Kausi hiihdonopettajana Levillä on saatu jo tovi sitten
päätökseen ja sormeni ovat syyhynneet päästä kirjoittamaan kaudesta ja elämästä
alamäessä. Tässäpä ensin hieman taustaa itsestäni ja syistämme tulla Lappiin
työskentelemään lumiliikunnan pariin;
Täytän tänä vuonna 36 vuotta. Neljä vuotta sitten myimme
asuntomme Etelä-Suomessa, suuren osan omaisuuttamme ja irtisanouduimme
vakituisista työsuhteistamme. Kaipasimme pohjoiseen talven keskelle ja
sesonkityöläisen elämä ja vanhasta luopuminen mahdollistivat ajatuksena myös
enemmän aikaa ja vapautta reissaamiselle, luovuudelle sekä uuden synnyttelylle.
Tiedostimme koko ajan prosessin edetessä, että elämä yksinkertaistuu ja
tietystä materialistisesta turvallisuudesta tulemme tinkimään. Olimme tähän
valmiita ja halukkaita emmekä kertaakaan ole muuttoa pohjoiseen katuneet.
Löysimme Leviltä lopulta Suomen kodin kausityöläisen elämän
sijaan asettuen tänne askel askeleelta enemmän. Itse olen yhä viettänyt kesät
Intiassa ja pystynyt viettämään aiempaa paljon pidempiä aikoja henkisen
harjoitukseni ja inspiraationi lähteen äärellä, jopa puolet vuodesta
kerrallaan. Pidin yhden välikauden alamäkielämästä viettäen talven kesän sijaan
Intiassa, joten kulunut kausi oli minulle Levillä kolmas. Hiihdonopettajana
talvikausia on itselleni kertynyt yhdeksän, ensi kauden ollessa merkkipaalu
aloittaessani ohjaamaan ihmisiä lumilajien pariin jo kymmenettä talvea.
Aikaisemmat vuodet työskentelin Etelä-Suomessa Hyvinkään Sveitsin
hiihtokoulussa iltaisin, lomilla ja viikonloppuisin päivätyönäni ohjaten
ihmisiä liikunta-alalla kuntosalimaailmassa. Olen ohjannut yksilöitä ja ryhmiä,
valmentanut lapsia ja tehnyt personal trainerin työtä, ehdinpä työskennellä eräällä
kuntosalilla kuntosalivastaavanakin. Liikunta-alan kokemuksen lisäksi valtaosa
aiemmasta työkokemuksestani on asiakaspalvelun ja ihmisten parista. Töitä olen
tehnyt aina teini-ikäisestä saakka kesät, koulujen loma-ajoilla ja lukion
jälkeen täyspäiväisesti tai opiskelun ohella sivutoimisesti. Olen siis ikääni
nähden ehtinyt töitä painaa ja nähnyt paljon erilaisia työympäristöjä ja
toimintamalleja. Hakeuduin nuorempana toiseen suuntaan ja silloisten haaveiden lopahdettua
lopetin pyrkimykseni sekä opiskeluni ja hain paikkaani tovin erilaisten käänteiden
kautta, edelleen kokoajan töitä painaen. Töitä, töitä, töitä – siinäkö elämän
tarkoitus?
Kokemukseni ovat johdattaneet minut pohtimaan perimmäisiä tarkoitusperiä
omalle toiminnalleni sekä miettimään valintojeni ja niiden lopputuloksen
merkityksellisyyttä. Ihmiset tapaavat elää täyttäen sosiaalisia normeja ja odotuksia,
rakentaen elämänsä ja itsensä sellaiseksi kuin yhteiskunta meidän haluaa olevan.
Hankkien kunnollisuuspisteitä, hyväksyntää ja statusta täyttäen odotuksia ja suorittamalla
elämää, näyttämällä kelvolta pelaajalta kilpailuksikin kääntyneellä elämän
tantereella. Surullisen usein tämä näyttää johtavan omien intohimon liekkien
laantumiseen, mukavuusalueelle käpertymiseen luovuuden hiipuessa ja oman
autenttisen itsensä roolipeleihin kauan sitten hukanneisiin ihmisiin. Elämän eri
värien haalentuessa ja sekoittuessa harmaan eri sävyjen helposti nieltävään ja
kaikkia miellyttävään kokonaisuuteen harva pysähtyy kertaakaan pohtimaan
perimmäisiä syitä valinnoilleen.
Elämä on löytänyt paikkansa Lapissa tavoin jos toisinkin ja
hiihtokoulumaailma on imaissut mukaansa. Vuodet Etelä-Suomen pienessä
hiihtokoulussa toivat hyvää lähtökohtaa työlle Lapin suurimmassa hiihtokoulussa
täyspäiväisenä lumilajien opettajana, myös puolisoni tausta kyseisen
hiihtokoulun johtajana ja runsaat vuotensa alalla ja valmennuksen parissa ovat
laajentaneet ymmärrystäni paljon jo ennen ryhtymistäni kokopäiväiseksi hiihdonopettajaksi.
Levillä asuessamme olen ohjannut hiihtokoulutyön lisäksi joogaa, enemmän tai
vähemmän; edelliskaudella päivittäin ohjaustunteja kertyen kaudelle huimat 210.
Tämä mahdollisti sen, etten tehnyt hiihtokoululla aivan täyttä viikkoa, joten
tasapaino oli helpommin saavutettavissa. Kaksi kautta olen kuitenkin ollut
aivan täyspäiväisenä hiihdonopettajana päiviä suksilla kertyen kaudessa miltei
170 ja joogan ohjauksia hieman vähemmän. 170 päivästä opetuspäiviä on nopeasti
laskettuna noin 125. Talvikauden työni ovat tällä hetkellä ainoat tienestini
vuodessa, Intiassa ollessani elän kauden aikana säästämilläni tuloilla.
Aktiivisten hiihdonopettajien määrää Suomessa on vaikea
laskea, Suomen Hiihdonopettajat Ry:n (SHOry) jäseniä on tuhatkunta, mutta
valtaosa Suomessa hiihdonopetustyötä tekevistä ihmisistä tekee työtä muun työn
ohella satunnaisesti harrastus- tai elämysmielessä. Täyspäiväisesti
säännöllisellä työajalla elannokseen tätä työtä tekeviä ei Suomesta luultavasti
yli viittäkymmentä löydy. Osassa keskuksista kausi on lyhyempi, neljästä
kuukaudesta vajaaseen puoleen vuoteen, Levillä työskentelykausi voi olla jopa
reilut kuusi kuukautta. Levin hiihtokoulu on Suomen suurin hiihtokoulu, jossa
kausityöntekijöitä on yli 20. Osa työntekijöistä on myyntityössä ja valtaosa
käytännön työssä rinnealueella. Tämän lisäksi sesonkiviikoilla töihin saapuu
vahvistuksia kymmenittäin, kiireisimmillä viikoilla rivissä ollen jopa 50 – 60 opettajaa,
joista kaikki tekevät töissä ollessaan täyttä työpäivää.
Suurin osa Suomessa opettavista ns. aktiivisista hiihdonopettajista
tekee kauden aikana SHOry:n minimin eli 10 päivää. Työskentelemällä 10 päivää,
saa kauden aikana tiettyjä etuja kuten alennushintaisia hissilippuja Suomen
Hiihtokeskusyhdistyksen alaisissa hiihtokeskuksissa. Etelä-Suomen kausi on
lyhyt ja vähäluminen, joten siellä ei välttämättä monelle muuhun työhön tätä
työtä harrastusmielessä yhdistelevälle löydy mahdollisuuksiakaan opettaa
enempää, harva pystyy oman työnsä ohella arki-iltaisin opettamaan, joten
opetukset jäävät viikonlopuille tai loma-ajoille. Minimi-opetusvelvollisuuden
voi saada täyteen päivystämällä 10 päivää, mutta pienemmissä hiihtokouluissa
tunteja voi tulla päivässä vain harvakseltaan, joten todellisuus jää hyvin
toisenlaiseksi kuin hiihtokouluarki esimerkiksi Levin hiihtokoulussa.
Monessa muussa Lapin hiihtokeskuksessa kausiopettajia on yhdestä
muutamaan, osassa keskuksista työntekijät tekevät myös muita töitä kuten
vuokraamon tai hissivalvojan tehtäviä. Levillä työ on hyvin ammattimaista ja
täyspäiväistä, töitä saa tehdä läpi kauden täysien päivien muodossa. Koko
kauden aikana saa tyhjät tunnit laskettua kahden käden sormin. Kuka tahansa
Levillä kauden työskennellyt on siis luultavasti opettanut määrällisesti
enemmän ihmisiä kuin moni yli kymmenen vuoden aikana. Tällä kaudella 125 päivää
opetusta vastaisi kymmenen päivää kaudessa opettavalla 12,5 vuotta. Kolme
kautta täällä takana, joten siitäpä voimme äkkiseltään suorittaa
laskutoimenpiteitä. Sellaisia pieniä eroja, kyllä täällä on tullut mutkamäkeen
ihmisiä opetettua lukematon määrä.
Mikäli hiihdonopettajaksi mielii, on SHOry:n koulutusjärjestelmä
moniportainen. Eri lajeja on yhteensä viisi; alppihiihto, lumilautailu,
maastohiihto, telemark sekä soveltava alppihiihto. Pitkiä yhdeksän päivän
mittaisia kursseja on tarjolla alppihiihdon ja lumilautailun parissa, muihin
lajeihin pätevyydet saa myöhemmin neljän päivän moduuleilla.
Ensimmäinen kurssi on yhdeksän päivän mittainen hiihdonohjaajakurssi,
jonka jälkeen voi jo hakeutua hiihtokouluun töihin. Osa hiihdonopettajista,
etenkin vähän opettavista, ei jatka koulutusta pidemmälle vaan käy silloin
tällöin hiihtokoulussa opettamassa kurssin pohjalta. Seuraava askel on käydä
toinen yhdeksän päivän mittainen kurssi, jonka onnistuneesti suoritettuaan ja
ensiaputaidot voimassa ollen saa auktorisoidun hiihdonopettajan pätevyyden. Useissa
hiihtokouluissa arvostetaan tai edellytetään useamman lajin pätevyyttä, jolloin
toinen askel saattaa olla suoraan toisen lajin pitkä yhdeksän päivän kurssi,
jolloin voi opettaa tyypillisesti sekä alppihiihtoa että lumilautailua. Valtaosa
hiihdonopettajista taitaa olla Suomessa yhden pitkän kurssin käyneitä
hiihdonohjaajia ja seuraava osa käy toisen pitkän kurssin, mutta ei jatka auktorisointia
pidemmälle, vaan jättää koulutuspolkunsa siihen. Kurssitarjonta mahdollistaisi
kuitenkin opiskelun aina kansainväliseen ISIA-standardiin saakka.
ISIA (International Ski Instructors Association) on
kansainvälinen kattojärjestö, jonka alla kansalliset järjestöt kuten SHOry toimivat.
ISIA asettaa tietyt minimistandardit, joita alajärjestöt noudattavat
kurssitarjonnassaan. ISIA -polun kokonaan läpikäytyään on kansainvälinen
hiihdonopettaja. Tämä polku edellyttää neljän pitkän kurssin (kolme omasta
lajista alppihiihto/lumilauta ja yksi kurssi toisesta), yhden neljän päivän
moduulin sekä Lumiturvallisuus-moduulin läpikäyntiä onnistuneesti. Kurssien
välissä on tietty määrä harjoittelua ja ISIA-leiman saadakseen täytyy vielä ”lopputyönä”
järjestää hiihtokoululle koulutuspäiviä tai lumileiri sekä päivittää
ensiaputaidot EA2 -tasolle. Korkein taso on ISIA -kortti, jolloin moduuleita
käydään vielä kaksi lisää sekä lumiturvallisuustietous päivitetään
Lumiturvallisuus2-moduulin avulla korkeammalle tasolle. Näiden päätteeksi
edessä on ISIA -testit, eli suurpujotteluratalaskutesti, jossa riittävän määrän
FIS-pisteitä omaaville esilaskijoille saa hävitä vain tietyn prosenttiosuuden.
Vuokatissa, jossa valtaosa SHOry:n koulutustoiminnasta
tapahtuu, kurssien hinnat ovat tällä hetkellä 800 euron tietämissä per kurssi,
moduulin hintojen ollessa hieman alle 400 euroa, sisältäen täyshoidon ja
hissiliput. Useat hiihtokoulut järjestävät tilauskursseja ja moduuleja omille
opettajilleen, jolloin hinnat ovat halvempia sisältämättä majoituksia,
ruokailuita jne. Itse olen käynyt ISIA -putken ja lukemattomia muita moduuleja,
käyden vuosien varrella yhteensä neljän pitkän kurssin lisäksi yhdeksän lyhyttä
moduulia. Opiskelin Vuokatissa SkiLAT -tutkinnon, eli hiihdonopettajasuuntautuneen
liikunnan ammattitutkinnon, joka sisälsi hiihdonopetuskurssien lisäksi
liikunta- ja ohjelmapalveluiden ammattitutkinnon. Pariin vuoteen Vuokatissa
mahtui kaikenlaista muuta työtä tukevaa kurssia, kuten SkiPatrol -moduulia ja
köysitoiminnan ohjaaja -kurssia. Olin käynyt SHOry:n kursseja jo ennen
tutkintoa, joten tietty määrä koulutukseen sisältyviä kursseja tuli pilkottua
moduuleiksi ja hyödynnettyä kurssitarjontaa runsaalla kädellä. Olen itse
laittanut koulutukseeni jotakin 6000 – 7000 euron väliltä rahaa kiinni (plus
palkattomat vapaat, polttoainekulut lukemattomia kertoja Vuokattiin ja takaisin
jne) ja kiinnostavaa varmasti onkin, että onko tässä Suomen maassa järkeä,
millainen on palkkataso?
Lyhyesti ja ytimekkäästi ISIA -putken läpikäynnissä rahallisesti
ei millään muotoa ole mitään järkeä, mikäli Suomen apajille töihin jää ja työn
kannalta koulutukseen ajattelee panostavansa. Oman työn sisältöön putken
läpikäynti tuo kuitenkin valtavasti mielekkyyttä ja työkaluja. Valtaosa ISIA:n
omaavista käynee sen muista syistä, joko oman taidon kehitykseen liittyvistä
tai pitkälti myös status-syistä… Hiihdonopettajuudella ja ISIAlla on ollut muinoin
kenties jollaintapaa hohdokas ja houkutteleva auransa, mutta todellisuus on
kyllä jotakin ihan muuta. Tervetuloa Lappiin kausitöihin. :D
Monet hiihtokoulut Suomessa maksavat tehdyistä tunneista,
jolloin palkkaus on työehtosopimusta parempi. Kuten Hyvinkään Sveitsissä, jossa
hiihtokoulu pyörii yhdistyksenä ja tehty voitto jaetaan reiluna palkkauksena
työntekijöille. Tätä todellisuutta ei voida kuitenkaan verrata siihen
todellisuuteen, jossa teemme työtä hiihtokeskuksen alaisuudessa toimivassa
hiihtokoulussa ammattimaisesti hiihtokeskuksen tehden voittoa. Levillä saamme
palkan jokaisesta tunnista, oli tunteja tai ei (tosin täällä niitä aina on), myös
sesonkiviikoiksi saapuvat työntekijät saavat täyden palkan. Levin hiihtokoulu
noudattaa hiihtokeskusalan työehtosopimusta, ja kuten arvatakin saattaa palkkataso
on huono, kuten koko matkailualalla Lapissa. Kuka ikinä onkaan työehtosopimusta
ollut tekemässä ei ole halunnut kummoisesti palkita koulutuksesta tai
kokemuksesta. Näin ollen olet sitten yhden kurssin käynyt vastavalmis
hiihdonohjaaja tai ISIA -opettaja, ero ei ole huima. Koulutustaso ei näy
millään lailla palkkauksessa, ainoa ero tulee siitä, opetatko useampaa lajia. Itse
opetan kaikkia viittä lajia, mutta palkkaus on sama kuin kolmea lajia
opettavilla. Auktorisointi tai ISIA ei tuo palkkaan mitään lisää. Kokemusvuodet
näkyvät jonkin verran ja koko kauden kausihiihdonopettajina työskentelevillä
palkassa näkyy pieni kausilisä. Aloitteleva hiihdonohjaaja työskentelee hieman
yli 10 eurolla tunnissa, itse tienaan kaiken kertomani jälkeen hieman päälle 13
euroa tunti. Tässä hieman osviittaa ja pohdittavaa kohtaavatko tässä koulutus
ja kokemus palkkauksen kanssa.
Tuoden kuitenkin perspektiiviä pöytään, on koko Lapin
matkailuala ollut uutisissa tänä talvena, etenkin safarifirmojen ja ravintola-alan
osalta. Työehtosopimuksia ei noudateta, sovittuja työtunteja ei noudateta, tehdään
nollatuntisopimuksia jne. Tähän verrattuna hiihtokeskuksella on luotettavaa ja
varmaa olla töissä, asiat toimivat, on laadukas työterveyspalvelu, sovittuja
asioita noudatetaan ja niistä pidetään kiinni, työvuorolistat tulevat aina
kolmeksi viikoksi eteenpäin ja toiveita pyritään kuuntelemaan todella hyvin.
Työhyvinvoinnin kannalta hiihdonopettajan työssä on monia
haasteita. Ala on ikään kuin kasvanut ”alaksi” harrastus- ja puuhastelutoiminnasta
vähitellen, ammattimaistunut ikään kuin vahingossa ja harva tätä edelleenkään
ammattina pitää. Valtaosalle kausi hiihdonopettajana on väliaikainen ratkaisu,
läpikulkumatka tai välivuosi. Miltei kaikki tuntemani useamman kauden täyttä
päivää tahkoneet siirtyvät muihin töihin ja haasteisiin jossain vaiheessa. On
ihmisiä, jotka ovat tehneet hiihdonopetustyötä Levilläkin vuosikymmeniä, mutta
he tekevät sitä harrastusmielessä hieman, ansion tullessa muualta, jolloin
kokemus ja rasittavuus jää aivan toisenlaiseksi kuin täysiä kausia yksi
toisensa jälkeen ahertavilla. Itsellekin on tullut mieleen ajatus, että ehkä
tätä työtä ei varsinaisesti leipätyöksi kenellekään ole koskaan
tarkoitettukaan, siinä vain ikään kuin kävi niin;
Työpäivät ovat kuuden tai kahdeksan tunnin mittaisia. Kuuden
tunnin päivät aiheuttavat sen, etteivät tunnit tule helposti täyteen, jolloin
mennään paljon yksittäisillä vapailla. Kuusi päivää töitä, yksi vapaa, neljä
päivää töitä, yksi vapaa, seitsemän päivää töitä, kaksi vapaata. Työn
kuormittavuus verrattuna muihin tekemiini ohjaustöihin on ihan eri luokkaa;
jatkuva kylmyydessä työskentely, kaamoksen pitkät pakkasjaksot ja ei,
hiihdonopettajille ei tosiaankaan ole mitään pakkasrajoja 😉
suurten ryhmien hallintaa ja liikuttelua ympäri tunturia, puhetyötä viimassa ja
tuiskussa lukemattomien eri kulttuurien kanssa. 90 – 95 prosenttia
hiihdonopetustyöstä Levillä tapahtuu englanniksi. Välineen vaihdot tuntien
välillä aiheuttavat joskus sen, että syöminen jää vähemmälle, suuret tasoerot
ryhmissä, yhteisen kielen puuttuminen, kaiken ikäisten ja taustaisten ihmisten
kanssa toimiminen, työnkuvan monipuolisuus – emme ole vain hiihdonopettajia
vaan pitkälti elämysoppaita, valokuvaajia, joskus lastenkaitsijoita, joskus
edustustehtävissä, toisinaan oppaita, laskukavereita ja ”hosteja”, ratkomme
usein ongelmatilanteita ja pulmia, eriytämme päivittäin enemmän kuin SHOry:n
kurssilla ehditään aiheesta puhua. Ja ennenkaikkea olemme monot ja sukset
jalassa töissä 6 – 8 tuntia päivässä sen yli 120 päivää kaudessa tehden
fyysistä ulkoilmatyötä. Mainitsinko riittävästi esimerkkejä?
Työn henkinen ja sosiaalinen kuormittavuus on itselleni sitä
luokkaa, etten yhden päivän vapailla palaudu riittävästi ja tällä kaudella olen
sen huomannut selkeästi. Ensi kaudelle onkin onneksi yllättäen rakentumassa
aivan hyvä ja toimiva kokonaisuus, jota en olisi osannut uskoakaan! Pidemmällä
tähtäimellä en näe itseäni viiden vuoden päästä tekemässä kausihiihdonopettajan
työtä, vaan myös minulle tämä on ollut väylä ja oppikoulu tästä alasta ja
maailmasta, ei lopullinen paikkani. Mahtavia, yllättäviä asioita on muhimassa
kannen alla ja katsotaan mitä kaikkea tulevaisuus tuokaan tullessaan, annetaan
aikaa kuitenkin asioille tapahtua. Olin tämän kauden jälkeen todella väsynyt,
niin väsynyt että hieman jopa pohdin kuinkakohan pitkän palautumisajan
tarvitsen ennen tokenemistani. Onnekseni olo koheni hyvin pian ja väsymys oli
vain hetkellistä, riittävää kuitenkin tehdäkseni itse korjausliikkeitä
tulevaisuutta varten. En ole tullut Lappiin tekemään hiihdonopetustyötä
maksamalla siitä sellaista hintaa, että kiinnostukseni vähitellen hupenee koko
lajia kohtaan, vaan haluan panostaa laatuun määrän sijaan ja löytää itselleni
hyvän, tasapainoisen kokonaisuuden. Haluan nauttia jatkossakin alamäkielämästä sekä
hiihdonopetustyöstä siinä määrin, että edelleen joka päivä muistan miksi se on
työnä niin järisyttävän antoisaa.
Työ sisällöllisesti on Levillä todella paljon
monipuolisempaa kuin monessa muussa Suomen keskuksessa. Vaikka koulutus ja kokemus
eivät kauheasti palkkauksessa näy, näkyvät ne työn sisällössä. Jos käyt ohjaajakurssin
ja tulet uutena ohjaajana hiihtokouluun töihin, on työnkuva pääasiassa aloittelijoiden
ja lasten kanssa alkeisrinteissä toimimista. Kokemuksen ja koulutuksen myötä
työnkuva monipuolistuu ja tämä on itselleni kyllä hyvin palkitseva tekijä ja tuo
suuresti sisältöä ja vaihtelevuutta työhön. Itse olen pitkälti talven aikana saanut
kiertää tunturia osaavien ryhmien ja asiakkaiden kanssa, olla edustustehtävissä
erilaisten kutsuvieraiden, toimittajien ja miljonäärien kanssa, saanut opettaa
monipuolisesti eri lajeja sekä nauttia kymmenistä eri maista saapuvien
asiakkaiden kohtaamisista. Olen solminut paljon suhteita, saanut hyviä tippejä
ja toki hymyillyt ja flirttaillutkin niiden edestä, käynyt lukemattomia
kertoja drinkeillä (teetä minulle kiitos) asiakkaiden kanssa päivän päätteeksi,
saanut kutsuja aamiaisille ja dinnereille ja ties minne, linnanrouvaksi
Sveitsiinkin pankkiirin kainaloon :D.
Kyllä, kyllä se on antoisaa ja teen työtä täydestä
sydämestäni mutta kyllä se myös juuri siksi väsyttää. Ohjaustyön ohessa olet
seuramiehenä koko päivän, viihdytät ja kerrot tarinoita Lapista, jaat onnistumisen
kokemuksia asiakkaiden kanssa, kannustat ja tuet, ylläpidät hyvää tunnelmaa ja
ainutkertaista lomakokemusta juuri sen hetkiselle asiakkaalle, uudestaan ja
uudestaan. Sitten kun menet työpäivän jälkeen ruokaostoksille, tapaat ainakin
kolme eri asiakasta kuluneelta viikolta ja joka suunnassa on tuttuja; Hi Heidi,
how are you! Oh can you recommend a good restaurant to go to? We just went to
see the huskies and it was awesome! Ja se kaikki on mahtavaa ja tunnen olevani
oikealla asialla kun saan antaa ja jakaa ja vuosi vuodelta minulle vahvistuu selkeämmin
se, että vahvuuteni on tuoda ihmisille muodossa tai toisessa jotakin laukkuuni
matkoilta tarttunutta, väylä voi olla vaikkapa hiihdonopetustyö, mutta kyllä se
samalla saa kotiin saavuttuani aikaan hervottoman epäuskoisen naurun; Minä,
erityisherkkä introvertti joka 15 vuotta sitten vetäytyi kaikista sosiaalisista
tapahtumista, olenkin yhtäkkiä yleisenä seuramiehenä ja vielä nautin siitä. Niin
se vain on, että leimat ja määritelmät ovat melkoisen turhia, turhaan me niihin
ehdollistuisimme koska kaikki kasvu ja kukoistus lakkaa alkaessamme toteuttaa
olemassaoloamme vain yhden pienen todentuman kautta. Pekka Pouta sanoi aiheesta
haastattelussa hyvin; ”Mitä enemmän elämä muuttaa sinua, sitä enemmän olet
elänyt. Siedätyshoito kuuluu jotenkin olennaisesti tähän kuvioon.”.
Työyhteisöinä hiihtokoulut ovat monesti todella rikkaita,
värikkäitä ja leppoisia poppoita, joissa ihmiset täysin eri taustoista
kohtaavat hyvässä hengessä. Levin hiihtokoulussa on paljon eri-ikäisiä ihmisiä,
nuoria työelämänsä alussa, nuoria juuri ratalasku-uransa lopettaneita laskijoita,
joilla oma taitotaso on todella hyvä, kokeneita konkareita yritysmaailmasta,
liikunta-alan monipuolisia ammattilaisia, ihmisiä, jotka ovat opettaneet ihmisiä
alamäessä jo kymmeniä vuosia! Ihmiset tulevat eri syistä ja eri lähtökohdista mutta
intohimo alamäkeen yhdistää kaikkia. Olen itse inspiroitunut kuluneella
kaudella katsellen osaavia ja kokeneita tekijöitä, nuoria ihmisiä jotka kauden
aikana kasvavat työhön, mahtavaa asennetta ja erilaisia näkökulmia. Kiitos
kaikille työyhteisön jäsenille siitä, että inspiroitte tekemisellänne muitakin!
Tämän kauden asiakkaista mieleeni ovat eniten jääneet monet
soveltavan alppihiihdon tunnit aivan erityislaatuisille, ihanille ihmisille
sekä lukemattomat syvemmät kohtaamiset eri tunneilla tai tuntien lomassa. Itselleni
merkityksen löytäminen tästä työstä ei löydy vain painonsiirron tai kuormituksen
opettamisesta vaan siitä, että yhteys löytyy niin odottamattomista asioista ja
hetkistä erilaisten ihmisten kanssa. Olen käynyt maastohiihtotunnin jälkeen
keskusteluja Jumalasta englantilaisen papin kanssa ja päätynyt miltei
kyyneliin, keskustellut hissimatkoilla kirjan kirjoittamisesta ihanan 16-vuotiaan
tytön kanssa joka oli miltei saanut urakkansa valmiiksi ja inspiroi minuakin
omassani, jutellut rasismista srilankalaisen naisen kanssa, jonka kanssa laskin
kolme päivää, kuunnellut erään miehen innostunutta esitelmää työstään
kysyttyäni alaansa; hän tutkii kalojen sairauksia ja sainpahan oppia niistä
melkoisesti :D Kauden merkityksellisin kohtaaminen oli kuitenkin eräs
autistinen pieni poika, joka ensimmäisellä tunnilla löi minua ja hänellä oli
erityisen paljon haasteita ja vaikeuksia olemisen kanssa. Kolmannella tunnilla löysimme
kuitenkin yhteisen sävelen; puhuimme eläimistä ja sain ottaa valokuvan hänen
pehmolelukoirastaan. Hän vannotti etten poista kuvaa koskaan ja kertoi
säästäneensä sata euroa ja haluavansa ostaa minulle samanlaisen. Sitten hän
halasi minua pitkään ja kysyi että ”Nähdäänhän me Heidi vielä?”. Siinäkin hetkessä väsymys hiipui pois ja
kyyneleet pyrkivät tilalle. Siinä on syy miksi teen tätä työtä, nähdä tuo
onnistuminen tai elämys, nähdä ihmisten ilo ja uuden oppiminen, olla mukana
elämässä kokemusta todeksi – se sytyttää minut ja saa jaksamaan.
Suosittelisinko kausihiihdonopettajan työtä alamäkielämästä
kiinnostuneille? Kyllä ja ei, täytyy tietää miksi tätä haluaa; jos haluaa itse
laskea ja ajattelee kausityön hiihdonopettajana mahdollistavan sen, kannattaa
ajatella uudestaan. Kyllä etenkin täällä töitä saa tehdä täysin, joten omille
laskuille on sitten aikaa sen mukaisesti siinä ohella hieman. Kannattanee paiskoa
kesä töitä ja säästää, jos talven haluaa omalle laskemiselleen pyhittää. Jos oikeasti monipuolinen ohjaustyö ulkoilmassa
säällä kuin säällä kiinnostaa, kannattaa askel alalle ottaa. Kenties se vie
mennessään niin kuin se on vienyt minut. Kovin monen olen vain kuullut sanovan,
että tämä on nyt niin nähty ja piilottavan sukset syvälle varastoon, useamman
kauden kuluttamana. Jossain lähimailla itsekin olen rehellisyyden nimissä tänä
keväänä käynyt mutta kausiväsymyksen väistyttyä ja hetkellisen näköalattomuuden
esteen siirryttyä muille maille onkin eteeni auennut näkymiä, jotka ovat
saaneet varpaani kippuralle innostuksesta ja monen vuoden pohdintani ovat
saaneet vahvistusta kylkeensä. Pian on aikani taas lähteä Äiti Intian hellään
syleilyyn takaisin, uudistumaan ja luomaan nahkani uudestaan. Tunteeni siitä,
että pian voi olla taas suuremman muutoksen aika, on vahvistunut. Suhteeni
Intian kanssa on kypsynyt ja saanut niin paljon syvyyttä ja juurevuutta, että
oksat saattavat kantaa pidemmällekin. Tällä hetkellä, kauden jäljitä, parhaalta
tuntuu kuitenkin palata eheyttäviin energioihin ja antaa prosessin viedä
mennessään taas kerran. Ensi kaudella nähdään <3
PS. Uudet opetusmonot tilattu, joten ei hiihtokoulu minusta
eroon vielä pääse :D
Hiihdonopettajan elämää |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti