Aletaan taikoo pienestä suurempaa
palvellaan meille suotua elämää
mä tunnen sut lähellä ja kokonaan.
Ollaan nuolia, jousen mukana
kuljetaan pisaroiden mukana toisten pisaroiden luo
luotan sinuun hyvä ihminen
ja eteenpäin.
- Dave Lindholm
Saavuin takaisin Intiaan Sri Lankasta elokuun alussa. Suunnitelmani
menivät yllättäen aivan uusiksi pitkäaikaisen ystäväni pettäessä luottamukseni.
Minun oli tarkoitus olla toisaalla Etelä-Intiassa erään joogakoulun toiminnassa
mukana, opiskellen ja työskennellen ihmiselle, jonka olen tuntenut
henkilökohtaisesti jo vuosia. Vain viikkoa ennen paluutani sain kuitenkin vahvistuskyselyihini
viestin, että kaikki on peruttu. Takertumatta yksityiskohtiin ja syihin, jotka
eivät liity minuun, olin kuitenkin tyhjän päällä lentäessäni kuuden päivän
kuluttua Etelä-Intiaan osavaltioon, jossa minulla ei yhtäkkiä ollutkaan
suunnitelman suunnitelmaa eikä kontaktin kontaktia. Yhden illan vuodatin
kyyneleitä ja annoin epävarmuuteni, pettymykseni ja horjutetun luottamukseni
purkautua, mutta jo seuraavana päivänä suuntasin katseen kohti tulevaa.
Onneksemme harjoituksen merkityksen elämässään voi
todellakin nähdä vastaavissa tilanteissa sekä omassa kyvyssään sopeutua ja
toimia. On hyvä antaa tunnereaktiolle tilaa, mutta siirtyä asian läpikäytyä
eteenpäin eikä antaa väliaikaiselle tunnekuohulle liikaa merkitystä tai antaa
sen hallita tilannetta. Olen enemmän kuin kiitollinen elämälle siitä, että meditaatioharjoitus
on ollut mukana matkassani jo niin kauan, ilman sitä elämä käänteineen saattaisi
näyttäytyä kovin erilaisena.
Halusin pysyä Etelä-Intiassa ja paneutua harjoitukseen kolmen
kuukauden ajan. Tavoitteenani oli siis löytää hyvä opettaja sekä paikka, jossa
voisin asua ja opiskella budjettini huomioiden tehden samalla kirjoitustyötäni.
Luojan kiitos minulla on kontakteja ympäri Intiaa, joten laitoin heti
aamutuimaan viestin vanhalle tutulle Mysoreen, Karnatakaan. Olimme
harjoittamassa astangajoogaa neljä vuotta sitten kyseisessä kaupungissa, ja
vanhan tuttavan avulla sainkin itselleni järjestettyä vuokrahuoneen
kohtuulliseen hintaan eräältä pieneltä shalalta. Ilmaisin haluni harjoittaa
astangan sijaan hathaa sekä osallistua iltapäivän taaksetaivutusharjoituksiin
ja sovittuamme yksityiskohdista ostin jatkolennon Trivandrumista Bangaloreen ja
huokaisin helpotuksesta.
Elokuun alussa saavuin Mysoreen ja tapasin uuden opettajani
Sukeshin. Ihastuin häneen heti ja keskustelimme päätöksestäni vaihtaa oma aamuharjoitukseni
astangasta hathaan. Kuukausien aikana päätökseni osoittautuikin parhaaksi
mahdolliseksi. Asettauduin aloilleni ja vähitellen löysin uudet rutiinini ja
arki omat uomansa. Päivät kuluivat harjoitusten parissa, aamun hatha-harjoitus
venyi joskus kolmenkin tunnin mittaiseksi eivätkä keskustelumme näyttäneet saavan
loppua tuntien jälkeen. Iltapäivän taaksetaivutusharjoitukset kestivät
puolestatoista tunnista pariin tuntiin ja sain myös Sukeshilta meditaatio- ja
pranayamaharjoituksen, jota tein ennen iltapäiväharjoitusta. Mantrailin omaa mantrameditaatio
-harjoitustani vielä aamulla tai illalla harjoitusten lomassa päivittäistä
seremoniaa eli pujaa unohtamatta. Rakensin pienen alttarin shalan tyhjälle
seinustalle ja nautin ihmisten aistiessa päivittäisen pujan myötä tilassa muuttuneen
energian. Tyhjissä väleissä kirjoitin artikkeleita eräälle sivustolle ja elin arkista
elämääni parhaani mukaan. Tylsäksi ei siis aika shalalla suinkaan päässyt
käymään. 😊
Opettajani Sukesh on astangi ja astanga-opettaja mutta
opettaa myös hathaa ja nautin opetuksestaan suunnattomasti. Hän kertoi minulle,
että kaikenkaikkiaan hänellä on ollut 32 oppilasta, jotka vaihtoivat henkilökohtaisen
harjoituksensa astangasta hathaan eikä paluuta menneeseen enää ole. Ennen kuin ehdin
todeta kuuluvani samaan kastiin, jatkoi hän arvaten minun olevan kolmaskymmeneskolmas.
Näinhän tässä pääsi käymään, myönsin naureskellen. Periaatteessa kaikki
asanaharjoittelu on hatha -joogaa, eri suuntauksille on vain annettu nykymaailmassamme
kaikenlaisia erilaisia nimiä ihmisten mieltä tyydyttämään. Moni kuvittelee,
että hatha on lempeäää ja pehmeää ja täysi vastakohta astangalle. Tämä voi olla
totta mutta hatha voi myös olla jotakin aivan muuta. Erilaisia opettajia ja
erilaisia lähestymistapoja on paljon, Sukesh on hyvin tarkka ja keskittyy perusteisiin
ja pohjan rakentamiseen sekä linjauksiin astangasta tutulla tavalla. Kun pohjaa
on luotu ja oppilas on valmis, asanoissa viivytään jopa kolmen minuutin ajan;
mietipä mikä tahansa aktiivinen asana – hengitys, linjaus, silmät kiinni –
kolme minuuttia. Kuka sanoikaan, ettei se olisi myös fyysisesti haastavaa? 😃
Yhtäkkiä astangan viiden hengityksen taktiikka tuntuikin kovin riittämättömältä
sukeltaessani uuden harjoituksen myötä syvemmälle kuin astangan myötä koskaan
aiemmin.
Kaikelle on paikkansa ja iso osa astangan viehätystä on
liikkeen toiseen liimaava vinyasa, joka sitoessaan kaiken yhteen tekee
harjoituksesta sen vakiinnuttua meditatiivista ja auttaa kääntymään sisäänpäin
kuten tarkoitus onkin. Itse koen että hatha tarjoaa tällä hetkellä syvemmän
kokemuksen ja paljon meditatiivisemman ja oivaltavamman harjoituksen asanan eli
jooga-asentojen äärellä. Toisina päivinä kehoni oli aivan loppuunajettu,
hioessamme harjoitusta apuvälinein ja muuttuvin harjottein. Toisinaan teimme
paljon lempeämmän harjoituksen keskittyen kyseisen päivän ja hetken
lähtökohtaan ja tarpeeseen. Toisinaan huomasin makaavani matolla äimistyneenä
siitä, että opettaja avustaa minua yoganidrasanaan. Pidän hathassa myös juuri
siitä, että se antaa enemmän pelivaraa rakentaa harjoitus palvelemaan
kunkinhetkisiä tilanteita astangan tietyn mustavalkoisuuden sijaan (joka
samalla on osa viehätystä, koen yhä kiintymystä astanga-harjoitukseen ja
samanlaisena toistuvassa harjoituksessa on puolensa ja syynsä). Pidin
suunnattomasti Sukeshin tarkkuudesta ja syvemmästä asanoiden ymmärryksestä,
opin kahden kuukauden aikana uskomattoman paljon etenkin ollessani ainoa
hatha-oppilaansa tuossa astangan mekassa. Yksityisopetusta kahden kuukauden ajan,
KIITOS!
Keskustelimme enemmän kuin paljon astanga-maailmasta ja
kerroin kuinka en ole vuosien aikana koskaan varsinaisesti kokenut kuuluvani
astangan pariin ja että energia, joka sen ympärillä leijuu ei ole itselleni
ominaista. Ja olen kuitenkin harjoittanut astangaa tovin jos toisenkin ja
käynyt eräänkin 500 tunnin opettajakoulutuksenkin nimenomaan astangan parissa
(koulutuksen, joka oli kyllä todella todella antoisa ja opettavainen). Olen
seurannut Mysoren astanga -yhteisöä nyt yli neljän vuoden ajan enkä osaa
samaistua näkemääni ja se mitä näen, jättää minut tietyllä tapaa tyhjäksi. Ihmiset
tulevat Mysoreen, joka on kuin eurooppalainen kaupunki palveluineen, viettämään
eräänlaista joogalomaa. Painotus on pitkälti fyysisyydessä ja asanassa ja
ihmiset valitsevat harjoittaa vain pientä osaa siitä, mitä joogan polku
kokonaisuudessaan on. Mysoressa on helppo pysytellä omassa äärimmäisen
mukavassa kuplassaan, Intian ja paikallisten ihmisten ulkopuolella. Mainshalasta
eli Pattabhi Joisin joogakoulusta, jota eräänlaisena astangajoogan mekkana
pidetään, voisin kirjoittaa oman postauksensa 400euron
aamuharjoitus-kuukausimaksuineen ja lukemattomine tarinoineen entisiltä ja
nykyisiltä tapaamiltani oppilailta. Mutta mikäpä siinä, kukin toimii
valitsemallaan tavalla ja löytää harjoituksensa myötä itselleen sopivat elementit.
Harjoitukseen sukeltaminen taitaa vain perinteessä näyttäytyä hieman erilailla.
😃
Opettajani totesi, että astangan asanaharjoitus yksinään lisää
tulta, ja jos sitä ei muilla polun osa-alueilla tasapainoteta on lopputulos ”arrogance”.
En ota asiaan enempää kantaa kuin että tulkaa itse Mysoreen ja luokaa omat
johtopäätöksenne. Itse löysin onnekseni myös mahtavia ja sydämellisiä ihmisiä,
jotka harjoittavat joogaa antaumuksella vain napsimatta rusinoita pullasta. En muutenkaan
itse samaistu lainkaan siihen joogan fyysiseen trendiin, jona koko harjoitus
länsimaissa ja Mysoressakin nykyään näyttäytyy. Ette varmaan ole nähneet
minusta asanakuvia somessa paria hassua enempää? Itselleni joogaharjoituksen
pääpaino on aina ollut muualla kuin asana-harjoituksessa ja se sisäinen matka,
jota saan käydä läpi, on jatkuva kiitollisuuden aihe elämässäni. Harjoitan asanaa
päivittäin ja se on osa polkuani, mutta se on oma sisäinen harjoitukseni.
