11.8.2014 Huikaiseva Himalaja

Lähdimme Manalista kohti Lehiä kahdelta aamuyöllä maanantaina 4.8. Alkumatkasta saimme torkuttua muutaman tunnin, mutta auringon sarastaessa heräsimme ja loppumatka kuluikin valveilla ollessa. Tietä Manalista Lehiin on sanottu erittäin kauniiksi ja moni kertoo kuinka haastava tie on olosuhteiltaan. Käytyämme kuitenkin juuri Spitissä melkoisella seikkailulla, tuntui Lehin tie erittäin leppoisalta ja mukavakulkuiselta ja miltei koko matka olikin lähiaikoina kunnostettua, asfaltoitua tietä. Matkaseurana meillä oli muun muassa eräs israelilais-ukrainalais-pariskunta, joten kas kummaa, mielenkiintoisia ja ajankohtaisia jutunaiheita löytyi riittämiin. J Saavuimme Lehiin kahdeksalta illallla, 18 tunnin matkustuksen jälkeen. Löysimme kauempaa keskustasta, Upper Karzoosta, hintahaarukkaamme osuvan guesthousen ja jätettyämme tavarat huoneeseen kävimme syömässä ja sukelsimme vihdoin viimein unten maille.

Tiistain ja keskiviikon pyörimme Lehissä ja sen ympäristössä. Ladakh, jonka suurin kaupunki Leh on, on tunnettu tiibetiläisestä ja buddhalaisesta kulttuuristaan ja juuristaan. Miltei puolet Ladakhin asukkaista on tiibetinbuddhalaisia, loput ovat enimmäkseen shiiamuslimeita. Maisemiltaan ja ilmastoltaan Ladakh on tosiaan kuin aiemmin vierailemamme Spiti, mutta suuremmassa ja hieman vilkkaammassa mittakaavassa. Lehissä ja sen ympäristössä on paljon nähtävää ja koettavaa, suurin osa turisteista tulee Lehiin kuitenkin vaeltamaan ja nauttimaan karusta ja vaikuttavasta luonnosta, Lehin kaupunki sijaitsee noin 3500metrin korkeudessa ja vaellusmahdollisuuksia on tarjolla erittäin paljon. Tunnelmaltaan Leh on mielestäni länsimaisille erittäin helppo paikka. Rauhallisempaa ja tyhjempää kuin muualla Intiassa, ei niin tungettelevaa, ja paljon tarjontaa ruoan sekä ostosten suhteen (ja mielestäni kalliimpaa). Toisaalta kääntöpuolena Intian reissun kenties suunntautuessa vain tänne, ei ehkä koe "Intiaa" aivan samalla lailla kuin muualle matkustaessa. Talviaikaan Lehissä on erittäin kylmä, kuten Spitissäkin, eikä tänne pääsekään maateitse talvella. 

Näkymää Leh Palacesta

Auto vaikeuksissa

Torstaina olimme sopineet kyydin saapuvan aamukahdeksalta guesthousen eteen lähteäksemme muutaman päivän vaellukselle. Olimme edellisiltana tilanneet aamiaisparanthat huoneeseen seitsemäksi jotta ehtisimme kaikessa rauhassa syödä ennen lähtöä. Viittätoista yli seitsemän kävimme kyselemässä aamiaisen perään ensimmäisen kerran ja vastaus oli tyypillinen ”five minutes”. No, kyseltyämme useamman kerran saimme lopulta aamiaisen kymmentä vaille kahdeksan, ”It’s okay mam, you have ten minutes”. Niinpä niin, siksipä tilasimmekin aamiaisen etukäteen, jotta saisimme kiirehtiä kymmenessä minuutissa. Hotkimme aamiaisen ehtiäksemme kyytiin. Kahdeksalta astuimme ulos ja guesthousen pitäjä tuli kertomaan että kuski juo nyt kaikessa rauhassa teetä ja sitten lähdemme. ”It’s Indian time you know, don’t worry mam”. No, mitäpä sitä huolehtimaan kun ei ole kiire minnekään (vaikka rehellinen ääni sisälläni ärtyykin hieman aina ja joka ikinen kerta kun mikään aikataulu ei täällä pidä paikkaansa). Yhdeksän maissa kuski oli ilmeisesti saanut levättyä ja sosialisoitua tarpeeksi jaksaakseen ajaa rankat 45 minuuttia vaelluksen lähtöpisteeseen ja pääsimme matkaan. Ajettuamme viisikymmentä metriä kapealla kujalla, jonka keskellä kulki syvä jätevesioja, putosi auton toinen takarengas ojaan ja jäimme jumiin. Puolisen tuntia tilannetta ihmeteltyämme kehotti kuski meitä jatkamaan matkaa keskustaan kävellen ja nappaamaan toisen taksin. Teimme työtä käskettyä ja saimme keskustasta uuden kyydin. Pääsimme aloittamaan vaelluksen vihdoin reippaasti myöhemmin kuin olimme suunnitelleet, mutta onneksi ensimmäisen päivän kävelyä olisi vain neljästä viiteen tuntiin.

Aloitimme reippailun Zinchenistä ja pidimme pienen lounastauon Rumbakissa teekojulla. Olimme ottaneet mukaamme oppaan ja vaikka reitti olisikin onnistunut ilman, ei vakuutuksemme korvaa vuoristovaelluksilla sattuvia haavereita yli 3000metrissä ilman opasta. Vakuutus korvaisi tämän jos olisimme ottaneet tarvittavan laajennuksen, mutta laskeskelimme että opas tulee halvemmaksi. Pyysin ennen reissua matkavakuutustarjoukset neljästä eri yhtiöstä tarkoin vaatimuksin, ja päädyimme Fenniaan hinnan ja asiantuntemuksen vuoksi. Pidempiä reissuja tehtäessä kannattaa huomioida että normaalit jatkuvasti voimassa olevat matkavakuutukset ovat yhdellä reissulla voimassa maksimissaan kolme kuukautta, jonka päälle pitää maksaa laajennus ylittävästä ajasta. Vakuutuksissa on myös paljon eroja sen suhteen, mitä ne korvaavat ja mihin kaikkeen laajennuksia tarvitaan. Tästä syystä aiempi jatkuvasti voimassa oleva vakuutuksemme ei palvellut meitä tällä reissulla, esimerkiksi Kashmiriin, jonne suuntaamme seuraavaksi, matkustettaessa olisi pitänyt ottaa sotarikosaluelaajennus tarkkoine matkasuunnitelmineen erikseen, kun taas Fennialla sitä ei tarvita (Fennia korvaa muut kuin sotatoimista johtuvat tapaturmat ja sairastumiset ilman laajennusta). Osa vakuutusvirkailijoista, joiden kanssa asioin, ei ollut yhtään perillä asioista joista kysyin, ja hintakin olisi ollut jopa kaksinkertainen Fenniaan nähden. Fenniassa minua palvellut mies tiesi kaiken ja perehtyi asioihin odotuksiani laajemmin sekä hinta oli kohdallaan, valinta oli siis selkeä. J

Jatkoimme vaellusta Rumbakista ensimmäisen yön majapaikkaamme, Yurutseen. Yurutsessa sijaitsee yksi ainoa homestay, eli paikallisen perheen pitämä majoitus, jossa majoitutaan perheen kanssa samaan taloon, tyypillisesti huoneisiin joissa on useampi matto tai patja lattialla ja peitot sekä tyynyt. Homestayssa ruokaillaan ja vietetään aikaa perheen kanssa, ja tämä onkin mainio tapa kokea paikallista kulttuuria. Aamun aikataulun viivästyksen vuoksi olimme kuitenkin perillä myöhemmin kuin monet muut trekkaajat ja homestay oli täynnä. Vaihtoehtona oli majoittua joko keittiön lattialla tai ulkoa löytyvissä teltoissa. Valitsimme teltan joka osoittautuikin varsin mukavaksi vaihtoehdoksi. Lepäilimme hetken ja ilta kuluikin leppoisasti muiden trekkaajien kanssa keskustellen ja herkulliset thalit nauttien. Perheen pieni kaksivuotias poika tuli katselemaan kännykästäni kuvia ja oppipahan hän Pepen nimen kuvien perusteella. ”Peepee, Peepee” hän toisteli pitkin iltaa. :D Juttelimme pitkät tovit erään saksalaisen miehen kanssa. Mies oli matkustellut todella paljon ja kokenut aivan huikeita juttuja ympäri maailmaa. Kerroin hänelle ensi vuoden suunnitelmastamme lähteä Etelä-Amerikan (plus kenties muunkin maailman) turneelle taas useammaksi kuukaudeksi ja hän antoi aivan mahtavia vinkkejä reissua varten! On kyllä huikeaa tavata ihmisiä, jotka tekevät elämässään hyvinkin erilaisia asioita eivätkä välttämättä kulje totuttua polkua pitkin. Itse olen esimerkiksi vanhasta kouluaikojen kaveriporukasta ainoa lapseton (yllättäen tämän ikäisenä..), ja vaikka matkan varrelta onkin tarttunut mukaan paljon uusia tuttavuuksia ja ystäviä, sekä erilaisia valintoja tehneitä ihmisiä, on jotenkin sytyttävää kuulla uusia kertomuksia siitä, miten elämänsä voikaan rakentaa itsensä näköiseksi. On se vaan mahtavaa että meillä on mahdollisuus valita, on se sitten se perhe-elämä tai jotain muuta. J

Nainen kirnuaa voita Yurutsessa

Pikkupoika leikkii autolla Yurutsessa

Perjantaina jatkoimme matkaa aamulla puolikahdeksan maissa. Yurutse, jossa vietimme ensimmäisen yön, sijaitsee noin 4200 metrin korkeudessa, ja ajatuksenamme oli jatkaa matkaa 4980metrin korkeudessa sijaitsevan Ganda Lan ylitse Shingoon, jossa majoittuisimme seuraavan yön. Kävely tuntui melko helpolta ilman ollessa heti aamusta hieman viileämpää. Pian kuitenkin aurinko porotti ja ilma tietenkin on kuivaa ja hiekkaista Ladakhissa, nousimme myös hyvää vauhtia kokoajan ylemmäs, joten kävelyvauhtimme hidastui vähitellen hieman. Missään vaiheessa matkaa ei kuitenkaan olo tuntunut erityisen huonolta ja pääsimmekin jouhevasti ylös, jossa tuuli sen verran että oli syytä pukea takkia päälle. Jatkoimme valokuvien ottamisen jälkeen matkaa alaspäin, ja alaspäin kulkeminen sujuikin vauhdikkaasti ja kevyesti. Pidimme pienen lounastauon ja saavuimme hyvissä ajoin alkuiltapäivästä Shingon homestayhin. Paikalla ei vielä ollut yhtään muuta trekkaajaa, joten heitimme tyhjään huoneeseen rinkat ja otimme pienet päivänokoset. Herättyämme tajusimme nukkuneemme torakkapaljoudessa torakoiden vilistäessä ympäriinsä pitkin lattialla olevia patjoja. Puistatuksen vallassa siirryimme olohuoneeseen katsomaan josko paikalle olisi ilmestynyt muitakin reippailijoita. Olohuoneeseen ilmestyi perheen pieni neljävuotias poika, joka tarttui käteeni ja veti minut ylös. Hän talutti minut keittiöön ja Pepen seuratessa sanoi hän Pepelle ”Bye bye” ja sulki oven. Jäin hänen kanssaan kahdestaan leikkimään ja hän olikin melkoinen veijari. Kysyin englanniksi hänen nimeään ja hän osasi vastata myös englanniksi. Japal laittoi musiikkia soimaan ja bollywood-kappaleen tahdissa hän alkoi tanssia jostain oppimiaan bollywood-liikkeitä. Japal halusi minunkin tanssivan ja yrittäessäni matkia häntä, meinasi hän tikahtua nauruun. Leikimme vielä tovin ja palasin muiden luokse. Paikalle oli ilmestynyt muutama britti sekä itävaltalaisia ja venäläinen. Britit jakoivat huoneen kanssamme, ja eräs nuori nainen heistä oli hyvin huonovointinen. Hän oli saanut korkeassa ilmanalassa paljon oireita ja vaikka osa olikin helpottanut laskeutuessa alemmas, oli hän selkeästi sairaan oloinen. Shingo sijaitsee noin 4200metrin korkeudessa, eli olimme laskeutuneet ylhäältä miltei 800metriä alemmas. Illan koittaessa söimme tyypillistä tiibetiläistä ruokaa, momoja, eli keitettyjä tai paistettuja taikinanyyttejä, joiden sisällä on kasviksia. Päivällisen jälkeen menimme aikaisin nukkumaan ja torakoista huolimatta nukuimme melko hyvin.

@ Ganda La

Ladakh kaikessa kauneudessaan

Uusi ystäväni Japal

Aamulla herättyämme söimme hieman leipää ja jatkoimme matkaa. Britit jäivät vielä odottamaan Lucyn, eli sairastuneen naisen olon kohenemista. Kävelimme alaspäin taas helposti ja vaivattomasti ja parin tunnin kuluttua ohitimmekin Skiun kylän, jonka jälkeen matkaa oli jäljellä enää puolisentoista tuntia. Saavuimme hyvissä ajoin Chillingiin, joka oli määränpäämme. Viimeisenä haasteena edessä oli keskeneräisen sillan ylitys. Sillan leveydestä oli vasta noin viidesosa valmiina, joten hieman jännitti kävellä kaiteisiin ylttämättä noin puolenmetrin levyisellä metallilaatalla kuohuvan Zanskar-joen yläpuolella. Olimme kävelleet yhteensä noin reilut viisikymmentä kilometriä ja edessä oli vielä matka takaisin Lehiin. Yllättäen tällä kertaa kuski oli ajoissa ja pääsimme miltei saman tien matkaan. Saavuimme Lehiin ja majoituttuamme samaan guesthouseen oli ihanaa päästä kunnolla pesulle ja syömään.

Silta Chillingissä

Jätimme samana iltana pyykit guesthousen työntekijälle, joka oli kertonut meille heillä olevan pesulapalvelun. Olemme onnistuneet tällä reissulla pilaamaan jo useita vaatteita kiitos pesulapalveluiden. Pesulassa vaatteiden käyttäminen on helpompaa kuin itse peseminen, etenkin monsuunialueilla, joissa vaatteita olisi hyvin vaikea tai mahdoton saada itse kuivaksi. Manalissa osa vaatteista kutistui pesussa hyvin paljon, tuli reikäisenä tai monivärjääntyneenä takaisin. Sanoinkin Pepelle erään trikootoppini kutistuttua napapaidaksi ja trikoohousujen pyöräilysortseiksi, että enää puuttuu pitkät valkoiset tennissukat sandaaleihin sekä vyölaukku ja olen turisteista tyylikkäin. Olen heittänyt osan pilalle menneistä vaatteista pois, ja tietenkään mukana ei ole ollutkaan vaatteista parhaimmistoa. Olisi kuitenkin mukavaa, että vaatteet kestäisivät tämän neljän kuukauden reissun ilman että uusia täytyy hankkia joka välissä. Tänään vihdoin saimme pyykit takaisin kysyttyämme useamman kerran, aina vastaus oli että saatte ne tänään, mutta seuraavan päivän koittaessa vaatteita ei näkynyt. Olemme huomenna jatkamassa matkaa, joten kävimme lounaan jälkeen kysymässä josko vihdoin saisimme vaatteet takaisin. Työntekijä lupasi tuoda ne huoneeseemme ja hetken kuluttua tulikin hän mukanaan kassi, jonne vaatteet oli sullottu aivan rytyssä ja aivan märkänä! Kaivoin äimistyneenä myttyisiä vaatteita kassista ja huomasin niiden olevan aivan pilalla! Osasta vaatteista lähtenyt värit, osassa likatahroja joita ei ollut ennen pesua, osassa eriväisiä läikkiä kuin itse vaate ja osassa selviä ruokatahroja! Ilmeisesti joku oli mussuttanut sapuskaa sörkkien samalla pyykkejämme, jotka myös selvästi olivat laahannet maita ja mantuja pitkin. Pyysin työntekijää pyytämään guesthousen pitäjän paikalle ja annoin aika selväsanaisen, toki asiallisen, palautteen toiminnasta. Mies, joka on joka välissä kokenut tärkeäksi hokea olevansa ”just a humble buddhist guy”, otti itseensä palautteesta joka ei ollut positiivista mutta aivan aiheellista, ja lähti tuohtuneena pois. Eihän tässä voi kuin nauraa, jos joku olisi loogisesti tuohtunut tuossa tilanteessa se olisi asiakas.. No, näistä pyykeistä emme satavarmasti maksa rupiaakaan, ja kenties loppureissu kuluu sitten pesemättä vaatteita (niitä paria jotka ovat käyttökelposia). :D Luulen että paremmilla hotelleilla pyykkipalvelut kyllä toimivat, mutta koska olemme pidemmällä reissulla on budjettimme pienemmänlainen.  ”Humbe buddhist guy” ei enää tervehdi meitä, vaikka aiemmin oli ylintä ystäväämme. No, tällaista tämä täällä on. Kieltämättä pyykkiepisodi innoitti minut kuuntelemaan perisuomalaista musiikkia. Irwin ja Härmäläinen Perusjuntti siivittivätkin tämän postauksen kirjoittamista. :D

Huomenna matkamme jatkuu kohti Srinagaria, Kashmiria, muslimien keskelle. Menemme viimeksi vierailemamme Dal-järven sijaan Nagin-järvelle houseboatille ja kiertelemme hieman ympäri Kashmiria. Viime reissulla vierailimme Kashmirin pääkaupungissa, Srinagarissa, Ramadanin aikaan ja kieltämättä kokemukseni länsimaisena naisena eivät olleet huikaisevan hienoja. Annamme paikalle ja fiiliksille uuden mahdollisuuden, katsotaan miltä paikka tällä kertaa tuntuu. :) Tähän vuodenaikaan kun täällä pohjoisessa on mukavinta oleskella. Kashmirista suuntaamme sitten taas eteenpäin. Ilon kautta, kuten joku joskus jossain taisi todeta. ;)