelilainen tyttö. Jutustelimme ja tutustuimme yleisen puheensorinan keskellä, vielä kun puhe oli sallittua ennen retriitin virallista alkamista. Illalla ohjelma vihdoin starttasi ja ohjeiden ja aikataulun läpikäymisen jälkeen aloitimme ylevän hiljaisuuden seuraaviksi kymmeneksi päiväksi. Illalla oli ensimmäinen meditaatio, jossa kävimme läpi hengityksen tarkkaamiseen perustuvan tekniikan, jota tulisimmekin meditoimaan seuraavat kolme päivää ennen varsinaisen vipassana-menetelmän aloittamista. Meditaation jälkeen pääsimme pesun kautta nukkumaan, mieli hieman jännittyneenä ja odottavaisena tulevasta.

Sisäänkäynti naisten alueelle

Makuuhuoneemme

Yksi lukuisista huonetovereistamme

Tiistaina aamulla kello neljältä kumahti kello ja yllättävän pirteänä heräsin, kävin pesulla ja lähdin kohti meditaatiohallia. Päivien ohjelma pysyy yhdeksänteen päivään saakka muuttumattomana; herätys kello neljältä aamulla, ensimmäinen meditaatio 4.30 – 6.30, tämän jälkeen aamupala ja pieni tauko, kello kahdeksasta yhteentoista meditaatiota parilla viiden minuutin tauolla, tämän jälkeen lounas ja pieni tauko, yhdestä viiteen meditaatiota parilla viiden minuutin tauolla, iltapäivätee sekä pieni tauko, kuudesta seitsemään taas meditaatiota, seitsemästä puoliyhdeksään dhammatalk eli opetuspuhe, ja puoliyhdeksästä yhdeksään meditaatiota. Tämän jälkeen suunta on kohti iltapesua ja nukkumattia. Päivässä tulee meditaatiota yli 10 tuntia.

Tiistai sujui yllättävän virkeissä merkeissä, vaikka sain yöllä nukuttua syystä tai toisesta vain pari tuntia. Opettaja halusi lounastauon jälkeen tavata osan oppilaista, ja sain kutsun hänen luokseen. Olin kirjoittanut aiemmasta meditaatiokokemuksestani esitietolomakkeeseen, ja opettaja halusi varmistaa etten sekoita aiempia tekniikoita vipassanaan. Keskustelimme lyhyesti ja opettajasta jäi erittäin vahva ja hyvä vaikutelma. Itse Goenka menehtyi siis noin vuosi sitten, ja avustavat opettajat jatkavat perinnettä ympäri maailmaa. Opettajat eivät saa minkäänlaista korvausta opetuksesta, kuten eivät myöskään lukemattomat vapaaehtoiset jotka pyörittävät toimintaa puhtaasta auttamisen ja dhamman jakamisen halusta. Vipassana-retriitit ovat myös täysin ilmaisia osallistujille, kaikkialla maailmassa. Asuminen, ruoka sekä opetus kustannetaan aiempien oppilaiden lahjoitusten avulla, kuten myös keskusten rakentaminen ja ylläpitäminen. Käytyään ensimmäisen 10 päivän kurssin, voi kuka tahansa vipassana-oppilas lahjoittamisen lisäksi tulla vapaaehtoiseksi palvelemaan uusia oppilaita. Ideana on elää retriitin ajan kuin munkit tai nunnat, muiden avuliaisuuden varassa, egoa haihduttaen ja kiitollisuutta kasvattaen.

Vipassana-kursseja on 10 päivän kurssien lisäksi erimittaisia, 20 päivän kursseista jopa 60 päivän kursseihin. Pidemmille kursseille osallistuttaessa on takana oltava tietty määrä 10 päivän kursseja sekä vapaaehtoisena palvelemista. Kurssilla sitoudutaan noudattamaan käyttäytymissääntöjä, jotka ovat seuraavanlaiset:

Tekniikan perustana on sila eli moraalinen käytös. Sila luo pohjan samadhille eli mielen keskittymiselle; mielen puhdistuminen tapahtuu paññan eli kokemusperäisen viisauden avulla.

Määräykset

Kaikkien vipassana-kurssille osallistujien on koko kurssin ajan tietoisesti noudatettava seuraavaa viittä määräystä:

 1. pidättyä tappamasta mitään elollista;
 2. pidättyä varastamasta;
 3. pidättyä kaikenlaisesta seksuaalisesta toiminnasta;
 4. pidättyä valehtelemasta;
 5. pidättyä päihteistä.

Vanhojen kurssilaisten (jotka ovat jo käyneet kurssin S. N. Goenkan tai hänen apuopettajansa johdolla) odotetaan lisäksi noudattavan seuraavaa kolmea määräystä:

 6. pidättyä syömästä keskipäivän jälkeen;

 7. pidättyä aistinautinnoista ja kehon koristamisesta;
 8. pidättyä käyttämästä korkeita tai ylellisiä vuoteita.

Vanhat kurssilaiset noudattavat kuudetta määräystä juomalla kello viiden tauolla ainoastaan yrttiteetä tai hedelmämehua, kun uudet kurssilaiset voivat syödä hedelmiä ja juoda teetä. Opettaja voi terveyssyistä vapauttaa vanhan kurssilaisen kuudennesta määräyksestä. Seitsemättä ja kahdeksatta määräystä noudattavat kaikki (fi.dhamma.org).

Be Happy 

Aikataulu

Ruoka oli melko vähäenergistä ja simppeliä sekä tietenkin dhamman nimissä kasvisruokaa. Ruoka oli erittäin hyvää ja monipuolisempaa kuin odotin. Aamupalalla söimme yleensä puuroa ja ituja sekä hedelmän, lounaalla riisiä, linssejä ja vihanneksia ja iltapäiväteellä teen lisäksi hedelmiä. Vanhat oppilaat eivät tosiaan saa lounaan jälkeen syödä mitään, eli kun seuraavan kerran tulen retriitille, on iltapäivällä hedelmien sijaan tarjolla vain yrttiteetä tai mehua.

Ensimmäiset päivät sujuivat mielen vähitellen tarkentuessa itselleni aiemmin tutun hengityksen tarkkaamismenetelmän parissa. Neljäntenä päivänä saimme opetuksen vipassana-menetelmään, jossa tarkkaillaan tietoisessa järjestyksessä kehon tuntemuksia takertumattomuuden ajatuksella ja viimeisenä päivänä saimme opetuksen metta bhavana –meditaatioon, jossa herätetään ja ulotetaan myötätuntoa kaikkia elollisia olentoja kohtaan. Tätä meditaatiota olen tehnyt aiemmin enemmänkin . Koko vipassanan sekä 10 päivän intensiivisen kurssin ideana on lähteä syvään psykologiseen prosessiin; porautua syvälle mielen pintakerroksen alla piileviin epäpuhtauksiin sekä antaa vanhojen epäpuhtauksien nousta pintaan ja takertumatta tarkastellen antaa niiden menettää merkitystään ja hiipua pois. Nähdä älyllisen tiedon tasoa syvemmällä kokemuksellisella tasolla asioiden todellinen laita ja herättää oivalluksen kautta myötätuntoa ja hyvää tahtoa kaikkea olevaa kohtaan.

Olin etukäteen valmistautunut siihen, että kohtaan matkalla haasteita. Toki yritin lähteä retriitille mahdollisimman vailla odotuksia, mutta hyvin valmistautuneena. Olen siis sairastunut vuosia sitten masennukseen, joka jatkuessaan paheni vaikeaksi masennukseksi ja olin yhteensä noin vuoden verran hyvin syvässä kuopassa, sairaslomalla vetäytyneenä muusta maailmasta syvän ahdistuksen kourissa. Ahdistuskohtaukset olivat hyvin vahvoja, en pystynyt toimimaan ja kohtaamaan maailmaa, koin syvää epätoivoa, toivottomuutta, lannistumista, häpeää ja merkityksettömyyttä. Maailma muuttui rakkaudettomaksi ja onnettomaksi paikaksi, jossa en enää halunnut olla. Näin syvän ja mustan kokemuksen jälkeen nykyään joka ikinen päivä tuntuu lahjalta, mutta olen ollut hyvin tietoinen siitä, että prosessi on elämänmittainen ja viime aikoina olen laiminlyönyt etenemistäni. Kuten fyysisessä harjoittelussa, on jatkuva ja säännöllinen työskentely tulosten eteen tärkeää. Jos saavutamme välitavoitteen ja jätämme harjoittelun siihen tai muutamme sitä epäsäännölliseksi, tiedämmehän kaikki mitä tapahtuu. Sama pätee mieleen. Meditaatio oli muiden tekijöiden ohella isossa roolissa ahdistuksesta ja masennuksesta paranemisessa, mutta saatuani elämäni enemmän kuin raiteilleen ja alettuani ”elää unelmaani”, voin rehellisesti myöntää mielen harjoittamiseni muuttuneen epäsäännölliseksi. Tavoite ei enää ollut niin kirkkaana mielessäni, saavutettuani mielestäni enemmänkin kuin välitavoitteen. Vipassana-retriitillä todella konkreettisesti kokemuksellisella tasolla minulla taas kirkastui sitoutumisen ja säännöllisen harjoittelun merkitys. Tästä on siis äärimmäisen hyvä taas jatkaa sitoutuneena dhammaan ja päivittäiseen harjoitteluun.

Retriitillä kohtasin paljon vanhaa kuonaa, jota nousi syvältä mielen syövereistä. Neljännestä päivästä kahdeksanteen päivään ehkä eniten, vaikka moni sanookin alun olevan vaikein, ja Goenka mainitsee toisen ja kuudennen päivän usein vaikeimmiksi. Ahdistusta alkoi nousta pintaan, rintakehää puristi kuin tiukka jatkuvasti puristuva vanne, kurkkua kuristi, sydän alkoi jyskyttää siten, että luulin naapurinkin sen kuulevan. Olin kuitenkin lähtenyt tähän prosessiin tietoisesti ja valmiina vastaanottamaan kaiken, mitä eteen tulee. Sitoutuen prosessiin. Istuin siis tyynylläni ja annoin kaiken tulla, päivästä toiseen, nousematta tai liikkumatta. Tarkkailin tuntemuksiani; ”Tältä tämä siis tuntuu kun pysähdyn tarkkailemaan rintakehääni, tältä taas tuntuu kurkussani” jne. Hain vahvistusta tilanteen sietämiselle ajatellen etten ole tähänkään päivään mennessä kuollut, enkä ajatellut kuolla nytkään. Annoin tuntemusten nousta, tarkkailin ja annoin niiden lipua pois. Menetelmänä vipassana on erilainen kuin aiemmat itselleni tutut menetelmät, mutta prosessina se mitä tapahtui, oli itselleni tuttua. Minua ei pelottanut, ei hämmästyttänyt, vaikka olenkin voinut viime vuosina niin hyvin, enkä antanut minkään horjuttaa luottamustani menetelmään ja väistämättömään etenemiseen. Jokailtainen opetuspuhe myös antoi vastauksia meditoidessa nousseisiin kysymyksiin ja iltaa kohden olo muuttui melko tyyneksi. Kuitenkin nousseesta ahdistuksesta johtuen nukuin ensimmäisinä seitsemänä yönä vain pari tuntia yössä, loput neljä yötä noin neljästä viiteen tuntia yössä. Melkoisen vähillä unilla edettiin siis. Mutta tämä on opettajankin mukaan normaalia, ja koska annoin tämänkin asian tapahtua luomatta sille pelokkaita merkityksiä ja tätä kautta ahdistusta, en edes kokenut sen suurempaa väsymystä, paitsi viidentenä päivänä ja tämäkin johtui tosin enimmäkseen vain tietystä kuukauden ajankohdasta.

Pagoda

Meditaatioselli pagodassa. Osan ajasta meditoidaan ryhmähallin sijaan omissa selleissä.

Mielen toiminta on siitä mahtavaa, että avaimet sen hyvinvointiin ovat omissa käsissämme. Oivalluksen ja kokemuksen kautta edeten, työskennellen vanhojen ehdollistumien ja uskomusten poistamiseksi. Siemenet joita istutamme, kantavat aina hedelmää. Siksi on hyvin tärkeää istuttaa sellaisia siemeniä, joiden hedelmiä haluaa kantaa. Goenkan esimerkissä mies istutti kitkerän neem-puun siemeniä joka vuosi. Sadon tullessa hän kuitenkin aina pettyi koska ei saanut makeita mangoja. Jos istutamme mieleemme säännöllisesti kitkeriä tai happamia negatiivisuuden siemeniä, emme voi odottaa makeita ja maukkaita positiivisuuden hedelmiä. Suunta on itse käännettävä, kitkettävä vanhat happamat rikkaruohot ja alettava kylvää uusia makeita siemeniä. Tämän oivalluksen tekeminen voi olla melko pelottavaa aluksi, koska se tarkoittaa melkoista vastuunottamista omasta hyvinvoinnistaan. Suunnanmuutos kun ei tapahdu ilman kovaa työtä. Ja tässä päästään myös sitoutumiseen ja kovan työn jatkamiseen silloinkin, kun syömme vain makeita mangoja. Makeisiin mangoihin on melkoisen helppo takertua ja alkaa pitää itsestäänselvyytenä. Tällöin huolenpito unohtuu ja kitkerät siemenet voivat raivata tilaa mangojen keskelle. ”Vain jatkuva harjoittelu on avain onnistumiseen” –Goenka.

Yhdeksäntenä päivänä ahdistukseni oli kaikonnut ja meditaatio tuntui syvältä ja olo kevyeltä. Kymmenentenä päivänä ohjelma oli hieman erilainen, ylevä hiljaisuus lakkasi ja pääsimme metta bhavana –meditaation pariin. Kun hiljaisuus lakkasi ja hindinkielinen puhe alkoi pulputa, koin sen aluksi hieman ahdistavana. Naiset puhua pulputtivat ja tuntui kuin aivoilleni sataisi liikaa ärsykkeitä ja halusin ensimmäisinä tunteina vain vetäytyä kauemmaksi. Tilanne kuitenkin kääntyi vähitellen normaalimmaksi, ja vaihdoimme kokemuksia ihmisten kanssa. Muutamat intialaiset naiset tulivat sanomaan minulle että ”Kasvosi loistavat, kuin pääsi päällä olisi valoa”. Olin aivan ihmeissäni ja eräs tyttö otti meistä yhteiskuvan saatuamme omaisuutemme takaisin ja totesi että ”Näyttää kuin meidän kaikkien päämme päällä loistaisi jokin valo”. Kieltämättä paikka, sen energia ja koko takana oleva prosessi olivat tehneet melkoista jälkeä monella tasolla. Tunsin oloni kuin vuosien taakoista vapautuneeksi. Taakat olivat vain olleet niin syvällä, etten aina tiedostanut kantaneeni niitä mukana yhä kaikki nämäkin vuodet. Olin täynnä myötätuntoa, päättäväisyyttä, rakkautta ja olo oli jotenkin puhdas ja herkkä. Tämän olon keskellä oli enemmän kuin selvää, että olin löytänyt menetelmän, jota haluan jatkaa sitoutuen ja tämä vipassana-kurssi oli vasta kevyttä alkusoittoa tulevalle. J

Viimeisenä iltana valvoimme huonetoverini kanssa pitkälle yöhön jutellen kuin vanhat hyvät ystävät. Koin syvää aaltopituutta hänen kanssaan, ja juttelimme aivan kaikesta maan ja taivaan päällä; juuri kokemastamme, aiemmin kokemastamme, elämistämme, joogasta (hän oli joogaopettaja), Intiasta, elämästä, sen tarkoituksesta. Koin niin syvää kiitollisuutta maailmaa ja ihmisiä kohtaan. Saan olla täällä juuri nyt ja edetä polullani, on ihmisiä jotka pyörittävät tällaista puhtaasta dhammasta käsin, tarjoavat mahdollisuuden tulla ja harjoittaa ja vapautua vanhasta ja astua eteenpäin. Koin myös todella, todella syvää kiitollisuutta niitä läheisiäni kohtaan, jotka olivat tukenani silloin kun voin niin huonosti, että toisinaan mietin että jokainen nykyinen päivä tällä potentiaalilla on kuin ihme. Koin kiitollisuutta kaikkia niitä kohtaan, joiden kanssa matkanteko ei ole ollut niin helppoa, koska he ovat opettaneet enemmän kuin voisin muuten oppia. Ja koin myös myötätuntoa heitä kohtaan, toivottavasti hekin voisivat vapautua vanhasta kuonastaan ja voida paremmin, tulla onnellisiksi.

Perjantaina koitti lähtöpäivä ja jaoimme koko päivän kokemuksia Pepen kanssa. Hän oli hyvin minimaalisella aiemmalla kokemuksella jaksanut retriitin äärimmäisen hyvin! Sitoutumisella ja päättäväisyydellä hän eteni omalla polullaan, kokien huikeita oivalluksia ja astuen eteenpäin. Koin syvempää ja aidompaa yhteyttä kuin aiemmin, kummankin ollessa enemmän avoinna ja läsnä kuin koskaan aiemmin. Olen todella ylpeä hänestä ja aika näyttää, haluaako hän sitoutua harjoittamiseen tulevaisuudessa. Ainakin katselimme jo yhdessä ensi syksylle Argentiinan vipassana-keskuksen yhteystietoja..J Matkamme jatkui perjantaina Delhin kautta Jaipuriin, Rajasthaniin, jossa olemme nyt. Tänään maanantaina matkamme jatkuu taas Ahmedabadiin, Gujaratiin, sieltä Mumbaihin, Bangaloreen ja lopulta Mysoreen, jossa lokakuu sujuu intensiivisen astangajoogajakson parissa.

Koko läpikäymäni prosessi nosti pintaan todella paljon vanhoja ajatuksia, joiden kautta vuosien jälkeen matkani pimeydestä valoa kohti kirvoitti minut kokoamaan ylös 10 kohtaa, joiden avulla nousin suosta elämään unelmaani, toivottavasti lopullisena päämääränäni pystyen toimimaan mahdollisimman paljon kaikkien elävien hyväksi. Moni asia on ehkä muuttanut ajatuksissani muotoaan ja elänyt elämäänsä, mutta kirjasin nämä ylös ja ajattelin jakaa kanssanne. Ehkä joku löytää sieltä samankaltaisuuksia ajatuksiinsa, tai uusia vinkkejä matkalla kohti parempaa huomista. Ja koska kaikki on jatkuvassa muutoksessa, myös ajatukseni, en siis välttämättä jaa kaikkien kohtien ajatuksia sellaisenaan nykyään enkä tietenkään tiedä miten koen nämä vuoden tai kahden kuluttua. Tässä kuitenkin jotakin, joka silloin sellaisenaan yhden ihmisen kohdalla muutti elämän suunnan:

1. Työskentele johdonmukaisesti tiedostaakseni nykytilanne takertumatta ja päästääksesi irti vanhasta; kuonasta, ehdollistumista, negatiivisista mielen toimintamalleista.

Masennus on usein negatiivisten mielenmallien ja tuntemusten (tiedostamatonta) päivittäistä vahvistamista, joka ajaa yhä syvemmälle umpikujaan, josta on hyvin vaikea nousta omin keinoin pois. Itse aloin ensin tiedostaa tämän, mutta en silti tiennyt keinoja lähteä ylöspäin. Juuri oikeaan aikaan luin erään kirjan karman laista, jossa puhuttiin jatkuvasta muutoksesta, ja erään miehen kertomus siitä, kuinka hän oivalsi konkreettisesti kaiken pysymättömyyden, puhutteli niin vahvasti että koin suuren oivalluksen. Ymmärsin, että tilanne on nyt tämä, mutta en ole tämän tilanteen vanki, olen vain kuvitellut niin ja omaksunut masentuneen ihmisen ”mindsetin”. Voin itse lähteä muuttamaan tilannetta, mikään ei ole pysyvää, ei edes ”minä” eristäytyneenä ja masentuneena. Tämän jälkeen astuin ensimmäisen askeleen ja lähdin konkreettisesti, vähitellen jaksamisen mukaan, tekemään asioita muutoksen eteen. Tässä vaiheessa myös meditaatio astui itsestään selvästi mukaan kuvioihin.

2. Ala rakentaa tilalle uutta

Siivotessa mielen perukoilta epäpuhtauksia, on masentuneena mielestäni samanaikaisesti tärkeää rakentaa tilalle aktiivisesti uutta ja positiivisempaa. Luin paljon kirjoja muutoksesta, elämänhallinnasta, buddhalaisuudesta, positiivisuudesta, jne. Näistä sain paljon työkaluja mielen harjoittamiseen esimerkiksi mielikuvaharjoitusten avulla. Aloin rakentaa mieleeni uutta sisältöä vanhan tilalle.

3. Seuraa sydäntäsi ja tee asioita jotka vahvistavat intuitiota

Jos et tiedä mitä haluat ja kaikki tuntuu merkityksettömältä, kuten masentuneena yleensä asianlaita on, ala kokeilla jaksamisen rajoissa. Sydämen ääni ei vahvistu itsestään. Erilaiset tilanteet ja mahdollisuudet, joita elämä tuo eteesi, hyppää kyytiin kun olet tarpeeksi voimissasi ja sano mahdollisuuksille ”Kyllä”. Vähitellen mahdollisuuksien määrä tuntuu kasvavan ja jokin asia saattaakin herättää pienen ilonpilkahduksen. Silloin tiedät suunnan olevan oikea. Ja vaikkei sydän vieläkään ohjaisi, koska se on vielä piilossa pelon alla, voi intuitio ohjata pienten askelien kautta vahvemmin ja vahvemmin. Jos intuitio ohjaa jatkuvasti esimerkiksi kokeilemaan uutta harrastusta, mutta se tuntuu liian pelottavalta, astu askelia vähitellen. Pelko voi masennuksen aikana ohjata vahvemmin, mutta astumalla jaksamisen rajoissa epämukavuusalueelle, voi sydämen ääni peitota pelon vähitellen.

4. Ala kokea kiitollisuutta

Masentuneena ei tyypillisesti koe kiitollisuuden (eikä juuri mitään muitakaan hyviä) tunteita. Ala siis keinotekoisesti rakentaa kiitollisuuden kokemusta, tämä herättää säännöllisesti toistettuna värähtelyä, joka ohjaa lopulta kokemaan kiitollisuuden tunteita oikeasti (joka taas johtaa masennusta ylläpitävien ”rakenteiden” hiipumiseen). Kiitollisuuspäiväkirja, joka on tyypillinen tapa kirjata joka päivä ylös asioita, joista on kiitollinen, on hyvin toimiva työkalu. Kirjaamalla ylös asioita siinä muodossa, kuin ne olisivat jo totta, on tärkeä tekijä. Alkuun tämä tuntui vanhassa katkeruuden täyttämässä mielenmallissani hölmöltä. Mutta vähitellen asiat muuttuivat todemmaksi ja todemmaksi ja itselleni hienoin kokemus oli se, kun eräänä kauniina päivänä tiedostin kirjoittavani sydämestäni asioita, joista aivan oikeasti koen kiitollisuutta. Ja ensimmäinen arjen kiitollisuuden kokemus on jäänyt hyvin vahvana mieleeni; Kevät oli saapunut ja lähdin kävelylle. Aurinko paistaa porotti ja puin hihattoman paidan päälleni. Ulkona linnut visersivät ja ensimmäinen tiedostamani asia oli, että tosiaan huomioin tämän, hyvin pitkästä aikaa. Jatkettuani kävelyä yhtäkkiä kuin salama kirkkaalta taivaalta tajusin tuntevani auringonsäteet ihollani. Käsivarsissa, olkapäillä, selässä. Vuosien pimeyden jälkeen näin vahva tunne herätti niin voimakkaan hyvänolontunteen ja kokemuksen, että mieleni teki itkeä ja nauraa, sisälläni kupli ilo. Ensimmäistä kertaa vuosiin! En koskaan unohda sitä päivää, ja nykyäänkin ensimmäinen t-paita – keli pitkän talven jälkeen herättää suunnatonta iloa ja kiitollisuutta. J

5. Tule tietoiseksi omista vahvuuksistasi ja vahvista käsitystäsi kykeneväisyydestäsi

Ensimmäisen kohdan avulla asioista tulee vähitellen tietoisemmaksi, ja omia vahvuuksia on helpompi alkaa tarkkailla neutraalisti, kun negatiivisuus ei enää ohjaa elämää. Mielikuvaharjoitusten avulla omaa käsitystä siitä, mihin pystyy, voi vahvistaa paljonkin. Itsetunto monesti laskee pohjamutiin masentuessa eikä omaa antiaan maailmalle arvosta kovinkaan suuresti. Kun käsitys omista vahvuuksista on positiivisen realistinen ja uskoa kykyihinsä vahvistaa, on helpompi myös siirtyä seuraavaan kohtaan.

 6. Visualisoi elämää tai yksittäisiä asioita, joita haluaisit elää, tai jos et koe tällaisia toiveikkaita tunteita, visualisoi elämää tai asioita, jotka herättävät jonkinlaisen värähtelyn sisälläsi

Aarrekartat (eli mielikuvien kokoaminen konkreettisesti esimerkiksi isolle kartongille kuvien muodossa), käytännön visualisointiharjoitukset sekä päivittäinen positiivinen puhe itsestä ja omista mahdollisuuksista ovat kaikki olleet itselleni toimivia harjoituksia ja vieneet eteenpäin. En tosiaan aloittaessani tiennyt millaista elämää haluaisin elää, koska tunsin ettei elämälläni ole suuntaa eikä mikään oikein kiinnosta, olinhan masentunut. Kokosin ensimmäisen aarrekartan, johon tuli yksittäisiä asioita, joita haluaisin elämäni sisältävän; hymyjä, naurua, onnellisia ihmisiä, onnellisia ihmissuhteita. Näiden avulla etenin ja tehdessäni taas jossain vaiheessa uuden aarrekartan, sisälsi se jo konkreettisempia asioita ihmisten auttamisesta alaan jolla haluaisin työskennellä. Visualisoin päivittäin elämää, joka olisi täynnä iloa ja naurua ja vuosien kuluttua on mahtavaa huomata, kuinka olen saanut elämääni enemmän iloa ja naurua kuin olisin koskaan odottanut. Koska nykyään tiedostan elämän olevan melkoinen lahja, ja olen kiitollinen siitä voimasta, joka jostain syvältä kumpusi, jonka avulla nousin eteenpäin, lähden jokaiseen päivään hymyillen. Ja kuinka paljon se palkitseekaan! Muistan kuinka kerran masennuksen jälkeen menin leipomoon hakemaan tarjottavia silloiselle työpaikalleni, ja minua palveli hyvin herttainen vanha nainen. Kiitin häntä erittäin hyvästä palvelusta, koska ajattelin ja ajattelen yhä, että mitä enemmän laittaa hyvää energiaa kiertämään, sitä enemmän sitä saa. Nainen vastasi minulle: ”Voi kuule, on helppoa palvella hyvin kun itse aurinko astuu huoneeseen!”. Nieleskelin kyyneleitä ollessani niin otettu, koska kaiken sen pimeyden jälkeen, olin enemmän valon puolella kuin koskaan aiemmin, ja pystyin jakamaan sitä muillekin. J

7. Nosta energiatasoasi luonnossa eri elementtien äärellä

Luonnossa akut latautuvat ja mieli lepää, kertoo meille moni taho. Luonnossa olemme myös hiljaisuudessa, joka on osin hyvin meditatiivista. Kaukana yhteiskunnan odotuksista, jolloin sisäinen ääni vahvistuu. Hengittäen raikasta ilmaa, herättäen aisteja aistimaan maailman ihmeellisyyttä. Kaukana kaupungin vilskeestä huokuu myös aivan erilaista energiaa, jota imemällä itseensä säännöllisesti, voi huomata eron. Eri elementeillä on myös erilaisia vaikutuksia, toisinaan kaipasin tiheän metsän keskelle, pitkän aikaa aavan veden äärelle. Kun olin jo pitkällä paranemisessani, huomasin värähtelytasossani aivan selvää eroa vietettyäni aikaa luonnossa. Tämä on johtanut tietenkin liikuntamuotojenkin muuttumiseen, vaikka olenkin työskennellyt kuntokeskusmaailmassa, on oma liikkumiseni hakeutunut jo vuosia enemmän ulos luontoon.

 8. Nosta energiatasoasi ympäröimällä itsesi ihmisillä, jotka tukevat hyvinvointiasi ja tee kohtaamisista ihmisten kanssa merkityksellisiä

Masentuneena ihmiset, jotka joko tukevat vanhoja hyvinvointia tukemattomia ajatus- tai toimintamalleja, tai ihmiset, jotka eivät usko kykyihisi tai mahdollisuuksiisi, eivät kenties ole parasta seuraa, jolla ympäröidä itsesi. Ihmiset, jotka taas uskovat mahdollisuuksiisi ja luovat positiivista energiaa, tuovat paljon enemmän vahvistusta paranemisprosessille. Tottakai myöhemmin, ihmiset joiden kanssa kohtaamme vaikeuksia, ovat mitä parhaimpia opettajiamme ja voimme oppia myötätuntoista suhtautumista heitä kohtaan, mutta masentuneena on monesti herkässä ja alistuneessa mielentilassa, jolloin paras palvelus itselle ja paranemiselle, ja tätä kautta myös muille, on suojella omaa energiaa tällaisilta ihmisiltä. Luultavasti he toimivat tietämättömyyttään ja aina ei tarkoituskaan ole huono, mutta tärkeintä tässä vaiheessa on suosta nouseminen.

Masentuneena ei myöskään aina koe suurta yhteenkuuluvaisuuden tunnetta ihmisten kanssa, eikä koe saavansa sosiaalisesta kanssakäymisestä mitään irti, saati että olisi mitään annettavaa muille ihmisille. Tätäkin voi vahvistaa harjoittelun avulla. Itse päätin suhtautua kaikkiin kohtaamiini ihmisiin merkityksellä. Kaikki, joiden kanssa polkumme kohtaavat, ovat ihmisiä omine tarinoineen ja haavoineen. Olen tehnyt elämässäni paljon erilaisia töitä ihmisten parissa; kehitysvammaisten parista erilaisiin asiakaspalvelutöihin ja liikunta-alan töihin. Eräs kohtaaminen on jäänyt päällimmäisimpänä mieleeni. Olin erään opiskelun ohella suuressa tavaratalossa Helsingissä töissä, oli työpäivä ja olin kodinosastolla. Paikalle tuli vanha mies, hieman reissussa rähjääntynyt ja elämän kolhima. Lähestyin häntä ja kysyin voinko auttaa. Hän alkoi itkeskellen kertoa: ”Kuule, minun vaimoni kun kuoli niin minä ratkesin ryyppäämään. Sitten kävi niin että menetin asunnon ja kaiken. Nyt olen ollut kuivilla ja sain vihdoin asunnon ja nyt minä tarvitsisin kattilan. Se on vähän niin kuin sellainen lahja minulle itselleni siitä että uusi elämäni on alkamassa ja tänään keitän uuden elämäni ensimmäiset perunat”. Minua kosketti miehen kertomus suuresti ja hänen kävellessään hieman huonosti, tartuin häntä käteen ja menimme kattilahyllyn luokse. Valitsimme ajan kanssa miehelle tarpeisiinsa sopivan kattilan ja kävelimme kassalle. Rahastettuani kattilan paketoin nopeasti sen lahjapakettiin ja laitoin hienon kultaisen nauhan ympärille. Laitoin paketin muovikassiin ja ojentaessani sitä hämmentyneen näköiselle miehelle totesin: ”Oikein onnellista uuden elämäsi ensimmäistä päivää”. Mies pyyhki silmäkulmasta kyyneleitään ja totesi minulle ”Voi tyttö hyvä, Jumalan siunausta sinulle” ja lähti kohti uutta elämäänsä. Joku olisi ehkä vain myynyt hänelle kattilan, mutta olisiko se jättänyt kumpaankin niin positiivista jälkeä joka on muistissa vielä vuosien jälkeenkin? Epäilen. Tehdään siis kohtaamisista merkityksellisiä. J

9. Muuta vanhoja käytännön toimintamalleja ja ympäristöjä, jos ne eivät enää palvele hyvinvointiasi tai sen rakentamista alusta

Työpaikka, ihmissuhde, asuinjärjestelyt, arjen käytännön toimintatavat. Kaikki nämä voivat tiedostamatta tukea masennusta ylläpitäviä rakenteita. Omalla kohdallani osoittautui äärimmäisen tärkeäksi irrottautua vanhasta ja totutusta, niin kivuliasta kuin se olikin, ja aloittaa alusta. Tarkoittaen kaikkea pitkästä ihmissuhteesta uusiin arjen toimintamallien opetteluihin sekä työpaikan vaihdokseen. Toki muutos lähtee sisältä ja ei pidä tuudittautua ajatukseen, että muuttamalla ulkoisen voi löytää onnellisuutta. Mutta repimällä rakenteet alas ja pystyttämällä uutta eheämpää tilalle, voi se olla juuri se mitä tarvitaan.

10. Panosta ravitsemukseen, liikuntaan ja laadukkaaseen lepoon

Itse en halunnut lähteä lääkkeiden tielle perehdyttyäni aiheeseen. Halusin mieluummin tukea aivojani ja mieltäni laadukkaan ravitsemuksen (&lisäravinteiden), oikeanlaisen liikunnan ja laadukkaaseen uneen panostamisen avulla. Tästä löytyy suunnattomasti tietoa, joten aiheen läheisyydestä huolimatta en avaa tällä erää enempää. Mikäli aihe herättää kiinnostusta, jaan kyllä oppimaani mielelläni eteenpäin.

BE HAPPY J

5.9.2014 ”Mikset ottais omast potentiaalistas selkoo?”

Sunnuntai-aamuna 31.8. saapui yöjunamme Varanasista Agraan. Olemme matkustaneet junilla kaikki pidemmät matkat öiseen aikaan, jolloin aikaa jää enemmän itse paikkojen kokemiseen ja majoituksessa säästää aina yhden yön. Intialaisissa junissa on monta erilaista luokkavaihtoehtoa; kallein on nimeltään ilmastoitu ykkösluokka (1AC), jossa on kahden tai neljän hengen hytit lukittavilla ovilla. Ateriat sisältyvät myös tämän luokan hintaan. Kaikissa junissa tätä vaihtoehtoa ei ole ja tässä emme edes harkitsisi matkustavamme hinnan vuoksi. Seuraavaksi kallein vaihtoehto on nimeltään AC2tier, eli ilmastoitu luokka, jossa on neljä sänkyä yhdessä hytissä, ja verhot yksityisyyden takaamiseksi. Tässä luokassa olemme matkustaneet kerran, koska halusimme Jammusta Delhiin palatessamme ilmastoidun makuupaikan, ja yhtä halvempi luokka oli täynnä. Kolmas vaihtoehto on AC3tier, ja edellisestä se eroaa siten, että sänkyjä on yhdessä hytissä kuusi, eikä verhoja ole, joten koko vaunu on ikään kuin yhtä tilaa. Tässä luokassa olemme matkustaneet kaksi kertaa. Osassa junista löytyy AC Executive Chair sekä AC Chair – luokat, joissa on siis ilmastointi ja eritasoiset istuinpaikat. Näitä luokkia ei löydy läheskään kaikista junista. Halvimmat luokat ovat Sleeper Class sekä Unreserved 2nd Class. Sleeperissä ei ole ilmastointia, mutta muuten se on melko samankaltainen kuin AC3tier, plus ikkunat ovat avoimet ja maisemia on mahtava seurailla. Sleeperissä olemme matkustaneet myös kaksi kertaa, tämän ollessa hinnan puolesta parhaiten budjettiimme sopiva ratkaisu. Unreserved 2nd Class on halvin vaihtoehto puisine tai muovisine penkkeineen. Tämä luokka on yleensä tupaten täynnä ulko-oville saakka, ja vaikka hinta saattaa vetää osaa budjettimatkailijoista puoleensa, me emme ole tässä luokassa vielä matkustaneet. Junissa kiertää paljon myyjiä; vettä, chaita, ruokia jne. Joten nälässä ei junissa tarvitse matkustaa. Vessoja junissa on eritasoisia: osa on Intiassa tyypillistä reikä maassa ratkaisua, raiteiden kiitäessä suoraan alla, ja osassa taas on länsimainen vessa, tosin näistäkin tarpeet menevät useimmiten suoraan raiteille.

Sleeper-luokassa. Keskisängyt taittuvat ylös päiväsaikaan tarjoten enemmän istumatilaa

Tiivistä tunnelmaa junassa

Matkustaminen junissa ja myös paikallisbusseissa on kyllä iso osa kaiken kokemista täällä; matka tuntuisi varmasti aivan vajaalta ilman näitä kokemuksia, esimerkiksi reissatessa yksityistakseilla isommalla budjetilla ympäriinsä. Tähän saakka yöjunissa on myös tuntunut aivan turvalliselta, olemme nostaneet rinkat aina sängyn jalkopäähän ja lukinneet omalla ketjulla sekä lukolla. Rahat ja puhelimen olemme pitäneet kaulapussissa nukkuessa. Ainoastaan Varanasista matkustettaessa saimme vartijalta luettavaksemme englanninkielisen varoitustekstin, joka turistina piti myös kuitata. Siinä kerrottiin samaa kuin LonelyPlanetissakin: Varanasista ja Varanasiin kulkevissa junissa on paljon myrkytystapauksia, jotka johtavat varkauksiin uhrin sammuessa. Eli ei kannata vastaanottaa mitään elintarvikkeita vierailta. Junassa oli myös varoituksia junissa tapahtuvista naisiin kohdistuvista rikoksista ja kovista tuomioista joita naisiin kajoamisesta saa, mutta muissa kuin Varanasi-Agra-junassa näitä en ole nähnyt. Esitän aina lippua ostaessa toiveen yläpedistä tai keskipedistä ja tähän asti se on onnistunut ja koen tämän lisäävän omaa turvallisuudentunnettani nukahtaessani. LonelyPlanetin mukaan Intian junissa matkustaa päivittäin 17 – 20 miljoonaa ihmistä, siis päivittäin! Siinä on jo melkoinen syy kokea tätäkin matkustustapaa. J

Olemme vierailleet Agrassa, tuossa Taj Mahalista tunnetussa kaupungissa kaksi vuotta sitten, joten tällä kertaa suuntasimme junan saapuessa vain kaupungin läpi matkan jatkuessa kohti Mathuraa ja Vrindavania. Söimme aamiaisen Agrassa ja huuhdoimme kasvoja ja pesimme hampaat ravintolan vessassa kunnes raikkaina jatkoimme matkaa Agran toiselle juna-asemalle, josta junat Mathuraan lähtevät. Monet miehet yrittivät erittäin aktiivisesti myydä taksikyytejä 1500 – 2500 rupian hintaan, mutta emme olleet kiinnostuneita junalipun irrotessa paljon halvemmalla. Saimme miehet ravisteltua kannoiltamme ja ostimme liput saman tien lähtevään junaan 50 rupian kappalehintaan. J Matka kesti jotakuinkin tunnin ja Mathurasta nappasimme riksan loppumatkalle. Otimme riksan suoraan Krishna-liikkeen (ISKCON) temppelille, jonka yhteydessä liike ylläpitää guesthousea. Mathura on tunnettu Krishnan synnyinpaikkana ja Vrindavan paikkana, jossa Krishna vietti lapsuus- ja nuoruusvuotensa. Olen Suomessa tutustunut Krishna-liikkeen toimintaan vieraillessani temppelillä erilaisissa tilaisuuksissa, kuten Krishnan syntymää juhlistavassa Krishna Janmashtamissa sekä Shivaa juhlistamassa Shiva-ratrissa (The Great Night of Shiva). Olen lukenut liikkeestä paljon, ja monikin asia minua vetää liikkeessä puoleensa. Kristinuskon äärellä olemme tottuneet kovin synkkään ja vakavaan Jumalan ylistykseen, kun taas monissa muissa uskonnoissa usko ja ylistäminen on iloinen asia, johon antaudutaan koko kehon ja sielun voimin. Hare Krishna-mantran chanttaaminen tuntuu myös joukossa pyörryttävän hyvältä, ja sydämessä on aina puhdas ja hyvä olo. En jaa kaikkia liikkeen uskomuksia ja näkemyksiä, mutta koska ennen elin elämääni turhankin paljon analysoiden, olen vain hypännyt viime vuosina tekemään sitä, mikä tuntuu sydämessä hyvältä. Näin saan elämältä paljon enemmän ja koen enemmän ja syvemmin. ”Analysoi vähemmän ja koe enemmän” on kyllä vienyt minun elämäni aivan uusiin sfääreihin. J Täällä Intiassakin on aivan mahtavaa nähdä miten kaikki sekoittuu kauniisti ja kunnioituksella. Eri uskontojen edustajat vierailevat toistensa pyhillä paikoilla ja vaikkapa buddhalaisetkin voivat antautua kirtanan vietäväksi. Joukossa silmät loistavat, autuus paistaa ja onnellisuus se vain lisääntyy. J

Krishna-liike keskittyy Krishnan palvonnan ympärille, ja on osa yhtä hindulaisuuden pääsuuntausta, vaishnavismia. Liike on levinnyt ympäri länsimaita intialaisen munkin A.C. Bhaktivedanta Swami Prabhupadan tuotua liikkeen länteen vuonna 1965. Liikkeen edustama perinne, gaudiya-vaishnavismi, sai alkunsa 1500-luvulla Bengalissa ja sen perustaja on Sri Caitanya. Sri Caitanya korosti Krishnan antaumuksellisen ja rakastavan palvonnan, eli bhaktin, tietä. Hän teki myös tunnetuksi liikkeelle tunnusomaisen tavan laulaa julkisilla paikoilla Krishnan pyhää nimeä maha-mantran muodossa (Hare Krishna Hare Krishna Krishna Krishna Hare Hare / Hare Rama Hare Rama Rama Rama Hare Hare).  Liikkeeseen kuuluu nykyään yli 400 temppeliä, 50 maatilaa, 99 ravintolaa ja 50 koulua. Temppeliyhteisössä asuvia jäseniä on noin 10 000 ja seurakuntalaisia noin 250 000 (Wikipedia).

A.C. Bhaktivedanta Swami Prabhupada, joka toi liikkeen länteen vuonna 1965

Tunnelma temppelillä ja koko kaupungissa oli mahtava. Kaikki tervehtivät toisiaan itsellenikin Suomesta tutulla tavalla: Hare Krishna! tai: Haribol! Yleisesti ottaen ihmiset olettivat minunkin olevan devotee, eli Krishnan antaumuksellinen palvelija, mutta kerrottuani olevan vain sydämen vuoksi täällä ja arvostavani liikettä, oli kohtelu kuitenkin yhtä lämmintä. Monet ihmiset lähestyivät ja juttelivat ja olen ennenkin kiinnittänyt erääseen seikkaan huomiota; tuntuu että monien temppeliyhteisössä asuvien silmät loistavat erilailla kuin monenkaan tapaamani uskonnon edustajan silmät. Ikään kuin sydän vain heijastuisi suoraan silmistä ja vahvasti. J Alueella olisi muitakin temppeleitä, mutta koska olemme nähneet hindutemppeleitä monta kymmentä lyhyen ajan sisään, halusimme vain viettää aikaa Iskconin temppelillä, osallistuen ohjelmaan. Maanantaina vietimme monta tuntia satojen ihmisten kanssa kirtanassa tanssien ja laulaen mantraa. Sanoinkin Pepelle samaa kuin aiemminkin; nämä ovat kyllä niin minunlaiseni bileet, pyhää meininkiä, päihteetöntä ja sydämestä kumpuavaa. Ja pääsee vielä ajoissa nukkumaan. Biisin sanat tosin pysyvät kokoajan samana. :D

Hare Krishna!

Biletystä parhaimmillaan ;)

Tiistaina 2.9. sai matkamme taas jatkua. Suuntasimme aamupäivällä riksalla Mathuraan, josta olimme ostaneet valmiiksi liput junaan kohti Haridwaria. Junan piti lähteä hieman ennen puoltapäivää, ja lopulta se saapuikin, noin puolitoista tuntia myöhässä. Lippumme olivat sleeper-luokkaan ja olimme ostaneet Krishna-liikkeen herkullisesta ravintolasta hieman eväitä matkaan, joten matka sujui maittavissa merkeissä. Saavuimme Haridwariin illalla puolikymmenen maissa, ja olimme LonelyPlanetista tarkistaneet taas valmiiksi kartan, joten tiesimme että budjettimajoituksia löytyisi kävelymatkan päästä. Löysimmekin pian kadun, jonka varrella guesthouseja oli rivissä, ja valitsimme parhaan (halvimman). Huoneen hinta oli 300 rupiaa per yö, eli noin neljä euroa. Majoitusten hinnat vaihtelevat paikasta riippuen, jossain paikassa 300 rupialla voisi saada jotain tasokkaampaakin, jossain taas ei juuri mitään tai korkeintaan sängyn yhteishuoneesta hostellista. Olemme majoittuneet vaihtelevissa paikoissa, Krishna-liikkeen guesthouse oli hieman budjettiamme kalliimpi, joten nyt halusimmekin säästää hieman kompensoidaksemme. Huoneessa oli oma kylpyhuone kylmällä vedellä ja kavereina hiiriä melkoinen liuta. J Kaikkeen on kuitenkin myös tottunut; näin Haridwarissa suurimman rotan mitä olen koskaan nähnyt, kissanpentua suuremman, vilistämässä tienvarsiravintolan lattialla josta henkilökunta sen ajoi ulos. Jatkoin kuitenkin dosani syömistä rauhassa, hätkähtämättä. Se vain on Intiaa. J

300 rupian majoitus Haridwarissa

Keskiviikkoaamuna lähdimme kiertelemään tätä Hindujen pyhää kaupunkia. Aiemmin kokemaamme Varanasia pidetään seitsemästä pyhästä kaupungista pyhimpänä, mutta Haridwar on kuuden muun joukossa. Varanasissa en ollut kylpenyt Gangesissa, mutta Gangesin virratessa myös Haridwarin läpi, päätimme lähteä sen kuuluisimmalle ja pyhimälle Ghatille, Har Ki Pauri Ghatille, kylpeäksemme pyhässä vedessä. Saavuttuamme Ghatille kiinnitin huomiota paljon aggressiivisempiin kerjäläisiin kuin muualla tähän mennessä. Vaikka annankin mielelläni rahaa heille, koimme erilaista suhtautumista Haridwarissa. Minua revittiin, tartuttiin käsistä ja päästä, kerrankin samanaikaisesti kolmen naisen taholta. Koin oloni hieman ahdistavaksi ja antaessani vähemmän aggressiivisille muutaman rupian, suuttuivat he siitä. Ilmeisesti summa oli liian pieni ja he heittivät sen maahan tai takaisin minulle. Paikallisilta kaksi tai viisi rupiaa näytti kelpaavan, mutta en tiedä mikä tässä oli takana, ilmeisesti summan olisi meiltä, täällä rikkaina pidetyiltä, pitänyt olla moninkertainen? Ymmärrän toki sen ahdingon, jossa nämä ihmiset elävät, ja koen suurta myötätuntoa heitä kohtaan. On kuitenkin mahdotonta antaa kymppejä kaikille kymmenille ihmisille, ja jos haluaisi auttaa edes vähän, koetaan se jotenkin röyhkeänä. Yritin ajatella myötätuntoisia ajatuksia heitä kohtaan ja päästä yli hetkellisestä pahasta mielestäni, ja pääsimme jatkamaan matkaa kohti Ghatin portaita. Ghatilla sain eräältä naiselta mukissa maitoa, jota muutkin kaatoivat Gangesin virtaan rukouksenomaisesti. Kaadoin maitoa ja astuin askel askeleelta syvemmälle. Vesi oli yllättävän kylmää ja erittäin kuumassa ja kosteassa ilmanalassa se tuntui virkistävältä. Paikalliset katselivat suurina joukkoina länsimaalaisen naisen kylpemistä, monet huutelivat jotain hurraamisen kuuloista ja hymyilivät minulle ja halusivat tulla kättelemään. Tiedän toki että kovinkaan moni länkkäri ei tuohon veteen haluaisi astua sairastumisen pelossa, itse otin kuitenkin tietoisen riskin ja eipä vettä tullut tosiaankaan hörpittyä tmv. Vaatteet pysyivät näin naisena tietenkin visusti päällä; vaikka miehet kylpevätkin alusvaatteissa, ei se tulisi naiselta kuuloonkaan. Pepe vitsailikin että mihin jätit narubikinit, ja nauroimme tovin tätä epäsopivaa ja ei kuuloonkaan tulevaa ajatusta pohtiessamme.

Valmiina kastautumaan Gangesissa

Märillä vaatteilla jatkoimme matkaa kohti Mansa Devi temppeliä, joka sijaitsee Bilwa Parwatin päällä. Temppelille pääsee gondolihissillä, ja jonotimmekin ostamaan liput, jonka jälkeen pääsimme miltei suoraan hyppäämään kabiiniin. Kabiini oli avoin ja kaitein varustettu, ja sieltä olikin mukava katsella Haridwarin kauniita maisemia. Saavuimme temppelille, joka vaikutti ensisilmäykseltä melkoisen kaupalliselta paikalta.. Matkaa jatkaessamme ensivaikutelma ei tosiaan osoittautunut vääräksi. Kaikkialla myytiin krääsää ja joka jumalapatsaan luona oli pari miestä, jotka vaativat kovin sanoin lahjoittamaan rahaa, mikäli pysähtyi hetkeksikin. Toki lahjoitan aina temppelissä rahaa siellä vieraillessani, mutta lahjoituksen idea muuttuu hieman kiristykseksi moisen toiminnan kautta. En edes nähnyt mitään lahjoituslaatikoita, joten liekö miehet vain keräämässä omia taskurahojaan patsaiden luona. Eräskin mies tarttui päähäni ja vaatimalla vaati että annan ainakin 200 rupiaa! Sanoin että en todellakaan, jos ei jo lahjoittamani summa riitä, ja riuhtaisin itseni irti ja jatkoin matkaa. Seuraavien patsaiden luokse emme viitsineet edes pysähtyä, vaikka miehet huutelivat vaativasti peräämme. Siinähän sitä saisi kulumaan monen päivän elämisbudjetit antaessa monta sataa rupiaa jokaiselle patsaalle. :D Kiersimme vain temppelin nopeasti läpi, sen osoittauduttua melkoiseksi ”pyhäksi flopiksi” kaikkien temppelivierailujemme joukossa. Pyhä fiilis oli melkoisen kaukana tästä paikasta, koinkin jopa moskeijassa Kashmirissa enemmän pyhiä viboja kuin täällä. J

Kynttilää laskemassa Gangesiin hindujen pujassa, Har Ki Pauri Ghatilla

Aarti, hindujen seremonia Äiti-Gangesille, Har Ki Pauri Ghatilla

Loppupäivän kiertelimme ympäriinsä ja illalla lähdimme takaisin Har Ki Pauri Ghatille. Ghatilla on joka ilta kaunis puja,” aarti”, eli seremonia Äiti-Gangesille. Lähetimme kauniit kukalliset kynttilät matkaan Gangesin virtaan ja nautimme väriloistosta, tulisoihduista, kauniista rukoilusta ja musiikista. Puja oli ohi paljon nopeammin kuin Varanasissa, ja jatkoimmekin matkaa pyörimään lähikaduille. Illalla palasimme guesthouseen nukkumaan, lähteäksemme seuraavana aamuna kohti Rishikeshiä. Torstaina aamulla syötyämme aamiaisen kävelimme muutaman minuutin matkan bussiasemalle. Heti sinne saavuttuamme bongasimmekin bussin, jonka kuski huuteli ”Rishikesh, Rishikesh” ja hyppäsimme kyytiin. Matka ei kauaa kestänyt, ja yhteensä 70 rupiaa ja yhtä tuntia myöhemmin saavuimme Rishikeshiin. Löysimme Lakshman Jhulasta guesthousen, ja pienet päiväunet torkuttuamme lähdimme lounaalle ja kiertelemään. Rishikesh tunnetaan maailman joogapääkaupunkina ja täältä löytyykin ashrameita, meditaatiotarjontaa, ayurvedakeskuksia ja –hoitoloita vaikka muille jakaa. Oletin täältä löytyvän läjäpäin länsimaalaisia, mutta ilmeisesti monsuunin vuoksi sesonki on muulloin. Kaupunki tuntuikin miltei pysähtyneeltä tunnelmaltaan. Ihmettelimme että missä kaikki ovat mutta kyllähän sitä muutamiin länsimaalaisiin törmättiin. Pukeutumisen pohjalta huomasimme kuitenkin heti tulleemme länkkäreiden suosimaan paikkaan; minishortseja ja hihattomia toppeja. Monessakaan paikassa Intiassa ei ole kovinkaan soveliasta pukeutua niin, mutta olen itsekin ollut vähemmissä vaatteissa turistien suosimissa paikoissa, kuten Manalissa ja Lehissä. Viime viikot on kuitenkin tullut taas pukeuduttua joko kurtaan (tunikaan) ja löysiin housuihin, salwar kameeziin tai länsimaisiin, mutta löysiin ja peittäviin vaatteisiin. Mielestäni ei ole mikään ongelma pukeutua kunnioittavasti perinteisemmissä tai pyhemmissä paikoissa, mutta aina sitä matkan varrella tapaa ihmisiä joille se tuntuu olevan joko hämärän peitossa, tai sitten kiinnostus ei riitä kulttuurin kunnioittamisen (esim. hindujen pyhästä kaupungista Varanasista junalla lähtiessämme; israelilainen tyttö oli pukeutunut napapaitaan ja mikroshortseihin J). Huomaan kyllä kuinka etenkin paikallisiin asuihin pukeutuessa ihmiset suhtautuvat erilailla ja kunnioittavammin länsimaalaistakin naista kohtaan. Eikös sitä vähän niin kuin saa mitä tilaa, kuten elämässä yleensäkin. J

Kävimme torstaina syömässä Gangesin rannalla sijaitsevassa viihtyisässä ravintolassa, jonka jälkeen palloilimme ympäriinsä ja tutustuimme joogapaikkojen ja hierontapaikkojen tarjontaan, aikatauluihin ja hintoihin. Ajatuksena on nyt ennen maanantaina alkavaa vipassana-retriittiä joogailla, käydä ihanassa ayurvedisessä hieronnassa sekä rentoutua. Alun perin meidän piti osallistua sunnuntaina ystävämme siskon punjabilaisiin häihin Patialassa. Emme kuitenkaan nyt lähde Punjabiin, koska ystävämme vanhemmilla on ollut terveysongelmia, ja annamme heille nyt mieluummin omaa rauhaa ilman vieraiden tuomaa häslinkiä. Olisimme myös joutuneet ottamaan yksityisen taksin Patialasta Dehraduniin ehtiäksemme retriitille ajoissa, joten säästämme tietenkin nyt aimo summan. Toki olisin halunnut kokea intialaiset häät enemmän kuin mitään, mutta terveys ennen kaikkea, lähetämmekin paljon parantavia ajatuksia ystävämme perheelle. J Vipassana-retriitti tosiaan alkaa maanantaina 8.9. Dehradunissa ja olemme siellä 19. päivään saakka.

Apinoita Rishikeshissä, näitä mukavia ja sympaattisia veijareita on aina niin mukava seurailla puuhissaan

Rishikesh

Vipassana on yksi Intian vanhimmista meditaatiotekniikoista. Sana Vipassana tarkoittaa asioiden näkemistä kuten ne todella ovat. Olen itse ollut aiemmin buddhalaisella retriitillä, mutta vipassana-retriittinä tämä on minulle ensimmäinen. Pepen meditaatiokokemus on melko olematonta, joten hänelle tämä tulee varmasti olemaan melkoisen kokonaisvaltainen shokki. :D Olen itse sairastanut vaikean masennuksen vuosia sitten, ja menetettyäni vuosia elämästäni synkkään, pimeään tunneliin, oli meditaatio yksi suurista tekijöistä paranemisessani ilman lääkitystä. Olen ollut jo useita, useita vuosia terve ja elänyt suuremmalla potentiaalilla kuin olisin voinut kuvitellakaan <3, mutta kieltämättä näin intensiivinen kokonaisuus myös hieman jännittää. Masennukseeni liittyi hyvin vahvaa olemassaolon ahdistusta, ja saa nähdä mitä kaikkea retriitti nostaa pintaan ja käsiteltäväksi. Avoimin mielin ja sydämin olen kuitenkin suuntaamassa kolauttelemaan tämän hetkistä käsitystäni asioista, kenties hieman laajemmalla kapasiteetilla taas palatakseni takaisin. J

What Vipassana is not:

• It is not a rite or ritual based on blind faith.
• It is neither an intellectual nor a philosophical entertainment.
• It is not a rest cure, a holiday, or an opportunity for socializing.
• It is not an escape from the trials and tribulations of everyday life.

What Vipassana is:

• It is a technique that will eradicate suffering.
• It is a method of mental purification which allows one to face life's tensions and problems in a calm, balanced way.
• It is an art of living that one can use to make positive contributions to society.

 Seuraavat päivät maanantaista alkaen tulemme siis viettämään sitoutuen seuraavaan:

The Precepts

All who attend a Vipassana course must conscientiously undertake the following five precepts for the duration of the course:

1. to abstain from killing any being;
2. to abstain from stealing;
3. to abstain from all sexual activity;
4. to abstain from telling lies;
5. to abstain from all intoxicants.

(Lähde: www.dhamma.org)

Olemme myös sitoutuneet pysymään retriitillä, vaikka vaikeuksia nousisi pintaan. Olemme sitoutuneet olemaan hiljaisuudessa 19. päivään saakka sekä säilyttämään välimatkan vastakkaisen sukupuolen kanssa ja välttämään kaikkea kosketusta muihin ihmisiin, samaa tai toista sukupuolta oleviin (kättely jne.). Jooga ja kaikki muu fyysinen harjoittelu on kiellettyä, vain kävely on sallittua, jotta annamme vipassana-menetelmälle kaikki mahdollisuudet. Uskonnollisia symboleita, suitsukkeita eikä tietenkään mitään päihdyttäviä aineita sallita. Vaatetuksen tulisi olla peittävää ja kunnioittavaa, ja ruoka on simppeliä sekä tietenkin kasvisruokaa. Lukeminen, kirjoittaminen, musiikki ja elektroniikka ovat tietenkin poissa laskuista, kuten myös yhteydenpito ulkomaailmaan. Herätys on kello neljältä aamulla ja päivät kuluvat käytännössä meditoiden aamusta iltaan, syöden välillä ja mennen nukkumaan illalla puolikymmeneltä.

Palaan siis blogin pariin vipassana-kokemuksistamme 19. päivän jälkeen, palauduttuamme Intian arkeemme retriitin jäljiltä. Nyt vietän muutaman rentouttavan päivän rakkaassa seurassa valmistautuen maanantaihin. Olen kovasti kiitollinen siitä, että polkuni kiinnostaa teitä tutut ja tuntemattomatkin, ja jaksatte seurailla kuulumisiamme. J Halusin vielä jakaa teille Jukka Pojan tutun biisin ”Potentiaali”, joka jälkijättöisesti puhutteli minua ilmestyessään pari vuotta sitten. Biisi on kuin etenemistarina omalta polultani, kun päätin nousta oman elämäni ohjaksiin ja ottaa omasta potentiaalistani selkoa vuosia sitten. J Matka jatkuu yhä ja toivottavasti ei koskaan lopukaan. Kaikkea hyvää ja Om Shanti Om!

1.9.2014 Pyhissä viboissa Bodh Gayasta Varanasiin, kohti uusien tuulien tulevaisuutta!

Sunnuntaina 24.8. hyppäsimme Delhin rautatieasemalla yöjunaan kohti Gayaa, Biharia. Olimme varanneet yhtä luokkaa huonommat paikat kuin viimeksi, mutta paikat vaikuttivat vallan mainioilta ja lukittuamme taas rinkat sängynpäätyihin ketjun ja lukon avulla vaivuimme pian unten maille. Uni ei tosin ollut erityisen maittavaa tällä kertaa; minulla oli middle bed –paikka, eli kolmesta päällekkäisestä pedistä keskimmäinen. Näitä kolmen sängyn kerrospetejä on kaksi vierekkäin, välissä vain hyvin kapea käytävä, ja viereisellä middle bed – paikalla oli eräs herrasmies, joka piereskeli, röyhtäili, raapi muniaan ja kuorsasi. Koko yön. :D No, onneksi aamulla pääsin junasta pois hengittelemään raikkaampaa ilmaa ja nauttimaan kevyemmästä melutasosta. :D

Yöjunissa on Intiassa yleensä erittäin mukavaa matkustaa ja säästää samalla yhden yön majoituksen

Gayan juna-asemalta jatkoimme saman tien 12 kilometrin päähän, Bodh Gayaan. Saavuimme guesthouseen ja lepäsimme tovin mutta iltapäivällä lähdimme kohti Mahabodhi-temppeliä, jota olin odottanut koko matkan. Mahabodhi-temppeli on noin 2500 vuotta vanha, ja siellä sijaitsee puu, jonka paikalla olevan puun alla Siddhartha Gautama saavutti valaistumisen 600-luvulla ennen ajanlaskun alkua. Temppeli on nykyään Unescon maailmanperintökohde. Bodh Gaya on buddhalaisten pyhimpiä paikkoja ja tärkeimpiä pyhiinvaelluskohteita, ja tunsin erittäin syvää kiitollisuutta päästessäni vihdoin kokemaan tämän paikan. Jo ensimmäisenä iltana tunsin kuinka sisääni virtasi erilaista energiaa ja olo tuntui ylitsepursuavan siunatulta. Kiersimme ympäri temppelialuetta, joka oli täynnä erimaalaisia munkkeja. Bodh Gayassa onkin paljon eri maalaisia, eri traditioiden luostareita; thaimaalainen, vietnamilainen, japanilainen, kiinalainen, burmalainen, tiibetiläisiä, jne. Biharissa on nyt melko kuuma, joten länsimaalaisia pyhiinvaeltajia tai turisteja ei kauheasti näkynyt Bodh Gayassakaan, talviaikaan alueella on varmasti vilkkaampaa. Kiertelimme läpi eri paikkoja, joilla Buddha vietti aikaansa meditoiden ja nautimme auringon laskiessa aivan uskomattomasta tunnelmasta. Munkit chanttasivat ja meditoivat temppelikompleksin eri alueilla ja imin kaikkea sisään niin voimakkaasti, että tuntui kuin pakahtuisin onnesta.

Tiistaina heräsimme ajoissa ja lähdimme päiväreissulle Buddhan jalanjäljille, kahden paikallisen miehen kanssa, joihin tutustuimme edellisenä iltana. Hyppäsimme Niranjanin ja Dineshin moottoripyörien selkään Pepen kanssa ja suuntasimme ensin kohti luolaa, jossa Buddha vietti kuusi kuukautta meditoiden, ennen valaistumistaan puun alla Bodh Gayassa. Luolassa on patsas, jossa Buddha kuvataan hyvin luurankomaisena, koska luolassa ollessaan hän ei syönyt eikä juonut mitään yrittäessään tavoittaa totuuden. Rukoilimme luolassa suitsukkeiden kera ja jatkoimme matkaa kohti pyhää Banyan-puuta. Intialaiset naiset menevät rukoilemaan puun luokse kaivatessaan hedelmällisyyttä. Totesinkin että minun on tulevaisuuden haaveineni parempi pysyä vähän kauempana. :D Banyan-puun jälkeen ajelimme moottoripyörillä maaseudulla, imien paikallista ilmapiiriä ja kulttuuria sisuksiimme. Hetki hetkeltä tunsin yhä enemmän kuin olisin löytänyt paikkani maailmassa. On vaikeaa edes selittää sitä tunnetilaa johon koko paikka minut kietoi. Niranjan ja Dinesh tuntuivat päivän edetessä kuin vanhoilta, hyviltä ystäviltä, nauru raikasi ja sydän jatkoi avautumistaan ja puhdistumistaan.

Luola, jossa Buddha vietti kuusi kuukautta syömättä ja juomatta

Minä ja uusi ystäväni Niranjan

Iloinen matkamies

Pepe, Dinesh ja Niranjan Banyan-puun luona

Iltapäivällä tapasimme Dineshin ystävän, Ranjanin, joka on sosiaalityöntekijä ja pyörittää paikallista järjestöä. Järjestöllä, Gyanjyotylla, on kaksi koulua köyhille lapsille sekä mahtavia suunnitelmia alueen naisten ja lasten aseman ja terveydentilan parantamiseen. Toinen kouluista on hieman pienempi, noin 80 oppilasta, ja pyörii valmiina kauempana maaseudulla. Toinen kouluista, johon lähdimmekin seuraavaksi tutustumaan, on toiminnassa oleva, mutta keskeneräinen projekti. Tällä hetkellä koulussa on 110 oppilasta, jotka kulkevat kaukaa kävellen hankalissa olosuhteissa kouluun. Tavoitteena järjestöllä on vuoteen 2020 mennessä tarjota koulutusta 300 lapselle, köyhille ja orvoille, sisäoppilaitosmaisesti eli tarjoten myös asumismahdollisuuden. Järjestö ei saa tukea valtiolta vaan pyörii täysin lahjoitusten varassa. Tontin, jossa koulu sijaitsee, on järjestö saanut lahjoituksena Ranjanin isältä ja tontilla sijaitsee vielä keskeneräinen koulurakennus, jonka rakentamista voidaan jatkaa vähitellen lahjoitusten myötä. Oppilaita oli paikalla viitisenkymmentä, koska kaikki lapset eivät pääse saapumaan kouluun päivittäin. Sääolosuhteet monsuunin aikaan voivat tehdä reitit kulkukelvottomiksi, ja monet lapset auttavat vanhempiaan ansaitsemaan elantoa perheelle. Bihar, jossa Bodh Gaya sijaitsee, on yksi Intian köyhimmistä osavaltioista, alueen yli 100 miljoonasta asukkaasta yli 70 prosenttia elää köyhyydessä. Alueen pääelinkeinona on maatalous.

Hindinkielen oppitunti

Lapsia naurattaa pelattuaan jalkapalloa Pepen kanssa

Koulun lapset ottivat meidät ilolla vastaan ja meillä olikin edessämme hauska iltapäivä! Pepe pelasi jalkapalloa lasten kanssa ja vierailimme oppitunneilla ja keskustelimme opettajien kanssa. Kouluvierailulla sovimme palaavamme keskiviikkona takaisin ja lähdimme katsomaan suurta Buddha-patsasta, The Giant Buddha Statueta. Patsas on 25 metriä korkea ja sen rakentaminen kesti seitsemän vuotta. Ihastelimme tätä mahtavuutta ja jutustelimme buddhalaisuudesta buddhalaisen Niranjanin kanssa. Illalla vierailimme taas temppelillä, jossa ollessamme sain Bodhipuun alla eräältä munkilta puusta pudonneen lehden. Monet ihmiset odottavat lehtien putoavan napatakseen sellaisen, koska kuuleman mukaan se tuottaa hyvää onnea. Munkki käveli luokseni ja antoi kaikista ihmisistä lehden minulle, samalla hetkellä alkoi sataa kaatamalla joten juoksimme sateen suojaan temppelin katoksen alle. Ja mikäs sen parempi paikka olisikaan odotella sateen loppumista, tulevaisuus alkoi piirtyä mieleeni kuullessani Dalai Laman tulevan pitämään Kalachakra –opetusta vuonna 2016 Bodh Gayaan.. Vuonna 2012 Kalachakra oli viimeksi Bodh Gayassa, ja tässä hieman yli 30 000 ihmisen asuttamassa kylässä oli silloin 200 000 buddhalaista ympäri maailmaa! Pyöritellessäni haaveita ja suunnitelmia päässäni sade vihdoin lakkasi ja lähdimme kohti guesthousea unten mailla valmistautumaan seuraavaan päivään.

The Giant Buddha Statue

Keskiviikkona 27.8. heräsimme aikaisin ajatuksena lähteä luostarikierrokselle ennen kouluun menoa, vettä kuitenkin satoi taas kaatamalla, joten odottelimme sateen loppumista ja pääsimme yhdeksän maissa matkaan. Vierailimme eräässä tiibetiläisessä temppelissä, jonka jälkeen saavuimme koululle. Lapset olivat valmistaneet meille seppeleet (malat) kaulaan ja lauloivat meille erilaisia hindinkielisiä lauluja ja Intian kansallislaulun. Seurasimme myös oppitunteja päästen myös hieman osallistumaan. Lapset olivat innokkuudessaan niin suloisia että sydän meinasi haljeta moneen otteeseen päivän aikana. J Lounaalla lähdimme Ranjanin kotiin syömään ja palaveeraamaan. Vietimme lounaalla useamman tunnin käyden läpi järjestön papereita ja toimintaa. Suomeen palattuani aion aloittaa toimintaa järjestön hyväksi ja lounas liittyi tähän. J Aion myös palata Bodh Gayaan asumaan, palattuamme ensin Suomeen, vietämme talvikauden Levillä suunnitellusti, kesä kuluu kesätöitä tehdessä ja rahaa säästäessä. Loppukesästä lähdemme Etelä-Amerikkaan, jossa teemme useamman kuukauden turneen. Tämän jälkeen minä lähden Intiaan, työskennelläkseni vapaaehtoisena Gyanjyotyssa pidemmän aikaa ja osallistuakseni Dalai Laman Kalachakraan sekä opiskellakseni buddhalaisuutta syvemmällä tasolla. Pepe on myös aina kehottanut minua seuraamaan sydäntäni, kuten viime vuosina olen tehnytkin ja kuten myös kehotan häntä tekemään. Elämä on tehty elettäväksi ja koettavaksi ja nyt sydän ohjaa selvemmin kuin koskaan. Minähän seuraan ja antaudun, sille ja elämälle. <3

Intian kansallislaulua laulamassa

Palattuamme koululta oli Pepe väsynyt ja halusi lepäillä, joten lähdin Niranjanin kanssa vielä maaseutuajelulle. Vierailimme hänen kotonaan, jossa tapasin ihanan koiran! Niranjan oli löytänyt koiran ojasta nälkiintyneenä ja sairaana, vienyt sen eläinlääkäriin ja ottanut kotiinsa asumaan. Nyt koira oli maailman suloisin ilmestys litkiessään chaita terassilla. Ajeltuamme ympäriinsä palasimme hakemaan Pepen ja Dineshin, ja suuntasimme viimeistä kertaa temppelille. Olin vain niin täynnä rakkautta elämää ja kaikkeutta kohtaan, että viimeinen ilta tuntui pakahduttavan hyvältä. Tapasimme temppelillä tanskalaisen miehen, jonka kanssa juttelin (ruotsiksi! :D) ja kävi ilmi että hän on asunut jo kahdeksan vuotta Bodh Gayassa. Kuin johdatusta konsanaan.. J Temppelin jälkeen lähdimme viimeiselle illalliselle ja nukkumaan. Aamulla Niranjan ja Dinesh heittivät meidät bussille, ja halatessani heitä hyvästiksi ja heittäessäni viimeisen vilkauksen yli Bodh Gayan, pyrkivät kyyneleet silmiini. Mitään näin vahvaa en ole koskaan kokenut ja olen melko tunteella elämää kuitenkin elänyt. J

Bussimatka kohti Varanasia oli paikallisbussissa melko hikinen, matka kesti odotettua kauemmin pienten rengasrikkojen ja muun vian takia, joten viiden tunnin sijaan matka kesti kymmenen. Tunsin oloni kaiken kuohunnan ohella hyvin seesteiseksi. Jos koin Jammussa tuon pienen pinnan kiristymisen jonka jokainen varmasti jossain vaiheessa matkaa Intiassa kokee, oli se kaikki nyt takana ja olin täynnä mahtavaa energiaa. Varanasissa löysimme eräältä Ghatilta guesthousen, jonne majoituimme. Koska matka oli kestänyt niin kauan, ensimmäisenä iltana söimme vain illallista ja menimme nukkumaan. Jammusta lähtien olemme saaneet tottua taas kuumaan ja kosteaan ilmaan, ja kummasti siihen on nyt taas tottunut. Budjetillamme ei ole varaa yleensä ilmastointiin eikä kuumaan veteen (poikkeuksia lukuun ottamatta), mutta ei sitä oikein edes kaipaa (paitsi Jammussa, nimim. nuohooja). Toki likaisissa paikoissa, hikeä koko päivän valuen, tuntuu ettei oikein puhdistu kylmällä vedellä, mutta mitä sen on väliä kun minuutin kuluttua suihkusta, valuu kuitenkin taas hikeä. J Sitä vain muuttuu, tottumustaso mukautuu ja sitä sopeutuu. Vaatteet haisevat, ovat likaisia ja kenties hieman hajonneitakin ja tukka sojottaa peikko-pehkona. Se on oikeastaan virkistävää, luovuimme paljosta materiasta lähtiessämme reissuun, ja täällä sitä todella konkretisoituu miten vähällä pärjää. Tuntuu että tavaraa jäi silti varastoon aivan liikaa. J

Perjantai-aamuna lähdimme temppelikierrokselle Varanasissa. Varanasi, tuo Hindujen pyhä kaupunki, on erityisen pyhä hindulaisuuden suuntauksessa shaivismissa, Shiva-Jumalan seuraajille. Ensin vierailimmekin Shiva-temppelissä, jonka jälkeen apinatemppelinä tunnetussa Hanuman-temppelissä, jossa pyörii paljon apinoita joka puolella. Viimeisenä vierailimme Ramakrishna-temppelissä, jonka jälkeen pyörimme ympäriinsä Varanasissa. Illalla lähdimme veneajelulle seuraamaan hindujen seremoniaa, Pujaa sekä ruumiiden polttoa Ganges-joen varrella. Kylpijöitä joessa piisaa myös aina, ja seuranamme ollut itävaltalaismies Ben kyselikin, josko kastautuisimme myös pyhässä vedessä. Päädyimme kuitenkin siihen, että parempi pysyä terveenä. :D Aurinko laski ja pimeys saapui, ruumiiden polttoa ei saa kuvata lähempää, mutta kauempaa nappasimme muutaman kuvan. Monet hindut tulevat Varanasiin kuolemaan, jotta heidät poltettaisiin siellä ja tuhka päätyisi Gangesiin. Puja oli erittäin kaunis, joka ikinen päivä miltei 4000 ihmistä saapuu tähän Äiti-Gangesin seremoniaan. Ben kysyi minulta olenko tuntenut Varanasissa pyhiä viboja, koska kaiken lukemansa hehkutuksen jälkeen hän ei tuntenut siellä mitään erityistä. Itseasiassa saavuttuamme kaupunkiin, tuntui se Bodh Gayan jälkeen meluisalta ja saasteiselta (mitä se onkin) ja en heti aistinut sen kummempaa. Mutta pujassa tunsin sen, kuten muissakin pyhissä ja uskonnollisissa seremonioissa. Kerroin tämän Benille, psykologian opiskelijalle, ja pohdiskelimme asiaa nautiskellessamme kauniista seremoniasta. Palasimme takaisin puoliyhdeksän maissa, ja menimme aikaisin nukkumaan jotta jaksaisimme herätä ennen viittä seuraamaan kaunista auringonnousua Gangesilla.

Kelluvat kynttilät lähdössä Gangesin virtaan hindujen pujassa

Ruumiinpolttoa Gangesilla

Kylpeviä hinduja Gangesin pyhässä vedessä

Miehiä temppelin edustalla

Aamulla tapasimme taas Benin ja lähdimme veneellä seuraamaan miten aurinko nousi aivan silmissä. Näky oli kaunis ja kylpijät täyttivät taas Ghatit. Palattuamme hotellille söimme aamiaisen ja lähdimme 13 kilometrin päähän Sarnathiin, paikkaan jossa Buddha antoi ensimmäiset opetuksensa valaistumisensa jälkeen. Niranjan sanoi että ehkä tunnen Sarnathissa saman, mitä tunsin Bodh Gayassa, ja kieltämättä aistin erilaista energiaa saapuessamme sinne. Buddhan elämässä on neljä tärkeää vaihetta ja pyhiinvaelluspaikkaa; syntymä Lumbinissa Nepalissa, valaistuminen Bodh Gayassa, ensimmäiset opetukset Sarnathissa sekä kuolema Kushinagarissa, Uttar Pradeshissa. Koin taas syvää kiitollisuutta nähdessäni näistä paikoista jo toisen. Kiertelimme aluetta ja vierailimme arkeologisessa museossa, jossa oli paljon mielenkiintoista historiallista buddhalaista jäänteistöä. Iltapäivän koittaessa oli aika lähteä takaisin, joten suuntasimme guesthouselle ja kävimme pesulla sekä pakkasimme tavaramme. Otimme riksan kohti Varanasin asemaa, josta matka jatkui Agraan yöjunalla. Nukuimme katkonaisesti ja Agrasta siirryimmekin sunnuntaina suoraan junalla Mathuraan ja Vrindavaniin, Krishnan lapsuusmaisemiin. Majoituimme Krishna-liikkeen guesthouseen, ja täällä on melkoisen mukava tunnelma. Paljon matkustusta on taas takana, joten kirjoittelen näistä maisemista lisää myöhemmin. Sydämellisiä ajatuksia kaikille, jotka polkuani seuraavat. Lempiartistiani siteeraten; ”Sitähän se kaikki on, rakkautta, rakkautta vaan”.  <3

Kaunis auringonnousu Gangesilla

Sarnath, paikka jossa Buddha antoi ensimmäiset opetuksensa