Lopputuotos näyttäytyköön sitten Instagram -kuvien sijaan siinä, miten elän
elämääni ja kohtaan sen. Toki keho on myös minulle tärkeä väline, etenkin kun
teen työtä kehollani ja elän melko fyysistä arkea. Valehtelisin jos väittäisin
etten pidä siitä hyvää huolta myös fyysisten syiden vuoksi, totta kai teen niin
ja onkin tärkeää pitää ajoneuvo kunnossa jotta matkanteko voi jatkua, myös
henkinen sellainen.
Viimeisen kuukauden vietin ashramissa eli henkisessä
yhteisössä asuen. Kyseinen ashram sijaitsee viidakossa Mysoren kaupungin
ulkopuolella, eristyksissä vilinästä ja vilskeestä. Opiskelin joogaterapiaa tiiviissä
200 tunnin opettajakoulutuksessa ja kuukaudesta muodostui uskomattoman antoisa
kokemus. Code of Conduct oli ashramissa hyvin tiukka ja tarkoituksena olikin elää
kuukausi täysin joogista elämäntapaa viettäen, harjoittaen jokaista joogan haaraa
ja sukeltaen harjoitukseen sekä opiskeluun vailla ulkopuolisia ärsykkeitä. Opettajakoulutuksia
on hyvin erilaisia ja nykyistä ”alaa” hallitseekin suuri monopoli, Yoga
Alliance. Joogakoulun täytyy täyttää tietty kriteeristö voidakseen
rekisteröityä Yoga Alliancen alaisuuteen, jonka jälkeen koulu voi tarjota
opettajakoulutuksia, joista valmistuttuaan on Yoga Alliancen alainen,
rekisteröity joogaopettaja (RYT). Koulutuksia on 100, 200, 300 ja 500 tunnin
mittaisia ja itsehän olen aiemmin käynyt astangan parissa 500 tunnin mittaisen
koulutuksen, joka kesti kolmisen kuukautta. Olen siis rekisteröity
joogaopettaja (RYT500). Kyseinen jooga-ashram, jossa opiskelin joogaterapiaa,
on myös Yoga Alliancen alaisuudessa ja opiskelin nyt virallisesti 200 tuntia (RYT)
lisää hathajoogaterapiaa. Muut opiskeluni olen suorittanut Yoga Alliancen
ulkopuolella ja voinkin jakaa hieman ajatuksiani joogaopettajakoulutuksista ja
joogaopettajuudesta yleisesti;
Joogasta on kasvanut käsittämätön bisnes, jolla ei ole
paljoakaan tekemistä perinteen kanssa. Yoga Alliancen alaiset kurssit ja
koulutukset maksavat tyypillisesti paljon ja minkäänlaista esikarsintaa
kursseille harvoin on. Kuka tahansa voi siis maksamalla käydä kurssin ja
tyypillisesti vielä 100 ja 200 tunnin koulutuksissa saada todistuksen ja täten
toimia joogaopettajana. 300 ja 500 tuntia edellyttävät tyypillisesti jo
jonkinlaista taustaa ja todistuksia ei jaeta vain rahaa vastaan kuten mielikuva
monien kurssien kohdalla 100 ja 200 tunnin ollessa kyseessä on. Tämä on niin
kaukana joogan perinteestä kuin olla voi, opettajuuteen kasvettiin gurun, eli
oman henkisen opettajan johdolla oman pitkäjänteisen harjoituksen ja
oivallusten kautta. Antautuminen ja sitoutuminen omaan harjoitukseen oli
tärkeää ja miten voisimmekaan jakaa syntyneitä oivalluksia muille muutoin kuin
oman kokemuksemme kautta? Jooga on kokemuksellista tiedettä eikä sitä voi ostaa
kuukauden kurssilta vaan se edellyttänee hieman muutakin.
Kuukauden kurssilta ei siis mielestäni kukaan valmistu
joogaopettajaksi ilman omaa jatkuvaa päivittäistä harjoitusta matolla ja
ennenkaikkea sen ulkopuolella, eläen todeksi oppimaansa ja opiskellen käytännön
elämässä muitakin haaroja. En edes liittynyt aikanaan Yoga Alliancen
alaisuuteen heti sertifikaatin saatuani, koska olin melkoisen skeptinen koko
aihealueen tiimoilta. Sittemmin maksoin (taas kerran suuren summan rahaa
kurssimaksujen lisäksi) liittymismaksuni ja olen virallisesti rekisteröity
viidensadan tunnin opettaja. Toki me rekisteröidyt opettajat saamme Yoga
Alliancelta sitten alustan, jossa voimme esitellä itseämme sekä vastaanottaa
jatkuvia sähköposteja. 😃 Länsimaissa RYTin merkitys on töitä hakiessa
suuri ja ilman sitä harvoin pääset kaupallistuneen joogan parissa
työskentelemään.
Kuten olen aiemminkin kertonut, en jaa joogan kaupallistuneita
piirteitä välttämättä oikeina tai suuntausta hyvänä, mutta maailma muuttuu ja
haluan jakaa oppimaani siinä kehyksessä, jossa me länsimaissa toimimme.
Mukaudun siis siihen ja sehän yksi vahvuuksistani onkin, kyky sopeutua ja
mukautua muuttuviin olosuhteisiin. Yoga Alliancen alaiset koulutukset jakavat
tietyn saman vaatimustason mutta ne voivat olla sisällöltään ja rakenteeltaan
hyvin erilaisia. Osa joogakouluista toimii lännessä ja ne tarjoavat
koulutuksia, jotka kestävät esimerkiksi vuoden ja opiskelu tapahtuu lähijaksoissa
esimerkiksi kerran kuukaudessa. 200 tunnin koulutus voi maksaa jopa 4000 euroa,
pidemmät koulutukset jopa enemmän. Itselleni tämä tapa ei sopisi, minulle on
tärkeää olla tradition lähteellä Intiassa ja opiskella intialaisten opettajien
johdolla. Joka tapauksessa olen muutenkin Intiassa, joten se on myös kätevää ja
edullisempaa. Kun koulutus on rakennettu kuukauden, kahden tai kolmen
mittaiseksi intensiivikurssiksi pääsee myös harjoitukseen ja sen soveltamiseen
sukeltamaan aivan erilailla kuin lähijaksoilla kaupungin vilinässä. Toki
kaikilla ei ole mahdollisuutta ja halua lähteä Intiaan, joten länsimaalaiset
koulutukset löytävät paikkansa koulutusviidakossa hyvinkin vahvasti. Koulutuksen
jakautuessa pidemmälle ajanjaksolle asioita ehtii myös prosessoida syvemmin ja
ajan kanssa koulutuksen aikana, ei sen jälkeen kuten itse näen tärkeänä
intensiivikoulutusten kohdalla. Kuukausi tai kolme tarjoaa pohjan, suuri osa
oppimisesta tapahtuu harjoituksen äärellä kurssin jälkeen.
Intiassa 200 tunnin koulutukset maksavat tyypillisesti 1500
euron tietämillä, osa on hieman halvempia ja osa kalliimpia. Itse maksoin 500
tunnin koulutuksesta majoituksineen ja ruokineen vajaan kolmen kuukauden ajalta
hieman alle 3000 euroa hyvin tunnetussa ja tunnustetussa koulussa. Majoitus oli
kahden hengen jaetussa huoneessa ja koulutus oli erittäin laadukkaasti
rakennettu. Opettajat olivat astangan parissa tunnettuja ja mainettakin
saaneita, etenkin filosofia-, pranayama- ja jooganidra -opettaja Sunil Sharma
jätti pysyvän jäljen minuun sen prosessin myötä, jota läpikävin kolmen
kuukauden aikana opastuksellaan. Opin asanasta todella paljon ja kuukaudet
olivatkin myös fyysisesti erittäin intensiivisiä. Ensimmäisen kuukauden
harjoitimme aamulla astangajoogan 1. sarjaa ja opiskelimme tiiviisti
filosofiaa, pranayamaa, anatomiaa, jooganidraa, meditaatiota sekä teimme
opetusharjoittelua ryhmän parissa. Seuraavat kaksi kuukautta harjoitimme
aamuharjoituksen lisäksi iltapäivällä astangajoogan 2. sarjaa ja aloimme
opettaa vuoropäivin tunteja maksullisille oppilaille shalan alaisuudessa.
Samalla syvenivät filosofian ja anatomian opintomme, sekä pranayama-,
meditaatio-, mantra- sekä jooganidraharjoituksemme. Päivät olivat tiiviitä ja
harjoituksen intensiivisyyden vuoksi sisäinen prosessini käynnistyikin kunnolla
vasta ensimmäisen kuukauden jälkeen. Sukelsin äärettömän syvälle ja prosessi,
joka jatkui pitkään koulutuksen jälkeen oli elämääni mullistava monella tapaa.
Moni länsimaissa koulutuksen käynyt on kertonut koulutusten
olevan sisällöltään vaihtelevia, kenties keskimäärin painotusta on ollut
kertomansa mukaan asanaharjoittelussa ja anatomiassa sekä fysiologiassa. Joogan
muita polkuja, kuten bhaktia (antaumuksen joogaa) sekä karmajoogaa (tekojen
joogaa, pyyteetöntä palvelusta) ei juuri painoteta eikä välttämättä joogan muita
haaroja kuten aistien hallintaa ja erilaisia eettisiä ohjeistuksia ja
rajoituksia tuoda kursseilla käytäntöön. Astangajooga -opettajakoulutuksessani
emme juurikaan tuoneet näitä elementtejä myöskään harjoituksen kautta
käytäntöön, vaikka filosofian osalta sukelsimmekin syvälle. Hiljaisuutta (Mauna,
osa pratyaharaa eli aistien hallintaa) harjoitimme vain iltameditaation jälkeen
aamuharjoitukseen saakka ja ruoka oli tietenkin ahimsan eli väkivallattomuuden
periaatteen mukaisesti kasvisruokaa, mutta ei täysin joogisten periaatteiden
mukaan valmistettua. Rakastin filosofialuentoja päivän kohokohtina ja kaikista
opettajista, joiden opastuksella olen saanut joogafilosofiaa opiskella, Sunil
Sharma oli yksi parhaista. Koulutus oli myös rakennettu siten, että eri
toiminnot tapahtuivat eri rakennuksissa etäällä toisistaan, joten emme
vetäytyneet sivuun arjen vilskeestä vaan ”altistuimme” päivittäiselle vilinälle
kulkiessamme majoituksen, ashramin ja kahden eri joogashalan välillä. Toki
koulutus oli Rishikeshissä, jossa on melkoisen rauhallinen ja henkistä
harjoitusta palveleva tunnelma ympäri vuoden. Monet Intiassa tarjotuista
opettajakoulutuksista tapahtuvat myös täysin kaupungin sykkeessä, oppilaiden
hankkiessa asumuksen ja ruokailunsa muualta ja saapuen koulutukseen vain
päivien ajaksi. Kokemuksesta ei varmaankaan muodostu yhtä intensiivinen ja kokonaisvaltainen
näin rakennetussa koulutuksessa.
Opiskelin hathajoogaterapiaa tämän vuoden syyskuusta
lokakuuhun Swami Krishnanandan ashramissa. Swami Krishnananda oli Swami
Sivanandan oppilas, ja lähestymistavassaan yhdistetään kaikki joogan neljä
pääpolkua; bhakti (antaumus, rakkauden jooga), karma (pyyteetön palvelustyö),
jnana (tiedon jooga, joogafilosofian opiskelu ja soveltaminen elämään) sekä
rajajooga (mielen kehittäminen kohti lopullista vapautumista; osa rajajoogan
polkua on hatha asanaharjoituksineen). Kokemus oli lopulta paras tähänastisista
kokemuksistani niin Yoga Alliancen alaisista kursseista, joihin nyt enemmän
paneudun, kuin kaikista muista kokemuksistani joogan parissa harjoittaessani
Intiassa. Kuukauden mittainen koulutus maksoi kaikenkaikkiaan vain noin
350euroa, joka on aivan käsittämättömän halpa verrattuna Yoga Alliancen
alaisiin koulutuksiin missä tahansa muualla Intiassa. Opettajat olivat autenttisia
ja eivät todellakaan tee työtään rahan vuoksi vaan jakaakseen ymmärrystään,
tietoaan ja valoaan rehellisille etsijöille. Toki olosuhteet olivat monelle
länsimaalaiselle kenties alkeelliset, majoitus 12 hengen huoneissa ja vain
kolme jaettua vessaa ja suihkua 12 henkeä kohti. Teimme joka päivä itse
palvelustyötä siivoten, pilkkoen vihanneksia ja valmistellen ruokaa, näin ollen
karmajooga näytteli suurta roolia koulutuksessamme ja kulut on helpompi pitää
alhaalla koska palkattua henkilökuntaa ei niinkään tarvita. Puitteet olivat
yksinkertaiset ja konstailemattomat ja tarjosivat täydelliset olosuhteet
tämänkaltaiselle kokemukselle. Mainitsinko muuten mitään myrkyllisistä käärmeistä
kuten kobrista, joita alueella asuu leopardien kera..
Herätys oli päivittäin aikaisin kuten joogan perinteessä ja
ashrameissa tapana on; heräsimme klo 4.45 ja aloitimme päivän shatkarmojen eli
kuuden puhdistusmenetelmän parissa. Jatkoimme kolmen tunnin asana-harjoituksen
pariin, jonka jälkeen söimme lounaan ja teimme karmajoogaa. Iltapäivällä
opiskelimme filosofiaa, anatomiaa ja fysiologiaa, ayurvedaa ja joogaterapiaa.
Tämän jälkeen lausuimme mantroja, teimme pranayama -harjoituksen sekä
jooganidran. Päivällisen jälkeen oli vuorossa jokailtainen kirtan, jonka
jälkeen pääsimme nukkumaan. Ohjelma oli tiivis, niin tiivis että laskimme 28
päivän aikana tunteja tulevan 200 sijaan reippaasti yli 240. Meillä oli
viikottain yksi vapaapäivä, mutta vapaapäivinä teimme spesiaaliaamuharjoituksen
tai erityisiä shatkarma -harjoituksia, karmajoogaa ei sopinut jättää välistä ja
illalla lauloimme taas henkisiä lauluja kirtanin merkeissä. Varsinaisia
vapaapäiviä tähän intensiivikoulutukseen ei siis sisältynyt. Tavoitteena oli
noudattaa Maunaa, hiljaisuutta, noin 90 prosenttia ajasta. Pukeutumisen,
käyttäytymisen ja toiminnan suhteen säännöt olivat selkeitä ja länsimaalaisille
kenties tiukkoja. Alussa puhelimemme kerättiin pois ja tarkoituksena oli,
ettemme pitäisi yhteyttä ulkomaailmaan lainkaan, saimme kuitenkin käytännön
syistä puhelimet takaisin koska opiskelumateriaalit sekä tehtävät lähetettiin
sähköisessä muodossa. Tätä ei siis täysin oltu mietitty loppuun saakka.
Koska opiskelimme joogaterapiaa, tarkoitus oli elää joogista
elämää joogaterapian periaatteiden mukaan 24/7. Koko koulutus oli siis ikään
kuin kokemuksena paljon syvempi ja omakohtaisten kokemusten kautta
oivalluttavampi kuin moni vastaava koulutus. Joogaterapiaan sen syvemmin
sukeltamatta tärkeimmät perusteet ovat biologisen kellon noudattamisessa sekä
ruokavaliossa. Tietenkään emme jätä opiskelua vain teorian tasolle vaan elämme
sitä ashramissa todeksi aikataulun, tiettyjen rytmien sekä ruokavalion osalta.
Söimme tiettyinä kellonaikoina joogisten periaatteiden mukaisesti valmistettua
vegaanista ruokaa, joka oli melko mietoa ja vähäisesti maustettua. Shatkarmoista
eli puhdistusmenetelmistä teimme tarkemmin läpikäymättä (google auttaa jos
kiinnostaa) päivittäin jala netiä ja sutra netiä, jotka ovat itselleni jo
vuosien ajan päivittäisiä tuttavia sekä kunjalia, jossa juomme lämmintä
suolavettä ja oksennamme sen ulos. Teimme myös erilaisen puhdistusrituaalin, shankaprakshalanan,
eräänä vapaapäivänämme. Shankaprakshalanissa juodaan lämmintä suolavettä, suoritetaan
tiettyjä asanoita ja käydään tyhjentämässä suoli. Tämä toistetaan viisi kertaa
tai kunnes ulos tulee vain keltaista tai vihreää vettä, riippuen shankaprakshalanin
vahvuudesta (kevyt tai koko versio).
Riippuen siitä, teemmekö kevyen vai koko version päivän aikana joko
syödään kevyesti intialaista hyvin sulavaa ruokaa khichdiä ja lähdetään päivän
askareisiin, tai levätään koko päivä ja syödään vasta illalla. Teimme shatkarmoista
myös tratakaa. Kaikki shatkarmat ovat itselleni aiemmin tuttuja, mutta
esimerkiksi kunjalia en koskaan ole tehnyt näin säännöllisesti kuukautta
putkeen.
Noudatimme pratyaharaa eli aistien hallintaa monin eri
tavoin; hiljaisuus ja pranayama- sekä jooganidraharjoitukset päivittäin. Elimme
tietenkin ashramissa selibaatissa harjoittaen myös ajatusten ja puheen
tietoista hallintaa. Sovelsimme joogan eettisiä ohjeistuksia ja rajoituksia
monella tapaa arjessamme ashramissa. Ohjeistus mieleen nousevien kysymysten
suhteen oli tiukka; tarkoitus oli sukeltaa omaan sisäiseen prosessiin ja
oivallusten kautta löytää vastaukset sisältään sen sijaan että häiritsisimme
jatkuvasti muita oppilaita tai opettajia kysymysten tulvalla. Tein 28 päivän
aikana enemmän muistiinpanoja luennoilla kuin 500 tunnin koulutuksessa yhteensä,
syitä tähän on muutamia; Toki perinteen mukaan jooga ei todellakaan edellytä muistiinpanoja,
opettaja – oppilassuhteessa edetään asia kerrallaan ja se sovelletaan
käytäntöön, kunnes ollaan valmiita seuraavaan oppituntiin. Nykyisenlainen tapa
syöttää tietoa käsittämätön määrä lyhyessä ajassa ei aivan kulje linjassa tämän
kanssa. Koinkin tietynlaista liiallista ähkyä tiedonmäärän parissa, kävimme
läpi monia aihealueita syvällisemmin kuin aiemmin vaikka aikaa oli vain 28
päivää.
Opettajamme Dr Ashutosh, guruji kuten intialaisessa
perinteessä kunnioittavasti henkistä opettajaa kutsutaan, on modernin
lääketieteen tohtori ja ayurvedalääkäri sekä tehnyt väitöskirjan joogasta ja
opiskellut guru -perinteessä vuosikymmenten ajan. Hän pyörittää opetustyön ohella
Delhissä klinikkaa ja on opettanut ja elänyt joogista elämäntapaa ja
joogaterapiaa miltei läpi elämänsä. Sain sattumalta kurssin jälkeen kunnian ja
kutsun vierailla kodissaan ja klinikallaan palattuamme Delhiin samalla
lennolla, ja olin enemmän kuin inspiroitunut nähtyäni kuinka hän klinikallaan
toimii. Hän ei tee numeroa itsestään, ei lainkaan, mutta pääsin mukaan
vastaanotolle todistamaan kuinka hän hoitaa lukemattomia köyhiä ihmisiä
klinikallaan ilmaiseksi. Kuinka hän kohtasi ihmiset, kuinka hän kohtasi minut. Ymmärrys
ja lämpö joita hän säteilee kosketti elämääni enemmän kuin muu kuukauden aikana
oppimani yhteensä. Päädyin viettämään koko päivän kodissaan ja keskustelumme
olisi jatkunut loputtomiin jollei hän olisi joutunut hoitamaan
velvollisuuksiaan työnsä parissa. Siinä on mies joka elää joogaa todeksi
tavoin, joista trendikkäissä joogahousuissa merkkimatolla asanan parissa
mutkalle taipuvat länsimaalaiset voisivat ottaa oppia. ❤
Ashramissa elämä oli kurinalaista ja aikataulutettua, meillä
oli harvoin 15 minuuttia tai toisinaan puoli tuntia aikaa hieman hengähtää
ohjelman välissä. Saimme muutaman päivän välein tehtäviä, jotka koostuivat 15 –
35 kysymyksestä kaikkien luentojen aihealueista eikä meille annettu erikseen
aikaa vastata tehtäviin. Saimme siis haastaa itseämme ja löytää aikaa tyhjästä
sekä venyttää toisinaan nukkumaanmenoa pystyäksemme palauttamaan tehtävät
ajoissa. Kaikenkaikkiaan vaatimustaso ja aikataulun tiukkuus olivat
koulutuksessa omaa luokkaansa aiemmin kokemaani verrattuna. Meiltä odotettiin
enemmän ja opiskelimme ja harjoitimme enemmän. Teimme opetusharjoituksia ja
ohjasimme kukin lyhyiden pätkien lisäksi myös kaksi kokonaista joogaterapian
periaatteiden mukaisesti rakennettua hathajoogatuntia. Pääsimme myös kaikki
johtamaan kirtania, eli esilaulamaan henkisten laulujen yhteislaulu-hetkissä.
Asanaopettajamme Yogacharya Kadambari oli myös aivan uskomaton esimerkki
lempeydestä ja myötätunnosta, vaikka hän opetti meille nimenomaan asanaa hän
painotti, ettei omalla polullaan ole saanut juurikaan oivalluksia
asanaharjoittelun avulla vaan kaikkien muiden joogan haarojen harjoittamisen kautta.
Toki asana on pitänyt kehonsa kunnossa ja energiakanavat auki ja valmiina
meditaatioon, mutta suurimmat muutokset ovat tapahtuneet muun kuin asanan
ansiosta. Aivan kuten omakohtainen kokemuksenikin itselleni osoittaa.
Viimeistä edeltävänä päivänä vuorossa oli loppukoe, joka
toteutettiin yksilöhaastatteluna aiemmin tekemäni kirjallisen kokeen sijaan.
Olin vuorossa miltei viimeisenä, joten odotin vuoroani jännittyneenä koko
päivän. Olen kirjoittaja, se on tapani tuoda ajatukseni ja osaamiseni esiin
teorian osalta ja mietin kuinka suhtaudun teknisiin kysymyksiin joita luvassa
olisi. Ihmiset kertoivat pitkin päivää millaisia kysymyksiä heiltä oli kysytty
ja ehdin ottaa odotellessani päiväunet kunnes joku herätti minut; Heidi, Heidi!
Nyt on sinun vuorosi! Olin nukahtanut hieman liian pitkäksi aikaa ja suoraan
sängystä unenpöpperössä riensin saliin. Kokeesta muodostuikin enemmän (palaute)keskustelu
ja olin aivan äimistynyt sen luonteesta. Kuulumisten vaihdon jälkeen opettaja katsoi
minua ja totesi; Heidi, sinun tehtäväsi ovat olleet suurenmoisia, ne ovat
erittäin hyvin jäsenneltyjä ja sisällöltään täydellisiä. Minulla on sinulle
vain yksi nöyrä pyyntö, pyyntö minulta sinulle. Jaa. Jaa enemmän sitä mitä
sinulla ja sisälläsi on. Mene ja jaa sitä muille, sillä sinulla on jaettavaa.
Olin aivan äimistynyt ja otettu ja päädyimmekin vain lopulta keskustelemaan, kunnes
lähdin pois. Sain myös palautetta englanninkielen taidostani, jonka sujuvuuden
vuoksi minun luultiin useamman kerran olevan kotoisin englantia pääkielenä puhuvasta
maasta ja minulta myös monesti kyseltiin sanavinkkejä tai sanojen merkityksiä kuukauden
aikana. 😃 Kuinka mahtavaa onkaan huomata, että kuluneet
vuodet, joina olen käyttänyt niin töissä kuin vapaa-ajalla englantia kenties
enemmän kuin suomenkieltä konsanaan, ovat todella hyödyttäneet. Hieman saatoin
käydä vessassa tirauttamassa onnen kyyneleitä palautekeskustelun jälkeen.
Itselleni suurin haaste ashramissa oli jaettu majoitus, en
nukkunut kuukauden aikana juurikaan. Selvästikin harjoitusten avulla kohonnut
prana, elämänenergia, sekä ympäröivät, oikealla tapaa ruokkivat olosuhteet
auttoivat pusertamaan kurssin läpi aivan kertakaikkisen minimaalisilla unilla. Äänet
tai häiriötekijät eivät minua tyypillisesti häiritse, mutta jonkinlainen
energeettinen kasauma, jossa en saa omaa tilaa johon vetäytyä lataamaan
akkujani vaikuttaa minuun. Kokonaisuutena koulutus oli käsittämättömän antoisa
ja nyt vasta prosessoinkin paljon kaikkea oppimaani. Joogaterapia ja terapeuttinen
lähestymistapa joogaan sekä Swami Sivanandan sekä Krishnanandan tapa yhdistää
polut tälla tavalla arkiseksi kokonaisuudeksi ja elämäntavaksi muutti
käsitystäni monesta asiasta ja antoi minulle enemmän kuin aiemmin opiskelemani
yhteensä. Tuntuu, että olen raapaissut joogaterapian osalta vain pintaa ja
voinkin kirjoittaa siitä erikseen myöhemmin. Suurin haaveeni tällä hetkellä
syntyi Bangaloressa, jossa vierailin ystäväni luona ennen Mysoreen
suuntaamista; Hän opiskelee joogaa yliopistossa Bangaloressa tehden tällä
hetkellä väitöskirjaansa joogasta ja tietoisuudesta. Samassa yliopistossa voi
opiskella myös joogaterapiaa ja se on mahdollista myös länsimaalaisille. En ole
vuosiin syttynyt mistään ajatuksesta yhtä paljon ja siksi tämä kaukaisen,
etäisen haavekuvan tuonkin jo julki ilmoille nyt. Toki se edellyttäisi
luultavasti kunnollista rahallista valmiutta ja säästöjä lukukausimaksuineen ja
elämänkustannuksineen useamman vuoden ajaksi, ilman tulonlähdettä pitkään
aikaan. Asuminen kampuksella ja tiivis opiskelu yliopistossa, siinäpä olisi
pohdittavaa - Onko minusta siihen, riittääkö älyllinen kapasiteettini opiskella
joogaterapiaa pidemmälle yliopistotasolla? Skeptikot heti kysyvät mitä sinä
moisella tutkinnolla Suomessa teet, mutta minut tuntevat tietävät ettei se
suorin ja valmiiksi pedatuin polku ole koskaan ollut minua varten. Ainahan voin
itseni työllistää tavoin, joista en vielä osaa edes unelmoida! Sitten kun
muutama kymppitonni syliini putoaa, saamme nähdä tuleeko tämä joskus vielä
tapahtumaan. Jättäkäämme unelma avoimeksi. ❤
Mielenkiintoisin omaan terveyteeni liittyvä projekti
joogaterapiaa sivuten liittyy sairastamaani endometrioosiin. Keskityimme
luennoilla paljonkin hormonitoiminnan tasapainottamiseen liittyviin aiheisiin
mutta intensiivinen harjoitus ja kenties aikataulun vuoksi kohonnut stressitaso
nostivat taas ongelmiani esiin ja omat kuukautisvaivani hieman nostivat
päätään. Keskustelin aiheesta opettajani kanssa, luottaen hänen moniulotteiseen
laajaan tietoonsa, ja sain häneltä ohjeen. Käyn ensin kuvaamassa nykyisen
tilanteen, jonka jälkeen jatkan shatkarmoja seuraavasti; Seuraavat kuusi
kuukautta teen Kunjalia joka päivä, ja Shankaprakshalanan kerran kuukaudessa
samaisen kuuden kuukauden ajan (tehdään yleensä vain 1-2krt vuodessa).
Kuukautishäiriöt kuten endometrioosi ovat tyypillisiä Pitta -vaivoja (yksi
ayurvedan kolmesta doshasta, kehotyypistä, jota edustaa tulielementti ja itse
olen enimmäkseen Pitta). Kunjal ja shankaprakshalan hoitavat yhdessä
tasapainottaen Pittan vaivoja. Kuuden kuukauden kuluttua käyn uudelleen
lääkärissä tarkistamassa tilanteen laadun. Opettajan mielestä shatkarmat
itsessään hoitavat koko ongelman pois, ja voisinkin kirjoittaa kokonaisen
kirjan shatkarmojen eduista ja tutkimuksesta, jota Intiassakin aiheen tiimoilta
on tehty. Odotan mielenkiinnolla mitä projektilleni käy, minulla on myös Sukeshin
laatima oma aamuharjoitus, jossa on huomioitu ongelmani endometrioosin kanssa
sekä ystävältäni saatu mantrameditaatioharjoitus, jonka opiskelemassaan
yliopistossa on tutkittu auttavan endometrioosiin. Mantrojen vaikutuksesta
terveyteen ja hyvinvointiin voisin kirjoittaa toisen kirjan. Mitenkäs se menikään
sen tiedonjanon kanssa, antakaa minulle mahdollisuus opiskella joogaterapiaa
yliopistossa Bangaloressa kiitos! Lupaan jakaa oppimaani läpi koko elämäni! 😃
Nyt olen palannut Lappiin ja hiihtokoulutyön ohella palaan
ohjaamaan KuruYogalle kaikki arjen iltatunnit sekä varmasti myös paljon muuta,
kuten kyselyitä on jo tilaustunneista tupsahdellut! Minut näkee siis siellä
ainakin 12 viikkotunnin verran ja jatkossa varmasti enemmänkin. Tarkoitus olisi
myös aloittaa viikottaiset mantrailut kotonamme talven ajaksi sekä vähän
spesiaalimpaa kirtania vierailevien oikeiden kirtan-muusikkojen johdolla, pysykäähän
kuulolla! Olen täynnä käsittämätöntä kiitollisuutta opettajiani kohtaa ja
mieleeni muistuu Yogacharya Kadambarin toteamus työstämme ja merkityksestämme
opettajana; Tehtävämme ei ole jakaa omaa polkuamme sellaisenaan muille, vaan
kulkea rehellisesti omaa polkuamme ja jakaa muille eväät raivata oma polkunsa sen
näköiseksi kuin sen on tarkoitus muovautua. Oma harjoitukseni on ikuisen
elämäntavan polulla ja uskonnollisesti tunnustuksellista mutta jokaisen, jonka
kanssa kohtaamme ja joille saan kunnian jakaa palasen oppimaani, polku voi olla
aivan erilainen. Ja miten mahtavaa se onkaan, lopputulos on niin kaunis ja
monisyinen kun kukin maalaa näkemyksensä siitä juuri omalla tavallaan,
erilaisia värejä käyttäen. Kiitos teille kaikille ja nähdään matolla ja sen
ulkopuolella. Rakkautta kaikille sydämeni pohjasta. ❤
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti