Maanantaina 11.8. vietimme viimeistä iltaa Lehissä,
Ladakhissa. Olimme tavanneet aiemmin erään mukavan paikallisen muslimimiehen ja
kävimme hänen luonaan syömässä illallisen ennen lyhyitä unia ja lähtöä
Srinagariin, Kashmiriin. Aamuneljältä tiistaina auto, johon olimme varanneet
paikat, starttasi ja ympäröivän hiljaisuuden vallitessa sujui alkumatka
hyvinkin nopeasti. Iltapäivällä matka jumittui useammaksi tunniksi maanvyöryjen
ja ruuhkien takia. Tie Lehistä Srinagariin on maailman korkein autoilla
ajettava tie ja osittain pudotukset kapean tien vieressä olivat huimempia kuin
aiemmilla matkaamillamme vuoristoteillä. Paikallinen liikennekulttuuri ei tunne
ennakoimista ja muiden huomioimista; ihmiset eivät tunnu osaavan hahmottaa
isompaa kuvaa, jolloin etenkin kyseisenlaisissa olosuhteissa liikenne voisi
toimia jouhevamminkin. Tästä syystä juutuimme ruuhkaan useammaksi tunniksi,
kapealle tielle tuli tukoksia ihmisten yrittäessä ohittaa jo valmiiksi seisovia
ja tukkiutuneita autojonoja joiden taustalla oli maanvyöryjen blokkaama tie.
Lopulta kukaan ei päässyt mihinkään ja ei auttanut kuin istuskella autossa ja
odotella ihmeitä tapahtuvaksi. Ilmeisesti ihmeitä kuitenkin tapahtuu ja
uppouduttuani kirjaan lähdimmekin lopulta liikkeelle. Saavuimme lopulta illalla
kuuden maissa Nagin-järvelle, jossa majoituimme erään perheen pitämään
houseboatiin eli asunnoksi rakennettuun veneeseen. Srinagar on tunnettu
houseboateistaan, joita on suuremmalla Dal-järvellä ja Nagin-järvellä. Kaksi
vuotta sitten majoituimme Dal-järvellä ja nyt halusimmekin kokea rauhallisemman
ja keskustasta hieman etäämmällä sijaitsevan Nagin-järven tunnelman.
 |
| Houseboat, jossa majoituimme, Nagin-järvellä |
Jammun ja Kashmirin osavaltioon matkustettaessa suosittaa
ulkoministeriö välttämään tiettyjä alueita alueen historian vuoksi, tästä
syystä myös aiemmin mainitsemissani matkavakuutuksissa on erilaisia korvauskäytäntöjä
alueen osalta. Kashmirin konflikti
tarkoittaa Intian ja Pakistanin välistä pitkään jatkunutta kiistaa Kashmirin
alueesta, jolla asuu sekä hinduja että muslimeja. Intian pääuskonto on
hindulaisuus, kun taas Pakistanin pääuskonto on islam. Intia, Pakistan ja Kiina
ovat jakaneet Kashmirin mutta alueen hallintasuhteista ei ole päästy
lopulliseen sopuun. Sekä Intia että
Pakistan vaativat Kashmiria itselleen ja alueesta on käyty kolme sotaa (1947–48,
1965, 1971). Intia ja Pakistan hankkivat itselleen 1980 – luvun lopulla ydinaseita
ja Kashmirin konflikti saattaisi sovittelemattomana johtaa ydinsotaan Intian
niemimaalla. 2000 - luvun alussa käytiin rauhanneuvotteluita, mutta Kashmirin kysymys
on molemmille maille arvovaltakysymys jossa kumpikaan osapuoli ei halua antaa
periksi. Vielä vuonna 2008 Intian ja Pakistanin joukkojen välillä oli miltei
päivittäistä laukaustenvaihtoa korkealla Kashmirin vuoristoalueella. Viimeksi
viime vuonna Kashmirissa oli aseellisia rajavälikohtauksia, jotka olivat pahimpia
kymmeneen vuoteen. 1980 -luvun lopun jälkeen arviolta 47 000 ihmistä on
saanut surmansa Kashmirin levottomuuksissa. Tämän lisäksi
ihmisoikeusjärjestöjen mukaan kadonneita on noin 10 000 (Wikipedia).
Kaksi vuotta sitten Srinagarissa ollessamme oli muslimien
ramadan, eli islamilaisen hijra-kalenterin yhdeksäs kuukausi, jonka näkyvin osa
on koko tämän kuukauden kestävä uskonnollinen paasto (Wikipedia). En tiedä
johtuuko siitä että ramadan oli nyt ohitse, vai onko kahdessa vuodessa
tapahtunut muunlaista muutosta, mutta tunnelma kaupungissa oli hyvin erilainen.
Kaksi vuotta sitten sotilaita oli joka nurkassa kaupungissakin, nyt ei niinkään.
Muslimit olivat myös kaksi vuotta sitten enemmän kaduilla; kaduilla oli
ruuhkaa, moskeijoiden ja rukoushuoneiden lähistöt aivan tupaten täynnä ihmisiä
aamusta iltaan, nyt kaikkialla oli jopa rauhallista. Uskonnollisia johtajia oli
vierailemassa ramadanin aikaan moskeijoissa, joita vartioi paljon aseistettuja
sotilaita. Kaikkialla oli täysin hunnutettuja naisia, nyt paljon harvemmassa. Viimeksi
sain osakseni todella paljon aggressiivista tuijotusta miesten taholta, jopa
ympärilleni kokoontuvia ryhmiä jotka saivat oloni ”hieman” ahdistuneeksi. Tällä
kertaa sain olla miltei yhtä rauhassa kuin Suomessa. Pohdin asiaa paljon, saako
ramadan etenkin tällaisessa paikassa esille enemmän ääriainesta ja
turhautumista tai ärtymystä? Kenties olen hakoteillä mutta ero oli niin
huomattava. Lähestyin myös asiaa sitä kautta, että voiko oma näkemykseni ja
tulkintani olla muuttunut niin paljon, mutta vertailin kahden vuoden takaisia
valokuvia ja nekin osoittivat selkeää eroa. Ja olen aina ollut herkkä aistimaan
energioita, eikä tällainen ero ”viboissa” jäänyt Pepeltäkään huomaamatta.
 |
| Lapsia Dal-järvellä matkalla koulusta kotiin |
 |
| Moskeijan portti |
 |
| Mughal Gardens |
Olen siis tyytyväinen annettuani Srinagarille toisen
mahdollisuuden, nautimme ajastamme ystävällisten muslimien keskellä hyvin
paljon. Houseboatin omistaja perheineen valmisti meille joka ilta herkullisen
monen ruokalajin illallisen. Houseboatin hintaan kuuluukin yleensä aamiainen,
iltapäivätee sekä päivällinen. Kashmirilainen ruoka on todella hyvää! Maut
poikkeavat hieman esimerkiksi suuresti pitämistämme punjabilaisista; Punjabissa
ruoka on rasvaisempaa ja mausteisempaa, Kashmirissa taas maut olivat
raikkaampia ja mukana oli usein hieman kirpeyttä. Saimme erilaisten dalien
lisäksi joka päivä lukemattomilla eri tavoilla valmistettuja eri vihanneksia,
joista parin suosikkini reseptit minulla onkin nyt takataskussa. Pidän
muutenkin ruoanlaitosta ja kokkailen usein ajan kanssa intialaistakin ruokaa. Voin
sitten Lapissa valmistella herkullisia kashmirilaisia illallisia, tervetuloa
vaan kylään. ;) Ruoasta nauttimisen lisäksi pyörimme ympäri kaupunkia. Kävimme
shikara-ajeluilla eri järvillä, pyörimme keskustassa ja vanhassa kaupungissa
(jonne ei kannata aivan aina mennä, levottomuuksien vuoksi), Srinagarin
hienoissa puutarhoissa, moskeijassa sekä hindutemppelissä, Shankaracharya
Temppelissä. Itse nautin siitä, että on aikaa kierrellä jalan paikkoja, aistia
paikan fiiliksiä ja tarkkailla paikallisia ihmisiä päivittäisissä puuhissaan.
Koen ymmärtäväni paikan ”sielua” paremmin fiilistelyn kautta. Kävin myös
houseboatin perheen kanssa tuntitolkulla mielenkiintoisia keskusteluja islamista,
muslimeista yleensä ja Kashmirissa, Pakistanista ja ties mistä. Olen lukenut
islamista muutamia kirjoja, ja pyrin suhtautumaan siihen
mahdollisimman avoimella mielenkiinnolla, kuten muihinkin uskontoihin. En ole
kuitenkaan koskaan lukenut Koraania, toisin kuin monien muiden uskontojen pyhiä
kirjoja. Monet muslimit, myös Kashmirissa, alleviivaavat uskonnon rakkauden
sanomaa. Keskustelu oli mielenkiintoista ja avointa, mutta naisten aseman
esille ottaessani, muuttui sävy kovin puolustelevaksi. Kysyin moskeijavierailun
jälkeen omistajan kolmekymppiseltä, kouluttautuneelta pojalta, mitä hän on
mieltä siitä, että moskeijoissa naiset eivät pääse samoihin paikkoihin kuin
miehet. Mies vastasi että se on hyvä asia, naiset aiheuttavat niin paljon
ongelmia ettei heitä voi päästää samoille alueille miesten kanssa. Vaikka minun
onkin tietenkin vaikea niellä hänen (opittua) ajatustaan, on hänellä oikeus
ajatella niin joten palasimme neutraalimpiin aiheisiin. Hän kehotti minua
lukemaan Koraania, ja ajattelinkin ostaa englanninkielisen painoksen Kashmirista,
mutta repussani on nyt muitakin mielenkiintoisia kirjoja lukemista odottamassa,
joten ehkä palaan Koraanin pariin Suomessa.
 |
| Houseboatin herkullinen päivällinen |
 |
| Vihanneskojuja Srinagarissa |
Srinagarin lisäksi reissasimme Kashmirissa Sonamargiin sekä
Gulmargiin, tuohon vapaalaskijoiden suosimaan kohteeseen lähellä Pakistanin
rajaa. Sonamargissa käy paljon retkeilijöitä ja aktiviteetteja löytyykin
ratsastuksesta pulkkailuun ja koskenlaskuun. Vietimme päivän Sonamagin
kauniista luonnosta nauttien ja sään muuttuessa kastuimme aivan litimäräksi.
Sade yltyi rakeiksi ja enpä ollut osannut odottaa palelevani tällä reissulla
niin kovasti kuin Sonamargissa. Palattuamme takaisin Srinagariin löysivät
sateet tiensä tuonne Jammun ja Kashmirin kesäpääkaupunkiinkin, ja muutama
seuraava päivä kului hyisissä merkeissä. Houseboatilla emme saaneet
vaatteitamme ja kenkiämme pariin päivään kuivaksi kosteuden vuoksi, ja
sähkötkin katkeilivat vähän väliä, pisimmillään ne olivat poissa yli
vuorokauden vedenkin tulon lakattua. Muutaman päivän kuluttua aurinko palasi
lämmittämään meitä viluisia ja jatkoimmekin matkaa Gulmargiin. Gulmarg
sijaitsee reilun 50 kilometrin päässä Srinagarista ja siellä sijaitsee siis
hiihtokeskus ja maailman korkein gondolihissi. Olimme ostaneet etukäteen
nettikahvilasta Srinagarista hissiliput, koska siten kuulemma välttyisimme
suuremmilta jonotuksilta. No, saavuttuamme paikalle jonotimme ensin erään
portin takana puolisen tuntia päästäksemme jonottamaan tiskille, jossa e-liput
vaihdetaan oikeisiin lippuihin. Päästyämme tähän jonoon, alkoikin melkoinen
show; paikalla on paljon oppaiksi tekeytyneitä paikallisia, jotka rahastavat
siitä hyvästä että jonottavat (eli etuilevat) ihmisten puolesta, vievät he
jonon ohi hissiin ja ”näyttävät paikkoja” eli yrittävät saada turistin
käyttämään rahaa erilaisiin kojuihin ja palveluihin ylhäällä. Itsekin torjuimme
ainakin 20 tällaista ”opasta”.
Seisoessamme jonossa ja oppaiden etuillessa, suuttuivat monet
intialaiset tästä etuilusta ja paikalla olikin melkoinen huutokaaos tönimisine
ja tuuppimisineen. Paikalle tuli poliisi, jonka vaikutus kaaokseen oli nollan
luokkaa, joten poliisi alkoi mätkiä oppaita päähän. Tilanne oli niin
hullunkurinen että melkein nauratti, mutta takanani oleva intialainen
herrasmies alkoi jutella minulle. Hän pahoitteli että joudumme heidän maassaan
vieraina näkemään tällaista ja että toivottavasti en kirjoita tästä mitään
blogia. Meinasin mennä sanattomaksi moisen ajatustenlukijan seurassa ollessani.
J
 |
| Pulkkamäessä Sonamargissa |
 |
| Sonamarg |
Jonotimme lippua noin tunnin, jonka jälkeen siirryimme
varsinaiseen hissijonoon. Täällä Intiassa ei kyllä jonottaminen ole kovin
suosittu käsite, jonka vuoksi tilanne muuttui taas lähelle kaoottista. Eräskin ”opas”
repi meidät fyysisesti jonosta pois ja käski mennä toiseen jonoon (jota ei siis
ollut??). Kun pyrimme takaisin jonoon, oli jo ainakin kymmenen ihmistä
ohittanut meidät. No, hiljaa hyvää tulee, ajattelin ja parin tunnin jälkeen,
eli miltei kolmen ja puolen tunnin kokonaisuudessaan jonottamisen jälkeen
pääsimme astumaan hissiin. Ihastelimme mahtavia, avautuvia maisemia, ja
pohdimme miten hienoa olisikaan tulla Gulmargiin sesonkiaikaan talvella
laskureissulle. Vaihdoimme hieman yli 3000 metrin korkeudessa toiseen
gondoliin, joka vei meidät ylös saakka. Yläasema on vajaassa 4000 metrissä, ja
lähdimme reippailemaan siitä hieman ylemmäs koska näkemämme lumi veti meitä
kummasti puoleensa. Paikalla oli pätkä laskettavaa, ja paikalliset
hiihdonopettajat olivat keksineet turisteja varten oivan ansaitsemistavan;
opettajilla oli laskuvälineet ja turisti hyppäsi kannoille pikkumaksua vastaan
ja pääsi kokemaan suksilla liukumista lumella roikkuen opettajan takissa kiinni.
Ihmiset olivat innoissaan ja lähdimmekin lumelle jututtamaan paikallisia
opettajia tavoitteena saada välineitä lainattua ja suhailtua tovi. :D Kerroimme
että olemme hiihdonopettajia Suomessa ja tämä herätti paikallisten mielenkiinnon
siinä määrin, että välineet irtosivat lainaan. Ikivanhat, liian isoina lonksuvat,
takaaladattavat monot, miltei kantittomat sukset (tosin carving-sellaiset), ylipitkät
sauvat ja kypärää ei tietenkään missään. Pepe sai välineet jalkaan ja lähti
liikkeelle, vanhalla tyylillä keventäen voimakkaasti. Sauvanmerkitkin näyttivät
huvittavilta pitkillä sauvoilla. Miltei kieriskelin naurusta, mutta paikalliset
olivat aivan häikäistyneitä tästä näystä; he kerääntyivät kaikki paikalle ja
huusivat: ”Wow, this guy is really a professional, from Thailand!!”. (Olivat
kuulleet ilmeisesti maamme hieman väärin..) Ja minua nauratti entistä enemmän,
niin etten meinannut itse edes pystyssä pysyä.
 |
| Gondolin ala-asema |
 |
| Ihmisiä Gulmargissa |
 |
| Pepe, professional skier from Thailand :D |
Keskiviikkona 20.8. jatkoimme matkaa Srinagarista Jammuun,
osavaltion talvipääkaupunkiin. Aamulla puolikahdeksan maissa olimme löytäneet
tiemme bussiasemalle, jota vastapäätä lähtee säännöllisin väliajoin jaettuja
autoja kohti Jammua. Löysimme auton, jonka takapenkillä olisi meille kaksi
vapaata paikkaa. Olen oppinut täällä tarkistamaan kaiken useaan kertaan ja
tarvittaessa kirjoittamaan kaiken sovitun ylös. Sen verran joka välissä
turistia yritetään täällä höynäyttää. Opin tämän oikeastaan jo ennen
ensimmäistäkään reissua, tehdessäni kotiläksyjäni Intiasta. On helppo välttää
tyypillisimmät turistihuijaukset, enkä muutenkaan ole erityisen sinisilmäinen
tällaisissa asioissa, mutta ikävin puoli täällä reissaamisessa on ehkä se, että
tietynlainen kusettaminen kuuluu asiaan aivan kaikessa, ainakin turistien
kanssa. En ole aiemmin kirjoittanut tästä, vaikka aihe tietenkin on läsnä
täällä kokoajan, mutta haluan jakaa rehellisiä fiiliksiäni joten tämäkin aihe
pääsee käsittelyyn. Niin prepaid –taksissa (joita LonelyPlanetkin suosittelee)
kuin virallisella bussiaseman lipunmyyntikojullakin voidaan yrittää höynäyttää.
Tällä kertaa kusetus liittyi autokyytiin. Varmistin kaksi kertaa että kyseessä
on kaksi paikkaa autoon, ei kaksi henkilöä. Yes yes, no problem. Eli maksamme
kahdesta paikasta, noista kahdesta auton takapenkkipaikasta? Kyllä. No, maksoimme
700 rupiaa per paikka, rinkat heitettiin auton katolle, ja asetuimme autoon.
Olimme viimeiset autossa, etummaiset paikat ovat jo kaikki täynnä. Takana oli
vain kaksi muotoiltua istuinta, joihin asetuimme mukavasti. Ihmettelimme kun
kuski ei lähde liikkeelle, mutta syy selvisi pian. Hän myi takapenkille
kolmannelle ihmiselle paikan. Yhtäkkiä hieman suurikokoisempi mies tunki
viereemme, jolloin olin melkein Pepen sylissä istumassa jakaessamme nyt
yhtäkkiä kahdestaan tämän yhden paikan. Kritisoimme asiaa saman tien kuskille,
joka vain hoki ”No problem, usually there are four people”. Vastasin hänelle
että ”Well, actually there IS a problem so stop saying that, maksoimme kahdesta
paikasta, emme henkilöstä, varmistin asian vielä kahdesti sinulta, nyt jaamme
tämän muotoillun penkin kahdestaan, joten emme halua maksaa kuin yhdestä
paikasta". Kuski hermostui ja kamalalla säädöllä taas kerran pääsimme liikkeelle.
Matka oli melko ahdas ja kivulias selälle, vierustoverimme yrittäessä röyhkeästi
levittäytyä entistä enemmän ja yrittäessämme pitää kiinni epätoivoisesti omasta
kahdestaan jaetusta pikkutilastamme.
Lopulta pääsimme Jammuun viiden maissa iltapäivällä, ja
auton pysähdyttyä hyppäsimme riksaan saman tien ilman hyvästejä, kyllästyneinä vierustoveriimme
ja kuskiimme. Kävimme juna-asemalla hankkimassa torstai-illaksi liput yöjunaan
kohti Delhiä ja asioidessani lopulta oman vuoroni koittaessa luukulla, yritti
takaa tunkea ihmisiä luukulle, tönien ja tuuppien ja työntäen käsiään luukusta
jotta voisivat etuilla röyhkeästi. Sietokykyni oli kieltämättä melko
äärirajoilla kyseisellä hetkellä, ja lopulta liput kourassa nappasimme riksan,
löysimme hostellin ja majoituimme. Näytin matkan jäljiltä aivan nuohoojalta
ajettuamme ikkunat auki rekkaliikenteen seassa, en ollut koko matkalla vielä
edes ollut näin likainen! Halusimme siis huoneen, jossa olisi mahdollisuus
peseytyä kuumalla vedellä. Hostellissa oli vaihtoehtona 200 rupiaa kalliimpi
huone, jossa olisi hot water 24h. Varmistin taas asian useaan kertaan, voin
siis mennä suihkuun tänään? Yes, no problem. Saan lämmintä vettä tänään? Yes,
no problem. Olen tosi likainen, eli jos maksamme 200 rupiaa enemmän pääsen tänään
lämpimään suihkuun? Yes, no problem. Selvä, otimme kalliimman huoneen ja
majoituimme ja yllättäen lämmintä vettä ei tullut. Pepe lähti selvittämään
asiaa ja hänelle vastattiin lämpimän veden olevan mahdollisen aamulla ja
naureskeltiin päälle! Olin rehellisesti melko raivoissani joten marssin
puolipukeissa aulaan ja annoin kuulua mitä ajattelen. Tämän jälkeen kaksi
poikaa kantoi keitettyä kuumaa vettä saavillisen huoneeseemme ja pääsimme
pesulle. En todellakaan nauti siitä, että joudun toimimaan vaatimalla tai
huutamalla, yleensä pyrin hoitamaan asiat miellyttävyydellä ja hymyilemällä.
Täällä kuitenkin tuntuu, että tiettyä tylyyttä on pakko käyttää toisinaan, tai
sitten vain niellä kaikki, kuten 200 rupiaa kalliimpi huone lämpimän veden
takia, joka olikin ilmeisesti vain vitsi naureskelun perusteella. Totesin
Pepelle että seuraava ”no problem” jonka kuulen taholta, joka on juuri itse
yrittänyt kusettaa, saa kuulla päätyvänsä sinne minne aurinko ei paista. :D
 |
| Jammun keskustassa |
Kaikki tämä on sitä kolikon kääntöpuolta täällä Intiassa. Vaatii
tietynlaista henkistä kestävyyttä reissata täällä, ehkä tietyt turisteille
helpoiksi tehdyt alueet ovat sellaisia, että tältä välttyy, mutta muuten siihen
kannattaa varautua. J
Kun lähdimme tälle reissulle, oli ajatuksenakin tehdä sellainen kasvu- ja
oppimismatka, millaiseksi tämä sitten muodostuukin. Tätä olisi alunperinkin vaikea
kutsua pelkäksi lomaksi, vaikka kaikki intialaiset jotka kuulevat reissumme
pituudesta, ovatkin aivan että ”wow, pelkkää lomaa neljä kuukautta”. Toisaalta
Intia ei olisi ”Intia” ilman tätä kaikkea, ristiriitaisuus on osa
viehätysvoimaa. Itse olen halunnut tänne monista syistä, pidän siitä että tämä
maa haastaa minua monella tapaa. Se kehittää ja saa ajattelemaan uusin tavoin.
Rakastan sitä mitä Intia monella tapaa tekee minulle, avaa sydäntä ja herkistää
hyvällä tavalla, puhuttelee henkisesti hyvinkin vahvasti. Olemme tutustuneet
lukemattomiin intialaisiin, jotka ovat aivan ihania ja vieraanvaraisuus, jota
olemme kokeneet, on ylitsepursuavaa! Tämä maa ja sen yltäkylläisyys monessa
asiassa puhuttelee, vahvemmin kuin mikään muu maa aiemmin. On varmasti latteaa
palata Suomen henkiseen ilmapiiriin, se on isoin ja puoleensavetävin ero
täällä. Tuntuu että voisin viihtyä Intiassa niin paljon pidempäänkin. J
 |
| Jammu on tunnettu temppelikaupunkina lukuisten hindutemppeleiden vuoksi |
 |
| Jammun rautatieasemalla odottamassa junaa |
Torstain 21.8. vietimme kierrellen Jammussa, tuossa
temppeleiden täyttämässä kaupungissa. Länsimaalaisia näimme vain yhden, eli
kauheasti Jammu ei ilmeisesi turisteja kiinnosta. Kävimme parissa
hindutemppelissä sekä yhdessä sikhien Gurdwarassa. Ilma oli Kashmirin jälkeen
kuumaa ja kosteaa kuin Punjabissa, joka sijaitseekin Jammun alapuolella. Alun
epämukavuuden jälkeen totuimme kuitenkin taas jatkuvasti hikiseen oloon, ja
päivä sujui vallan leppoisissa merkeissä. Illan kruunasi fine dining -paikassa aterioiminen. Nam, todella
herkullisia tandoorikasviksia, Jammun erikoisuutta Rajma Rasmisaa (kidneypapuja
todella mausteisessa kastikkeessa), rapeita papadeja maustekastikkeella, sekä
äklömakeaa paikallista jälkiruokaa. Olipa taivaallista mutta niin oli hintakin,
1600 rupiaa. Yksissä tuumin kuitenkin totesimme että olipahan hintansa
arvoistakin. J Illalla
hieman ennen puoltayötä lähti junamme Jammun rautatieasemalta ja ilmastoidut
makuupaikat varattuamme sidoimme rinkat sängynpäätyyn ketjulla ja lukolla
kiinni ja katosimme unten maille. Nukuimme junan jyskeessä yli 9 tuntia putkeen
ja virkeinä saavuimme kahden jälkeen Delhiin. Varasimme saman tien sunnuntaille
jatkolipun Gayaan, Bihariin. Sitä ennen pidämme pienen huoltotauon Delhissä pesettäen
kunnon paikassa pyykit sekä hankkien loppunutta shampoota ja
hygieniatarvikkeita. Sunnuntaina siis jatkamme taas matkaa, Siddharta Gautaman
jalanjäljille Bodh Gayaan, jossa hän valaistui ja tunnemmekin hänet nykyään
paremmin Buddhana. Biharista matka jatkuu Varanasiin, Vrindavaniin, Agraan,
Rishikeshiin, Haridwariin ja punjabilaisiin häihin ennen 8. syyskuuta alkavaa
Vipassana-retriittiämme Dehradunissa. Tiivistä reissaamista siis edessä, mutta
kirjoittelen taas matkan varrelta. Nyt liittymämme taas toimii, eli blogin
päivittäminen lienee helpompaa hieman tiheämmin kuin nyt. J Iloa ja valoa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti