maanantai 22. syyskuuta 2014

22.9.2014 Yli 100 tuntia meditaatiota – kokemuksia Vipassanasta sekä ajatuksia mielestä

”Eräänä päivänä perheenäiti huomasi ruokaöljyn loppuneen ja lähetti poikansa ostamaan öljyä. Hän antoi pojalle tyhjän pullon ja 10 rupiaa. Poika lähti matkaan, osti öljyn ja juoksi takaisin kohti kotia. Matkalla hän kaatui ja puolet öljystä valui maahan. Poika palasi itkien kotiin ja antoi pullon äidilleen todeten; ”Kaaduin matkalla ja pullo on nyt puoliksi tyhjä, menetin puolet öljystä”. Perheenäiti antoi toiselle pojalle tyhjän pullon ja 10 rupiaa ja lähetti tämän matkaan. Ostettuaan öljyn toinen poika juoksi takaisin ja hänkin kaatui matkalla pudottaen pullon. Puolet öljystä valui tälläkin kertaa maahan, mutta poika palasi kotiin tyytyväisenä säästettyään puolet; ”Äiti, öljy kaatui mutta olen iloinen koska puolet öljystä on jäljellä!”. Äiti lähetti vielä kolmannen poikansa matkaan ja tälläkin kertaa sama tapahtui. Poika palasi kotiin ja asteli äitinsä luokse, mutta hän olikin Vipassana-poika; ”Äiti, puolet öljyä putosi maahan ja olen erittäin iloinen siitä että puolet öljystä on jäljellä. Mutta olen rehellinen; minä kaadoin sen ja nyt lähden kaupungille työskentelemään ja ansaitsemaan viisi rupiaa, jotta voin tuoda sinulle loputkin öljystä”.

-        - Vipassana-opettaja S.N.Goenka opetuspuheessaan

Buddhalaisen opetuksen (sanskriitiksi Dharma, palin kielellä Dhamma) ydin on neljässä jalossa totuudessa:

 1. Jalo totuus kärsimyksestä (dukkha)
Elämässä on kärsimystä. Dukkha-sanan merkitys on kärsimyksen merkitystä laajempi ja viittaa kaikkiin elämän kielteisiin tunteisiin aina yleisestä tyhjyyden tai epätyydyttävyyden tunteesta fyysiseen sekä henkiseen tuskaan. Buddha ei väittänyt koko elämän olevan tuskaa, vaan muistutti suurimpienkin mielihyvän (sukha) tuntemusten olevan vain tilapäisiä, muuttuvia ja siten epätyydyttäviä. Ensimmäinen jalo totuus tarkoittaa, että meidän tulisi olla tietoisia kärsimyksen todellisesta luonteesta.

 2. Jalo totuus kärsimyksen syystä (samudaya)
Kärsimyksen syynä on halu tai takertuminen. Ihminen kärsii janotessaan jatkuvasti lisää, kykenemättä löytämään maailmasta tyydytystä asioiden ollessa perusluonteeltaan pysymättömiä. Janoamista on kolmenlaista; aistinautintojen janoa, olemisen janoa ja olemattomuuden janoa. Perimmäinen syy kärsimykseen on tietämättömyys, joka mahdollistaa janon ja siitä seuraavan tyytymättömyyden. Takertumaton antaa asioiden tulla, olla ja mennä, sellaisina kuin ne ovat, eli kyse ei ole välinpitämättömyydestä.

3. Jalo totuus kärsimyksen lakkaamisesta (nirodha)
Kärsimys lakkaa, kun kolme myrkkyä (tietämättömyys, takertuminen ja viha) poistetaan. Buddhalaisuuden mukaan kärsimyksen alkusyynä on tietämättömyys esim. neljästä jalosta totuudesta ja itsen todellisesta luonteesta. Kärsimyksen lakkaamista kutsutaan valaistumiseksi, koska siinä ei ole tietämättömyyttä, sekä vapautumiseksi (nirvana), koska se on vapaa halusta.

4. Jalo totuus tiestä, joka johtaa kärsimyksen lakkaamiseen
Kärsimyksen loppumiseen johtaa Jalo kahdeksanosainen polku.
(Wikipedia)

Jalo kahdeksanosainen polku
Polku jaetaan kolmeen osaan; viisauteen, itsekuriin ja meditaatioon (tai keskittymiseen).
Viisaus
1.       Oikea ymmärrys / oikea näkemys (Totuuden ymmärtäminen)
2.       Oikea pyrkimys (Luopuminen takertumisesta, hyväntahtoisuus kaikkia olentoja kohtaan, väkivallattomuus)
Eettinen toiminta
3.       Oikea puhe (Rehellinen, hyväntahtoinen, rauhaa edistävä puhe)
4.       Oikea toiminta (Väkivallattomuus, pidättäytyminen ottamasta, mitä ei ole annettu, kohtuullisuus aistinautinnoissa; seksuaalisen väärinkäytöksen ja päihteidenkäytön välttäminen)
5.       Oikea elinkeino (Joka ei tuota vahinkoa tietoisille olennoille, eikä vaadi edellä mainittujen rikkomista)
Meditaatio
6.       Oikea ponnistus (Taitavien mielentilojen edistäminen ja taitamattomien välttäminen)
7.       Oikea tarkkaavaisuus (Läsnäolo nykyhetkessä; kehon, tuntemusten, mielen ja totuuksien jatkuva huomioiminen)
8.       Oikea keskittyminen (Meditaation syvempien tilojen harjoittaminen)
(Wikipedia)

Näkymää vipassana-keskuksesta Dehradunista

Vipassana – The Art of Living

Vipassana on yksi Intian vanhimmista meditaatiotekniikoista, jonka Buddha löysi uudelleen yli 2500 vuotta sitten ja opetti sitä lääkkeenä yleismaailmallisiin ongelmiin. Vipassana tarkoittaa asioiden näkemistä sellaisina kuin ne todella ovat. Tekniikan tavoitteena on mielen epäpuhtauksien hävittäminen, josta seuraa täydellinen vapautuminen inhimillisestä kärsimyksestä, kuten Buddha opetti. Vipassana on itsetarkkailun avulla tapahtuvaa mielen kehittämistä, ja se painottaa vahvasti mielen ja ruumiin yhteyttä, jonka voi kokea tarkkailemalla kurinalaisesti kehon fyysisiä tuntemuksia. Tarkkailun avulla tapahtuva tutkimusmatka käynnistää mielen puhdistumisen, jonka tuloksena mielestä tulee tasapainoinen, myötätuntoinen ja rakastava (fi.dhamma.org – Suomen Vipassana-sivusto).

Buddhan jälkeen vipassanaa on opetettu katkeamattomana opettajien ketjuna nykypäivään saakka. Viimeisin opettaja S.N.Goenka syntyi Intiassa ja kasvoi Burmassa (Myanmarissa). Harjoitettuaan Burmassa opettajansa johdolla vipassanaa 14 vuotta, asettui hän Intiaan ja alkoi opettaa tekniikkaa vuodesta 1969 lähtien. Vuonna 1982 hän alkoi nimittää avustavia opettajia tyydyttämään lisääntyvää kurssitarvetta (fi.dhamma.org). Goenka jätti tämän maailman viime vuonna, 29.9.2013.

Olen halunnut osallistua vipassana-retriitille jo useamman vuoden ajan. Kursseja järjestetään myös Suomessa, mutta täydellinen ajankohta osui tälle Intian reissulle ja valitsimmekin Intian lukuisista vipassana-keskuksista kartalta matkamme ajankohtaan sopivan keskuksen Dehradunista. Maanantaina 8.9.2014 alkoi matkamme vipassanan pariin; löysimme Dehradunista osoitteen, jossa tuli ilmoittautua kello 14 mennessä ja yhteiskyydillä lähdimme kohti keskusta, joka sijaitsee noin 40 minuutin ajomatkan päässä kaupungin vilskeestä, maaseudulla. Paikalle saavuttuamme täyttelimme pari tuntia tietojamme lukemattomiin lappusiin, intialaiseen tapaan J, ja jätimme rahat, arvotavaramme, kännykkämme, tietokoneet, kamerat, kirjat, kirjoitusvälineet ja musiikinkuuntelulaitteet säilytykseen. Paikka vaikutti erittäin viihtyisältä ja kauniilta ja heitimme Pepen kanssa hyvästit ja toivotimme mitä parhainta tutkimusmatkaa omaan mieleen toisillemme. Seuraavat 10 päivää tulisimme viettämään oman sukupuolemme parissa tiiviin ohjelman aikatauluttamana. Miesten ja naisten alueet ovat erillään korkeiden aitojen avulla, ja lähdin kohti naisten aluetta saatuani huoneeni numeron. Löysin huoneen naisten majoitusalueelta, hieman sivummalta kuin kaikki muut huoneet. Huone oli simppeli mutta sieltä löytyi kuitenkin tuuletin katosta sekä oma wc. Lavereista toinen jo varattu ja heitin kassini toiselle lähteäkseni tutustumaan ympäristöön. Pian tapasinkin huonetoverini, joka oli noin ikäiseni, erittäin mukavan oloinen israelilainen tyttö. Jutustelimme ja tutustuimme yleisen puheensorinan keskellä, vielä kun puhe oli sallittua ennen retriitin virallista alkamista. Illalla ohjelma vihdoin starttasi ja ohjeiden ja aikataulun läpikäymisen jälkeen aloitimme ylevän hiljaisuuden seuraaviksi kymmeneksi päiväksi. Illalla oli ensimmäinen meditaatio, jossa kävimme läpi hengityksen tarkkaamiseen perustuvan tekniikan, jota tulisimmekin meditoimaan seuraavat kolme päivää ennen varsinaisen vipassana-menetelmän aloittamista. Meditaation jälkeen pääsimme pesun kautta nukkumaan, mieli hieman jännittyneenä ja odottavaisena tulevasta.

Sisäänkäynti naisten alueelle

Makuuhuoneemme
Yksi lukuisista huonetovereistamme

Tiistaina aamulla kello neljältä kumahti kello ja yllättävän pirteänä heräsin, kävin pesulla ja lähdin kohti meditaatiohallia. Päivien ohjelma pysyy yhdeksänteen päivään saakka muuttumattomana; herätys kello neljältä aamulla, ensimmäinen meditaatio 4.30 – 6.30, tämän jälkeen aamupala ja pieni tauko, kello kahdeksasta yhteentoista meditaatiota parilla viiden minuutin tauolla, tämän jälkeen lounas ja pieni tauko, yhdestä viiteen meditaatiota parilla viiden minuutin tauolla, iltapäivätee sekä pieni tauko, kuudesta seitsemään taas meditaatiota, seitsemästä puoliyhdeksään dhammatalk eli opetuspuhe, ja puoliyhdeksästä yhdeksään meditaatiota. Tämän jälkeen suunta on kohti iltapesua ja nukkumattia. Päivässä tulee meditaatiota yli 10 tuntia.

Tiistai sujui yllättävän virkeissä merkeissä, vaikka sain yöllä nukuttua syystä tai toisesta vain pari tuntia. Opettaja halusi lounastauon jälkeen tavata osan oppilaista, ja sain kutsun hänen luokseen. Olin kirjoittanut aiemmasta meditaatiokokemuksestani esitietolomakkeeseen, ja opettaja halusi varmistaa etten sekoita aiempia tekniikoita vipassanaan. Keskustelimme lyhyesti ja opettajasta jäi erittäin vahva ja hyvä vaikutelma. Itse Goenka menehtyi siis noin vuosi sitten, ja avustavat opettajat jatkavat perinnettä ympäri maailmaa. Opettajat eivät saa minkäänlaista korvausta opetuksesta, kuten eivät myöskään lukemattomat vapaaehtoiset jotka pyörittävät toimintaa puhtaasta auttamisen ja dhamman jakamisen halusta. Vipassana-retriitit ovat myös täysin ilmaisia osallistujille, kaikkialla maailmassa. Asuminen, ruoka sekä opetus kustannetaan aiempien oppilaiden lahjoitusten avulla, kuten myös keskusten rakentaminen ja ylläpitäminen. Käytyään ensimmäisen 10 päivän kurssin, voi kuka tahansa vipassana-oppilas lahjoittamisen lisäksi tulla vapaaehtoiseksi palvelemaan uusia oppilaita. Ideana on elää retriitin ajan kuin munkit tai nunnat, muiden avuliaisuuden varassa, egoa haihduttaen ja kiitollisuutta kasvattaen.

Vipassana-kursseja on 10 päivän kurssien lisäksi erimittaisia, 20 päivän kursseista jopa 60 päivän kursseihin. Pidemmille kursseille osallistuttaessa on takana oltava tietty määrä 10 päivän kursseja sekä vapaaehtoisena palvelemista. Kurssilla sitoudutaan noudattamaan käyttäytymissääntöjä, jotka ovat seuraavanlaiset:

Tekniikan perustana on sila eli moraalinen käytös. Sila luo pohjan samadhille eli mielen keskittymiselle; mielen puhdistuminen tapahtuu paññan eli kokemusperäisen viisauden avulla.

Määräykset

Kaikkien vipassana-kurssille osallistujien on koko kurssin ajan tietoisesti noudatettava seuraavaa viittä määräystä:
 1. pidättyä tappamasta mitään elollista;
 2. pidättyä varastamasta;
 3. pidättyä kaikenlaisesta seksuaalisesta toiminnasta;
 4. pidättyä valehtelemasta;
 5. pidättyä päihteistä.

Vanhojen kurssilaisten (jotka ovat jo käyneet kurssin S. N. Goenkan tai hänen apuopettajansa johdolla) odotetaan lisäksi noudattavan seuraavaa kolmea määräystä:
 6. pidättyä syömästä keskipäivän jälkeen;
 7. pidättyä aistinautinnoista ja kehon koristamisesta;
 8. pidättyä käyttämästä korkeita tai ylellisiä vuoteita.

Vanhat kurssilaiset noudattavat kuudetta määräystä juomalla kello viiden tauolla ainoastaan yrttiteetä tai hedelmämehua, kun uudet kurssilaiset voivat syödä hedelmiä ja juoda teetä. Opettaja voi terveyssyistä vapauttaa vanhan kurssilaisen kuudennesta määräyksestä. Seitsemättä ja kahdeksatta määräystä noudattavat kaikki (fi.dhamma.org).

Be Happy 

Aikataulu

Ruoka oli melko vähäenergistä ja simppeliä sekä tietenkin dhamman nimissä kasvisruokaa. Ruoka oli erittäin hyvää ja monipuolisempaa kuin odotin. Aamupalalla söimme yleensä puuroa ja ituja sekä hedelmän, lounaalla riisiä, linssejä ja vihanneksia ja iltapäiväteellä teen lisäksi hedelmiä. Vanhat oppilaat eivät tosiaan saa lounaan jälkeen syödä mitään, eli kun seuraavan kerran tulen retriitille, on iltapäivällä hedelmien sijaan tarjolla vain yrttiteetä tai mehua.

Ensimmäiset päivät sujuivat mielen vähitellen tarkentuessa itselleni aiemmin tutun hengityksen tarkkaamismenetelmän parissa. Neljäntenä päivänä saimme opetuksen vipassana-menetelmään, jossa tarkkaillaan tietoisessa järjestyksessä kehon tuntemuksia takertumattomuuden ajatuksella ja viimeisenä päivänä saimme opetuksen metta bhavana –meditaatioon, jossa herätetään ja ulotetaan myötätuntoa kaikkia elollisia olentoja kohtaan. Tätä meditaatiota olen tehnyt aiemmin enemmänkin . Koko vipassanan sekä 10 päivän intensiivisen kurssin ideana on lähteä syvään psykologiseen prosessiin; porautua syvälle mielen pintakerroksen alla piileviin epäpuhtauksiin sekä antaa vanhojen epäpuhtauksien nousta pintaan ja takertumatta tarkastellen antaa niiden menettää merkitystään ja hiipua pois. Nähdä älyllisen tiedon tasoa syvemmällä kokemuksellisella tasolla asioiden todellinen laita ja herättää oivalluksen kautta myötätuntoa ja hyvää tahtoa kaikkea olevaa kohtaan.

Olin etukäteen valmistautunut siihen, että kohtaan matkalla haasteita. Toki yritin lähteä retriitille mahdollisimman vailla odotuksia, mutta hyvin valmistautuneena. Olen siis sairastunut vuosia sitten masennukseen, joka jatkuessaan paheni vaikeaksi masennukseksi ja olin yhteensä noin vuoden verran hyvin syvässä kuopassa, sairaslomalla vetäytyneenä muusta maailmasta syvän ahdistuksen kourissa. Ahdistuskohtaukset olivat hyvin vahvoja, en pystynyt toimimaan ja kohtaamaan maailmaa, koin syvää epätoivoa, toivottomuutta, lannistumista, häpeää ja merkityksettömyyttä. Maailma muuttui rakkaudettomaksi ja onnettomaksi paikaksi, jossa en enää halunnut olla. Näin syvän ja mustan kokemuksen jälkeen nykyään joka ikinen päivä tuntuu lahjalta, mutta olen ollut hyvin tietoinen siitä, että prosessi on elämänmittainen ja viime aikoina olen laiminlyönyt etenemistäni. Kuten fyysisessä harjoittelussa, on jatkuva ja säännöllinen työskentely tulosten eteen tärkeää. Jos saavutamme välitavoitteen ja jätämme harjoittelun siihen tai muutamme sitä epäsäännölliseksi, tiedämmehän kaikki mitä tapahtuu. Sama pätee mieleen. Meditaatio oli muiden tekijöiden ohella isossa roolissa ahdistuksesta ja masennuksesta paranemisessa, mutta saatuani elämäni enemmän kuin raiteilleen ja alettuani ”elää unelmaani”, voin rehellisesti myöntää mielen harjoittamiseni muuttuneen epäsäännölliseksi. Tavoite ei enää ollut niin kirkkaana mielessäni, saavutettuani mielestäni enemmänkin kuin välitavoitteen. Vipassana-retriitillä todella konkreettisesti kokemuksellisella tasolla minulla taas kirkastui sitoutumisen ja säännöllisen harjoittelun merkitys. Tästä on siis äärimmäisen hyvä taas jatkaa sitoutuneena dhammaan ja päivittäiseen harjoitteluun.

Retriitillä kohtasin paljon vanhaa kuonaa, jota nousi syvältä mielen syövereistä. Neljännestä päivästä kahdeksanteen päivään ehkä eniten, vaikka moni sanookin alun olevan vaikein, ja Goenka mainitsee toisen ja kuudennen päivän usein vaikeimmiksi. Ahdistusta alkoi nousta pintaan, rintakehää puristi kuin tiukka jatkuvasti puristuva vanne, kurkkua kuristi, sydän alkoi jyskyttää siten, että luulin naapurinkin sen kuulevan. Olin kuitenkin lähtenyt tähän prosessiin tietoisesti ja valmiina vastaanottamaan kaiken, mitä eteen tulee. Sitoutuen prosessiin. Istuin siis tyynylläni ja annoin kaiken tulla, päivästä toiseen, nousematta tai liikkumatta. Tarkkailin tuntemuksiani; ”Tältä tämä siis tuntuu kun pysähdyn tarkkailemaan rintakehääni, tältä taas tuntuu kurkussani” jne. Hain vahvistusta tilanteen sietämiselle ajatellen etten ole tähänkään päivään mennessä kuollut, enkä ajatellut kuolla nytkään. Annoin tuntemusten nousta, tarkkailin ja annoin niiden lipua pois. Menetelmänä vipassana on erilainen kuin aiemmat itselleni tutut menetelmät, mutta prosessina se mitä tapahtui, oli itselleni tuttua. Minua ei pelottanut, ei hämmästyttänyt, vaikka olenkin voinut viime vuosina niin hyvin, enkä antanut minkään horjuttaa luottamustani menetelmään ja väistämättömään etenemiseen. Jokailtainen opetuspuhe myös antoi vastauksia meditoidessa nousseisiin kysymyksiin ja iltaa kohden olo muuttui melko tyyneksi. Kuitenkin nousseesta ahdistuksesta johtuen nukuin ensimmäisinä seitsemänä yönä vain pari tuntia yössä, loput neljä yötä noin neljästä viiteen tuntia yössä. Melkoisen vähillä unilla edettiin siis. Mutta tämä on opettajankin mukaan normaalia, ja koska annoin tämänkin asian tapahtua luomatta sille pelokkaita merkityksiä ja tätä kautta ahdistusta, en edes kokenut sen suurempaa väsymystä, paitsi viidentenä päivänä ja tämäkin johtui tosin enimmäkseen vain tietystä kuukauden ajankohdasta.

Pagoda

Meditaatioselli pagodassa. Osan ajasta meditoidaan ryhmähallin sijaan omissa selleissä.

Mielen toiminta on siitä mahtavaa, että avaimet sen hyvinvointiin ovat omissa käsissämme. Oivalluksen ja kokemuksen kautta edeten, työskennellen vanhojen ehdollistumien ja uskomusten poistamiseksi. Siemenet joita istutamme, kantavat aina hedelmää. Siksi on hyvin tärkeää istuttaa sellaisia siemeniä, joiden hedelmiä haluaa kantaa. Goenkan esimerkissä mies istutti kitkerän neem-puun siemeniä joka vuosi. Sadon tullessa hän kuitenkin aina pettyi koska ei saanut makeita mangoja. Jos istutamme mieleemme säännöllisesti kitkeriä tai happamia negatiivisuuden siemeniä, emme voi odottaa makeita ja maukkaita positiivisuuden hedelmiä. Suunta on itse käännettävä, kitkettävä vanhat happamat rikkaruohot ja alettava kylvää uusia makeita siemeniä. Tämän oivalluksen tekeminen voi olla melko pelottavaa aluksi, koska se tarkoittaa melkoista vastuunottamista omasta hyvinvoinnistaan. Suunnanmuutos kun ei tapahdu ilman kovaa työtä. Ja tässä päästään myös sitoutumiseen ja kovan työn jatkamiseen silloinkin, kun syömme vain makeita mangoja. Makeisiin mangoihin on melkoisen helppo takertua ja alkaa pitää itsestäänselvyytenä. Tällöin huolenpito unohtuu ja kitkerät siemenet voivat raivata tilaa mangojen keskelle. ”Vain jatkuva harjoittelu on avain onnistumiseen” –Goenka.

Yhdeksäntenä päivänä ahdistukseni oli kaikonnut ja meditaatio tuntui syvältä ja olo kevyeltä. Kymmenentenä päivänä ohjelma oli hieman erilainen, ylevä hiljaisuus lakkasi ja pääsimme metta bhavana –meditaation pariin. Kun hiljaisuus lakkasi ja hindinkielinen puhe alkoi pulputa, koin sen aluksi hieman ahdistavana. Naiset puhua pulputtivat ja tuntui kuin aivoilleni sataisi liikaa ärsykkeitä ja halusin ensimmäisinä tunteina vain vetäytyä kauemmaksi. Tilanne kuitenkin kääntyi vähitellen normaalimmaksi, ja vaihdoimme kokemuksia ihmisten kanssa. Muutamat intialaiset naiset tulivat sanomaan minulle että ”Kasvosi loistavat, kuin pääsi päällä olisi valoa”. Olin aivan ihmeissäni ja eräs tyttö otti meistä yhteiskuvan saatuamme omaisuutemme takaisin ja totesi että ”Näyttää kuin meidän kaikkien päämme päällä loistaisi jokin valo”. Kieltämättä paikka, sen energia ja koko takana oleva prosessi olivat tehneet melkoista jälkeä monella tasolla. Tunsin oloni kuin vuosien taakoista vapautuneeksi. Taakat olivat vain olleet niin syvällä, etten aina tiedostanut kantaneeni niitä mukana yhä kaikki nämäkin vuodet. Olin täynnä myötätuntoa, päättäväisyyttä, rakkautta ja olo oli jotenkin puhdas ja herkkä. Tämän olon keskellä oli enemmän kuin selvää, että olin löytänyt menetelmän, jota haluan jatkaa sitoutuen ja tämä vipassana-kurssi oli vasta kevyttä alkusoittoa tulevalle. J

Viimeisenä iltana valvoimme huonetoverini kanssa pitkälle yöhön jutellen kuin vanhat hyvät ystävät. Koin syvää aaltopituutta hänen kanssaan, ja juttelimme aivan kaikesta maan ja taivaan päällä; juuri kokemastamme, aiemmin kokemastamme, elämistämme, joogasta (hän oli joogaopettaja), Intiasta, elämästä, sen tarkoituksesta. Koin niin syvää kiitollisuutta maailmaa ja ihmisiä kohtaan. Saan olla täällä juuri nyt ja edetä polullani, on ihmisiä jotka pyörittävät tällaista puhtaasta dhammasta käsin, tarjoavat mahdollisuuden tulla ja harjoittaa ja vapautua vanhasta ja astua eteenpäin. Koin myös todella, todella syvää kiitollisuutta niitä läheisiäni kohtaan, jotka olivat tukenani silloin kun voin niin huonosti, että toisinaan mietin että jokainen nykyinen päivä tällä potentiaalilla on kuin ihme. Koin kiitollisuutta kaikkia niitä kohtaan, joiden kanssa matkanteko ei ole ollut niin helppoa, koska he ovat opettaneet enemmän kuin voisin muuten oppia. Ja koin myös myötätuntoa heitä kohtaan, toivottavasti hekin voisivat vapautua vanhasta kuonastaan ja voida paremmin, tulla onnellisiksi.

Perjantaina koitti lähtöpäivä ja jaoimme koko päivän kokemuksia Pepen kanssa. Hän oli hyvin minimaalisella aiemmalla kokemuksella jaksanut retriitin äärimmäisen hyvin! Sitoutumisella ja päättäväisyydellä hän eteni omalla polullaan, kokien huikeita oivalluksia ja astuen eteenpäin. Koin syvempää ja aidompaa yhteyttä kuin aiemmin, kummankin ollessa enemmän avoinna ja läsnä kuin koskaan aiemmin. Olen todella ylpeä hänestä ja aika näyttää, haluaako hän sitoutua harjoittamiseen tulevaisuudessa. Ainakin katselimme jo yhdessä ensi syksylle Argentiinan vipassana-keskuksen yhteystietoja..J Matkamme jatkui perjantaina Delhin kautta Jaipuriin, Rajasthaniin, jossa olemme nyt. Tänään maanantaina matkamme jatkuu taas Ahmedabadiin, Gujaratiin, sieltä Mumbaihin, Bangaloreen ja lopulta Mysoreen, jossa lokakuu sujuu intensiivisen astangajoogajakson parissa.

Koko läpikäymäni prosessi nosti pintaan todella paljon vanhoja ajatuksia, joiden kautta vuosien jälkeen matkani pimeydestä valoa kohti kirvoitti minut kokoamaan ylös 10 kohtaa, joiden avulla nousin suosta elämään unelmaani, toivottavasti lopullisena päämääränäni pystyen toimimaan mahdollisimman paljon kaikkien elävien hyväksi. Moni asia on ehkä muuttanut ajatuksissani muotoaan ja elänyt elämäänsä, mutta kirjasin nämä ylös ja ajattelin jakaa kanssanne. Ehkä joku löytää sieltä samankaltaisuuksia ajatuksiinsa, tai uusia vinkkejä matkalla kohti parempaa huomista. Ja koska kaikki on jatkuvassa muutoksessa, myös ajatukseni, en siis välttämättä jaa kaikkien kohtien ajatuksia sellaisenaan nykyään enkä tietenkään tiedä miten koen nämä vuoden tai kahden kuluttua. Tässä kuitenkin jotakin, joka silloin sellaisenaan yhden ihmisen kohdalla muutti elämän suunnan:

1. Työskentele johdonmukaisesti tiedostaakseni nykytilanne takertumatta ja päästääksesi irti vanhasta; kuonasta, ehdollistumista, negatiivisista mielen toimintamalleista.
Masennus on usein negatiivisten mielenmallien ja tuntemusten (tiedostamatonta) päivittäistä vahvistamista, joka ajaa yhä syvemmälle umpikujaan, josta on hyvin vaikea nousta omin keinoin pois. Itse aloin ensin tiedostaa tämän, mutta en silti tiennyt keinoja lähteä ylöspäin. Juuri oikeaan aikaan luin erään kirjan karman laista, jossa puhuttiin jatkuvasta muutoksesta, ja erään miehen kertomus siitä, kuinka hän oivalsi konkreettisesti kaiken pysymättömyyden, puhutteli niin vahvasti että koin suuren oivalluksen. Ymmärsin, että tilanne on nyt tämä, mutta en ole tämän tilanteen vanki, olen vain kuvitellut niin ja omaksunut masentuneen ihmisen ”mindsetin”. Voin itse lähteä muuttamaan tilannetta, mikään ei ole pysyvää, ei edes ”minä” eristäytyneenä ja masentuneena. Tämän jälkeen astuin ensimmäisen askeleen ja lähdin konkreettisesti, vähitellen jaksamisen mukaan, tekemään asioita muutoksen eteen. Tässä vaiheessa myös meditaatio astui itsestään selvästi mukaan kuvioihin.

2. Ala rakentaa tilalle uutta
Siivotessa mielen perukoilta epäpuhtauksia, on masentuneena mielestäni samanaikaisesti tärkeää rakentaa tilalle aktiivisesti uutta ja positiivisempaa. Luin paljon kirjoja muutoksesta, elämänhallinnasta, buddhalaisuudesta, positiivisuudesta, jne. Näistä sain paljon työkaluja mielen harjoittamiseen esimerkiksi mielikuvaharjoitusten avulla. Aloin rakentaa mieleeni uutta sisältöä vanhan tilalle.

3. Seuraa sydäntäsi ja tee asioita jotka vahvistavat intuitiota
Jos et tiedä mitä haluat ja kaikki tuntuu merkityksettömältä, kuten masentuneena yleensä asianlaita on, ala kokeilla jaksamisen rajoissa. Sydämen ääni ei vahvistu itsestään. Erilaiset tilanteet ja mahdollisuudet, joita elämä tuo eteesi, hyppää kyytiin kun olet tarpeeksi voimissasi ja sano mahdollisuuksille ”Kyllä”. Vähitellen mahdollisuuksien määrä tuntuu kasvavan ja jokin asia saattaakin herättää pienen ilonpilkahduksen. Silloin tiedät suunnan olevan oikea. Ja vaikkei sydän vieläkään ohjaisi, koska se on vielä piilossa pelon alla, voi intuitio ohjata pienten askelien kautta vahvemmin ja vahvemmin. Jos intuitio ohjaa jatkuvasti esimerkiksi kokeilemaan uutta harrastusta, mutta se tuntuu liian pelottavalta, astu askelia vähitellen. Pelko voi masennuksen aikana ohjata vahvemmin, mutta astumalla jaksamisen rajoissa epämukavuusalueelle, voi sydämen ääni peitota pelon vähitellen.

4. Ala kokea kiitollisuutta
Masentuneena ei tyypillisesti koe kiitollisuuden (eikä juuri mitään muitakaan hyviä) tunteita. Ala siis keinotekoisesti rakentaa kiitollisuuden kokemusta, tämä herättää säännöllisesti toistettuna värähtelyä, joka ohjaa lopulta kokemaan kiitollisuuden tunteita oikeasti (joka taas johtaa masennusta ylläpitävien ”rakenteiden” hiipumiseen). Kiitollisuuspäiväkirja, joka on tyypillinen tapa kirjata joka päivä ylös asioita, joista on kiitollinen, on hyvin toimiva työkalu. Kirjaamalla ylös asioita siinä muodossa, kuin ne olisivat jo totta, on tärkeä tekijä. Alkuun tämä tuntui vanhassa katkeruuden täyttämässä mielenmallissani hölmöltä. Mutta vähitellen asiat muuttuivat todemmaksi ja todemmaksi ja itselleni hienoin kokemus oli se, kun eräänä kauniina päivänä tiedostin kirjoittavani sydämestäni asioita, joista aivan oikeasti koen kiitollisuutta. Ja ensimmäinen arjen kiitollisuuden kokemus on jäänyt hyvin vahvana mieleeni; Kevät oli saapunut ja lähdin kävelylle. Aurinko paistaa porotti ja puin hihattoman paidan päälleni. Ulkona linnut visersivät ja ensimmäinen tiedostamani asia oli, että tosiaan huomioin tämän, hyvin pitkästä aikaa. Jatkettuani kävelyä yhtäkkiä kuin salama kirkkaalta taivaalta tajusin tuntevani auringonsäteet ihollani. Käsivarsissa, olkapäillä, selässä. Vuosien pimeyden jälkeen näin vahva tunne herätti niin voimakkaan hyvänolontunteen ja kokemuksen, että mieleni teki itkeä ja nauraa, sisälläni kupli ilo. Ensimmäistä kertaa vuosiin! En koskaan unohda sitä päivää, ja nykyäänkin ensimmäinen t-paita – keli pitkän talven jälkeen herättää suunnatonta iloa ja kiitollisuutta. J

5. Tule tietoiseksi omista vahvuuksistasi ja vahvista käsitystäsi kykeneväisyydestäsi
Ensimmäisen kohdan avulla asioista tulee vähitellen tietoisemmaksi, ja omia vahvuuksia on helpompi alkaa tarkkailla neutraalisti, kun negatiivisuus ei enää ohjaa elämää. Mielikuvaharjoitusten avulla omaa käsitystä siitä, mihin pystyy, voi vahvistaa paljonkin. Itsetunto monesti laskee pohjamutiin masentuessa eikä omaa antiaan maailmalle arvosta kovinkaan suuresti. Kun käsitys omista vahvuuksista on positiivisen realistinen ja uskoa kykyihinsä vahvistaa, on helpompi myös siirtyä seuraavaan kohtaan.

 6. Visualisoi elämää tai yksittäisiä asioita, joita haluaisit elää, tai jos et koe tällaisia toiveikkaita tunteita, visualisoi elämää tai asioita, jotka herättävät jonkinlaisen värähtelyn sisälläsi
Aarrekartat (eli mielikuvien kokoaminen konkreettisesti esimerkiksi isolle kartongille kuvien muodossa), käytännön visualisointiharjoitukset sekä päivittäinen positiivinen puhe itsestä ja omista mahdollisuuksista ovat kaikki olleet itselleni toimivia harjoituksia ja vieneet eteenpäin. En tosiaan aloittaessani tiennyt millaista elämää haluaisin elää, koska tunsin ettei elämälläni ole suuntaa eikä mikään oikein kiinnosta, olinhan masentunut. Kokosin ensimmäisen aarrekartan, johon tuli yksittäisiä asioita, joita haluaisin elämäni sisältävän; hymyjä, naurua, onnellisia ihmisiä, onnellisia ihmissuhteita. Näiden avulla etenin ja tehdessäni taas jossain vaiheessa uuden aarrekartan, sisälsi se jo konkreettisempia asioita ihmisten auttamisesta alaan jolla haluaisin työskennellä. Visualisoin päivittäin elämää, joka olisi täynnä iloa ja naurua ja vuosien kuluttua on mahtavaa huomata, kuinka olen saanut elämääni enemmän iloa ja naurua kuin olisin koskaan odottanut. Koska nykyään tiedostan elämän olevan melkoinen lahja, ja olen kiitollinen siitä voimasta, joka jostain syvältä kumpusi, jonka avulla nousin eteenpäin, lähden jokaiseen päivään hymyillen. Ja kuinka paljon se palkitseekaan! Muistan kuinka kerran masennuksen jälkeen menin leipomoon hakemaan tarjottavia silloiselle työpaikalleni, ja minua palveli hyvin herttainen vanha nainen. Kiitin häntä erittäin hyvästä palvelusta, koska ajattelin ja ajattelen yhä, että mitä enemmän laittaa hyvää energiaa kiertämään, sitä enemmän sitä saa. Nainen vastasi minulle: ”Voi kuule, on helppoa palvella hyvin kun itse aurinko astuu huoneeseen!”. Nieleskelin kyyneleitä ollessani niin otettu, koska kaiken sen pimeyden jälkeen, olin enemmän valon puolella kuin koskaan aiemmin, ja pystyin jakamaan sitä muillekin. J

7. Nosta energiatasoasi luonnossa eri elementtien äärellä
Luonnossa akut latautuvat ja mieli lepää, kertoo meille moni taho. Luonnossa olemme myös hiljaisuudessa, joka on osin hyvin meditatiivista. Kaukana yhteiskunnan odotuksista, jolloin sisäinen ääni vahvistuu. Hengittäen raikasta ilmaa, herättäen aisteja aistimaan maailman ihmeellisyyttä. Kaukana kaupungin vilskeestä huokuu myös aivan erilaista energiaa, jota imemällä itseensä säännöllisesti, voi huomata eron. Eri elementeillä on myös erilaisia vaikutuksia, toisinaan kaipasin tiheän metsän keskelle, pitkän aikaa aavan veden äärelle. Kun olin jo pitkällä paranemisessani, huomasin värähtelytasossani aivan selvää eroa vietettyäni aikaa luonnossa. Tämä on johtanut tietenkin liikuntamuotojenkin muuttumiseen, vaikka olenkin työskennellyt kuntokeskusmaailmassa, on oma liikkumiseni hakeutunut jo vuosia enemmän ulos luontoon.

 8. Nosta energiatasoasi ympäröimällä itsesi ihmisillä, jotka tukevat hyvinvointiasi ja tee kohtaamisista ihmisten kanssa merkityksellisiä
Masentuneena ihmiset, jotka joko tukevat vanhoja hyvinvointia tukemattomia ajatus- tai toimintamalleja, tai ihmiset, jotka eivät usko kykyihisi tai mahdollisuuksiisi, eivät kenties ole parasta seuraa, jolla ympäröidä itsesi. Ihmiset, jotka taas uskovat mahdollisuuksiisi ja luovat positiivista energiaa, tuovat paljon enemmän vahvistusta paranemisprosessille. Tottakai myöhemmin, ihmiset joiden kanssa kohtaamme vaikeuksia, ovat mitä parhaimpia opettajiamme ja voimme oppia myötätuntoista suhtautumista heitä kohtaan, mutta masentuneena on monesti herkässä ja alistuneessa mielentilassa, jolloin paras palvelus itselle ja paranemiselle, ja tätä kautta myös muille, on suojella omaa energiaa tällaisilta ihmisiltä. Luultavasti he toimivat tietämättömyyttään ja aina ei tarkoituskaan ole huono, mutta tärkeintä tässä vaiheessa on suosta nouseminen.

Masentuneena ei myöskään aina koe suurta yhteenkuuluvaisuuden tunnetta ihmisten kanssa, eikä koe saavansa sosiaalisesta kanssakäymisestä mitään irti, saati että olisi mitään annettavaa muille ihmisille. Tätäkin voi vahvistaa harjoittelun avulla. Itse päätin suhtautua kaikkiin kohtaamiini ihmisiin merkityksellä. Kaikki, joiden kanssa polkumme kohtaavat, ovat ihmisiä omine tarinoineen ja haavoineen. Olen tehnyt elämässäni paljon erilaisia töitä ihmisten parissa; kehitysvammaisten parista erilaisiin asiakaspalvelutöihin ja liikunta-alan töihin. Eräs kohtaaminen on jäänyt päällimmäisimpänä mieleeni. Olin erään opiskelun ohella suuressa tavaratalossa Helsingissä töissä, oli työpäivä ja olin kodinosastolla. Paikalle tuli vanha mies, hieman reissussa rähjääntynyt ja elämän kolhima. Lähestyin häntä ja kysyin voinko auttaa. Hän alkoi itkeskellen kertoa: ”Kuule, minun vaimoni kun kuoli niin minä ratkesin ryyppäämään. Sitten kävi niin että menetin asunnon ja kaiken. Nyt olen ollut kuivilla ja sain vihdoin asunnon ja nyt minä tarvitsisin kattilan. Se on vähän niin kuin sellainen lahja minulle itselleni siitä että uusi elämäni on alkamassa ja tänään keitän uuden elämäni ensimmäiset perunat”. Minua kosketti miehen kertomus suuresti ja hänen kävellessään hieman huonosti, tartuin häntä käteen ja menimme kattilahyllyn luokse. Valitsimme ajan kanssa miehelle tarpeisiinsa sopivan kattilan ja kävelimme kassalle. Rahastettuani kattilan paketoin nopeasti sen lahjapakettiin ja laitoin hienon kultaisen nauhan ympärille. Laitoin paketin muovikassiin ja ojentaessani sitä hämmentyneen näköiselle miehelle totesin: ”Oikein onnellista uuden elämäsi ensimmäistä päivää”. Mies pyyhki silmäkulmasta kyyneleitään ja totesi minulle ”Voi tyttö hyvä, Jumalan siunausta sinulle” ja lähti kohti uutta elämäänsä. Joku olisi ehkä vain myynyt hänelle kattilan, mutta olisiko se jättänyt kumpaankin niin positiivista jälkeä joka on muistissa vielä vuosien jälkeenkin? Epäilen. Tehdään siis kohtaamisista merkityksellisiä. J

9. Muuta vanhoja käytännön toimintamalleja ja ympäristöjä, jos ne eivät enää palvele hyvinvointiasi tai sen rakentamista alusta
Työpaikka, ihmissuhde, asuinjärjestelyt, arjen käytännön toimintatavat. Kaikki nämä voivat tiedostamatta tukea masennusta ylläpitäviä rakenteita. Omalla kohdallani osoittautui äärimmäisen tärkeäksi irrottautua vanhasta ja totutusta, niin kivuliasta kuin se olikin, ja aloittaa alusta. Tarkoittaen kaikkea pitkästä ihmissuhteesta uusiin arjen toimintamallien opetteluihin sekä työpaikan vaihdokseen. Toki muutos lähtee sisältä ja ei pidä tuudittautua ajatukseen, että muuttamalla ulkoisen voi löytää onnellisuutta. Mutta repimällä rakenteet alas ja pystyttämällä uutta eheämpää tilalle, voi se olla juuri se mitä tarvitaan.

10. Panosta ravitsemukseen, liikuntaan ja laadukkaaseen lepoon
Itse en halunnut lähteä lääkkeiden tielle perehdyttyäni aiheeseen. Halusin mieluummin tukea aivojani ja mieltäni laadukkaan ravitsemuksen (&lisäravinteiden), oikeanlaisen liikunnan ja laadukkaaseen uneen panostamisen avulla. Tästä löytyy suunnattomasti tietoa, joten aiheen läheisyydestä huolimatta en avaa tällä erää enempää. Mikäli aihe herättää kiinnostusta, jaan kyllä oppimaani mielelläni eteenpäin.

BE HAPPY J

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti