Istuessani maanantaista iltaa viikko sitten mausteisen
linssipadan äärellä Manzanarissa, Chilessä, paikallisen perheen ja brasilialaisen
opiskelijan kanssa, tunsin olevani uskomattoman etuoikeutettu ja kiitollinen
tästä kaikesta. Asunnosta ja materiasta luopuminen ei ole kertaakaan
mietityttänyt ja tällaisina hetkinä kiitos tuntuu niin konkreettisesti. Vuodessa voi kerrassaan tapahtua paljon.
Kävin taannoin mielenkiintoista keskustelua erään ihmisen kanssa; pidempiin
reissuihin lähteminen tarkoittaa automaattisesti jonkinlaista irtaantumista
totutusta ja tutusta. Paras puoli tässä on se, että aivan vieraassa
ympäristössä, epämukavuusalueella, kodin ollessa siellä missä kulloinkin on,
tulee kuin itsestään kyseenalaistettua totuttua, päästettyä ehkä taas irti
jostakin. Vanhat käsitykset, oma toiminta ja minä itse – onko kaikki olemassa
ja totta vain suhteessa tiettyyn ympäristöön ja ihmisiin? Entäpä jos ympäristö
muuttuu ja ihmiset sen mukana, mitä jää jäljelle? Ulkoinen muutos on tietenkin
vain ulkoista muutosta, mutta parhaassa tapauksessa se usuttaa sisäistä
muutosta eteenpäin ja vie taas askeleen lähemmäs ydintä. Pakottaa kohtaamaan
todellisuuden vailla verhoja. J
Saavuimme Manzanariin, 15 kilometrin päähän Curacautinista
torstaina 20.8. Olimme alun perin varanneet mökkimajoituksen toisaalta, mutta
juuri ennen lähtöämme saimme sähköpostiin tiedon, ettei varaus kyseiseen
mökkiin onnistunut. Teimme nopeasti uuden varauksen seuraavaksi halvimpaan
vaihtoehtoon ja lähdimme matkaan. Muutaman tunnin sijaan ajelua kertyi viitisen
tuntia, joten ilta jo hämärsi saapuessamme paikan päälle. Koska ensimmäinen
kohteemme La Parvan ja El Coloradon alue osoittautui majoituksen suhteen hyvin
haastavaksi, olemme varanneet sen jälkeen netistä kuhunkin kohteeseen
majoituksen etukäteen. Paikanpäällä on monesti selvinnyt että edullisempiakin
majoituksia olisi saatavilla, mutta toisinaan taas kaikki on buukattu täyteen,
joten olemme jatkaneet keskitason budjetilla suksimisreissuamme. Saapuessamme
Cabañas -majoitukseemme, Manzanariin, oli viehättävä eläkeläispariskunta meitä
vastassa poskisuudelmiin. Juan ja Constanza perustivat mökkimajoituksen siirtyessään
eläkkeelle sairaanhoitajan ja insinöörin töistään. He kokivat yhä olevansa yhtä
virkeitä kuin 17 – vuotiaina, joten he eivät halunneet jäädä toimettomina
makoilemaan. Alueella on muutaman mökin lisäksi päärakennus, jossa parin
vierashuoneen lisäksi pariskunta itse asuu.
Majoituimme yhteen päärakennuksen vierashuoneista ja
yhteisen iltateen jälkeen kömmimme suorinta tietä nukkumaan. Aamulla heräsimme
kaatosateeseen, joka jatkui kaksi päivää ja ylempänä vuoristossa lähellä
Corralcon hiihtokeskusta tie oli lauantaina poikki lumisateen takia.
Lepäilimme siis kaksi päivää, juoksulenkkien ja joogan parissa, hyvästä
seurasta nauttien, pyykkejä pesten ja Constanzan valmistamia kasvisruokia
maistellen! En päässytkään itse kokkailemaan, koska Constanza oli itse kasvissyöjä
ja valmisti meille ruokia jotka toivat todella mukavaa vaihtelua tähänastiseen
tarjontaan. Lauantai-illan vietimme eräässä mökeistä majoittuvien lautailijoiden,
RedBullilla työskentelevän santiagolaisen sekä FIS-kilpailulisenssin omaavan
argentiinalaisen miehen, kanssa. Keskustelimme vaikka mistä maan ja taivaan
väliltä, pään painuessa yön lähestyessä toiveikkaana tyynyyn; toivottavasti
sunnuntaina pääsisi jo laskemaan!
Mökkituttujemme työkaara
Manzanar
KenoPepe
Manzanar
Manzanar
Namaste
Pepe hoitaa sukset kuntoon
Manzanar
Sunnuntaina sade oli lakannut ja hyppäsimme autoon heti
aamiaisen jälkeen. Saapuessamme keskukseen paikalliset opettajat bongasivat
meidät ja olivat innostuneita saadessaan kollegoita toiselta puolelta maailmaa
vieraakseen! Corralcon hiihtokoulun johtaja Chino, mukava viisikymppinen mies,
tarjosi meille ilmaiset hissiliput ja juttelimme tovin ennen rinteisiin
suuntaamista. Chino on ollut alalla jo yli 30 vuotta, joten kokemusta mieheltä
löytyy. Monet Corralcon opettajista ovat myös olleet keskuksessa töissä jo
useita vuosia eikä mikään ihme, paikan tunnelma oli hyvin rento ja mukaansatempaava.
Corralco sijaitsee tuliperäisellä alueella kuten Termas De Chillankin, ja
korkein hissi nostaa laskijat 2400 metriin. Hissejä alueelta löytyy kahden
tuolihissin ja kahden ankkurihissin verran (sekä yksi sompa- ja yksi naruhissi
aloittelijoille). Laskettavaa alueella riittää; rinteitä on kaikki siirtymät
mukaan lukien parikymmentä, todellisuudessa alle kymmenen, mutta offarit ovat
helposti saavutettavissa. Lähimmät löytyvät hissien vierestä ja viereiset
vuoret ovat lähellä, joten skinnaamalla (nousukarvoilla hiihtäen) tai
haikkaamalla ei kauaa nokka tuhise ja koskematonta laskettavaa riittää. Hissiliput
keskukseen irtoavat ajankohdasta riippuen 32 – 45 euroon.
Telemark - saa hymyn huulille säästä viis!
Tuuleeko?
Corralco
Hissioffari, tuulenpakkaamaa, raskasta, kosteaa nuoskalunta ja tämä näkyvyys. Lopputulos? Turvallaan tiheästi..
Ohjeet kohdallaan
Claudio, Chilen entinen demotiimiläinen, Chino, Corralcon hiihtokoulun johtaja sekä paikallinen lautaope!
Säät eivät valitettavasti olleet puolellamme Corralcon
osalta, sunnuntaina sade oli tauonnut, mutta näkyvyys oli kaatosateiden
jäljiltä erittäin huono ja sumuinen, ja maanantaina sateet jatkuivat tuulen
yltyessä myrskyksi. Rinteiden ulkopuolelle ei siis ollut lähioffareita lukuun
ottamatta asiaa, mutta laskimme Corralcossa hyvässä seurassa säistä huolimatta!
Jutustelimme paikallisen opettajan Colynin ja hiihtokoulun pomon Chinon kanssa hieman
Chilen hiihdonopetuksesta ja koulutusjärjestelmästä sekä eroista Suomeen kuuman
teen äärellä.
Chilen hiihdonopettajakoulutus on myös kansainvälisen
kattojärjestön ISIA:n (International Ski Instructors Association) alla kuten Suomessakin.
Koulutusjärjestelmä on kolmiosainen; Level 1, 2 ja 3. Koulutus ei ole Chilessä
halpaa huvia; Colyn on ISIA Level 1 – opettaja, ja kertoi hintatasosta. Kukin
kursseista maksaa n. 2500 dollaria ja kestää kuukauden, josta kolme viikkoa
ollaan hiihtokeskuksessa harjoittelemassa lumella ja yksi viikko Santiagossa
teoriaopintojen parissa. Kurssin hinnan lisäksi osallistuja maksaa itse
majoitus- ja ruokailukulut. Kurssille on sisäänottotestit, eikä seuraavalle
kurssille ole asiaa ilman tiettyä taito- ja teoriatasoa edelliseltä kurssilta.
Suomessa Shory:n (Suomen hiihdonopettajat Ry) koulutusjärjestelmä on myös
ISIA-standardit täyttävä ja koostuu yhdeksän päivän mittaisista kursseista sekä
neljän päivän moduleista. Pitkät kurssit maksavat Suomessa 800 euroa (Shory:n
jäsenille 720 euroa) sisältäen majoituksen, ruoan, koulutuksen yms. Lyhyemmillä
moduleilla on hintaa 350 (330) euroa. Itse olen suorittanut neljä pitkää
kurssia ja seitsemän lyhyempää modulia, kaikista en täyttä hintaa maksaneena,
koska osa sisältyi edullisemmalla hinnalla Vuokatin Urheiluopistossa
opiskelemaani hiihdonopettajasuuntautuneeseen liikunnan ammattitutkintoon, ja
osan moduleista olen käynyt hiihtokoulujen kautta kuuden kauden aikana
edullisemmalla hinnalla. Melkoisen monta tuhatta euroa olen kuitenkin
koulutukseen laittanut.
Hiihdonopettajat ympäri maailmaa varmaan tienaavat huimia
summia koulutuksen ollessa kallista? No, Suomen osalta voin todeta että ei
todellakaan, Keski-Euroopassa palkat voivat olla korkeitakin. Palkkajärjestelmä
on eri hiihtokouluissa erilainen, osassa hiihtokouluista palkka maksetaan vain
tehdyiltä tunneilta, kuten Hyvinkään Sveitsin hiihtokoulussa, jossa työskentelin
liikunta-alan päivätyön ohella viisi talvea. Tällöin palkka on tyypillisesti
parempi kuin hiihtokouluissa, joissa työskentelee hiihdonopettajia ympäri
vuoden täysipäiväisesti kuukausi- tai tuntipalkalla, saaden yleensä palkan
jokaiselta tunnilta, oli oppilaita tai ei. Näin esimerkiksi kohdallani oli
Levillä, jossa työskentelin viime talvikauden kokopäiväisenä hiihdonopettajana.
Sveitsin hiihtokoulussa tienaisin nyt koko koulutusjärjestelmän läpikahlanneena
ja useampaa lajia opettavana ISIA-opettajana yli 20 euroa tunnilta. Eli
kyseisessä hiihtokoulussa myös kouluttautuminen nostaa palkkaa, joka tietenkin
kannustaa kouluttautumaan. Useissa hiihtokouluissa, joissa työskentelee
kokopäiväisiä hiihdonopettajia, palkkaus perustuu hiihtokeskusalan
työehtosopimukseen. Työehtosopimuksessa on kolme vaatimusryhmää;
A – Käytännössä yhtä lajia opettava vastavalmistunut
hiihdonopettaja.
B – Käytännössä alppihiihtoa ja lumilautailua opettava
hiihdonopettaja, muista lajeista ei hyödy työehtosopimuksen mukaisesti
palkkauksen osalta yhtään. Yhden kurssin läpikäynyt hiihdonohjaaja ja neljä
pitkää kurssia läpikäynyt ISIA-opettaja saavat myös työehtosopimuksen
mukaisesti samaa palkkaa.
C – Kokenut hiihdonopettaja, joka osallistuu hiihtokoulun
vastuutehtäviin.
Kokemusvuodet tuovat palkkaan tiettyjä prosenttikorotuksia.
Itse viime kaudella kuudetta kautta (mutta ensimmäistä kokopäiväistä kautta) hiihdonopetusalalla
työskentelevänä, kaikkia viittä lajia (alppihiihto, lumilautailu, telemark,
maastohiihto ja soveltava alppihiihto) opettavana ISIA-opettajana tienasin
10,86 euroa (noussut 1.3.2015 10,90 euroon) tunnilta. Äkkiseltään joku voisi
pohtia että mitä ihmeen järkeä heittää monta tonnia koulutukseen, hyvä jos
yhdessä kaudessa tienaa edes sen. :D Toki koulutus tuo työn sisältöön ja omaan
ohjaamiseen hyvin paljon, joten palkkaus on vain yksi mittari työn
mielekkyydelle. J
Eli Corralcossa palkkaus menee koulutustason mukaisesti;
Level 1 tienaa 25 dollaria tunnilta, Level 2 30 dollaria ja Level 3 – opettaja
saa tunnista hyppysiinsä 40 dollaria. Palkkaus ei kuitenkaan kerro itsessään
kaikkea; Corralcossa palkan saa tehdyiltä tunneilta, joten jos hiljaisella
kaudella on vaikka kaksi tuntia päivässä, jää päivän kokonaissaldo melko
pieneksi. Corralcossa opettajat saavat kuitenkin syödä ilmaiseksi ja
majoituskin sisältyy sopimukseen. Chilen keskipalkkaan verrattuna hiihdonopettajien
ansiot voivat kuitenkin etenkin sesongilla nousta melkoisen suuriksi;
keskipalkka Chilessä on kuitenkin alle tuhat dollaria kuussa, minimipalkan
ollessa 300 – 400 dollarin tienoilla. Hiihtoharrastus ei täällä siis
tosiaankaan ole tavallisen kansan puuhaa; ennemmin ulkomaalaisten ja rikkaiden
chileläisten kenties jopa hieman elitististä harrastelua. Isojen kaupunkien ja
hiihtokeskusten ympärillä aukeaa kuitenkin toisenlainen todellisuus;
hökkelikylämäisiä alueita, joissa tavallinen työssäkäyvä kansa asuu
yrittäessään pärjätä inflaation nostamien hintojen keskellä.
Maanantai-iltana vietimme hiihtopäivän jäljiltä Juanin,
Constanzan ja brasilialaisen opiskelijan Luizin kanssa iltaa keskustellen muun
muassa koulutuksesta ja terveydenhuollosta. Chilessä on kuulemma huonosti
toimivan julkisen järjestelmän lisäksi erittäin hyvätasoinen yksityinen
terveydenhuoltojärjestelmä, joka on vain harvojen saatavilla. Juanilla ja
Constanzalla, jotka ovat kouluttautuneet, tehneet töitä eläkkeelle asti ja
jatkavat yhä työn tekemistä eläkkeellä ollessaan, ei esimerkiksi ole varaa
yksityiseen terveydenhuoltoon Chilessä. Luiz, joka oli kotoisin varakkaasta
perheestä São Paulosta, kertoi olevansa
onnekas pystyessään käyttämään Brasiliassa yksityisiä palveluita. Koulutuksen
osalta Juan kertoi Suomen olevan Chilessä monille esimerkkimaa, kuten olin
suurlähetystön sivuilta ennen matkaa lukenutkin. Juteltavaa riitti, ja
suorastaan kaaduimmekin sänkyyn pitkän ajomatkan odottaessa seuraavana päivänä.
Tiistaina 25.8.
nakkasimme tavaramme takaisin autoon ja lämpimien jäähyvästien jälkeen
suuntasimme kohti Santiagoa. Alun perin suunnitelmanamme oli laskea loppuaika läpi
hiihtokeskuksia etelämpänä, Corralcon alapuolella. Säiden kuitenkin pysyessä
laskukelvottomina ja ennusteiden luvatessa koko viikoksi myrskyä, päätimme
lähteä sinne missä laskea ainakin voisi, vaikkakin tutummissa maisemissa.
Kameramme hajosi yllättäen Manzanarissa, joten päätimme yöpyä Santiagossa
yhden yön ja yrittää selvittää mahdollista korjausta. Ajoimme kaatosateessa yli
puolet yli 700 kilometrin matkasta, mutta Santiagon lähestyessä sääkin alkoi
näyttää varsin mallikelpoiselta! Majoituimme illalla hieman halvempaan, noin
20 euroa yöltä maksavaan hostelliin eripuolella kaupunkia kuin aiemmin.
Käytyämme syömässä viihtyisässä kuppilassa samaa tuttua kuivunutta paahtoleipää
ketsupilla, painuimme suoraa päätä unosille. Hostelli oli meluisan tien
varressa ja palvelu oli melkoisen tympiintynyttä, joten hintaeron syy selvisi hyvin
pian. Saimme kuitenkin nukuttua ja peseydyttyä, joten virkeinä lähdimme
keskiviikkona etsimään Canonin liikettä toiselta puolelta kaupunkia.
Löysimme liikkeen,
ja toisin kuin Suomessa voisi kuvitella, avulias mies lupasi heti
katsoa kameraa ja yrittää tehdä mitä pystyy. Lupasimme palata iltapäivällä ja
kiertelimme Bellavistan kaupunginosaa, joka ilmeisesti tunnetaan taiteilijoiden ja hippien <3 suosimana paikkana. Ei ihme, väriloisto ja katutaide kieltämättä inspiroivat enemmän kuin esimerkiksi kotikaupunkini Riihimäki. :D Kotoisasti hippien keskellä söimme myös vihdoin hyvää ruokaa! Tuoreita herkullisia
falafeleja ja hummusta! Nam! Auringosta energiaa saaneina palasimme Canonin liikkeeseen,
jossa meitä palvellut Pedro-niminen mies oli iloisena vastassa. Hän oli saanut
kameran korjattua ja veloituskin oli vain minimityön hinta ilman osan hintaa,
50 dollaria! Suomessa olisin kokemuksen kautta odottanut että laite lähetetään
jonnekin, jossa ensin kestää selvitellessä voidaanko laitetta korjata yms. Nyt
asia hoitui näin näppärästi! (En osaa tarkalleen kertoa mikä laitteessa oli
rikki, hyvin puutteellisen eli olemattoman espanjan kielen kamera-sanastoni
vuoksi :D) Kiittelimme Pedroa huojentuneina ja jatkoimme matkaa kohti
Rinconadaa, Los Andesia.
Missä ne mun falsut nyt viipyy..
Santiagossa pyörii yllättävän paljon pyöräilijöitä treenaamassa, osa Chilen edustusvaatteissa
Oi mikä tukka..
Falafels!
Santiagossa on paljon livemusatarjontaa; reggae-artisteista rankempaan musiikkiin kuten kaduilla paljon mainostettuun Cannibal Corpsen keikkaan sekä houkuttavan näköisiin bluesklubeihin.
Bellavistaa yllä kaikessa väriloistossaan <3
Majoituimme
alkuillasta viihtyisälle viinitilalle tarkoituksenamme laskea Portillossa
loppuviikko. Torstaina suuntasimme siis taas kohti tuota itsellemme jo tuttua
keskusta. Aamupäivästä eturinteellä näytti olevan käynnissä paikallinen
SuomiSlalom – tyyppinen kaikille avoin kilpailu. Pepe tietenkin hyppäsi
telluineen radalle ja ainoa tellukilpailija taisikin olla. Portillo on täynnä
jenkkejä, joita saapuu joka lauantai bussilasteittain. Kisan tiimellyksessä
tapasimme erään heistä, Edin, joka oli melkoinen huuliveikko. Ensin hän kuuli
nimeni väärin Heidin sijaan Katieksi, joten hän huuteli alkuun Wow, Katie the tellyskier! Myöhemmin
nähdessämme hänet muuttui nimeni moneen kertaan: Telly-Kate from Finland! Kathy the telemarker! :D Pepen nimen sen
sijaan muistavat kaikki, koska monia ihmetyttää tuo espanjalainen lyhyt nimi
suomalaisella miehellä. :D
Portillossa oli
käynnissä suuri kansainvälinen soveltavan alppihiihdon tapahtuma, joka kokosi
nuoria ympäri maailmaa kokeilemaan monelle uutta lajia. Juttelimme nuorten ja
parin ohjaajan kanssa ja pääsimme mukaan fiilistelemään mahtavia iloisia
ilmeitä, kommelluksia ja onnistumisen elämyksiä! Yksi ohjaajista oli
espanjalainen hiihdonopettaja Judith, joka työskentelee Valle Nevadossa. Hän
bongasi heti meidät, koska laskemme telluilla kuten hänkin! Mukavien
kohtaamisten jälkeen juttelimme vielä paikallisen opettajan Ezen kanssa, joka
oli kiinnostunut saamaan suomalaisen hiihdonopettaja-manuaalin, mikäli sellainen
englannin kielellä löytyisi. Lupasin selvittää hänelle asiaa ja saimmekin jo
häneltä Argentiinan hiihdonopetus-järjestön tekniikkaläpyskän iltalukemiseksi..
Armeijan tukikohta on lähellä Portilloa ja armeijan miehiä näkyykin päivittäin treenaamassa keskuksessa
Soveltavan alppihiihdon kelkkoja; bi-ski ja mono-ski
Lisää soveltavan kelkkoja
Suuria tunteita!
Argentiinalainen Matthew oli matkustanut Portilloon läheltä Mendozaa, jossa asuu. Hän kokeili ensimmäisen kerran alppihiihtoa tukisuksien kanssa ja kertoi ihastuneensa lajiin täysin.
Portillon hiihtokoulun opettaja Eze
Itsensä ylittämistä ja onnistumisen kokemuksia!
Sunnuntaina aurinko
porotti ja saimme laskuseuraa Suomesta ja Saksasta! Olin käynyt lauantaina hieronnassa,
ja reidet olivat rinteessä lievästi ilmaistuna hieman tukkoisen oloiset.
Kolme viikkoa on nyt kyykkäilyä takana tällä pallonpuoliskolla, joten eipä tuo
nyt ihmekään, yllättävän hyvin kuitenkin paahtoleivän voimalla on jaksettu. :D Jokailtainen
yin-joogasessio tosin lienee edesauttanut palautumista hieman enemmän.. Sunnuntaista
muodostui mahtavan letkeä laskupäivä hyvässä seurassa ja mahtavassa säässä!
Täällä pohjoisempana on selvästi lämpimämpää kuin melkein 800 kilometriä
alempana Corralcon ja Curacautinin maisemissa. Oltuamme pari viikkoa pois
alempana, on luonto alkanut täällä jo vihertää ja kevät kolkutella. Vuorilta
alas kaupunkiin laskupäivän jälkeen palatessa onkin nyt laskukeleistä riippumatta
ollut ihan sortsikelejä, auringon porottaessa. J
Lake Run laskee nimensä mukaisesti järvelle, josta pääsee pienellä poikittaissiirtymällä takaisin hisseille
Pepe ja Saksan hiihdonopetusjärjestön telemark-vastaava Andreas
Paikan vetovoimaa ei tule ihmeteltyä Portillon hengen koettuaan
Sunnuntain laskuseuraa; Suomen Interski-joukkuetta ja saksalaisia hiihdonopettajia, tellu-Andreas oransseissaan
Maanantaina matkamme
jatkuu kohti Santiagoa; palautamme vuokra-auton ja lennämme Buenos Airesiin.
Kaksi yötä vietämme huilaten kunnes keskiviikkona lennämme Ushuaiaan,
Interski-kongressin lähestyessä! Sitä ennen Buenos Airesilla on kuitenkin
tarjottavaa henkiselle hyvinvoinnilleni. Lähetin kaupungin Krishna-liikkeelle
sähköpostia temppelin ohjelmasta ja pääsen aikataulujen osuttua kohdalle
nauttimaan sydäntä hellivästä kirtanasta muutaman päivän kuluttua. Vastaanotto
oli lämmin ja kutsuva; Hare Krishna dear Heidi, Welcome! ISKCONin temppelin
yhteydessä on myös kasvisravintola Naturaleza Divina, joka tarjoaa ihania
intialaisia väkivallattomia herkkuja. Kiitos siis tästäkin matkani käänteestä Šrīla
Prabhupādalle, joka Krishna-liikkeen länteen toi. J
Matka jatkuu ja uudet
seikkailut odottavat. Avartavaa ja kokemusten täyteistä viikkoa! ;)
Aurinkoista torstaita Las Trancasista! Viikko on taas
vierähtänyt ja aloittaessani rustailemaan uusia kuulumisia, ehdotti Pepe että
kirjoittaisin aiheesta ”Miten Chilessä pärjää vegaanina ja kasvissyöjänä hiihtoreissulla?”.
Totesin kuitenkin kuivakasti vastauksen olevan liian lyhyt ja ytimekäs;
”erittäin huonosti”. :D
Torstaina 13. elokuuta, viikko sitten, jatkoimme matkaa
Santiagosta kohti Los Andesia, 110 000 asukkaan kaupunkia hieman yli 70
kilometrin päässä pääkaupungista. Olimme varanneet netistä majoituksen tästä
viehättävästä ja harmonisesta pikkukaupungista. Heti saavuttuamme aistin paikan
energiaa ja fiilistä imien itseeni hyvää tunnelmaa. Heitettyämme rinkkamme ja
suksemme majoitukseen lähdimme kiertelemään ja etsimään purtavaa. Reissatessa olisi yleensä mukava maistella paikallisia ruokia ja nauttia muutoinkin hyvästä
ruoasta. Täällä se tuntuu ilman eläinkunnan tuotteita olevan melkoisen
mahdotonta. Ihmiset eivät ymmärrä kasvisruoan käsitettä; kanaa, kalaa tai
äyriäisiä yritetään tarjota kasviksina. Jos pyydämme esimerkiksi salaattia tai
voileipää ilman kanaa, selittää tarjoilija hämmentyneenä sen olevan siinä
sivussa. Niin aivan, voiko sen ottaa pois? Se on siinä sivussa, on vastaus.
Hmmmm. Olen opetellut muun muassa kaikenlaisia ruokatermejä espanjaksi, koska
espanjalla yritämme selvitä, harvan puhuessa englantia. Toisinaan saamme
vastauksen ettei mitään löydy, jolloin lähdemme ja etsimme uuden paikan ja
aloitamme keskustelun uudestaan. Tai
skippaamme päivällisen ja lähdemme nukkumaan. :D Joskus harvoin löytyy paikka, joka tarjoaa kasvissyöjillekin jotakin.
Los Andes
Los Andes
Los Andes ja "kotikatumme"
Tottakai tähän saakin tottua ja vaivaa olen valmis aina
reissuilla näkemään joutumatta luopumaan eettisistä periaatteistani syömisen
suhteen. Mutta. Kun vihdoin saamme ruokaa se on aivan hirveän makuista! Ravintoloissa saamme paahtoleipää tomaatilla ja avokadolla, ranskalaisia,
pastaa tomaatti(ketsuppi)kastikkeella tai jotakin muuta hyvin nopeaa ja
valmista ja kaukana ravinteikkaasta ruoasta. Kunnon ruokaa olemme syöneet vain
pari kertaa; hintavammassa majoituksessamme La Parvan ja El Coloradon tienoilla
sekä Las Trancasissa, jossa nyt olemme. El Coloradossa saimme pyynnöstämme
puhtaita, aitoja makuja; kvinoa-paistosta, riisi-papu-kasviswokkia, tuoreita
salaatteja, sokeroimattomia aitoja marjoja, yms. Täällä Las Trancasissa
löysimme ravintolan, jonka pasta-annos on oikea ravintola-annos! Vaikkakin siis
vain pastaa, mutta päihittää valmis-ketsuppi-kastikkeet joita monet
pasta-paikat käyttävät. Aamiaisella joka ikisessä paikassa on ollut
paahtoleipää ja sokerimuroja. Ihmettelen suuresti miten niin suuri osa niistä maailman
ihmisistä, joilla vaihtoehtoja olisi, kykenee syömään niin ravinnotonta höttöä
päivän startiksi. Juomana tietenkin runsaasti sokeroituja valmismehuja tai pikakahvia..
Onneksi hedelmiä ja siemeniä ja pähkinöitä on helppo löytää ja yrittää hieman
paikata tilannetta välipalojen avulla.
On hyvä päästää irti totutuista asioista reissatessa, mutta
kolme kuukautta näillä ruoilla saisi varmasti mielen apeaksi. Onneksi tämä nyt
ei sinänsä ole mikään yllätys tehdessäni taustaselvitystä tätäkin reissua
varten, ja kunhan hiihtoreissumme vaihtuu reppureissuun, on helpompi löytää
perinteisiä reppureissaaja-hostelleja ruoanlaittomahdollisuuksineen. Kaupat
nimittäin ovat pullollaan linssejä, papuja, soijarouhetta ja muita kasvikunnan
proteiininlähteitä. Ja kaduilla kauppiaat myyvät halvalla vihanneksia ja
juureksiaan. Saamme myös selvää säästöä aikaiseksi kokkaamalla itse, koska
vaikka saammekin vain paahtoleipähöttöä, maksamme kuitenkin aikamoiset
ravintolahinnat vehnä-elämyksistämme.. Ei kiristäisi hampaita aivan niin paljoa
maksaa lounaasta 30 euroa jos sisältö olisi hieman kummoisempaa ja maistuisi
muulta kuin pahvilta. ;)
Namo Buddhaya
Los Andes
Mutta puhtaan ruoan ystävän tilityksistä takaisin hiihtoaiheisiin.
J Perjantaina 14. päivä
nakkasimme sukset autoon ja lähdimme ajamaan kohti Portilloa, vuonna 1949
avattua Etelä-Amerikan vanhinta hiihtokeskusta.
Portillosta löytyy 17 rinnettä, korkeimman hissin viedessä laskijat 3310
metrin korkeuteen. Pisimmällä rinteellä on pituutta 2456 metriä ja korkeuseroa
keskuksessa on 762 metriä. Los Andesista Portilloon matkaa kertyy noin 60
kilometriä. Aiemmin kirjoitin Portillon sijaitsevan 30 – 40 kilometrin päässä,
mutta tieto tuntuu olevan kovin erilaista joka puolella. Tiekyltin tietokin
poikkesi navigaattorin näyttämästä yli 20 kilometrillä. Ota näistä nyt sitten
selvää.. J Ajallisesti
matkan Los Andesista Portilloon taittaa parhaassa tapauksessa ilman ruuhkia
noin tunnissa, mutta Argentiinan raja sijaitsee noin viiden kilometrin päässä
Portillosta ja alueella kulkee todella paljon rekkaliikennettä Argentiinaan ja
Boliviaan, joten tie ruuhkautuu usein. Ennen serpentiinitietä liikenne
pysäytetään poliisin toimesta ja sitä säännöstellään jotta rajanylitysliikenne
sujuisi paremmin. Tämän jonon voi ohittaa, mikäli on suuntaamassa Portilloon
rajanylityksen sijaan. Jonon ohitettua serpentiinitie lähtee mutkittelemaan 28
mutkan verran ylöspäin, ja säännöstelystä huolimatta rekkoja voi olla
sadoittain peräjälkeen, joten eteneminen voi kestää. Kannattaa siis lähteä
ajoissa aamusta liikkeelle.
Portillossa on parkkipaikkoja rajoitetusti, joten mikäli
saapuminen sijoittuu keskipäivään, saattaa parkkipaikka olla täynnä ja autoa ei
siis saa minnekään. Portillossa on majoituskapasiteettia vain yhden hotellin ja
yhden hieman hotellia halvemman lodgen verran, joten hyvin moni ajaa keskukseen
Los Andesista. Hotellissa huoneet maksoivat netistä katsastettuna 150 eurosta
ylöspäin, lodgesta yön irrotessa noin 100 euron pintaan. Selvisimme siis paljon
edullisemmin majoittuessamme hieman etäämmällä. Saatuamme monot jalkaan,
heitimme sukset olalle ja kävelimme taas lipunmyyntiä kohti anovin katsein.
Saimme liput ensimmäisenä päivänä ISIAlla 30 prosentin alennuksella, tulevina
laskupäivinä saimme jostain syystä hieman tuntuvamman alennuksen lippujen
irrotessa puoleen hintaan. Normaali päivälippu Portillossa maksaa saman verran
kuin El Coloradossa, hieman yli 50 euroa, joten alennus oli taas kerran varsin
mieleinen.
Portillon legendaarinen hotelli
Portillo
Kettu Portillossa
Portillo tuntui heti hengeltään ”aidommalta” kuin aiemmat
läpikäymämme keskukset. Keskuksella on pitkä historia, joka varmasti vaikuttaa
fiilikseen ja tunnelmaan. Portillo myös sijaitsee keskellä ei mitään, joten
mieli lepää häikäisevien näkymien keskellä, turhan kiireen jäädessä kauas
pois. Laskimme Portillossa kolme päivää,
joista yhtenä sää oli pilvinen muutoin auringon porottaessa ja tarjotessa täydellisiä
laskupäiviä. Puuterilaskettavaa Portillossa on paljon ilman suurta vaivannäköä.
Eri puolilla aluetta on varsinaisten hissien lisäksi neljä neljän hengen
sompahissiä, jotka nostavat laskijat ylemmäs vuoren rinteelle. Näiden hissien
yläasemilta pääsee suhteellisen pienellä vaivalla, lyhyehköillä
poikittaissiirtymillä lukemattomien offarimahdollisuuksien äärelle. Skinejä eli
nousukarvoja emme tarvinneet päästessämme silti laskemaan koskematonta,
täydellistä lunta todella paljon! Lumi ei ollut samanlaista kuin La Parvassa ja
EL Coloradossa, vaan hieman tiiviimpää ja itsellemme tutumpaa, ja onneksemme
tuuli pysyi poissa kaksi ensimmäistä päivää. Viimeisenä laskupäivänä tuuli oli
kovempaa, yksi aivan alas vievistä hisseistä kiinni ja laskettavakin hieman enemmän
tuulenpakkaamaa, kovaa lunta.
Yksi neljän hengen sompahisseistä
Täydellistä laskettavaa!
Yksi väsynyt matkustajaa...
Lounasmaisemia Portillossa
Rekkaliikennettä Portillon ohi kohti Argentiinaa
Alueella oli enemmän kokeneita laskijoita ja
vapaalaskuporukoita, kuvailemassa ja treenailemassa. Samassa hotellissa
kanssamme Los Andesissa majoittui kolmen miehen vapaalaskuporukka Quebecistä,
ja he pyysivätkin mukaansa Argentiinan puolelle lähelle Mendozaa nauttimaan
koskemattomista takamaastoista. Harmi vain ettei meillä nyt ole lupaa ylittää
rajaa vuokra-autollamme, joten kiitimme ja kieltäydyimme kunniasta. Portillossa
näkyi myös olevan pari muuta telluilijaa lisäksemme, toisin kuin La Parvassa ja
El Coloradossa, joissa olimme ihmetyksen aihe monelle. Portillossa taas
telluilijat tulivat jutustelemaan ja vaihtamaan kokemuksia reissun varrelta.
Laskimme uskomattoman nautinnolliset kolme päivää Portillossa, nauttien
iltaisin Los Andesin energioista ja tutustuessa mainioihin uusiin ihmisiin.
Maanantaina 17. päivä jatkoimme matkaa Los Andesin
tunnelmista kohti Las Trancasia ja Termas De Chillanin hiihtokeskusta. Matkaa Las
Trancasiin kertyi yli 500 kilometriä, joten starttasimme ajoissa aamupalan
jälkeen. Matka etelään päin taittui Chilen läpi kulkevaa moottoritietä
jouhevasti yhden pysähdyksen taktiikalla ja olimmekin ajoissa alkuillasta
perillä. Tietulleja oli matkalla kuutisen kappaletta, joten riittävän pieniä
pesoja kannattaa pitää käden ulottuvilla. Olimme ladanneet puhelimeen
HERE-karttaohjelmaan Chilen kartan, ja ohjelma toimii ilman nettiyhteyttä
matkan varrella. Tämä on ollut äärimmäisen helpottava apukonsti opasteiden
ollessa hieman monimutkaisia.. Las Trancasin kylä sijaitsee 80 kilometrin
päässä Chillanin kaupungista, ja kylästä Termas De Chillanin hiihtokeskukseen
on enää noin kymmenen kilometriä. Ajaessamme viimeistä pätkää Chillanista kohti
hostelliamme, huomasimme maiseman muuttuvan enemmän ja enemmän maaseutumaiseksi
ja hiljaisemmaksi. Olimme varanneet taas kerran netistä majoituksen kolmeksi
yöksi viihtyisästä hostellista ja löysimmekin paikan heti Las Trancasiin
saavuttuamme. Kaikkialla oli hiljaista, maisema kaunista ja vaaramaista,
hostellikin näytti erittäin lupaavalta! Kannoimme tavaramme sisälle, saimme
heti huoneemme ja kuulimme että hostellissa on sauna ja poreamme väsyneiden
hiihtäjien iloksi! Kaikki vaikutti ihanalta, odotukset tulevia hiihtopäiviä
varten olivat korkealla!
Hostelli Las Trancasissa
Ei hullummat näkymät takapihalta!
Fasiliteetit kohdallaan..
Chilessä ei taideta olla kovin tottuneita saunanlämmittäjiä..
Tiistaina lähdimme kohti keskusta heti aamupalan jälkeen.
Termas De Chillan sijaitsee tuliperäisellä alueella ja Andit eivät nouse täällä
läheskään niin korkealle kuin pohjoisemmissa keskuksissa, joissa korkeimmat
huiput nousevat yli 6000 metriin, keskusten huippujen ollessa noin 3500
metrissä. Esimerkiksi Portillon lähellä, Argentiinan puolella, sijaitsee Andien
korkein kohta ja eteläisen pallonpuoliskon korkein vuori Aconcagua, joka nousee
6962 metriin. Täällä vuoret nousevat lähes 3200 metrin korkeuteen, mutta
hissien yläasemat Termas De Chillanissa sijaitsevat 2400 metrin korkeudessa. Lumikissalla
laskijoita viedään 3186 metrin korkeuteen, jossa muun muassa ratalaskijat
pääsevät harjoittelemaan rauhassa tyhjällä rinteellä vapaalaskijoiden kolutessa
koskemattomia alueita. Koska keskus sijaitsee alempana, ala-aseman ollessa 1500
metrissä, on alueella paljon myös metsälaskumahdollisuuksia. Parkkeerattuamme
auton, kävelimme taas toiveikkaina lipunmyyntiä kohti. Tällä kertaa onni ei
ollut myötämme emmekä saaneet senttiäkään alennusta ISIAlla, edes vierailtuamme
niin asiakaspalvelussa kuin hiihtokoulun tiskilläkään. Onneksi olemme täällä
tavallisella kaudella, emmekä sesongilla, joten liput irtosivat noin 40 eurolla
per naama. Lähdimme nousemaan vanhalla tuolihissillä kohti keskuksen huippua ja
törmäsimmekin heti ensimmäiseen kanssatelluilijaan! Yläasemalla Manueliksi
esittäytynyt, paikallinen hiihdonopettajakonkari, tuli juttusille ja kävikin
ilmi että tunnemme saman ihmisen Suomesta, heidän työskenneltyään Sveitsissä
samaan aikaan. Hän oli erittäin avulias ja mukava ja antoi puhelinnumeronsa
mikäli tarvitsisimme jotakin täällä ollessamme. Hymyssä suin jatkoimme
yläasemalta eteenpäin pilvettömän taivaan paljastaessa taas mahtavia
maisemiaan.
Rinneravintolan näkymää Termas De Chillanissa
Termas De Chillan
Termas De Chillan
Mies ja maisema
Olemme reissussa jutelleet monien kanssahiihtäjien ja
hiihdonopettajien kanssa. El Coloradossa Chilen hiihdonopettajien
edustusjoukkueeseen kuuluva mies tuli tiedustelemaan kuulummeko Suomen
edustusjoukkueeseen ja taas kerran tunsimme yhteisiä ihmisiä. Keskiviikkona
Termas De Chillanissa Andorran edustusjoukkueeseen kuuluva nainen pysäytti
minut naisten vessassa ja kysyi kuulunko Suomen joukkueeseen. Takkimme antavat
osviittaa monessakin paikassa, ja andorralaisen kanssa jutustelimme pitkän
tovin, hänen kehuessa Corralcoa, paikkaa johon suuntaamme seuraavaksi. Pepe
siis kuuluu Suomen telemark-edustusjoukkueeseen, minun lähtiessä Ushuaiaan
muuten vain, henkiseksi tueksi ja osallistuakseni konferenssiin. ;)
Ensimmäinen laskupäivä Termas De Chillanissa oli yllätys
yllätys, täydellinen. Keskus oli samanhenkinen kuin Portillo, tunnelma oli rauhallinen ja laskemisen makuinen. Hiihtoihmiset kyllä tietävät varmasti mitä tarkoitan.
J Yhtäläisyydet
Portilloon loppuvat kuitenkin tunnelmaan, alue on laaja ja rinteet
levittäytyvät isolle alueelle. Rinteitä ja merkittyjä off-pisteitä Termas De
Chillanissa on yhteensä 43 ja hissejä 9kpl. Rinteitä ei kyllä todellisuudessa
ole näin suurta määrää, vaan merkitsemistapa on sanalla sanoen mielenkiintoinen. Pisin rinne laskee
huipulta 2400 metristä 1500 metriin, eli korkeuseroa tulee 900 metriä.
Laskemisen puolesta päivät Termas De Chillanissa olivat Portillon ohella tähänastisen
reissumme parhaimmistoa, vaikka laskettava hyvin erilaista olikin. Lunta ei
ollut satanut toviin, joten rinteiden ulkopuolella kaikki oli aikamoisen
puhkilaskettua ja kivikkoista. Rinteet olivat huippukunnossa aamupäivästä,
ennen auringon sohjoistamista. Olikin kiva pitkästä aikaa tykitellä kovia,
hoidettuja rinteitä, vain harvojen ihmisten osuessa matkan varrelle.
Iltapäivästä taas pitkä siirtymä takaisin autolle muuttui sen verran
sohjoiseksi, että matkalla alas lumi tökki kuten se kevätkeleillä tapaa
toisinaan.
Fiilistelyä Termas De Chillanissa!
Keskiviikkona juttelimme Saksan naisten? alppimaajoukkueen
kanssa tauolla. Heidän mukanaan pyöri espanjalainen mies joka laski telluilla,
joten kaartaessamme tauolle rinneravintolaan huitoi hän heti meille ja tuli
juttelemaan; ”Hello fellow telemarkers!” Kantapään vapauttajat tuntuvat pitävän
tiiviisti yhtä tälläkin puolella maapalloa, ja hissillä näimmekin kolmannen
telluilijan Manuelin ja espanjalaisen lisäksi, jenkkimiehen joka tuli kertomaan
meille nähneensä meidät Portillossa. J
Mainiota kerrassaan.
Termas De Chillanissa vietimme kolme laskupäivää, kuten
Portillossakin, jatkaessamme torstain laskujen jälkeen kohti Corralcoa, pientä
keskusta muutaman tunnin ajomatkan päässä Las Trancasista. Yhteydet pelaavat
maaseudulla hieman huonosti, mutta löysimme ravintolan, jonka yhteyksillä saan
blogin julkaistua ja varattua uuden majoituksen pariksi seuraavaksi yöksi.
Läheltä Corralcoa, Curacautinista, löysimme simppelin mökkimajoituksen, joita
Las Trancasissakin näytti rutkasti olevan. Majoitus ei ole hostellia kalliimpi,
ja sieltä löytyy yksinkertaiset kokkausmahdollisuudet, joten en malta odottaa
sitä hetkeä, kun isken haarukkani oikeaan ruokaan! :D
Kaveri!
Las Trancas
Las Trancas
Las Trancas
Päivä etenee ja tie kutsuu, joten seuraavaan kertaan!
Aurinkoa ja vapautta!
