Länsimaissa miellämme joogan usein fyysiseksi toiminnaksi,
joka koostuu erilaisten asentojen, asanoiden, harjoittamisesta. Jooga on
kuitenkin kokonaisvaltainen menetelmä, josta asana-harjoittelu edustaa vain
pientä osaa. Joogafilosofian mukaan joogan neljä pääsuuntausta ovat Bhaktijooga,
Karmajooga, Jnanajooga sekä Rajajooga, joista kolme ensimmäistä esitellään
Bhagavad Gitassa, Mahabharata-eepokseen sisältyvässä eräässä kaikkien aikojen
tärkeimmässä joogatekstissä. Rajajooga taas kuvaillaan menetelmänä Patanjalin
kuuluisissa Joogasutrissa, jonka tunnetuin osio käsittelee kahdeksanosaista
joogamenetelmää. Patanjalin kahdeksanosainen polku tarjoaa tavan edetä kohti
valaistumista erilaisten harjoitusten ja eettisten ohjeiden avulla.
Bhakti tarkoittaa sanskritin kielellä antaumusta. Sana bhakti
viittaa antaumuksellisiin hindulaisuuden traditioihin, joihin kuuluu muun
muassa Krishnan, Vishnun sekä Shivan palvonta, eli bhakti on usein
uskonnollisesti tunnustuksellista joogaa.
Karmajooga on tekojen joogaa, pyyteetöntä palvelua vailla
odotusta tunnustuksesta tai kiitoksesta.
Jnanajooga on tiedon joogaa. Kaltaiselleni pitta-tyypille,
jolla on ainainen tiedonjano ja tarve kyseenalaistaa asioita, joogafilosofian opiskelu
ja itsensä älyllinen haastaminen tuovat suurta tyydytystä.
Rajajooga on kuninkaallista joogaa, tunnetaan myös
klassisena joogana. Kehon ja mielen harjoitusmenetelmiä, joiden alle sijoittuu
myös kaiken fyysisen joogan (asana-harjoittelu) alleen kattava Hathajooga.
Jooga tarkoittaa yhteyttä ja ykseyttä. Harjoitusmenetelmien
avulla kehitymme henkisesti ja voimme edetä kohti ykseyttä, yhteyttä kaiken
ympäröivän (jumaluuden) kanssa. Länsimaissa harjoitamme joogaa monesti hyvin
eri lähtökohdista kuin Intiassa, mutta ytimekkäästi näin maallisesti voisi harjoittamisen
tiivistää tähtäävän kokonaisvaltaiseen henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin.
Jooga on sopiva harjoitus kaikille, erilaisista lähestymistavoista huolimatta.
Joku toinen haluaa liikkuvuutta tai kehonhallintaa, toinen rauhoittua työviikon
jäljiltä ja kolmas ehkä on hieman syvemmällä polullaan. Kaikki saavat omalla
tavallaan harjoituksesta erilaisia asioita irti ja jokainen voi edetä polulla
omaan tahtiinsa. Kukaan ei voi ulkopuolelta määritellä toisen kokemuksia
vääriksi tai oikeiksi; jooga tarkoittaa kokemuksellisuutta, ymmärryksen
viemistä käytäntöön harjoituksen kautta, joten joogan todellisuus näyttäytyy
meille kaikille hieman erilaisena.
---
Oma polkuni ei ole ollut suora ja kuopaton. Ensimmäisen
kosketuksen joogaan sain yläasteella 90-luvulla, tällöin lähinnä fyysisen
kiinnostuksen kautta vaikka taustalla kyti jotain muutakin. Paikallinen
kansalaisopisto järjesti hathajooga-kurssin, jonne serkkuni kanssa
ilmoittauduimme. Ohjaaja oli vanhempi mies, reikäisissä verkkareissa ja hän
sattui olemaan hyvin luonnollinen tapaus päästäessään kaikessa rauhassa
ilmojaan äänekkäästi pihalle kesken harjoituksen. No, me kaksi teini-ikäistä
tyttöä hihittelimme ja mies tuli tuiman näköisenä hyssyttelemään meitä
hiljaisiksi. Kurssin jälkeen jooga jäi, mutta sain ensimmäiset kosketukseni myös
meditaation maailmaan yläaste-ikäisenä. Luin todella paljon ja törmäsin
meditaatioon monessa yhteydessä joten päätin kokeilla. Koin teini-iässä
suunnatonta ulkopuolisuuden tunnetta ja ahdistusta, joten meditaatio tuntui
luontevalta ratkaisulta. Harjoittaminen jäi kuitenkin satunnaiseksi ja yksin
asioita pyöritellessäni en kokenut saavani vastauksia mieleeni nouseviin
kysymyksiin, joten jossain vaiheessa meditaatio hiipui taka-alalle. Kesällä
1998, ennen lukion aloittamista, matkustin yksin Tukholmaan vanhempieni vanhojen
lapsuudenystävien luokse. Pariskunta oli erittäin boheemi, onhan
vanhemmillanikin hippimenneisyytensä, ja koin elämäni ensimmäisen energiahoidon
Epun käsissä. En uskonut yläasteella oikeastaan mihinkään, olinhan mielestäni ”älykäs
kyseenalaistaja”, mutta kokemukseni muutti tulevaisuuteni suuntaa. Tunsin miten
energiat liikkuivat, sain erilaisia fyysisiä oireita ja oivalsin oman
kokemukseni kautta olevani jonkin äärellä.
Parikymppisenä, sairastuttuani vaikea-asteiseen masennukseen
vuosiksi, alkoi paranemiseni astuttuani henkiselle polulle. Luettuani paljon
erilaisia henkisiä ja filosofisia tekstejä sekä aloitettuani säännöllisen
meditaation löysin henkisen kotini buddhalaisuudesta. Opiskelin filosofiaa ja
meditoin, kävin myöhemmin retriiteillä ja vein harjoitusta eteenpäin. Samalla
elämäni mullistui täysin, parannuttuani ja löydettyäni henkiseltä polulta uuden
suunnan oivalsin kuinka paljon mahdollisuuksia itsessämme on. Tuntui että sain
ohjat omiin käsiini ja ymmärsin omakohtaisesti Buddhan opetuksia vuosi vuodelta
hieman enemmän. Huolsin masennuksen jälkeenkin itseäni kokonaisvaltaisesti,
kävin vuosien varrella erilaissa energiahoidoissa, joita myöhemmin opiskelin
itsekin lisää. Toiset kokemuksista olivat todella voimakkaita ja sysäsivät
liikkeelle suunnatonta muutosta. Elämäni vyöryi eteenpäin vahvalla voimalla,
kohti asioita joista en ollut edes uskaltanut unelmoida. Jossain vaiheessa
aloitin myös joogan harjoittamisen meditaation ohella, taas kansalaisopiston
kursseilla. Vuosien varrella harjoitus ei ollut säännöllistä, mutta pysyi kuitenkin
taustalla mukana matkassa kunnes myöhemmin muuttui säännölliseksi Astangajoogan
parissa.
Mikä sitten johti minut bhaktin pariin, palvelemaan korkeampaa
tarkoitusta? Mitä enemmän harjoitamme ja sukellamme syvälle mielemme
syövereihin ymmärtääksemme tätä todellisuutta paremmin, sitä enemmän ruokimme
luonnollista muutosta. Ymmärrämme ettei mikään ole pysyvää, luomme tilaa
uudelle. Intuitiomme vahvistuu ja tulemme herkemmiksi omille sisäisille
viesteillemme. Ymmärrämme tarpeitamme paremmin ja osaamme tehdä näiden pohjalta
paremmin sisäisen äänemme kanssa sopusoinnussa olevia ratkaisuja. Ulkoisessa
maailmassa muutokset johtivat muutoksiin työympäristöissä. Luontainen
herkkyyteni valjastui oivallusten myötä vahvuudekseni eikä esimerkiksi
kuntosalimaailma tuntunut enää lainkaan oikealta ympäristöltä vaikka se olikin
uuden elämäni unelmaa edustanut. Vaalimalla herkkyyttä lahjana, avautui eteeni
uusia, erilaisia näkymiä.
Olen ollut lapsesta saakka kehollisesti jäykkä. Ymmärsin
melko varhaisessa vaiheessa että jäykkyydelle oli syynsä, kannoin mukanani
paljon henkisiä taakkoja. Samalla kehoni suojeli minua, etten kaatuisi niin
pienestä. Joogan polulla paljon on tapahtunut kehossani ja samalla vuosi
vuodelta ymmärrän enemmän miten vähän merkitystä sillä on. Merkitystä on sillä,
oivallanko matkalla jotakin. Olen ollut menneisyydessä hyvin varautunut,
kantanut mukanani myös näkymättömiä suojamuureja. Joskus suojamuurit tuntuivat
pahalta ja tein ”työtä” itseni kanssa avautuakseni enemmän. Vasta harjoitukseni
syvennyttyä ymmärsin ettei minun täydy pyrkiä mihinkään, minun ei tarvitse
muuttaa itsessäni mitään. Kaikki on olemassa syystä ja opettaakseen meille
sitä, mitä meidän tulee tässä elämässä oppia. Vasta kun hyväksyin suojamuurini,
vasta kun saatoin tuntea rakkautta niitä kohtaan, sillä ne ovat suojelleet
minua syystä, kokemusteni vuoksi, vasta silloin saatoin antautua sille
todellisuudelle jossa olen aivan yhtä hyväksytty ja oikea myös suojamuureineni
tai jäykkyyksineni. Ja tiedättekö mitä, vasta silloin muutos voi tapahtua.
Olen saanut elämässäni enemmän kuin tarpeeksi. Pari vuotta
sitten matkustimme Etelä-Amerikkaan kolmeksi
kuukaudeksi yhdistetylle lasku- ja reppureissulle. Reissu oli mahtava mutta
koin samalla kummallista, sisäistä merkityksettömyyttä. Sisälläni oli kytenyt jo pidempään
pieni epäilyksen siemen, toisaalta uusi elämämme täynnä kokemuksia ja elämyksiä
oli juuri sitä mistä olin unelmoinutkin. Elin jo useatta vuotta unelmiani
todeksi. Olimme muuttaneet Lappiin, henkinen harjoitukseni oli syventynyt,
reissasimme pitkiä reissuja maailmalla, olimme luopuneet kodista ja turhasta
omaisuudesta Etelä-Suomessa - kaikki tuntui mahdolliselta. Olin kuitenkin jo
pitkään pohtinut tämän elämyshakuisen elämäntavan hedonistisuutta ja
itsekkyyttä. Miksi teemme näin, kuka tästä hyötyy, onko tässä mitään järkeä?
Ennen olin unelmoinut vapaalaskijoiden ihanteellisesta elämästä vuorilla mutta
nyt rehellinen ääni sisälläni kysyi miksi? Yhden ihmisen omia elämyksiä, elämää
vain omien aistinautintojen täyttämiseksi, se ei kuulostanut enää täysin ihanteelliselta.
Mitä varten olen työskennellyt henkisellä polullani jos oma nautintoni on arvokkaampaa
kuin yhteinen päämäärä, yhteinen hyvä. Nautin yhä suunnattomasti
ulkoilmaelämästä ja laskumaailmasta, mutta samalla kohtuuttomuus ja itsekkyys
olivat ajatuksissani teemoina usein läsnä.
Reissun jälkeen lähdin puoleksi vuodeksi takaisin Intiaan.
Kolme kuukautta vietin vapaaehtoistyössä tutun järjestön leivissä ja toiset
kolme kuukautta ashram-yhteisössä eläen, joogaa tiiviisti opiskellen. Filosofia-opettajamme
luennot olivat päivien kohokohtia ja ymmärsin taas elämääni hieman pidemmälle.
Ymmärsin syvemmin mitä Bhagavad Gita meille opettaa. Oivalsin, miksi olin
kokenut moista merkityksettömyyttä.
Materialistinen maailma jossa elämme edustaa illuusiota,
harhaa. Ihmiset juoksevat maallisen maailman onnea edustavien asioiden perässä;
rahan, tavaran, vapauden, mielihyvän, hetkellisten nautintojen. Henkiset arvot
ovat korvaantuneet materialistisilla arvoilla, jolloin henkistä tyhjiötä
täytetään epätoivoisesti jollakin. Ruoalla, seksillä, etenkin Suomessa
alkoholilla, kertakäyttöisillä ihmissuhteilla ja uusilla elämyksillä, toisensa
perään. Materialistinen yltäkylläisyys ympärillämme ei kuitenkaan tunnu
johtavan onnellisuuteen, masennustilastoja tutkiessa…
Jooga opettaa meille vastuunottoa. Vastuunottoa omista
toimistamme. Kun tulemme tietoisiksi toiminnastamme, ymmärrämme syvemmin
tekojemme vaikutukset itseemme ja muihin ja itse toimintakin muuttuu. Teemme
erilaisia valintoja tietoisena siitä, mihin toimintamme vaikuttaa. Kahdeksanosainen
polkukin aukenee meille harjoituksen myötä. Valintamme siitä mitä syömme, mitä
juomme, miten käytämme aikaamme voivat muuttua. Jooga ei ole ruusunpunaisten
linssien läpi elämän ihailua, jooga ei ole tunteiden tukahduttamista
positiivisuuden nimissä. Jooga tarkoittaa sitä että hyväksymme kaiken siten
kuin se on. Ja siten teemme tilaa muutokselle. Jooga ei ole sydämiä ja
loputonta onnea vaan realismia. Toisinaan raakaakin, aina rehellistä. Jooga on
prosessi jossa poraudumme syvälle ja otamme vastaan kaiken mitä pintaan nousee.
Ilon ja onnen ohella inhottavia asioita, kokemuksia, tunteita. Vihaa, surua,
häpeää. Kun uskallamme kohdata kaiken tämän, kun uskallamme olla rehellisiä ja
luopua vanhasta, voimme saada tilalle jotakin erilaista ja syvempää. Muistan
kuinka eräs ystäväni kerran aiheesta keskustellessamme sanoi minulle että ei
hänellä ole käsittelemättömiä asioita tai ongelmia, vanhoja taakkoja. Hän elää
elämäänsä päättäväisesti, keskittyen päämääräänsä. Sanoin hänelle että voimme
saada vain niin paljon kuin olemme valmiita vastaanottamaan ja ymmärrys siitä
tulee ajan kanssa. Riisuessamme eletyn elämän aikana kertyneitä ehdollistumia
harjoituksen avulla, voimme vapauttaa syvällekin kätkettyjä taakkoja. Jooga on
monisyinen prosessi joka toimii muuallakin kuin fyysisessä kehossamme. Alkuun,
etenkin jos lähestymme joogaa vain fyysisenä harjoituksena ja lihashuoltona,
luultavasti huomamme enimmäkseen fyysisiä vaikutuksia. Jos harjoituksemme
syvenee, huomamme kenties vaikutuksia mielessämme, kenties tunnetasolla,
kenties energeettisellä tai henkisellä tasolla. Mutta emme voi pakottaa asioita,
sillä jooga on pakottamisen vastakohtaa, antautumista.
---
Olen ollut Mayapurissa, Pyhässä kaupungissa, hieman yli
kaksi viikkoa. Aika täällä on ollut antoisaa ja opettavaista. Paljon on tapahtunut
energeettisellä tasolla; minulla on ollut päänsärkyjä (joita ei yleensä ole),
toisinaan rintaani on puristanut, muutamana päivänä olen ollut kuolemanväsynyt,
toisinaan apea ja itkuisa. Liikehdintää on siis havaittavissa runsain määrin ja
siitä olen kiitollinen. Harjoitus on täällä syvää ja siihen on otollisen
ilmapiirin vuoksi paljon helpompi paneutua. Luennot haastavat minua, ei aina
mukavilla tavoilla. Pohdin omaa ymmärrystäni suhteessa opetuksiin, joidenkin
opettajien luennoilla on helpompi kokea oivalluksia kuin toisten. Toisinaan älyllinen
mieleni nousee vastahakaan ja en ymmärrä. Sen takia itse harjoitus on niin
tärkeää, jotta emme jäisi mielen tasolle vaan porautuisimme syvemmälle
puhdistamaan sydäntämme. Tärkeää on myös polullaan jo pidemmälle edistyneiden
bhaktojen seura; omien nousseiden ajatusten kanssa jää helposti jumiin, jollei
niitä pääse heijastamaan suhteessa toisiin polulla kulkeviin. Etenkin kaltaiselleni luontaiselle
kyseenalaistajalle, sisältäpäin ohjautuvalle oman polun kulkijalle ja tiedon
janoajalle, jolle bhaktin, antaumuksen, polku ei kuulosta itsestään selvimmältä
valinnalta. En ole luontaisesti pehmeä ja palveleva kuten intialaisessa
perheessäkin asuessani olen oppinut esimerkiksi perinteiseen rooliin
kasvatettujen intialaisten naisten olevan. Voi, kuinka olenkaan naisen roolia
Intiassa läheltä tarkkaillut ja pohtinut. Omaksun intialaisessa perheessä
asuessani tietyn roolin kohteliaisuudesta ja kunnioituksesta erilaisia tapoja
kohtaa; voin juosta täyttämään perheen isän vesimukia käskystä vaikka hän makaa
tuulettimen alla sängyllään, voin tarjota ruokaa miehille jotka örähtävät
komentonsa huoneen nurkasta, mutta se ei tarkoita että sisäisesti toiminta
olisi linjassa uskomusteni kanssa. Ja mikä minä olisin sanomaan mitään, minulla
on etuoikeutettu mahdollisuuteni valita mutta perheen naisilla ei ole, heille
se on yksi ja ainoa todellisuus. Olen kuullut aiemmin opettajiltani, nimenomaan
intialaisilta keski-ikäisiltä miehiltä, kuinka maskuliininen energia on minussa
hallitsevampaa kuin feminiininen puoli. Ei ehkä yllättävää, että monet muutkin
länsimaiset naisystäväni ovat saaneet vastaavaa kuulla, Intiassa intialaisilta
miehiltä. Miksi näin?
Edustamme heille täysin erilaista naisen mallia,
riippumatonta, itsenäistä, omiin päätöksiin kykeneväistä ja rohkeaa yksilöä.
Tämä jo itsessään edustaa maskuliinista energiaa, sillä ei siis ole mitään
tekemistä välttämättä ulkoisen olemuksen maskuliinisuuden tai feminiinisyyden
kanssa. Etenkin Intiassa, jossa miehet
mukaanlukien opettajani, ovat tottuneet siihen että nainen palvelee heitä, tämä tulkinta on mielestäni ymmärrettävää. Jos laitamme täällä
vastakkain intialaisen, bhaktijoogan vaishnava-perinteessä kasvaneen naisen ja
minut, olen kyllä energialtani varmasti paljon maskuliinisempi kuin toverini.
Olen toki ruokkinut paljon vahvempaa maskuliinienergiaa, dynaaminen
Astanga-harjoitus, urheilutaustani, lapsuuteni; minua ei ohjattu mihinkään
selkeään rooliin vaan kasvatukseni oli oikeastaan jälkikäteen pohdittuna melko
sukupuolineutraalia. Mieleenjäävimmät leikit liittyivät seikkailuihin, leikimme
lammaspaimenia, autiolle saarelle jääneitä selviytyjiä, yksityisetsiviä
autioissa taloissa. Ja luin paljon. Ei siis silkkaa nukkevauvan hoivaamista,
vaikka sitäkin tein. Pienestä pitäen minut opetettiin omatoimiseksi ja äitini
mantra olikin, ettei kukaan ole toisen palvelija; jos halusin voileivän,
ymmärsin aivan täysin miksi teen sen itse. Jos siivosimme, ymmärsin täysin
miksi kukin tekee osansa eikä yksi luuttua muiden jälkiä. Olen todella
kiitollinen siitä omatoimisuudesta johon minut kasvatettiin. Oikeastaan elämäni
lopputulos on melko lapsuuttani kuvaava. J
Feminiinistä energiaa edustavia asioita ovat taas uuden
luominen, pehmeys ja kärsivällisyys. Itse tunnistan omassa energiassani paljon
feminiinisiä elementtejä, muutamien viime vuosien aikana fokus on siirtynyt
enemmän maskuliinista feminiiniin ja toimin enemmän feminiinisestä energiasta
käsin. Harjoituksenikin muuttaessa muotoaan pehmeämpään suuntaan dynaamisen
ohella. On tärkeää tunnistaa itsessään kummatkin energiat, hyväksyä ne ja
pyrkiä harjoituksen kautta tasapainoon, joka on meillä kullakin hieman
erilainen. Eikä edelleenkään mikään ole väärin, ei ole väärää tapaa olla
olemassa eikä jooga tarkoita asioiden jatkuvaa korjaamista ja parantamista vaan
itsemme hyväksymistä kaikkine epätasapainoineen, jotta luomme mahdolliselle
muutokselle tilaa tapahtua omalla painollaan.
Intialaisten opettajieni vinkkelistä tasapaino on varmasti
erilainen kuin länsimaisen joogin mielestä. Ystävystyin viime vuonna Intiassa
erään länsimaalaisen tytön kanssa, hän oli asunut Intiassa jo pari vuotta
seurustellen intialaisen miehen kanssa. Jaoimme paljon, kokemuksia ja rakkautta
tähän maahan ja ymmärsimme toisiamme syvästi, joten yhteydenpitomme on jatkunut
ja pääsemmekin pian taas tapaamaan. Viime talvena hän meni naimisiin miehensä
kanssa ja elämänsä on muuttunut suuresti. Asuessaan intialaiseen tapaan
aviomiehensä perheen luona odotukset häntä kohtaan ovat kuin ketä tahansa
intialaista, pienessä kylässä asuvaa aviovaimoa kohtaan. Hänen on pukeuduttava
kuten käsketään, hän ei saa poistua kotoa yksin ilman lupaa, hän siivoaa ja
palvelee perheen miehiä joilla on oma elämänsä, hän ei syö miesten kanssa
yhdessä vaan vasta palveltuaan heitä yhdessä muiden naisten kanssa eri
huoneessa, hänen on kunnioitettava perheen vanhempien toiveita käskyinä.
Käytännössä hän on menettänyt kaiken sen mikä länsimaisesta näkökulmastamme on itsestään
selvää. Hänen miehensä poistuu iltaisin ystäviensä kanssa omiin menoihinsa ja
hän istuu kotona yksin. Tarkkailin viime vuonna paljon kylän elämää ystäväni
perheen luona asuessa ja ymmärsin kuinka rajattua elämää neljän seinän sisällä
naiset elävät. He eivät poistu edes vihannesostoksille ilman lupaa, he eivät
vietä vapaa-aikaa kavereidensa kanssa ja harrasta tai käy lomilla, kuten miehet
tekevät. Sellaista on intialaisen aviovaimon elämä. Ja heidän miehensä niin
kovin mielellään kehuvat heitä pehmeiksi, joustaviksi, feminiinistä energiaa
ilmentäviksi. Luultavasti suuri osa meistä näkee asian toisin.
Olen Mayapurissa ollessani saanut kohdata haasteita, jotka
Krishna ystävällisesti eteeni on asettanut oppiakseni jotakin. Säännöllinen epärehellisyys,
joka paljastui henkilöltä johon jo hieman luotin ja oman tilani jopa röyhkeä
häirintä, joista tarpeetonta kertoa tässä enempää, mutta jotka vievät aina ymmärrystäni
eteenpäin. Kaipaan todella paljon omaa tilaa prosessin taas vahvistuttua, olen
haavoittuvainen ja auki, feminiininen energia virtaa ja tarvitsen aikaa
reflektoida kokemaani. Häiriötekijät tulevat kuitenkin eteemme syystä, kuten
kaksikin ihmistä minua muistutti. Saavuttuani Mayapuriin sain viestin erään
intialaisen ystäväni vaimolta. Ystäväni oli kuollut viime kuussa. Hän eli hyvin
erilaista elämää kuin minä, juhlien ja alkoholin täyteistä. Synnyttyään
miljonääri-perheeseen hänen elämänsä oli taloudellisesti turvattua mutta
pohjimmiltaan hän oli onnettomin tuntemani ihminen. Tutustuimme
mielenkiintoista kautta ja ystävystyimme koska hänellä oli syvä tarve johonkin
muuhun, saada syvyyttä ja tarkoitusta elämälleen. Kävimme keskusteluja
uskonnosta ja joogasta ja hänellä oli vahva tarve saada vastauksia mieltänsä
askarruttaviin kysymyksiin. Hän kuitenkin sai sairaskohtauksen 28 –vuotiaana ja
jätti jälkeensä vaimonsa lisäksi kaksi lasta. Tunsin vaimonsa surun ja miehen
onnettoman elämän kohtalon, hän oli matkalla uuteen elämään mutta matkansa
loppui ennen kuin ehti alkaakaan.
Eilen kuulin uutisen sukulaismieheni kuolemasta ja tunsin
jälkeläistensä tuskan ja kivun vahvasti, kanavat ovat täällä niin auki että en
fyysisen kivun vuoksi nukkunut viime yönä laisinkaan. Tänään juhlitaan Intiassa
Radhastamia, Radharanin ilmestymispäivää, mutta valtaosan päivästä olen viettänyt
asunnossani yksin. Mietin kuolemaa ja elämän epäoikeudenmukaisuutta. Niin
väistämätöntä kuin kuolema onkin, emme voi vaikuttaa siihen milloin se tapahtuu,
emme voi valita tapaa tai paikkaa. Kaikki tapahtuu omalla painollaan. Mutta
voimme vaikuttaa siihen, mitä teemme sillä ajalla joka meille lahjaksi
annetaan. Kuinka merkityksettömäksi intialainen ystäväni elämänsä tunsi, vailla
tarkoitusta ja syvyyttä, kuollessaan keskelle materialistia mukavuuksiaan. Kuinka
joku toinen kuolee elettyään elämänsä palvellen korkeampaa tarkoitusta,
yhteydessä Jumalaan. Mihin me aikamme käytämme, ketä me toimillamme palvelemme?
Olen pohtinut täällä ollessani paljon sitä, miten asioiden
syvempi omakohtainen oivallus ja jalostus toimintaan ovat itselleni tärkeitä
lähtökohtia henkisellä polulla. Me kaikki lähestymme harjoituksia eri kulmasta
ja saamme harjoituksesta erilaisia asioita. Onko tärkeää osata Bhagavad Gitan
säkeet ulkoa ja ”suorittaa” uskontoa kymmeniäkin vuosia, jos toiminta ulospäin
ei muutu? Itse toivoisin joogan ja henkisen harjoituksen kautta pystyväni
antamaan, panostamaan yhteiseen hyvään ja ihmisten hyvinvointiin. Puhdistaa
mieltäni ja sydäntäni siten että pyhät tekstit laulaisivat itseään ulos rakkaudellisina
tekoina, eivät pelkkinä lauseina, jotka osaisin unissanikin ulkoa. Niin tärkeää
kuin minulle onkin älyllisesti ymmärtää prosessia jota käyn läpi, ymmärrän
merkityksellisyyden olevan itse harjoituksessa. Koska harjoitus itsessään on muuttanut
elämäni. Harjoitukseni on muuttanut muotoaan, käynyt läpi vaiheita, siirtynyt
kehyksestä toiseen. Jos en olisi omakohtaisesti kokenut kuinka harjoittamisen
avulla vapautua vanhasta ja astua uuteen, en usko että matkani olisi jatkunut
bhaktin pariin.
Bhaktijooga on sydämen joogaa, rakastavaa antaumuksellista
yhteyttä korkeimpaan. Olen astunut harjoittamaan bhaktia Gaudiya-vaishnavismi –perinteen
alle, yhteisöön joka paremmin Krishna – liikkeenä tunnetaan. Vaishnavismi on
eräs hindulaisuuden pääsuuntauksista shaivismin ja shaktismin ohella. Krishna –liike
eli ISKCON (International Society for Krishna Consciousness) levisi länteen
intialaisen munkin, Srila Prabhupadan saapuessa Yhdysvaltoihin vuonna 1965 ja
nykyään temppeleitä ja keskuksia onkin 650 ympäri maailmaa. ISKCONin ”päämaja”
on täällä Mayapurissa, jossa 1400 –luvulla elänyt pyhimys Sri Caitanya
Mahaprabhu syntyi vakiinnuttaen Gaudiya-vaishnavismin opetukset ja elämäntavan.
Tutustuin Krishna-liikkeeseen hitaasti, vuosien varrella. Muistan
jutelleeni bhaktojen (bhakti-joogaa harjoittava henkilö) kanssa kadulla, useita
mielenkiintoisia keskusteluja. Kävin isoissa juhlissa Helsingin temppelillä ja
matkustaessamme yleisestä mielenkiinnosta eri maiden temppeleissä. Temppeleiden
yhteydessä on usein kasvisravintoloita, joissa tarjoiltu ruoka herkullista
olikin! Kolme vuotta sitten koin ensimmäistä kertaa syvempää yhteyttä
vieraillessamme muutaman päivän ajan ISKCONIN temppelillä Vrindavanissa,
Intiassa. Oli kuin magneetti vetäisi minua puoleensa tuntikausien kirtanoihin,
joissa lauletaan pyhää mantraa yhdessä säestyksellä. Kokemus oli hyvin
voimallinen ja sydäntä avaava. Jokin sisälläni käynnistyi ja hitaasti on
johtanut tähän päivään. Kaksi vuotta sitten Etelä-Amerikassa vierailimme niin
Buenos Airesin kuin Paraguayinkin temppeleissä, osallistuin aartiin
(seremoniaan) ja kirtanaan ja tutustuin uusiin ihmisiin, joista eräs on
noussutkin elämässäni läheiseksi. Paraguayin temppelin entinen
temppelipresidentti toimii nykyään neuvonantajani polullani ja olemme käyneet
lukuisia mielenkiintoisia keskusteluita aiheen tiimoilta ja aiheen vierestä. He
ovat vaimonsa kanssa kutsuneet minua useasti Paraguayihin takaisin, opettamaan
hathajoogaa temppelillä! Saa nähdä palaanko vielä joskus.
Keskeinen Krishna –liikkeen henkinen harjoitus on pyhän
mantran, Hare Krishna –mahamantran toistaminen. Mantraa toistetaan meditoiden
omaan tahtiin rukousnauhan avulla tai yhdessä laulaen musiikin säestyksellä.
Mantra on oman kokemukseni mukaan itselleni joogan ja buddhalaisuuden
maailmasta tutuista mantroista voimakkain, todella vahvasti sydäntä avaava.
Perustin viime talvena Leville mantrameditaatio –ryhmän eikä muilla
ryhmäläisillä ollut kokemusta Hare Krishna –mantrasta, mutta he kokivat sen
heti tutuksi ja läheiseksi sekä voimalliseksi. Mikäli mantrat ovat aivan
vieraita, voin antaa lukuvinkkejä mantrojen maailmaan, en kuitenkaan taida jo
valmiiksi pitkään tekstiin ujuttaa enempää aiheesta. J Mantrameditaation ohella Krishna-liikkeessä
opiskellaan pyhiä tekstejä sekä harjoitellaan rakastavan palvelemisen
toimintaa, palvellen toimillamme korkeampia päämääriä oman maallisen edun
sijaan.
Viime vuonna, palattuani Intiasta, olin löytänyt bhaktin.
Luonnollisen prosessin seurauksena, työstettyäni itseäni, antauduttuani
harjoitukselleni enemmän kuin koskaan ennen. Moni on minulta kysynyt,
ymmärrettävästi aiheen ollessa vieras, miksi kaipaan järjestäytynyttä uskontoa
ja valmista kehystä, miksi otan vastaan ulkoapäin tulevia ajatusmalleja, olenko
lakannut ajattelemasta itse, eikö Krishna –liikkeellä ole lahkon maine ja
negatiivista taustaa, entä naisen asema, entä säännöt, eikö liike ole
patriarkaalinen ja vanhanaikainen, miksi intialaiset vaatteet ja otsamerkki, entä
seksi – hallitseeko joku ulkopuolinen toimintaasi ja tekee päätöksiä
puolestasi? Hakeutuvatko henkisesti haavoittuneet ihmiset liikkeen pariin
hakemaan apua? Miksi et vain meditoi itseksesi?
Kysymykset eivät närkästytä minua millään lailla, ymmärrän
täysin mistä ne kumpuavat ja saa minulta kysyä jatkossakin mitä vain aiheeseen
liittyen. Jos osaan, voin parhaani mukaan yrittää vastata mihin pystyn.
Olen liikkeen parissa uusi tulokas. Vaikka taustaani
henkisellä polulla onkin jo tovi jos toinen, en ole matkannut tämän tradition
sisällä vakavammin kovin kauaa, joten vastaukseni edustavat hyvin vajaata
ymmärrystäni asioista ja käyn niitä vain nopeasti läpi, kynäni jo sauhuttua
turhankin kauan. Järjestäytyneet uskonnot ovat aina ihmisten aikaansaannosta,
se on totta, ja ihmisten käsissä voi mikä vain muuttua myös väärään suuntaan.
Kaikista uskonnollisista suuntauksista ja yhteisöistä löytyy omia epäkohtiaan
hyväksikäyttöineen, rahan ja vallan suhteen jne. Tätä ei ikinä pitäisi lakaista
maton alle eikä kieltää, ja olen melko avoimia keskusteluja aiheen tiimoilta
saanutkin käydä. Asiat eivät ole hyväksyttyjä, mutta on tärkeää erottaa ne itse
opetuksista. Ihmiset ovat inhimillisiä ja on inhimillistä tehdä virheitä ja
eksyä jopa hyvin väärille urille, missä tahansa yhteisössä, uskontojen sisällä
tai ulkopuolella. Tämä tulee tietenkin tuomita ja tehdä tarvittavia
korjausliikkeitä, jotta vastaavaa ei enää tapahtuisi. Ymmärrykseni mukaan
liikkeessä on näin toimittukin. En silti usko että mikään näin massiivinen
organisaatio voi toimia virheettömästä, mukaan mahtuu kaikenlaisia ihmisiä
taustoineen ja karmoineen. Tiedostan tämän ja se ei vähennä luottamustani itse
opetuksia kohtaan.
”Säännöt ja kehykset” nousevat opetuksista, jotka ovat ikään
kuin käytännössä toimivaksi todettuja reseptejä tietyn lopputuloksen
saavuttamiseksi. Verrattuna urheiluun, ikään kuin harjoitusohjelmia niiltä,
jotka ovat jo tavoitteemme aiemmin saavuttaneet ja valmentaneet lukemattomia
muita onnistuneesti. Oppisimmeko siis heiltä, vai yrittäisimmekö itse, vailla
reseptiä ja ohjelmaa edetä kohti samaa lopputulosta? Edetessä joogan polulla
ymmärrämme itse, harjoituksen avulla, miksi tietyt asiat toimivat ja miksi
eivät. Mitä vaikutuksia teoillamme on, itseemme ja muihin. Vievätkö tekomme
meitä kohti ”tavoitettamme” vai poispäin siitä. Tällöin sitoutuminen kehykseen
lienee helpompaa. Olen itse vielä prosessissa asian suhteen, ikuisena
kyseenalaistajana. J
Tarkoittaako kehys sitä, että oma ajattelu loppuu? En kokisi
asiaa aivan näin, itsekin luennoilla päivittäin viihtyvänä saan nähdä, kuinka
eri tulokulmasta asia pöydälle tuodaan vaikka opetus taustalla on sama. Kun
hyväksymme jonkin asian olevan totta, kapeuttaahan se jollain lailla
ajatteluamme vaikka muuta haluaisimme uskoa. Jos uskon johonkin, luen ja
opiskelen asiaa tukevaa tietoutta ja automaattisesti perehdyn vähemmän
vastakkaisen näkökulman tietouteen. Mutta taustalla on oma valinta, olen
valinnut syystä tai toisesta, joita jokaisella on erilaisia, tämän tradition ja
nämä opetukset. Ymmärtääkseni syvemmin tätä harjoitusta, täytyy minun antaa itselleni
mahdollisuus noudattaa ohjeita ja harjoituksia sellaisenaan, kun ne ovat
toimivaksi todetut. Kukaanhan ei minua pakota näin tekemään, oman pitkällisen
prosessini myötä olen päättänyt näin tehdä. Enkä vähättele tällä ketään minkään
uskonnon uhriksi joutuvaa, ymmärrän sen eri yhteisöissä olevan todellisuutta
monelle. Moni lähestyy henkisiä liikkeitä ja uskontoja erilaisessa elämänsä
vaiheessa, toiset kipuilevina ja haavoittuneina jolloin riski sille, etteivät
valinnat kumpua täysin omasta päätäntävallasta pitkällä tähtäimellä, kasvaa
varmasti. Asia on kiinnostava ja henkisillä opettajilla ja yhteisöillä on
mielestäni suuri vastuu, liikaa saamme lukea erilaisista epäonnisista
tarinoista.
Miksi ulkoiset merkit, vaatetus ja otsamerkit, tilakat?
Niillä on paikkansa opetuksissa sekä symbolinen merkityksensä ja ne juontavat
juurensa ajasta ja paikasta. Kukaan ei pakota ketään pukeutumaan mihinkään tai
toimimaan tahtoansa vastoin, ymmärrys juurista ja intialaisesta traditiosta
sekä itse harjoitus auttavat näkemään asiaa oikeassa mittasuhteessa, myös kokemuksellisuus
tuo kenties ymmärrystä asian merkityksellisyydelle. Naisen asemasta sen verran,
että Srila Prabhupadalla oli ymmärrykseni mukaan yhtälailla naisoppilaita ja
naiset suorittavat samoja toimenpiteitä kuin miehet. Lännessä olen liikkeen
sisällä iloisena tutustunut moniin naisiin, jotka eivät mielestäni millään
tapaa mahdu yhteen lokeroon tai rooliin. Intiassa paljon aikaa viettäneenä
ymmärrän tietyt kulttuurista tulevat viittaukset, joita en aivan purematta niele
muuallakaan Intiassa. Oman tarkkailijaluonteeni pohjalta olen hyvin nopeasti
huomannut tämän; naiset monesti tekevät erilaisia tehtäviä; askartelevat
kauniita koristeita, ompelevat ja hoivaavat lapsia kun taas miehet ovat
filosofian äärellä ja suorittavat vaativampia älyllisiä tehtäviä. Miehen ja
naisen rooli vaikuttaa erilaiselta ja ymmärrän kulttuurisen kehyksen ja
Prabhupadan kirjojen pohjalta tätä mutta en jaa automaattisesti näkemystä,
toisaalta pikkuruisen otokseni pohjalta ei voi tehdä vielä minkäänlaisia
tulkintoja ja voin olla hakoteillä. Olen keskustellut aiheesta monien kanssa ja
mielipiteeni ja ymmärrykseni asian tiimoilta on prosessivaiheessa. Ja
sukupuolirooleista piittaamattomana henkilönä mielelläni kävisin syvällisiä
keskusteluja liikkeen sisällä olevien kanssa. J
Tämä edelleenkään ei vaikuta muiden opetusten arvoon ja muistan mielessäni
miksi olen täällä; Practice and all is coming, kuten Astangajoogan guru Sri K. Pattabhi
Joiskin aikanaan totesi.
---
Mayapur on vahvasti minuun vaikuttava paikka, energiakenttä
ja kokemus. Tulin vailla odotuksia ja olen jo nyt saanut paljon, paketoituna
hieman erilailla kuin ehkä luulin. Olen kiitollinen, niin kovin kiitollinen
mahdollisuudesta olla Pyhällä maalla. Kaikelle on aikansa ja paikkansa ja olen
valmis vastaanottamaan sen, mitä Luoja suo. Sydämeni kiittää. Olen matkalla
Kotiin.
Kyynel taivaan, putosi maahan
Maa oli hiljaa, ei osannut lohduttaa
Pimeä painaa, ihoa vasten
Vain Sinä voit poistaa sen
Unien laiva, kohoaa matkaan
Sumussa seilaa
Ja katoaa laineisiin
Sinua etsin, Sinua huudan
Oi pidä mut pinnalla
Kauanko sydän viipyy
Matkalla kotiin
Vielä löytääkö sisään paikalleen
Liian kauas kun vaeltaa
Voi tien sinne unohtaa
Vaan juuret ne pysyy ennallaan
- - Anna Kokkonen
