20.5.2018 Elämää alamäessä

Kausi hiihdonopettajana Levillä on saatu jo tovi sitten päätökseen ja sormeni ovat syyhynneet päästä kirjoittamaan kaudesta ja elämästä alamäessä. Tässäpä ensin hieman taustaa itsestäni ja syistämme tulla Lappiin työskentelemään lumiliikunnan pariin;

Täytän tänä vuonna 36 vuotta. Neljä vuotta sitten myimme asuntomme Etelä-Suomessa, suuren osan omaisuuttamme ja irtisanouduimme vakituisista työsuhteistamme. Kaipasimme pohjoiseen talven keskelle ja sesonkityöläisen elämä ja vanhasta luopuminen mahdollistivat ajatuksena myös enemmän aikaa ja vapautta reissaamiselle, luovuudelle sekä uuden synnyttelylle. Tiedostimme koko ajan prosessin edetessä, että elämä yksinkertaistuu ja tietystä materialistisesta turvallisuudesta tulemme tinkimään. Olimme tähän valmiita ja halukkaita emmekä kertaakaan ole muuttoa pohjoiseen katuneet.

Löysimme Leviltä lopulta Suomen kodin kausityöläisen elämän sijaan asettuen tänne askel askeleelta enemmän. Itse olen yhä viettänyt kesät Intiassa ja pystynyt viettämään aiempaa paljon pidempiä aikoja henkisen harjoitukseni ja inspiraationi lähteen äärellä, jopa puolet vuodesta kerrallaan. Pidin yhden välikauden alamäkielämästä viettäen talven kesän sijaan Intiassa, joten kulunut kausi oli minulle Levillä kolmas. Hiihdonopettajana talvikausia on itselleni kertynyt yhdeksän, ensi kauden ollessa merkkipaalu aloittaessani ohjaamaan ihmisiä lumilajien pariin jo kymmenettä talvea. Aikaisemmat vuodet työskentelin Etelä-Suomessa Hyvinkään Sveitsin hiihtokoulussa iltaisin, lomilla ja viikonloppuisin päivätyönäni ohjaten ihmisiä liikunta-alalla kuntosalimaailmassa. Olen ohjannut yksilöitä ja ryhmiä, valmentanut lapsia ja tehnyt personal trainerin työtä, ehdinpä työskennellä eräällä kuntosalilla kuntosalivastaavanakin. Liikunta-alan kokemuksen lisäksi valtaosa aiemmasta työkokemuksestani on asiakaspalvelun ja ihmisten parista. Töitä olen tehnyt aina teini-ikäisestä saakka kesät, koulujen loma-ajoilla ja lukion jälkeen täyspäiväisesti tai opiskelun ohella sivutoimisesti. Olen siis ikääni nähden ehtinyt töitä painaa ja nähnyt paljon erilaisia työympäristöjä ja toimintamalleja. Hakeuduin nuorempana toiseen suuntaan ja silloisten haaveiden lopahdettua lopetin pyrkimykseni sekä opiskeluni ja hain paikkaani tovin erilaisten käänteiden kautta, edelleen kokoajan töitä painaen. Töitä, töitä, töitä – siinäkö elämän tarkoitus?

Kokemukseni ovat johdattaneet minut pohtimaan perimmäisiä tarkoitusperiä omalle toiminnalleni sekä miettimään valintojeni ja niiden lopputuloksen merkityksellisyyttä. Ihmiset tapaavat elää täyttäen sosiaalisia normeja ja odotuksia, rakentaen elämänsä ja itsensä sellaiseksi kuin yhteiskunta meidän haluaa olevan. Hankkien kunnollisuuspisteitä, hyväksyntää ja statusta täyttäen odotuksia ja suorittamalla elämää, näyttämällä kelvolta pelaajalta kilpailuksikin kääntyneellä elämän tantereella. Surullisen usein tämä näyttää johtavan omien intohimon liekkien laantumiseen, mukavuusalueelle käpertymiseen luovuuden hiipuessa ja oman autenttisen itsensä roolipeleihin kauan sitten hukanneisiin ihmisiin. Elämän eri värien haalentuessa ja sekoittuessa harmaan eri sävyjen helposti nieltävään ja kaikkia miellyttävään kokonaisuuteen harva pysähtyy kertaakaan pohtimaan perimmäisiä syitä valinnoilleen.

Elämä on löytänyt paikkansa Lapissa tavoin jos toisinkin ja hiihtokoulumaailma on imaissut mukaansa. Vuodet Etelä-Suomen pienessä hiihtokoulussa toivat hyvää lähtökohtaa työlle Lapin suurimmassa hiihtokoulussa täyspäiväisenä lumilajien opettajana, myös puolisoni tausta kyseisen hiihtokoulun johtajana ja runsaat vuotensa alalla ja valmennuksen parissa ovat laajentaneet ymmärrystäni paljon jo ennen ryhtymistäni kokopäiväiseksi hiihdonopettajaksi. Levillä asuessamme olen ohjannut hiihtokoulutyön lisäksi joogaa, enemmän tai vähemmän; edelliskaudella päivittäin ohjaustunteja kertyen kaudelle huimat 210. Tämä mahdollisti sen, etten tehnyt hiihtokoululla aivan täyttä viikkoa, joten tasapaino oli helpommin saavutettavissa. Kaksi kautta olen kuitenkin ollut aivan täyspäiväisenä hiihdonopettajana päiviä suksilla kertyen kaudessa miltei 170 ja joogan ohjauksia hieman vähemmän. 170 päivästä opetuspäiviä on nopeasti laskettuna noin 125. Talvikauden työni ovat tällä hetkellä ainoat tienestini vuodessa, Intiassa ollessani elän kauden aikana säästämilläni tuloilla.

Aktiivisten hiihdonopettajien määrää Suomessa on vaikea laskea, Suomen Hiihdonopettajat Ry:n (SHOry) jäseniä on tuhatkunta, mutta valtaosa Suomessa hiihdonopetustyötä tekevistä ihmisistä tekee työtä muun työn ohella satunnaisesti harrastus- tai elämysmielessä. Täyspäiväisesti säännöllisellä työajalla elannokseen tätä työtä tekeviä ei Suomesta luultavasti yli viittäkymmentä löydy. Osassa keskuksista kausi on lyhyempi, neljästä kuukaudesta vajaaseen puoleen vuoteen, Levillä työskentelykausi voi olla jopa reilut kuusi kuukautta. Levin hiihtokoulu on Suomen suurin hiihtokoulu, jossa kausityöntekijöitä on yli 20. Osa työntekijöistä on myyntityössä ja valtaosa käytännön työssä rinnealueella. Tämän lisäksi sesonkiviikoilla töihin saapuu vahvistuksia kymmenittäin, kiireisimmillä viikoilla rivissä ollen jopa 50 – 60 opettajaa, joista kaikki tekevät töissä ollessaan täyttä työpäivää.

Suurin osa Suomessa opettavista ns. aktiivisista hiihdonopettajista tekee kauden aikana SHOry:n minimin eli 10 päivää. Työskentelemällä 10 päivää, saa kauden aikana tiettyjä etuja kuten alennushintaisia hissilippuja Suomen Hiihtokeskusyhdistyksen alaisissa hiihtokeskuksissa. Etelä-Suomen kausi on lyhyt ja vähäluminen, joten siellä ei välttämättä monelle muuhun työhön tätä työtä harrastusmielessä yhdistelevälle löydy mahdollisuuksiakaan opettaa enempää, harva pystyy oman työnsä ohella arki-iltaisin opettamaan, joten opetukset jäävät viikonlopuille tai loma-ajoille. Minimi-opetusvelvollisuuden voi saada täyteen päivystämällä 10 päivää, mutta pienemmissä hiihtokouluissa tunteja voi tulla päivässä vain harvakseltaan, joten todellisuus jää hyvin toisenlaiseksi kuin hiihtokouluarki esimerkiksi Levin hiihtokoulussa. 

Monessa muussa Lapin hiihtokeskuksessa kausiopettajia on yhdestä muutamaan, osassa keskuksista työntekijät tekevät myös muita töitä kuten vuokraamon tai hissivalvojan tehtäviä. Levillä työ on hyvin ammattimaista ja täyspäiväistä, töitä saa tehdä läpi kauden täysien päivien muodossa. Koko kauden aikana saa tyhjät tunnit laskettua kahden käden sormin. Kuka tahansa Levillä kauden työskennellyt on siis luultavasti opettanut määrällisesti enemmän ihmisiä kuin moni yli kymmenen vuoden aikana. Tällä kaudella 125 päivää opetusta vastaisi kymmenen päivää kaudessa opettavalla 12,5 vuotta. Kolme kautta täällä takana, joten siitäpä voimme äkkiseltään suorittaa laskutoimenpiteitä. Sellaisia pieniä eroja, kyllä täällä on tullut mutkamäkeen ihmisiä opetettua lukematon määrä.

Mikäli hiihdonopettajaksi mielii, on SHOry:n koulutusjärjestelmä moniportainen. Eri lajeja on yhteensä viisi; alppihiihto, lumilautailu, maastohiihto, telemark sekä soveltava alppihiihto. Pitkiä yhdeksän päivän mittaisia kursseja on tarjolla alppihiihdon ja lumilautailun parissa, muihin lajeihin pätevyydet saa myöhemmin neljän päivän moduuleilla.

Ensimmäinen kurssi on yhdeksän päivän mittainen hiihdonohjaajakurssi, jonka jälkeen voi jo hakeutua hiihtokouluun töihin. Osa hiihdonopettajista, etenkin vähän opettavista, ei jatka koulutusta pidemmälle vaan käy silloin tällöin hiihtokoulussa opettamassa kurssin pohjalta. Seuraava askel on käydä toinen yhdeksän päivän mittainen kurssi, jonka onnistuneesti suoritettuaan ja ensiaputaidot voimassa ollen saa auktorisoidun hiihdonopettajan pätevyyden. Useissa hiihtokouluissa arvostetaan tai edellytetään useamman lajin pätevyyttä, jolloin toinen askel saattaa olla suoraan toisen lajin pitkä yhdeksän päivän kurssi, jolloin voi opettaa tyypillisesti sekä alppihiihtoa että lumilautailua. Valtaosa hiihdonopettajista taitaa olla Suomessa yhden pitkän kurssin käyneitä hiihdonohjaajia ja seuraava osa käy toisen pitkän kurssin, mutta ei jatka auktorisointia pidemmälle, vaan jättää koulutuspolkunsa siihen. Kurssitarjonta mahdollistaisi kuitenkin opiskelun aina kansainväliseen ISIA-standardiin saakka.

ISIA (International Ski Instructors Association) on kansainvälinen kattojärjestö, jonka alla kansalliset järjestöt kuten SHOry toimivat. ISIA asettaa tietyt minimistandardit, joita alajärjestöt noudattavat kurssitarjonnassaan. ISIA -polun kokonaan läpikäytyään on kansainvälinen hiihdonopettaja. Tämä polku edellyttää neljän pitkän kurssin (kolme omasta lajista alppihiihto/lumilauta ja yksi kurssi toisesta), yhden neljän päivän moduulin sekä Lumiturvallisuus-moduulin läpikäyntiä onnistuneesti. Kurssien välissä on tietty määrä harjoittelua ja ISIA-leiman saadakseen täytyy vielä ”lopputyönä” järjestää hiihtokoululle koulutuspäiviä tai lumileiri sekä päivittää ensiaputaidot EA2 -tasolle. Korkein taso on ISIA -kortti, jolloin moduuleita käydään vielä kaksi lisää sekä lumiturvallisuustietous päivitetään Lumiturvallisuus2-moduulin avulla korkeammalle tasolle. Näiden päätteeksi edessä on ISIA -testit, eli suurpujotteluratalaskutesti, jossa riittävän määrän FIS-pisteitä omaaville esilaskijoille saa hävitä vain tietyn prosenttiosuuden. 

Vuokatissa, jossa valtaosa SHOry:n koulutustoiminnasta tapahtuu, kurssien hinnat ovat tällä hetkellä 800 euron tietämissä per kurssi, moduulin hintojen ollessa hieman alle 400 euroa, sisältäen täyshoidon ja hissiliput. Useat hiihtokoulut järjestävät tilauskursseja ja moduuleja omille opettajilleen, jolloin hinnat ovat halvempia sisältämättä majoituksia, ruokailuita jne. Itse olen käynyt ISIA -putken ja lukemattomia muita moduuleja, käyden vuosien varrella yhteensä neljän pitkän kurssin lisäksi yhdeksän lyhyttä moduulia. Opiskelin Vuokatissa SkiLAT -tutkinnon, eli hiihdonopettajasuuntautuneen liikunnan ammattitutkinnon, joka sisälsi hiihdonopetuskurssien lisäksi liikunta- ja ohjelmapalveluiden ammattitutkinnon. Pariin vuoteen Vuokatissa mahtui kaikenlaista muuta työtä tukevaa kurssia, kuten SkiPatrol -moduulia ja köysitoiminnan ohjaaja -kurssia. Olin käynyt SHOry:n kursseja jo ennen tutkintoa, joten tietty määrä koulutukseen sisältyviä kursseja tuli pilkottua moduuleiksi ja hyödynnettyä kurssitarjontaa runsaalla kädellä. Olen itse laittanut koulutukseeni jotakin 6000 – 7000 euron väliltä rahaa kiinni (plus palkattomat vapaat, polttoainekulut lukemattomia kertoja Vuokattiin ja takaisin jne) ja kiinnostavaa varmasti onkin, että onko tässä Suomen maassa järkeä, millainen on palkkataso?

Lyhyesti ja ytimekkäästi ISIA -putken läpikäynnissä rahallisesti ei millään muotoa ole mitään järkeä, mikäli Suomen apajille töihin jää ja työn kannalta koulutukseen ajattelee panostavansa. Oman työn sisältöön putken läpikäynti tuo kuitenkin valtavasti mielekkyyttä ja työkaluja. Valtaosa ISIA:n omaavista käynee sen muista syistä, joko oman taidon kehitykseen liittyvistä tai pitkälti myös status-syistä… Hiihdonopettajuudella ja ISIAlla on ollut muinoin kenties jollaintapaa hohdokas ja houkutteleva auransa, mutta todellisuus on kyllä jotakin ihan muuta. Tervetuloa Lappiin kausitöihin. :D

Monet hiihtokoulut Suomessa maksavat tehdyistä tunneista, jolloin palkkaus on työehtosopimusta parempi. Kuten Hyvinkään Sveitsissä, jossa hiihtokoulu pyörii yhdistyksenä ja tehty voitto jaetaan reiluna palkkauksena työntekijöille. Tätä todellisuutta ei voida kuitenkaan verrata siihen todellisuuteen, jossa teemme työtä hiihtokeskuksen alaisuudessa toimivassa hiihtokoulussa ammattimaisesti hiihtokeskuksen tehden voittoa. Levillä saamme palkan jokaisesta tunnista, oli tunteja tai ei (tosin täällä niitä aina on), myös sesonkiviikoiksi saapuvat työntekijät saavat täyden palkan. Levin hiihtokoulu noudattaa hiihtokeskusalan työehtosopimusta, ja kuten arvatakin saattaa palkkataso on huono, kuten koko matkailualalla Lapissa. Kuka ikinä onkaan työehtosopimusta ollut tekemässä ei ole halunnut kummoisesti palkita koulutuksesta tai kokemuksesta. Näin ollen olet sitten yhden kurssin käynyt vastavalmis hiihdonohjaaja tai ISIA -opettaja, ero ei ole huima. Koulutustaso ei näy millään lailla palkkauksessa, ainoa ero tulee siitä, opetatko useampaa lajia. Itse opetan kaikkia viittä lajia, mutta palkkaus on sama kuin kolmea lajia opettavilla. Auktorisointi tai ISIA ei tuo palkkaan mitään lisää. Kokemusvuodet näkyvät jonkin verran ja koko kauden kausihiihdonopettajina työskentelevillä palkassa näkyy pieni kausilisä. Aloitteleva hiihdonohjaaja työskentelee hieman yli 10 eurolla tunnissa, itse tienaan kaiken kertomani jälkeen hieman päälle 13 euroa tunti. Tässä hieman osviittaa ja pohdittavaa kohtaavatko tässä koulutus ja kokemus palkkauksen kanssa.

Tuoden kuitenkin perspektiiviä pöytään, on koko Lapin matkailuala ollut uutisissa tänä talvena, etenkin safarifirmojen ja ravintola-alan osalta. Työehtosopimuksia ei noudateta, sovittuja työtunteja ei noudateta, tehdään nollatuntisopimuksia jne. Tähän verrattuna hiihtokeskuksella on luotettavaa ja varmaa olla töissä, asiat toimivat, on laadukas työterveyspalvelu, sovittuja asioita noudatetaan ja niistä pidetään kiinni, työvuorolistat tulevat aina kolmeksi viikoksi eteenpäin ja toiveita pyritään kuuntelemaan todella hyvin. 

Työhyvinvoinnin kannalta hiihdonopettajan työssä on monia haasteita. Ala on ikään kuin kasvanut ”alaksi” harrastus- ja puuhastelutoiminnasta vähitellen, ammattimaistunut ikään kuin vahingossa ja harva tätä edelleenkään ammattina pitää. Valtaosalle kausi hiihdonopettajana on väliaikainen ratkaisu, läpikulkumatka tai välivuosi. Miltei kaikki tuntemani useamman kauden täyttä päivää tahkoneet siirtyvät muihin töihin ja haasteisiin jossain vaiheessa. On ihmisiä, jotka ovat tehneet hiihdonopetustyötä Levilläkin vuosikymmeniä, mutta he tekevät sitä harrastusmielessä hieman, ansion tullessa muualta, jolloin kokemus ja rasittavuus jää aivan toisenlaiseksi kuin täysiä kausia yksi toisensa jälkeen ahertavilla. Itsellekin on tullut mieleen ajatus, että ehkä tätä työtä ei varsinaisesti leipätyöksi kenellekään ole koskaan tarkoitettukaan, siinä vain ikään kuin kävi niin;

Työpäivät ovat kuuden tai kahdeksan tunnin mittaisia. Kuuden tunnin päivät aiheuttavat sen, etteivät tunnit tule helposti täyteen, jolloin mennään paljon yksittäisillä vapailla. Kuusi päivää töitä, yksi vapaa, neljä päivää töitä, yksi vapaa, seitsemän päivää töitä, kaksi vapaata. Työn kuormittavuus verrattuna muihin tekemiini ohjaustöihin on ihan eri luokkaa; jatkuva kylmyydessä työskentely, kaamoksen pitkät pakkasjaksot ja ei, hiihdonopettajille ei tosiaankaan ole mitään pakkasrajoja 😉 suurten ryhmien hallintaa ja liikuttelua ympäri tunturia, puhetyötä viimassa ja tuiskussa lukemattomien eri kulttuurien kanssa. 90 – 95 prosenttia hiihdonopetustyöstä Levillä tapahtuu englanniksi. Välineen vaihdot tuntien välillä aiheuttavat joskus sen, että syöminen jää vähemmälle, suuret tasoerot ryhmissä, yhteisen kielen puuttuminen, kaiken ikäisten ja taustaisten ihmisten kanssa toimiminen, työnkuvan monipuolisuus – emme ole vain hiihdonopettajia vaan pitkälti elämysoppaita, valokuvaajia, joskus lastenkaitsijoita, joskus edustustehtävissä, toisinaan oppaita, laskukavereita ja ”hosteja”, ratkomme usein ongelmatilanteita ja pulmia, eriytämme päivittäin enemmän kuin SHOry:n kurssilla ehditään aiheesta puhua. Ja ennenkaikkea olemme monot ja sukset jalassa töissä 6 – 8 tuntia päivässä sen yli 120 päivää kaudessa tehden fyysistä ulkoilmatyötä. Mainitsinko riittävästi esimerkkejä? 

Työn henkinen ja sosiaalinen kuormittavuus on itselleni sitä luokkaa, etten yhden päivän vapailla palaudu riittävästi ja tällä kaudella olen sen huomannut selkeästi. Ensi kaudelle onkin onneksi yllättäen rakentumassa aivan hyvä ja toimiva kokonaisuus, jota en olisi osannut uskoakaan! Pidemmällä tähtäimellä en näe itseäni viiden vuoden päästä tekemässä kausihiihdonopettajan työtä, vaan myös minulle tämä on ollut väylä ja oppikoulu tästä alasta ja maailmasta, ei lopullinen paikkani. Mahtavia, yllättäviä asioita on muhimassa kannen alla ja katsotaan mitä kaikkea tulevaisuus tuokaan tullessaan, annetaan aikaa kuitenkin asioille tapahtua. Olin tämän kauden jälkeen todella väsynyt, niin väsynyt että hieman jopa pohdin kuinkakohan pitkän palautumisajan tarvitsen ennen tokenemistani. Onnekseni olo koheni hyvin pian ja väsymys oli vain hetkellistä, riittävää kuitenkin tehdäkseni itse korjausliikkeitä tulevaisuutta varten. En ole tullut Lappiin tekemään hiihdonopetustyötä maksamalla siitä sellaista hintaa, että kiinnostukseni vähitellen hupenee koko lajia kohtaan, vaan haluan panostaa laatuun määrän sijaan ja löytää itselleni hyvän, tasapainoisen kokonaisuuden. Haluan nauttia jatkossakin alamäkielämästä sekä hiihdonopetustyöstä siinä määrin, että edelleen joka päivä muistan miksi se on työnä niin järisyttävän antoisaa.

Työ sisällöllisesti on Levillä todella paljon monipuolisempaa kuin monessa muussa Suomen keskuksessa. Vaikka koulutus ja kokemus eivät kauheasti palkkauksessa näy, näkyvät ne työn sisällössä. Jos käyt ohjaajakurssin ja tulet uutena ohjaajana hiihtokouluun töihin, on työnkuva pääasiassa aloittelijoiden ja lasten kanssa alkeisrinteissä toimimista. Kokemuksen ja koulutuksen myötä työnkuva monipuolistuu ja tämä on itselleni kyllä hyvin palkitseva tekijä ja tuo suuresti sisältöä ja vaihtelevuutta työhön. Itse olen pitkälti talven aikana saanut kiertää tunturia osaavien ryhmien ja asiakkaiden kanssa, olla edustustehtävissä erilaisten kutsuvieraiden, toimittajien ja miljonäärien kanssa, saanut opettaa monipuolisesti eri lajeja sekä nauttia kymmenistä eri maista saapuvien asiakkaiden kohtaamisista. Olen solminut paljon suhteita, saanut hyviä tippejä ja toki hymyillyt ja flirttaillutkin niiden edestä, käynyt lukemattomia kertoja drinkeillä (teetä minulle kiitos) asiakkaiden kanssa päivän päätteeksi, saanut kutsuja aamiaisille ja dinnereille ja ties minne, linnanrouvaksi Sveitsiinkin pankkiirin kainaloon :D. 

Kyllä, kyllä se on antoisaa ja teen työtä täydestä sydämestäni mutta kyllä se myös juuri siksi väsyttää. Ohjaustyön ohessa olet seuramiehenä koko päivän, viihdytät ja kerrot tarinoita Lapista, jaat onnistumisen kokemuksia asiakkaiden kanssa, kannustat ja tuet, ylläpidät hyvää tunnelmaa ja ainutkertaista lomakokemusta juuri sen hetkiselle asiakkaalle, uudestaan ja uudestaan. Sitten kun menet työpäivän jälkeen ruokaostoksille, tapaat ainakin kolme eri asiakasta kuluneelta viikolta ja joka suunnassa on tuttuja; Hi Heidi, how are you! Oh can you recommend a good restaurant to go to? We just went to see the huskies and it was awesome! Ja se kaikki on mahtavaa ja tunnen olevani oikealla asialla kun saan antaa ja jakaa ja vuosi vuodelta minulle vahvistuu selkeämmin se, että vahvuuteni on tuoda ihmisille muodossa tai toisessa jotakin laukkuuni matkoilta tarttunutta, väylä voi olla vaikkapa hiihdonopetustyö, mutta kyllä se samalla saa kotiin saavuttuani aikaan hervottoman epäuskoisen naurun; Minä, erityisherkkä introvertti joka 15 vuotta sitten vetäytyi kaikista sosiaalisista tapahtumista, olenkin yhtäkkiä yleisenä seuramiehenä ja vielä nautin siitä. Niin se vain on, että leimat ja määritelmät ovat melkoisen turhia, turhaan me niihin ehdollistuisimme koska kaikki kasvu ja kukoistus lakkaa alkaessamme toteuttaa olemassaoloamme vain yhden pienen todentuman kautta. Pekka Pouta sanoi aiheesta haastattelussa hyvin; ”Mitä enemmän elämä muuttaa sinua, sitä enemmän olet elänyt. Siedätyshoito kuuluu jotenkin olennaisesti tähän kuvioon.”.

Työyhteisöinä hiihtokoulut ovat monesti todella rikkaita, värikkäitä ja leppoisia poppoita, joissa ihmiset täysin eri taustoista kohtaavat hyvässä hengessä. Levin hiihtokoulussa on paljon eri-ikäisiä ihmisiä, nuoria työelämänsä alussa, nuoria juuri ratalasku-uransa lopettaneita laskijoita, joilla oma taitotaso on todella hyvä, kokeneita konkareita yritysmaailmasta, liikunta-alan monipuolisia ammattilaisia, ihmisiä, jotka ovat opettaneet ihmisiä alamäessä jo kymmeniä vuosia! Ihmiset tulevat eri syistä ja eri lähtökohdista mutta intohimo alamäkeen yhdistää kaikkia. Olen itse inspiroitunut kuluneella kaudella katsellen osaavia ja kokeneita tekijöitä, nuoria ihmisiä jotka kauden aikana kasvavat työhön, mahtavaa asennetta ja erilaisia näkökulmia. Kiitos kaikille työyhteisön jäsenille siitä, että inspiroitte tekemisellänne muitakin!

Tämän kauden asiakkaista mieleeni ovat eniten jääneet monet soveltavan alppihiihdon tunnit aivan erityislaatuisille, ihanille ihmisille sekä lukemattomat syvemmät kohtaamiset eri tunneilla tai tuntien lomassa. Itselleni merkityksen löytäminen tästä työstä ei löydy vain painonsiirron tai kuormituksen opettamisesta vaan siitä, että yhteys löytyy niin odottamattomista asioista ja hetkistä erilaisten ihmisten kanssa. Olen käynyt maastohiihtotunnin jälkeen keskusteluja Jumalasta englantilaisen papin kanssa ja päätynyt miltei kyyneliin, keskustellut hissimatkoilla kirjan kirjoittamisesta ihanan 16-vuotiaan tytön kanssa joka oli miltei saanut urakkansa valmiiksi ja inspiroi minuakin omassani, jutellut rasismista srilankalaisen naisen kanssa, jonka kanssa laskin kolme päivää, kuunnellut erään miehen innostunutta esitelmää työstään kysyttyäni alaansa; hän tutkii kalojen sairauksia ja sainpahan oppia niistä melkoisesti :D Kauden merkityksellisin kohtaaminen oli kuitenkin eräs autistinen pieni poika, joka ensimmäisellä tunnilla löi minua ja hänellä oli erityisen paljon haasteita ja vaikeuksia olemisen kanssa. Kolmannella tunnilla löysimme kuitenkin yhteisen sävelen; puhuimme eläimistä ja sain ottaa valokuvan hänen pehmolelukoirastaan. Hän vannotti etten poista kuvaa koskaan ja kertoi säästäneensä sata euroa ja haluavansa ostaa minulle samanlaisen. Sitten hän halasi minua pitkään ja kysyi että ”Nähdäänhän me Heidi vielä?”.  Siinäkin hetkessä väsymys hiipui pois ja kyyneleet pyrkivät tilalle. Siinä on syy miksi teen tätä työtä, nähdä tuo onnistuminen tai elämys, nähdä ihmisten ilo ja uuden oppiminen, olla mukana elämässä kokemusta todeksi – se sytyttää minut ja saa jaksamaan.

Suosittelisinko kausihiihdonopettajan työtä alamäkielämästä kiinnostuneille? Kyllä ja ei, täytyy tietää miksi tätä haluaa; jos haluaa itse laskea ja ajattelee kausityön hiihdonopettajana mahdollistavan sen, kannattaa ajatella uudestaan. Kyllä etenkin täällä töitä saa tehdä täysin, joten omille laskuille on sitten aikaa sen mukaisesti siinä ohella hieman. Kannattanee paiskoa kesä töitä ja säästää, jos talven haluaa omalle laskemiselleen pyhittää.  Jos oikeasti monipuolinen ohjaustyö ulkoilmassa säällä kuin säällä kiinnostaa, kannattaa askel alalle ottaa. Kenties se vie mennessään niin kuin se on vienyt minut. Kovin monen olen vain kuullut sanovan, että tämä on nyt niin nähty ja piilottavan sukset syvälle varastoon, useamman kauden kuluttamana. Jossain lähimailla itsekin olen rehellisyyden nimissä tänä keväänä käynyt mutta kausiväsymyksen väistyttyä ja hetkellisen näköalattomuuden esteen siirryttyä muille maille onkin eteeni auennut näkymiä, jotka ovat saaneet varpaani kippuralle innostuksesta ja monen vuoden pohdintani ovat saaneet vahvistusta kylkeensä. Pian on aikani taas lähteä Äiti Intian hellään syleilyyn takaisin, uudistumaan ja luomaan nahkani uudestaan. Tunteeni siitä, että pian voi olla taas suuremman muutoksen aika, on vahvistunut. Suhteeni Intian kanssa on kypsynyt ja saanut niin paljon syvyyttä ja juurevuutta, että oksat saattavat kantaa pidemmällekin. Tällä hetkellä, kauden jäljitä, parhaalta tuntuu kuitenkin palata eheyttäviin energioihin ja antaa prosessin viedä mennessään taas kerran. Ensi kaudella nähdään <3

PS. Uudet opetusmonot tilattu, joten ei hiihtokoulu minusta eroon vielä pääse :D

Hiihdonopettajan elämää