Sunnuntaina 24.8. hyppäsimme Delhin rautatieasemalla
yöjunaan kohti Gayaa, Biharia. Olimme varanneet yhtä luokkaa huonommat paikat
kuin viimeksi, mutta paikat vaikuttivat vallan mainioilta ja lukittuamme taas
rinkat sängynpäätyihin ketjun ja lukon avulla vaivuimme pian unten maille. Uni
ei tosin ollut erityisen maittavaa tällä kertaa; minulla oli middle bed
–paikka, eli kolmesta päällekkäisestä pedistä keskimmäinen. Näitä kolmen sängyn
kerrospetejä on kaksi vierekkäin, välissä vain hyvin kapea käytävä, ja
viereisellä middle bed – paikalla oli eräs herrasmies, joka piereskeli,
röyhtäili, raapi muniaan ja kuorsasi. Koko yön. :D No, onneksi aamulla pääsin
junasta pois hengittelemään raikkaampaa ilmaa ja nauttimaan kevyemmästä
melutasosta. :D
 |
| Yöjunissa on Intiassa yleensä erittäin mukavaa matkustaa ja säästää samalla yhden yön majoituksen |
Gayan juna-asemalta jatkoimme saman tien 12 kilometrin
päähän, Bodh Gayaan. Saavuimme guesthouseen ja lepäsimme tovin mutta
iltapäivällä lähdimme kohti Mahabodhi-temppeliä, jota olin odottanut koko
matkan. Mahabodhi-temppeli on noin 2500 vuotta vanha, ja siellä sijaitsee puu,
jonka paikalla olevan puun alla Siddhartha Gautama saavutti valaistumisen
600-luvulla ennen ajanlaskun alkua. Temppeli on nykyään Unescon
maailmanperintökohde. Bodh Gaya on buddhalaisten pyhimpiä paikkoja ja
tärkeimpiä pyhiinvaelluskohteita, ja tunsin erittäin syvää kiitollisuutta
päästessäni vihdoin kokemaan tämän paikan. Jo ensimmäisenä iltana tunsin kuinka
sisääni virtasi erilaista energiaa ja olo tuntui ylitsepursuavan siunatulta.
Kiersimme ympäri temppelialuetta, joka oli täynnä erimaalaisia munkkeja. Bodh
Gayassa onkin paljon eri maalaisia, eri traditioiden luostareita;
thaimaalainen, vietnamilainen, japanilainen, kiinalainen, burmalainen,
tiibetiläisiä, jne. Biharissa on nyt melko kuuma, joten länsimaalaisia
pyhiinvaeltajia tai turisteja ei kauheasti näkynyt Bodh Gayassakaan,
talviaikaan alueella on varmasti vilkkaampaa. Kiertelimme läpi eri paikkoja,
joilla Buddha vietti aikaansa meditoiden ja nautimme auringon laskiessa aivan
uskomattomasta tunnelmasta. Munkit chanttasivat ja meditoivat
temppelikompleksin eri alueilla ja imin kaikkea sisään niin voimakkaasti, että
tuntui kuin pakahtuisin onnesta.
Tiistaina heräsimme ajoissa ja lähdimme päiväreissulle
Buddhan jalanjäljille, kahden paikallisen miehen kanssa, joihin tutustuimme
edellisenä iltana. Hyppäsimme Niranjanin ja Dineshin moottoripyörien selkään
Pepen kanssa ja suuntasimme ensin kohti luolaa, jossa Buddha vietti kuusi kuukautta
meditoiden, ennen valaistumistaan puun alla Bodh Gayassa. Luolassa on patsas,
jossa Buddha kuvataan hyvin luurankomaisena, koska luolassa ollessaan hän ei
syönyt eikä juonut mitään yrittäessään tavoittaa totuuden. Rukoilimme luolassa
suitsukkeiden kera ja jatkoimme matkaa kohti pyhää Banyan-puuta. Intialaiset
naiset menevät rukoilemaan puun luokse kaivatessaan hedelmällisyyttä.
Totesinkin että minun on tulevaisuuden haaveineni parempi pysyä vähän
kauempana. :D Banyan-puun jälkeen ajelimme moottoripyörillä maaseudulla, imien
paikallista ilmapiiriä ja kulttuuria sisuksiimme. Hetki hetkeltä tunsin yhä
enemmän kuin olisin löytänyt paikkani maailmassa. On vaikeaa edes selittää sitä
tunnetilaa johon koko paikka minut kietoi. Niranjan ja Dinesh tuntuivat päivän
edetessä kuin vanhoilta, hyviltä ystäviltä, nauru raikasi ja sydän jatkoi
avautumistaan ja puhdistumistaan.
 |
| Luola, jossa Buddha vietti kuusi kuukautta syömättä ja juomatta |
 |
| Minä ja uusi ystäväni Niranjan |
 |
| Iloinen matkamies |
 |
| Pepe, Dinesh ja Niranjan Banyan-puun luona |
Iltapäivällä tapasimme Dineshin ystävän, Ranjanin, joka on
sosiaalityöntekijä ja pyörittää paikallista järjestöä. Järjestöllä, Gyanjyotylla,
on kaksi koulua köyhille lapsille sekä mahtavia suunnitelmia alueen naisten ja
lasten aseman ja terveydentilan parantamiseen. Toinen kouluista on hieman
pienempi, noin 80 oppilasta, ja pyörii valmiina kauempana maaseudulla. Toinen
kouluista, johon lähdimmekin seuraavaksi tutustumaan, on toiminnassa oleva,
mutta keskeneräinen projekti. Tällä hetkellä koulussa on 110 oppilasta, jotka
kulkevat kaukaa kävellen hankalissa olosuhteissa kouluun. Tavoitteena
järjestöllä on vuoteen 2020 mennessä tarjota koulutusta 300 lapselle, köyhille
ja orvoille, sisäoppilaitosmaisesti eli tarjoten myös asumismahdollisuuden.
Järjestö ei saa tukea valtiolta vaan pyörii täysin lahjoitusten varassa.
Tontin, jossa koulu sijaitsee, on järjestö saanut lahjoituksena Ranjanin isältä
ja tontilla sijaitsee vielä keskeneräinen koulurakennus, jonka rakentamista
voidaan jatkaa vähitellen lahjoitusten myötä. Oppilaita oli paikalla
viitisenkymmentä, koska kaikki lapset eivät pääse saapumaan kouluun päivittäin.
Sääolosuhteet monsuunin aikaan voivat tehdä reitit kulkukelvottomiksi, ja monet
lapset auttavat vanhempiaan ansaitsemaan elantoa perheelle. Bihar, jossa Bodh
Gaya sijaitsee, on yksi Intian köyhimmistä osavaltioista, alueen yli 100
miljoonasta asukkaasta yli 70 prosenttia elää köyhyydessä. Alueen
pääelinkeinona on maatalous.
 |
| Hindinkielen oppitunti |
 |
| Lapsia naurattaa pelattuaan jalkapalloa Pepen kanssa |
Koulun lapset ottivat meidät ilolla vastaan ja meillä olikin
edessämme hauska iltapäivä! Pepe pelasi jalkapalloa lasten kanssa ja
vierailimme oppitunneilla ja keskustelimme opettajien kanssa. Kouluvierailulla
sovimme palaavamme keskiviikkona takaisin ja lähdimme katsomaan suurta
Buddha-patsasta, The Giant Buddha Statueta. Patsas on 25 metriä korkea ja sen
rakentaminen kesti seitsemän vuotta. Ihastelimme tätä mahtavuutta ja
jutustelimme buddhalaisuudesta buddhalaisen Niranjanin kanssa. Illalla
vierailimme taas temppelillä, jossa ollessamme sain Bodhipuun alla eräältä
munkilta puusta pudonneen lehden. Monet ihmiset odottavat lehtien putoavan
napatakseen sellaisen, koska kuuleman mukaan se tuottaa hyvää onnea. Munkki
käveli luokseni ja antoi kaikista ihmisistä lehden minulle, samalla hetkellä alkoi
sataa kaatamalla joten juoksimme sateen suojaan temppelin katoksen alle. Ja
mikäs sen parempi paikka olisikaan odotella sateen loppumista, tulevaisuus
alkoi piirtyä mieleeni kuullessani Dalai Laman tulevan pitämään Kalachakra
–opetusta vuonna 2016 Bodh Gayaan.. Vuonna 2012 Kalachakra oli viimeksi Bodh
Gayassa, ja tässä hieman yli 30 000 ihmisen asuttamassa kylässä oli
silloin 200 000 buddhalaista ympäri maailmaa! Pyöritellessäni haaveita ja
suunnitelmia päässäni sade vihdoin lakkasi ja lähdimme kohti guesthousea unten
mailla valmistautumaan seuraavaan päivään.
 |
| The Giant Buddha Statue |
Keskiviikkona 27.8. heräsimme aikaisin ajatuksena lähteä
luostarikierrokselle ennen kouluun menoa, vettä kuitenkin satoi taas
kaatamalla, joten odottelimme sateen loppumista ja pääsimme yhdeksän maissa
matkaan. Vierailimme eräässä tiibetiläisessä temppelissä, jonka jälkeen
saavuimme koululle. Lapset olivat valmistaneet meille seppeleet (malat) kaulaan
ja lauloivat meille erilaisia hindinkielisiä lauluja ja Intian kansallislaulun.
Seurasimme myös oppitunteja päästen myös hieman osallistumaan. Lapset olivat
innokkuudessaan niin suloisia että sydän meinasi haljeta moneen otteeseen
päivän aikana. J
Lounaalla lähdimme Ranjanin kotiin syömään ja palaveeraamaan. Vietimme
lounaalla useamman tunnin käyden läpi järjestön papereita ja toimintaa. Suomeen
palattuani aion aloittaa toimintaa järjestön hyväksi ja lounas liittyi tähän. J Aion myös palata Bodh
Gayaan asumaan, palattuamme ensin Suomeen, vietämme talvikauden Levillä
suunnitellusti, kesä kuluu kesätöitä tehdessä ja rahaa säästäessä. Loppukesästä
lähdemme Etelä-Amerikkaan, jossa teemme useamman kuukauden turneen. Tämän
jälkeen minä lähden Intiaan, työskennelläkseni vapaaehtoisena Gyanjyotyssa
pidemmän aikaa ja osallistuakseni Dalai Laman Kalachakraan sekä opiskellakseni
buddhalaisuutta syvemmällä tasolla. Pepe on myös aina kehottanut minua
seuraamaan sydäntäni, kuten viime vuosina olen tehnytkin ja kuten myös kehotan
häntä tekemään. Elämä on tehty elettäväksi ja koettavaksi ja nyt sydän ohjaa
selvemmin kuin koskaan. Minähän seuraan ja antaudun, sille ja elämälle. <3
 |
| Intian kansallislaulua laulamassa |
Palattuamme koululta oli Pepe väsynyt ja halusi lepäillä,
joten lähdin Niranjanin kanssa vielä maaseutuajelulle. Vierailimme hänen
kotonaan, jossa tapasin ihanan koiran! Niranjan oli löytänyt koiran ojasta
nälkiintyneenä ja sairaana, vienyt sen eläinlääkäriin ja ottanut kotiinsa
asumaan. Nyt koira oli maailman suloisin ilmestys litkiessään chaita terassilla.
Ajeltuamme ympäriinsä palasimme hakemaan Pepen ja Dineshin, ja suuntasimme
viimeistä kertaa temppelille. Olin vain niin täynnä rakkautta elämää ja
kaikkeutta kohtaan, että viimeinen ilta tuntui pakahduttavan hyvältä. Tapasimme
temppelillä tanskalaisen miehen, jonka kanssa juttelin (ruotsiksi! :D) ja kävi
ilmi että hän on asunut jo kahdeksan vuotta Bodh Gayassa. Kuin johdatusta
konsanaan.. J
Temppelin jälkeen lähdimme viimeiselle illalliselle ja nukkumaan. Aamulla
Niranjan ja Dinesh heittivät meidät bussille, ja halatessani heitä hyvästiksi
ja heittäessäni viimeisen vilkauksen yli Bodh Gayan, pyrkivät kyyneleet
silmiini. Mitään näin vahvaa en ole koskaan kokenut ja olen melko tunteella
elämää kuitenkin elänyt. J
Bussimatka kohti Varanasia oli paikallisbussissa melko
hikinen, matka kesti odotettua kauemmin pienten rengasrikkojen ja muun vian
takia, joten viiden tunnin sijaan matka kesti kymmenen. Tunsin oloni kaiken
kuohunnan ohella hyvin seesteiseksi. Jos koin Jammussa tuon pienen
pinnan kiristymisen jonka jokainen varmasti jossain vaiheessa matkaa Intiassa
kokee, oli se kaikki nyt takana ja olin täynnä mahtavaa energiaa. Varanasissa
löysimme eräältä Ghatilta guesthousen, jonne majoituimme. Koska matka oli
kestänyt niin kauan, ensimmäisenä iltana söimme vain illallista ja menimme
nukkumaan. Jammusta lähtien olemme saaneet tottua taas kuumaan ja kosteaan
ilmaan, ja kummasti siihen on nyt taas tottunut. Budjetillamme ei ole varaa
yleensä ilmastointiin eikä kuumaan veteen (poikkeuksia lukuun ottamatta), mutta
ei sitä oikein edes kaipaa (paitsi Jammussa, nimim. nuohooja). Toki likaisissa
paikoissa, hikeä koko päivän valuen, tuntuu ettei oikein puhdistu kylmällä
vedellä, mutta mitä sen on väliä kun minuutin kuluttua suihkusta, valuu
kuitenkin taas hikeä. J
Sitä vain muuttuu, tottumustaso mukautuu ja sitä sopeutuu. Vaatteet haisevat,
ovat likaisia ja kenties hieman hajonneitakin ja tukka sojottaa peikko-pehkona.
Se on oikeastaan virkistävää, luovuimme paljosta materiasta lähtiessämme
reissuun, ja täällä sitä todella konkretisoituu miten vähällä pärjää. Tuntuu
että tavaraa jäi silti varastoon aivan liikaa. J
Perjantai-aamuna lähdimme temppelikierrokselle Varanasissa.
Varanasi, tuo Hindujen pyhä kaupunki, on erityisen pyhä hindulaisuuden
suuntauksessa shaivismissa, Shiva-Jumalan seuraajille. Ensin vierailimmekin
Shiva-temppelissä, jonka jälkeen apinatemppelinä tunnetussa
Hanuman-temppelissä, jossa pyörii paljon apinoita joka puolella. Viimeisenä
vierailimme Ramakrishna-temppelissä, jonka jälkeen pyörimme ympäriinsä
Varanasissa. Illalla lähdimme veneajelulle seuraamaan hindujen seremoniaa,
Pujaa sekä ruumiiden polttoa Ganges-joen varrella. Kylpijöitä joessa piisaa
myös aina, ja seuranamme ollut itävaltalaismies Ben kyselikin, josko
kastautuisimme myös pyhässä vedessä. Päädyimme kuitenkin siihen, että parempi
pysyä terveenä. :D Aurinko laski ja pimeys saapui, ruumiiden polttoa ei saa
kuvata lähempää, mutta kauempaa nappasimme muutaman kuvan. Monet hindut tulevat
Varanasiin kuolemaan, jotta heidät poltettaisiin siellä ja tuhka päätyisi
Gangesiin. Puja oli erittäin kaunis, joka ikinen päivä miltei 4000 ihmistä
saapuu tähän Äiti-Gangesin seremoniaan. Ben kysyi minulta olenko tuntenut Varanasissa pyhiä viboja, koska kaiken
lukemansa hehkutuksen jälkeen hän ei tuntenut siellä mitään erityistä.
Itseasiassa saavuttuamme kaupunkiin, tuntui se Bodh Gayan jälkeen meluisalta ja
saasteiselta (mitä se onkin) ja en heti aistinut sen kummempaa. Mutta pujassa
tunsin sen, kuten muissakin pyhissä ja uskonnollisissa seremonioissa. Kerroin
tämän Benille, psykologian opiskelijalle, ja pohdiskelimme asiaa
nautiskellessamme kauniista seremoniasta. Palasimme takaisin puoliyhdeksän
maissa, ja menimme aikaisin nukkumaan jotta jaksaisimme herätä ennen viittä
seuraamaan kaunista auringonnousua Gangesilla.
 |
| Kelluvat kynttilät lähdössä Gangesin virtaan hindujen pujassa |
 |
| Ruumiinpolttoa Gangesilla |
 |
| Kylpeviä hinduja Gangesin pyhässä vedessä |
 |
| Miehiä temppelin edustalla |
Aamulla tapasimme taas Benin ja lähdimme veneellä seuraamaan
miten aurinko nousi aivan silmissä. Näky oli kaunis ja kylpijät täyttivät taas
Ghatit. Palattuamme hotellille söimme aamiaisen ja lähdimme 13 kilometrin
päähän Sarnathiin, paikkaan jossa Buddha antoi ensimmäiset opetuksensa
valaistumisensa jälkeen. Niranjan sanoi että ehkä tunnen Sarnathissa saman,
mitä tunsin Bodh Gayassa, ja kieltämättä aistin erilaista energiaa saapuessamme
sinne. Buddhan elämässä on neljä tärkeää vaihetta ja pyhiinvaelluspaikkaa;
syntymä Lumbinissa Nepalissa, valaistuminen Bodh Gayassa, ensimmäiset opetukset
Sarnathissa sekä kuolema Kushinagarissa, Uttar Pradeshissa. Koin taas syvää
kiitollisuutta nähdessäni näistä paikoista jo toisen. Kiertelimme aluetta ja
vierailimme arkeologisessa museossa, jossa oli paljon mielenkiintoista
historiallista buddhalaista jäänteistöä. Iltapäivän koittaessa oli aika lähteä
takaisin, joten suuntasimme guesthouselle ja kävimme pesulla sekä pakkasimme
tavaramme. Otimme riksan kohti Varanasin asemaa, josta matka jatkui Agraan
yöjunalla. Nukuimme katkonaisesti ja Agrasta siirryimmekin sunnuntaina suoraan junalla
Mathuraan ja Vrindavaniin, Krishnan lapsuusmaisemiin. Majoituimme Krishna-liikkeen guesthouseen, ja
täällä on melkoisen mukava tunnelma. Paljon matkustusta on taas takana, joten
kirjoittelen näistä maisemista lisää myöhemmin. Sydämellisiä ajatuksia
kaikille, jotka polkuani seuraavat. Lempiartistiani siteeraten; ”Sitähän se
kaikki on, rakkautta, rakkautta vaan”. <3
 |
| Kaunis auringonnousu Gangesilla |
 |
| Sarnath, paikka jossa Buddha antoi ensimmäiset opetuksensa |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti