Tiistaina 29.7. herätti kello meidät ennen aamun sarastusta.
Paikallisbussi kohti Kazaa, Spitiä, lähtisi klo 4.30. Olimme sopineet
guesthousen kanssa riksakyydistä klo 4.00 Old Manalista bussiasemalle, joka
sijaitsee muutaman kilometrin päässä New Manalissa. Aikaa kului ja ketään ei
näkynyt joten päätimme lähteä siirtymään kohti bussiasemaa ehtiäksemme ajoissa.
Vilkaisimme vielä olkamme yli matkalla pääkatua kohti, eikä ketään vieläkään
näkynyt. Kadut olivat pimeitä, missään ei elonmerkkiäkään, taksit ja riksatkin
olivat tietenkin yöllä unten mailla. Onneksemme yksinäinen auto ajoi ohitsemme,
ja pysäytimme tämän töihin matkalla olevan paikallisen miehen. Hän
ystävällisesti tarjoutui heittämään meidät asemalle eikä halunnut edes maksua
avustaan. Saavuttuamme bussiasemalla, kyselimme ihmisiltä mistä bussi Spitiin
lähtee, eri ihmiset viittoivat eri suuntiin ja kurkistimme lipunmyyntitiskille
huomataksemme sen tietenkin olevan kiinni aamuyöllä. Bussiasema oli täynnä
nukkuvia kodittomia sekä bussien työntekijöitä. Pyörimme lähtevien bussien
tietämillä, jotta pääsisimme oikeaan bussiin sen saapuessa. Ainakaan aamuyöstä
Manalin bussiasema ei vaikuttanut kovin organisoituneelta verrattuna moniin
bussiasemiin Intiassa. Kellon lähestyessä puoltaviittä, saapui guesthousen
pitäjä autolla paikalle ja kysyi miksi emme odottaneet kyytiä. Kerroimme
odottaneemme niin pitkään kuin uskalsimme ilman bussista myöhästymistä, mutta
ketään ei näkynyt. Hän väitti kivenkovaan kyydin tulleen neljältä ja lähti
tuohtuneena pois. Ymmärrän toki aikakäsityksen olevan enemmän länsimainen asia,
ja bussinkin luultavasti myöhästyvän, mutta emme halunneet ottaa riskiä bussin
missaamisesta. Lopulta bussi saapui puolikuudelta, eli tunnin myöhässä, ja
rynnimme täyden näköiseen bussiin sisään. Olimme varmistaneet aiemmin
bussiasemalta aikataulun, ja meille vakuutettiin ettei paikkoja tarvitse varata
eikä se ole mahdollistakaan. ”You buy
from the bus, no problem”. No, kuski ajoi meidät nopeasti ulos ja selitti että
paikat pitää varata, bussi on aina täynnä Manaliin saapuessaan. Juuripa
niin. :D
 |
| Manalin bussiasema |
Bussiin oli pyrkinyt myös eräs ranskalainen pariskunta, ja
jäimme heidän kanssaan pohtimaan vaihtoehtoja. Jaettu maasturimallinen taksi
maksaisi 7000 – 8000 rupiaa, eli miltei 2000 rupiaa per henkilö mikäli yhdessä
jatkaisimme matkaa. Paikallisbussilla matkan olisi taittanut 300 rupiaan, eli
emme olleen valmiita maksamaan matkasta niin paljoa. Paikallisia miehiä
ilmestyi ihmettelemään tilannettamme ja saimmekin monenmoisia tarjouksia,
kunnes yhtäkkiä eräältä mieheltä löytyi ystävä joka ajaisi meidät maasturilla
Kazaan 500 rupian hintaan per henkilö. Hän oli ajamassa Kazaan hakeakseen
joukon ihmisiä takaisin, joten hän ajaisi meidät bensan hinnalla perille
saakka. Miten mahtavaa! Puoliseitsemän maissa pääsimme joukolla vihdoin matkaan
miehen kyydissä ja voi millainen matka edessä olikaan. Himalajan vuoristotiet
on luokiteltu maailman viidenneksi vaarallisimmiksi teiksi eikä suotta.
Maanvyöryjä, teiden yli laskevia sulamisvesiä sekä kapeita, mutkaisia teitä
ilman kaiteita. Kaikkea tätä oli edessämme seuraavat 12 tuntia. Välillä
peruutellen, jotta vastaantuleva bussi tai rekka pääsisi ohitse, välillä
juuttuen kiinni tien yli vyöryviin vesimassoihin ja kiviin. Kyyti oli melkoista
röykytystä, mutta lopulta pääsimme perille puoliseitsemän maissa illalla.
Majoituimme mukavaan guesthouseen New Kazan puolelle ja syötyämme herkullisen
päivällisen ranskalaisten kanssa rupatellen, olikin unten aika.
 |
| Kunzum La 4600 metrin korkeudessa, matkalla Spitiin |
 |
| Himalajan vuoristoteillä |
 |
| Sulamisvedet valuvat pitkin vuoristoteitä |
Keskiviikkona heräsimme virkeinä uuteen aamuun ja lähdimme
tutustumaan Kazaan. Spiti, jonka pääkaupunki Kaza on, sijaitsee eristyksissä
3600 – yli 4000 metrin korkeudessa
(kylästä riippuen), Himachal Pradeshin osavaltiossa. Maisema on karua
autiomaata, jossa ei paljon vehreyttä näy. Spiti on ilmastoltaan ja
kulttuuriltaan hyvin Ladakhia vastaava paikka. Buddhalainen kulttuuri on hyvin
näkyvästi esillä ja asukkaista iso osa on tiibetiläisiä. Kaza on yksi Intian
kylmimmistä paikoista tammikuun keskilämpötilan ollessa jopa -37C! Talot
vaikuttivat kuitenkin vastaavilta kuin muualla Intiassa yksikerroksisine
ikkunalaseineen, joten mahtaa olla melkoista selviytymistä kylmimpään aikaan.
Heinäkuussa keskilämpötila on 13 astetta, johon vaikuttaa yöllä hyvin alas
putoavat lämpötilat, sillä päivällä kelit ovat hyvin paahtavan aurinkosia. Ilma
on kuivaa ja hiekkaista ja moni suojaakin kasvonsa huivilla liikkuessaan
ulkona. Kaikenkaikkiaan paikka toi hyvin paljon mieleen Lehin, Ladakhissa,
mutta pienoiskoossa ja rauhallisempana. Kazassa on kyllä turisteja, mutta
valtaosa tulee vaeltamaan tai käväisemään. Tunnelma on pitkälti hyvin unelias
ja aika tuntui pysähtyneen, erilailla kuin missään muualla Intiassa. Kazan ympärillä
on paljon pieniä vierailemisen arvoisia kyliä ja luostareita, joiden yhteydessä
olevassa guesthousessa voi majoittua ja herätä aamulla seuraamaan munkkien
Pujaa.
 |
| Näkymää Kazassa |
 |
| Sakya Gompa New Kazassa |
Vierailimme Spitin toisessa ainoassa kaupungissa Kazan lisäksi,
Tabossa. Tabossa on buddhalainen luostari, Tabo Gompa, joka on kuuleman mukaan
yli 1000 vuotta vanha. Dalai Lama on toivonut voivansa jäädä eläkkeelle Tabon
luostariin, sen ollessa hänen mielestään yksi pyhimmistä. Luostarikompleksin
temppeleissä sijaitsee paljon vanhoja arvokkaita seinämaalauksia. Temppeleissä
ei yleisen ohjeen mukaan kuitenkaan saanut kuvata, joten temppelien sisältä ei
valitettavasti ole valokuvia. Jatkaessamme matkaa Tabosta takaisin Kazaan
tapasimme edellisenä päivänä lounaalla tapaamamme englantilaisen parikymppisen
Theon. Jaoimme hänen kanssaan kyydin takaisin Kazaan ja matkalla mukaan hyppäsi
sveitsiläinen pariskunta, jonka poimimme kyytiin tienvarresta liftaamasta.
Paluumatka sujui leppoisasti jutellen, ja perille päästyämme jatkoimmekin Theon
kanssa syömään herkulliset Thalit eli lautaset, jotka sisältävät tyypillisesti
riisiä ja dalia (linssikastiketta) sekä usein myös vihanneksia ja chapatia
(ohut, pannulla paistettu vehnäleipäinen). Ruokaan voi Intiassa käyttää rahaa
hyvin vaihtelevan budjetin mukaisesti, tienvarsikojujen 50 rupian Thalista
monensadan rupian ravintola-annoksiin. Simppelit Thalit ovat kuitenkin
vertaansa vailla maukkaudessaan, ja kaiken huipuksi irtoavat tosiaan
parhaimmillaan reippaasti alle eurolla. Toisinaan on myös mukava venyttää
budjettia ja käydä syömässä ravintolassa vaikkapa herkullinen
Tandoori-kasvis-lautanen, joka sisältää tandoori-uunissa grillattuja ja
maustettuja vihanneksia eri muodoissaan. Tällaisen voi saada noin neljän euron
hintaan, eli noin 300 rupialla. Jos joku sattuu jostain syystä eläimiä syömään,
on hintataso selkeästi kalliimpaa.
 |
| Tabo |
 |
| Tienvarsikojun chapateja paistava nainen |
Ajattelimme jatkaa Kazasta matkaa suoraan Lehiin, Ladakhiin,
mutta bussia olisi pitänyt vaihtaa pari kertaa tien varressa. Valtaosa matkasta
olisi myös samaa kuin tullessamme, joten päätimme matkustaa takaisin Manaliin,
yöpyä siellä, ja jatkaa suoralla minibussilla Lehiin. Varasimme minibussista
paikat Kazasta Manaliin, ja aamulla yllätykseksemme kyydissä olivat niin Theo
kuin sveitsiläinenkin pariskuntakin! Matka taittui tutussa seurassa jouhevasti,
ja minibussi ajoi selvästi maasturitaksia nopeammin ja kyyti oli vakaampaa.
Matka kesti vain yhdeksän tuntia edellisen kahdentoista sijaan, joten olimme
hyvissä ajoin Manalissa. Majoituimme eri guesthouseen kuin viimeksi ja
varasimme kyydin Lehiin sunnuntain-maanantain välisenä yönä lähteväksi. Huoneeseen
saavuttuamme jätin asiaa ajattelematta avonaisen keksipaketin pöydälle ja
naisellisesti kirkaisin huomatessani hiiren syövän eväitäni. Toki täällä on
kaikenlaisia eläviä eri muodoissaan erilailla läsnä, mutta paluumatkalla
käydessäni ravintolan vessassa, eli tienvarsikojun takana olevan kivikasan
päällä tarpeillani, vilisti jotain jaloissani, säikähdin ja hypähdin kauniisti
sanottuna kusten jaloilleni. Niinpä päivän” ötökkäkiintiöni” näin
eläintenystävänäkin oli täynnä, jolloin hiiri herätti moisen reaktion. Kyllähän
ulkona liikkuessa Suomessakin saa elää sulassa sovussa ötököiden kanssa, mutta
kieltämättä Intia tuo oman tuulahduksensa siihenkin. J
Tapasimme lauantai-iltana ravintolassa erään paikallisen
miehen, joka liittyi seuraamme ja sovimmekin sunnuntaina viettävämme päivän
hänen kanssaan. Sunnuntai starttasi ja vierailimme Hadimba Temppelissä,
toiselta nimeltään Hidimbi Devi Temppelissä. Temppeli on omistettu Hidimba Deville,
Hidimban siskolle, joka oli hahmo Intian eepoksessa Mahãbhãratassa. Temppeliä
ympäröi kaunis metsä, ja temppelin rakenteet on rakennettu jo vuonna 1553.
Temppelivierailun jälkeen jatkoimme matkaa ja uuden toverimme kaveri liittyi
seuraamme. Miehet kertoilivat paljon alueen ja temppelin historiasta ja
näkemyksistään hindulaisuudesta. Meille selvisi että toverimme myy ammatikseen
pilveä, ja jatkaessamme matkaa polttelikin hän pitkin päivää. Ilmeisesti tällä
kertaa emme vaikuttaneet potentiaalilta ostajilta tai käyttäjiltä, koska meille
hän ei tarjonnut koko päivänä. Vihdoinkin näinkin päin, onneksi. :D Temppelivierailun
jälkeen teimme neljän tunnin pikku vaelluksen nousten melko korkealle. Miehet
olivat mukavaa seuraa, ja poimimmekin matkalla eväitä omenapuista ja
jutustelimme monenmoista. Menimme illalla vielä yhdessä syömään kolmannenkin
intialaisen liittyessä seuraamme. Tämä mukava mies asuu Bangaloressa ja
vaihdoimmekin yhteystietoja, koska syyskuun lopulla matkaamme Bangaloreen ja hän
lupasi näyttää meille parhaat Bangaloren kohteet. Ravintolassakin miehet
polttelivat ja tarjoilijakin kävi välillä vetämässä henkoset. Kieltämättä tämä
on kummallista, kaikki polttelevat avoimesti kaikkialla. Kuitenkin käyttö ja
hallussapito on rangaistavaa ja minimirangaistus LonelyPlanetin mukaan on
kymmenen vuotta! Ja kaiken lisäksi oikeudenkäyntiä voi joutua odottamaan jopa
useamman vuoden vankilassa. Muistan nähneeni erään
Vipassana-meditaatio-dokumentin intialaisesta vankilasta, jossa oli muistaakseni
australialainen mies, joka oli kannabiksen vuoksi joutunut Delhissä vankilaan. En
ota sen kummemmin kantaa siihen millä muut mieltään sekoittavat, virkistävät,
avartavat tai turruttavat, keskityn mieluummin omiin valintoihini asian
suhteen. Mutta kehottaisinpa kuitenkin miettimään kerran tai pari
paikanvalintaa ja mahdollisia seurauksia.
 |
| Ihmisiä Hadimba Temppelillä |
Aamuyöllä kello kahdelta matkamme jatkuu kohti Lehiä.
Juttelin eilen punjabilaisen ystävämme Ashishin kanssa ja hän kutsui meidät
siskonsa häihin syyskuussa. Pääsemme siis kokemaan intialaiset häät kaikessa
loistossaan ennen syyskuista Vipassana-retriittiämme Dehradunissa, en malta
odottaa! Kirjoittelen taas Ladakhista lisää mahdollisuuksen mukaan, liittymämme
(tai mikään ulkomaalainen tai muualla Intiassa ostettu prepaid-liittymä) kun ei
toimi Jammun ja Kashmirin osavaltiossa johon Ladakhkin kuuluu. Mukavaa viikkoa
kaikille ja aurinkoa polulle J
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti