lauantai 23. elokuuta 2014

23.8.2014 ”Wow, this guy is really a professional, from Thailand!!”

Maanantaina 11.8. vietimme viimeistä iltaa Lehissä, Ladakhissa. Olimme tavanneet aiemmin erään mukavan paikallisen muslimimiehen ja kävimme hänen luonaan syömässä illallisen ennen lyhyitä unia ja lähtöä Srinagariin, Kashmiriin. Aamuneljältä tiistaina auto, johon olimme varanneet paikat, starttasi ja ympäröivän hiljaisuuden vallitessa sujui alkumatka hyvinkin nopeasti. Iltapäivällä matka jumittui useammaksi tunniksi maanvyöryjen ja ruuhkien takia. Tie Lehistä Srinagariin on maailman korkein autoilla ajettava tie ja osittain pudotukset kapean tien vieressä olivat huimempia kuin aiemmilla matkaamillamme vuoristoteillä. Paikallinen liikennekulttuuri ei tunne ennakoimista ja muiden huomioimista; ihmiset eivät tunnu osaavan hahmottaa isompaa kuvaa, jolloin etenkin kyseisenlaisissa olosuhteissa liikenne voisi toimia jouhevamminkin. Tästä syystä juutuimme ruuhkaan useammaksi tunniksi, kapealle tielle tuli tukoksia ihmisten yrittäessä ohittaa jo valmiiksi seisovia ja tukkiutuneita autojonoja joiden taustalla oli maanvyöryjen blokkaama tie. Lopulta kukaan ei päässyt mihinkään ja ei auttanut kuin istuskella autossa ja odotella ihmeitä tapahtuvaksi. Ilmeisesti ihmeitä kuitenkin tapahtuu ja uppouduttuani kirjaan lähdimmekin lopulta liikkeelle. Saavuimme lopulta illalla kuuden maissa Nagin-järvelle, jossa majoituimme erään perheen pitämään houseboatiin eli asunnoksi rakennettuun veneeseen. Srinagar on tunnettu houseboateistaan, joita on suuremmalla Dal-järvellä ja Nagin-järvellä. Kaksi vuotta sitten majoituimme Dal-järvellä ja nyt halusimmekin kokea rauhallisemman ja keskustasta hieman etäämmällä sijaitsevan Nagin-järven tunnelman.

Houseboat, jossa majoituimme, Nagin-järvellä

Jammun ja Kashmirin osavaltioon matkustettaessa suosittaa ulkoministeriö välttämään tiettyjä alueita alueen historian vuoksi, tästä syystä myös aiemmin mainitsemissani matkavakuutuksissa on erilaisia korvauskäytäntöjä alueen osalta.  Kashmirin konflikti tarkoittaa Intian ja Pakistanin välistä pitkään jatkunutta kiistaa Kashmirin alueesta, jolla asuu sekä hinduja että muslimeja. Intian pääuskonto on hindulaisuus, kun taas Pakistanin pääuskonto on islam. Intia, Pakistan ja Kiina ovat jakaneet Kashmirin mutta alueen hallintasuhteista ei ole päästy lopulliseen sopuun.  Sekä Intia että Pakistan vaativat Kashmiria itselleen ja alueesta on käyty kolme sotaa (1947–48, 1965, 1971). Intia ja Pakistan hankkivat itselleen 1980 – luvun lopulla ydinaseita ja Kashmirin konflikti saattaisi sovittelemattomana johtaa ydinsotaan Intian niemimaalla. 2000 - luvun alussa käytiin rauhanneuvotteluita, mutta Kashmirin kysymys on molemmille maille arvovaltakysymys jossa kumpikaan osapuoli ei halua antaa periksi. Vielä vuonna 2008 Intian ja Pakistanin joukkojen välillä oli miltei päivittäistä laukaustenvaihtoa korkealla Kashmirin vuoristoalueella. Viimeksi viime vuonna Kashmirissa oli aseellisia rajavälikohtauksia, jotka olivat pahimpia kymmeneen vuoteen. 1980 -luvun lopun jälkeen arviolta 47 000 ihmistä on saanut surmansa Kashmirin levottomuuksissa. Tämän lisäksi ihmisoikeusjärjestöjen mukaan kadonneita on noin 10 000 (Wikipedia).

Kaksi vuotta sitten Srinagarissa ollessamme oli muslimien ramadan, eli islamilaisen hijra-kalenterin yhdeksäs kuukausi, jonka näkyvin osa on koko tämän kuukauden kestävä uskonnollinen paasto (Wikipedia). En tiedä johtuuko siitä että ramadan oli nyt ohitse, vai onko kahdessa vuodessa tapahtunut muunlaista muutosta, mutta tunnelma kaupungissa oli hyvin erilainen. Kaksi vuotta sitten sotilaita oli joka nurkassa kaupungissakin, nyt ei niinkään. Muslimit olivat myös kaksi vuotta sitten enemmän kaduilla; kaduilla oli ruuhkaa, moskeijoiden ja rukoushuoneiden lähistöt aivan tupaten täynnä ihmisiä aamusta iltaan, nyt kaikkialla oli jopa rauhallista. Uskonnollisia johtajia oli vierailemassa ramadanin aikaan moskeijoissa, joita vartioi paljon aseistettuja sotilaita. Kaikkialla oli täysin hunnutettuja naisia, nyt paljon harvemmassa. Viimeksi sain osakseni todella paljon aggressiivista tuijotusta miesten taholta, jopa ympärilleni kokoontuvia ryhmiä jotka saivat oloni ”hieman” ahdistuneeksi. Tällä kertaa sain olla miltei yhtä rauhassa kuin Suomessa. Pohdin asiaa paljon, saako ramadan etenkin tällaisessa paikassa esille enemmän ääriainesta ja turhautumista tai ärtymystä? Kenties olen hakoteillä mutta ero oli niin huomattava. Lähestyin myös asiaa sitä kautta, että voiko oma näkemykseni ja tulkintani olla muuttunut niin paljon, mutta vertailin kahden vuoden takaisia valokuvia ja nekin osoittivat selkeää eroa. Ja olen aina ollut herkkä aistimaan energioita, eikä tällainen ero ”viboissa” jäänyt Pepeltäkään huomaamatta.

Lapsia Dal-järvellä matkalla koulusta kotiin
Moskeijan portti

Mughal Gardens 

Olen siis tyytyväinen annettuani Srinagarille toisen mahdollisuuden, nautimme ajastamme ystävällisten muslimien keskellä hyvin paljon. Houseboatin omistaja perheineen valmisti meille joka ilta herkullisen monen ruokalajin illallisen. Houseboatin hintaan kuuluukin yleensä aamiainen, iltapäivätee sekä päivällinen. Kashmirilainen ruoka on todella hyvää! Maut poikkeavat hieman esimerkiksi suuresti pitämistämme punjabilaisista; Punjabissa ruoka on rasvaisempaa ja mausteisempaa, Kashmirissa taas maut olivat raikkaampia ja mukana oli usein hieman kirpeyttä. Saimme erilaisten dalien lisäksi joka päivä lukemattomilla eri tavoilla valmistettuja eri vihanneksia, joista parin suosikkini reseptit minulla onkin nyt takataskussa. Pidän muutenkin ruoanlaitosta ja kokkailen usein ajan kanssa intialaistakin ruokaa. Voin sitten Lapissa valmistella herkullisia kashmirilaisia illallisia, tervetuloa vaan kylään. ;) Ruoasta nauttimisen lisäksi pyörimme ympäri kaupunkia. Kävimme shikara-ajeluilla eri järvillä, pyörimme keskustassa ja vanhassa kaupungissa (jonne ei kannata aivan aina mennä, levottomuuksien vuoksi), Srinagarin hienoissa puutarhoissa, moskeijassa sekä hindutemppelissä, Shankaracharya Temppelissä. Itse nautin siitä, että on aikaa kierrellä jalan paikkoja, aistia paikan fiiliksiä ja tarkkailla paikallisia ihmisiä päivittäisissä puuhissaan. Koen ymmärtäväni paikan ”sielua” paremmin fiilistelyn kautta. Kävin myös houseboatin perheen kanssa tuntitolkulla mielenkiintoisia keskusteluja islamista, muslimeista yleensä ja Kashmirissa, Pakistanista ja ties mistä. Olen lukenut islamista muutamia kirjoja, ja pyrin suhtautumaan siihen mahdollisimman avoimella mielenkiinnolla, kuten muihinkin uskontoihin. En ole kuitenkaan koskaan lukenut Koraania, toisin kuin monien muiden uskontojen pyhiä kirjoja. Monet muslimit, myös Kashmirissa, alleviivaavat uskonnon rakkauden sanomaa. Keskustelu oli mielenkiintoista ja avointa, mutta naisten aseman esille ottaessani, muuttui sävy kovin puolustelevaksi. Kysyin moskeijavierailun jälkeen omistajan kolmekymppiseltä, kouluttautuneelta pojalta, mitä hän on mieltä siitä, että moskeijoissa naiset eivät pääse samoihin paikkoihin kuin miehet. Mies vastasi että se on hyvä asia, naiset aiheuttavat niin paljon ongelmia ettei heitä voi päästää samoille alueille miesten kanssa. Vaikka minun onkin tietenkin vaikea niellä hänen (opittua) ajatustaan, on hänellä oikeus ajatella niin joten palasimme neutraalimpiin aiheisiin. Hän kehotti minua lukemaan Koraania, ja ajattelinkin ostaa englanninkielisen painoksen Kashmirista, mutta repussani on nyt muitakin mielenkiintoisia kirjoja lukemista odottamassa, joten ehkä palaan Koraanin pariin Suomessa.

Houseboatin herkullinen päivällinen

Vihanneskojuja Srinagarissa

Srinagarin lisäksi reissasimme Kashmirissa Sonamargiin sekä Gulmargiin, tuohon vapaalaskijoiden suosimaan kohteeseen lähellä Pakistanin rajaa. Sonamargissa käy paljon retkeilijöitä ja aktiviteetteja löytyykin ratsastuksesta pulkkailuun ja koskenlaskuun. Vietimme päivän Sonamagin kauniista luonnosta nauttien ja sään muuttuessa kastuimme aivan litimäräksi. Sade yltyi rakeiksi ja enpä ollut osannut odottaa palelevani tällä reissulla niin kovasti kuin Sonamargissa. Palattuamme takaisin Srinagariin löysivät sateet tiensä tuonne Jammun ja Kashmirin kesäpääkaupunkiinkin, ja muutama seuraava päivä kului hyisissä merkeissä. Houseboatilla emme saaneet vaatteitamme ja kenkiämme pariin päivään kuivaksi kosteuden vuoksi, ja sähkötkin katkeilivat vähän väliä, pisimmillään ne olivat poissa yli vuorokauden vedenkin tulon lakattua. Muutaman päivän kuluttua aurinko palasi lämmittämään meitä viluisia ja jatkoimmekin matkaa Gulmargiin. Gulmarg sijaitsee reilun 50 kilometrin päässä Srinagarista ja siellä sijaitsee siis hiihtokeskus ja maailman korkein gondolihissi. Olimme ostaneet etukäteen nettikahvilasta Srinagarista hissiliput, koska siten kuulemma välttyisimme suuremmilta jonotuksilta. No, saavuttuamme paikalle jonotimme ensin erään portin takana puolisen tuntia päästäksemme jonottamaan tiskille, jossa e-liput vaihdetaan oikeisiin lippuihin. Päästyämme tähän jonoon, alkoikin melkoinen show; paikalla on paljon oppaiksi tekeytyneitä paikallisia, jotka rahastavat siitä hyvästä että jonottavat (eli etuilevat) ihmisten puolesta, vievät he jonon ohi hissiin ja ”näyttävät paikkoja” eli yrittävät saada turistin käyttämään rahaa erilaisiin kojuihin ja palveluihin ylhäällä. Itsekin torjuimme ainakin 20 tällaista ”opasta”.  Seisoessamme jonossa ja oppaiden etuillessa, suuttuivat monet intialaiset tästä etuilusta ja paikalla olikin melkoinen huutokaaos tönimisine ja tuuppimisineen. Paikalle tuli poliisi, jonka vaikutus kaaokseen oli nollan luokkaa, joten poliisi alkoi mätkiä oppaita päähän. Tilanne oli niin hullunkurinen että melkein nauratti, mutta takanani oleva intialainen herrasmies alkoi jutella minulle. Hän pahoitteli että joudumme heidän maassaan vieraina näkemään tällaista ja että toivottavasti en kirjoita tästä mitään blogia. Meinasin mennä sanattomaksi moisen ajatustenlukijan seurassa ollessani. J

Pulkkamäessä Sonamargissa

Sonamarg

Jonotimme lippua noin tunnin, jonka jälkeen siirryimme varsinaiseen hissijonoon. Täällä Intiassa ei kyllä jonottaminen ole kovin suosittu käsite, jonka vuoksi tilanne muuttui taas lähelle kaoottista. Eräskin ”opas” repi meidät fyysisesti jonosta pois ja käski mennä toiseen jonoon (jota ei siis ollut??). Kun pyrimme takaisin jonoon, oli jo ainakin kymmenen ihmistä ohittanut meidät. No, hiljaa hyvää tulee, ajattelin ja parin tunnin jälkeen, eli miltei kolmen ja puolen tunnin kokonaisuudessaan jonottamisen jälkeen pääsimme astumaan hissiin. Ihastelimme mahtavia, avautuvia maisemia, ja pohdimme miten hienoa olisikaan tulla Gulmargiin sesonkiaikaan talvella laskureissulle. Vaihdoimme hieman yli 3000 metrin korkeudessa toiseen gondoliin, joka vei meidät ylös saakka. Yläasema on vajaassa 4000 metrissä, ja lähdimme reippailemaan siitä hieman ylemmäs koska näkemämme lumi veti meitä kummasti puoleensa. Paikalla oli pätkä laskettavaa, ja paikalliset hiihdonopettajat olivat keksineet turisteja varten oivan ansaitsemistavan; opettajilla oli laskuvälineet ja turisti hyppäsi kannoille pikkumaksua vastaan ja pääsi kokemaan suksilla liukumista lumella roikkuen opettajan takissa kiinni. Ihmiset olivat innoissaan ja lähdimmekin lumelle jututtamaan paikallisia opettajia tavoitteena saada välineitä lainattua ja suhailtua tovi. :D Kerroimme että olemme hiihdonopettajia Suomessa ja tämä herätti paikallisten mielenkiinnon siinä määrin, että välineet irtosivat lainaan. Ikivanhat, liian isoina lonksuvat, takaaladattavat monot, miltei kantittomat sukset (tosin carving-sellaiset), ylipitkät sauvat ja kypärää ei tietenkään missään. Pepe sai välineet jalkaan ja lähti liikkeelle, vanhalla tyylillä keventäen voimakkaasti. Sauvanmerkitkin näyttivät huvittavilta pitkillä sauvoilla. Miltei kieriskelin naurusta, mutta paikalliset olivat aivan häikäistyneitä tästä näystä; he kerääntyivät kaikki paikalle ja huusivat: ”Wow, this guy is really a professional, from Thailand!!”. (Olivat kuulleet ilmeisesti maamme hieman väärin..) Ja minua nauratti entistä enemmän, niin etten meinannut itse edes pystyssä pysyä.

Gondolin ala-asema

Ihmisiä Gulmargissa

Pepe, professional skier from Thailand :D

Keskiviikkona 20.8. jatkoimme matkaa Srinagarista Jammuun, osavaltion talvipääkaupunkiin. Aamulla puolikahdeksan maissa olimme löytäneet tiemme bussiasemalle, jota vastapäätä lähtee säännöllisin väliajoin jaettuja autoja kohti Jammua. Löysimme auton, jonka takapenkillä olisi meille kaksi vapaata paikkaa. Olen oppinut täällä tarkistamaan kaiken useaan kertaan ja tarvittaessa kirjoittamaan kaiken sovitun ylös. Sen verran joka välissä turistia yritetään täällä höynäyttää. Opin tämän oikeastaan jo ennen ensimmäistäkään reissua, tehdessäni kotiläksyjäni Intiasta. On helppo välttää tyypillisimmät turistihuijaukset, enkä muutenkaan ole erityisen sinisilmäinen tällaisissa asioissa, mutta ikävin puoli täällä reissaamisessa on ehkä se, että tietynlainen kusettaminen kuuluu asiaan aivan kaikessa, ainakin turistien kanssa. En ole aiemmin kirjoittanut tästä, vaikka aihe tietenkin on läsnä täällä kokoajan, mutta haluan jakaa rehellisiä fiiliksiäni joten tämäkin aihe pääsee käsittelyyn. Niin prepaid –taksissa (joita LonelyPlanetkin suosittelee) kuin virallisella bussiaseman lipunmyyntikojullakin voidaan yrittää höynäyttää. Tällä kertaa kusetus liittyi autokyytiin. Varmistin kaksi kertaa että kyseessä on kaksi paikkaa autoon, ei kaksi henkilöä. Yes yes, no problem. Eli maksamme kahdesta paikasta, noista kahdesta auton takapenkkipaikasta? Kyllä. No, maksoimme 700 rupiaa per paikka, rinkat heitettiin auton katolle, ja asetuimme autoon. Olimme viimeiset autossa, etummaiset paikat ovat jo kaikki täynnä. Takana oli vain kaksi muotoiltua istuinta, joihin asetuimme mukavasti. Ihmettelimme kun kuski ei lähde liikkeelle, mutta syy selvisi pian. Hän myi takapenkille kolmannelle ihmiselle paikan. Yhtäkkiä hieman suurikokoisempi mies tunki viereemme, jolloin olin melkein Pepen sylissä istumassa jakaessamme nyt yhtäkkiä kahdestaan tämän yhden paikan. Kritisoimme asiaa saman tien kuskille, joka vain hoki ”No problem, usually there are four people”. Vastasin hänelle että ”Well, actually there IS a problem so stop saying that, maksoimme kahdesta paikasta, emme henkilöstä, varmistin asian vielä kahdesti sinulta, nyt jaamme tämän muotoillun penkin kahdestaan, joten emme halua maksaa kuin yhdestä paikasta". Kuski hermostui ja kamalalla säädöllä taas kerran pääsimme liikkeelle. Matka oli melko ahdas ja kivulias selälle, vierustoverimme yrittäessä röyhkeästi levittäytyä entistä enemmän ja yrittäessämme pitää kiinni epätoivoisesti omasta kahdestaan jaetusta pikkutilastamme.

Lopulta pääsimme Jammuun viiden maissa iltapäivällä, ja auton pysähdyttyä hyppäsimme riksaan saman tien ilman hyvästejä, kyllästyneinä vierustoveriimme ja kuskiimme. Kävimme juna-asemalla hankkimassa torstai-illaksi liput yöjunaan kohti Delhiä ja asioidessani lopulta oman vuoroni koittaessa luukulla, yritti takaa tunkea ihmisiä luukulle, tönien ja tuuppien ja työntäen käsiään luukusta jotta voisivat etuilla röyhkeästi. Sietokykyni oli kieltämättä melko äärirajoilla kyseisellä hetkellä, ja lopulta liput kourassa nappasimme riksan, löysimme hostellin ja majoituimme. Näytin matkan jäljiltä aivan nuohoojalta ajettuamme ikkunat auki rekkaliikenteen seassa, en ollut koko matkalla vielä edes ollut näin likainen! Halusimme siis huoneen, jossa olisi mahdollisuus peseytyä kuumalla vedellä. Hostellissa oli vaihtoehtona 200 rupiaa kalliimpi huone, jossa olisi hot water 24h. Varmistin taas asian useaan kertaan, voin siis mennä suihkuun tänään? Yes, no problem. Saan lämmintä vettä tänään? Yes, no problem. Olen tosi likainen, eli jos maksamme 200 rupiaa enemmän pääsen tänään lämpimään suihkuun? Yes, no problem. Selvä, otimme kalliimman huoneen ja majoituimme ja yllättäen lämmintä vettä ei tullut. Pepe lähti selvittämään asiaa ja hänelle vastattiin lämpimän veden olevan mahdollisen aamulla ja naureskeltiin päälle! Olin rehellisesti melko raivoissani joten marssin puolipukeissa aulaan ja annoin kuulua mitä ajattelen. Tämän jälkeen kaksi poikaa kantoi keitettyä kuumaa vettä saavillisen huoneeseemme ja pääsimme pesulle. En todellakaan nauti siitä, että joudun toimimaan vaatimalla tai huutamalla, yleensä pyrin hoitamaan asiat miellyttävyydellä ja hymyilemällä. Täällä kuitenkin tuntuu, että tiettyä tylyyttä on pakko käyttää toisinaan, tai sitten vain niellä kaikki, kuten 200 rupiaa kalliimpi huone lämpimän veden takia, joka olikin ilmeisesti vain vitsi naureskelun perusteella. Totesin Pepelle että seuraava ”no problem” jonka kuulen taholta, joka on juuri itse yrittänyt kusettaa, saa kuulla päätyvänsä sinne minne aurinko ei paista. :D

Jammun keskustassa

Kaikki tämä on sitä kolikon kääntöpuolta täällä Intiassa. Vaatii tietynlaista henkistä kestävyyttä reissata täällä, ehkä tietyt turisteille helpoiksi tehdyt alueet ovat sellaisia, että tältä välttyy, mutta muuten siihen kannattaa varautua. J Kun lähdimme tälle reissulle, oli ajatuksenakin tehdä sellainen kasvu- ja oppimismatka, millaiseksi tämä sitten muodostuukin. Tätä olisi alunperinkin vaikea kutsua pelkäksi lomaksi, vaikka kaikki intialaiset jotka kuulevat reissumme pituudesta, ovatkin aivan että ”wow, pelkkää lomaa neljä kuukautta”. Toisaalta Intia ei olisi ”Intia” ilman tätä kaikkea, ristiriitaisuus on osa viehätysvoimaa. Itse olen halunnut tänne monista syistä, pidän siitä että tämä maa haastaa minua monella tapaa. Se kehittää ja saa ajattelemaan uusin tavoin. Rakastan sitä mitä Intia monella tapaa tekee minulle, avaa sydäntä ja herkistää hyvällä tavalla, puhuttelee henkisesti hyvinkin vahvasti. Olemme tutustuneet lukemattomiin intialaisiin, jotka ovat aivan ihania ja vieraanvaraisuus, jota olemme kokeneet, on ylitsepursuavaa! Tämä maa ja sen yltäkylläisyys monessa asiassa puhuttelee, vahvemmin kuin mikään muu maa aiemmin. On varmasti latteaa palata Suomen henkiseen ilmapiiriin, se on isoin ja puoleensavetävin ero täällä. Tuntuu että voisin viihtyä Intiassa niin paljon pidempäänkin. J

Jammu on tunnettu temppelikaupunkina lukuisten hindutemppeleiden vuoksi
Jammun rautatieasemalla odottamassa junaa


Torstain 21.8. vietimme kierrellen Jammussa, tuossa temppeleiden täyttämässä kaupungissa. Länsimaalaisia näimme vain yhden, eli kauheasti Jammu ei ilmeisesi turisteja kiinnosta. Kävimme parissa hindutemppelissä sekä yhdessä sikhien Gurdwarassa. Ilma oli Kashmirin jälkeen kuumaa ja kosteaa kuin Punjabissa, joka sijaitseekin Jammun alapuolella. Alun epämukavuuden jälkeen totuimme kuitenkin taas jatkuvasti hikiseen oloon, ja päivä sujui vallan leppoisissa merkeissä. Illan kruunasi fine dining  -paikassa aterioiminen. Nam, todella herkullisia tandoorikasviksia, Jammun erikoisuutta Rajma Rasmisaa (kidneypapuja todella mausteisessa kastikkeessa), rapeita papadeja maustekastikkeella, sekä äklömakeaa paikallista jälkiruokaa. Olipa taivaallista mutta niin oli hintakin, 1600 rupiaa. Yksissä tuumin kuitenkin totesimme että olipahan hintansa arvoistakin. J Illalla hieman ennen puoltayötä lähti junamme Jammun rautatieasemalta ja ilmastoidut makuupaikat varattuamme sidoimme rinkat sängynpäätyyn ketjulla ja lukolla kiinni ja katosimme unten maille. Nukuimme junan jyskeessä yli 9 tuntia putkeen ja virkeinä saavuimme kahden jälkeen Delhiin. Varasimme saman tien sunnuntaille jatkolipun Gayaan, Bihariin. Sitä ennen pidämme pienen huoltotauon Delhissä pesettäen kunnon paikassa pyykit sekä hankkien loppunutta shampoota ja hygieniatarvikkeita. Sunnuntaina siis jatkamme taas matkaa, Siddharta Gautaman jalanjäljille Bodh Gayaan, jossa hän valaistui ja tunnemmekin hänet nykyään paremmin Buddhana. Biharista matka jatkuu Varanasiin, Vrindavaniin, Agraan, Rishikeshiin, Haridwariin ja punjabilaisiin häihin ennen 8. syyskuuta alkavaa Vipassana-retriittiämme Dehradunissa. Tiivistä reissaamista siis edessä, mutta kirjoittelen taas matkan varrelta. Nyt liittymämme taas toimii, eli blogin päivittäminen lienee helpompaa hieman tiheämmin kuin nyt. J Iloa ja valoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti