5.9.2014 ”Mikset ottais omast potentiaalistas selkoo?”

Sunnuntai-aamuna 31.8. saapui yöjunamme Varanasista Agraan. Olemme matkustaneet junilla kaikki pidemmät matkat öiseen aikaan, jolloin aikaa jää enemmän itse paikkojen kokemiseen ja majoituksessa säästää aina yhden yön. Intialaisissa junissa on monta erilaista luokkavaihtoehtoa; kallein on nimeltään ilmastoitu ykkösluokka (1AC), jossa on kahden tai neljän hengen hytit lukittavilla ovilla. Ateriat sisältyvät myös tämän luokan hintaan. Kaikissa junissa tätä vaihtoehtoa ei ole ja tässä emme edes harkitsisi matkustavamme hinnan vuoksi. Seuraavaksi kallein vaihtoehto on nimeltään AC2tier, eli ilmastoitu luokka, jossa on neljä sänkyä yhdessä hytissä, ja verhot yksityisyyden takaamiseksi. Tässä luokassa olemme matkustaneet kerran, koska halusimme Jammusta Delhiin palatessamme ilmastoidun makuupaikan, ja yhtä halvempi luokka oli täynnä. Kolmas vaihtoehto on AC3tier, ja edellisestä se eroaa siten, että sänkyjä on yhdessä hytissä kuusi, eikä verhoja ole, joten koko vaunu on ikään kuin yhtä tilaa. Tässä luokassa olemme matkustaneet kaksi kertaa. Osassa junista löytyy AC Executive Chair sekä AC Chair – luokat, joissa on siis ilmastointi ja eritasoiset istuinpaikat. Näitä luokkia ei löydy läheskään kaikista junista. Halvimmat luokat ovat Sleeper Class sekä Unreserved 2nd Class. Sleeperissä ei ole ilmastointia, mutta muuten se on melko samankaltainen kuin AC3tier, plus ikkunat ovat avoimet ja maisemia on mahtava seurailla. Sleeperissä olemme matkustaneet myös kaksi kertaa, tämän ollessa hinnan puolesta parhaiten budjettiimme sopiva ratkaisu. Unreserved 2nd Class on halvin vaihtoehto puisine tai muovisine penkkeineen. Tämä luokka on yleensä tupaten täynnä ulko-oville saakka, ja vaikka hinta saattaa vetää osaa budjettimatkailijoista puoleensa, me emme ole tässä luokassa vielä matkustaneet. Junissa kiertää paljon myyjiä; vettä, chaita, ruokia jne. Joten nälässä ei junissa tarvitse matkustaa. Vessoja junissa on eritasoisia: osa on Intiassa tyypillistä reikä maassa ratkaisua, raiteiden kiitäessä suoraan alla, ja osassa taas on länsimainen vessa, tosin näistäkin tarpeet menevät useimmiten suoraan raiteille.

Sleeper-luokassa. Keskisängyt taittuvat ylös päiväsaikaan tarjoten enemmän istumatilaa

Tiivistä tunnelmaa junassa

Matkustaminen junissa ja myös paikallisbusseissa on kyllä iso osa kaiken kokemista täällä; matka tuntuisi varmasti aivan vajaalta ilman näitä kokemuksia, esimerkiksi reissatessa yksityistakseilla isommalla budjetilla ympäriinsä. Tähän saakka yöjunissa on myös tuntunut aivan turvalliselta, olemme nostaneet rinkat aina sängyn jalkopäähän ja lukinneet omalla ketjulla sekä lukolla. Rahat ja puhelimen olemme pitäneet kaulapussissa nukkuessa. Ainoastaan Varanasista matkustettaessa saimme vartijalta luettavaksemme englanninkielisen varoitustekstin, joka turistina piti myös kuitata. Siinä kerrottiin samaa kuin LonelyPlanetissakin: Varanasista ja Varanasiin kulkevissa junissa on paljon myrkytystapauksia, jotka johtavat varkauksiin uhrin sammuessa. Eli ei kannata vastaanottaa mitään elintarvikkeita vierailta. Junassa oli myös varoituksia junissa tapahtuvista naisiin kohdistuvista rikoksista ja kovista tuomioista joita naisiin kajoamisesta saa, mutta muissa kuin Varanasi-Agra-junassa näitä en ole nähnyt. Esitän aina lippua ostaessa toiveen yläpedistä tai keskipedistä ja tähän asti se on onnistunut ja koen tämän lisäävän omaa turvallisuudentunnettani nukahtaessani. LonelyPlanetin mukaan Intian junissa matkustaa päivittäin 17 – 20 miljoonaa ihmistä, siis päivittäin! Siinä on jo melkoinen syy kokea tätäkin matkustustapaa. J

Olemme vierailleet Agrassa, tuossa Taj Mahalista tunnetussa kaupungissa kaksi vuotta sitten, joten tällä kertaa suuntasimme junan saapuessa vain kaupungin läpi matkan jatkuessa kohti Mathuraa ja Vrindavania. Söimme aamiaisen Agrassa ja huuhdoimme kasvoja ja pesimme hampaat ravintolan vessassa kunnes raikkaina jatkoimme matkaa Agran toiselle juna-asemalle, josta junat Mathuraan lähtevät. Monet miehet yrittivät erittäin aktiivisesti myydä taksikyytejä 1500 – 2500 rupian hintaan, mutta emme olleet kiinnostuneita junalipun irrotessa paljon halvemmalla. Saimme miehet ravisteltua kannoiltamme ja ostimme liput saman tien lähtevään junaan 50 rupian kappalehintaan. J Matka kesti jotakuinkin tunnin ja Mathurasta nappasimme riksan loppumatkalle. Otimme riksan suoraan Krishna-liikkeen (ISKCON) temppelille, jonka yhteydessä liike ylläpitää guesthousea. Mathura on tunnettu Krishnan synnyinpaikkana ja Vrindavan paikkana, jossa Krishna vietti lapsuus- ja nuoruusvuotensa. Olen Suomessa tutustunut Krishna-liikkeen toimintaan vieraillessani temppelillä erilaisissa tilaisuuksissa, kuten Krishnan syntymää juhlistavassa Krishna Janmashtamissa sekä Shivaa juhlistamassa Shiva-ratrissa (The Great Night of Shiva). Olen lukenut liikkeestä paljon, ja monikin asia minua vetää liikkeessä puoleensa. Kristinuskon äärellä olemme tottuneet kovin synkkään ja vakavaan Jumalan ylistykseen, kun taas monissa muissa uskonnoissa usko ja ylistäminen on iloinen asia, johon antaudutaan koko kehon ja sielun voimin. Hare Krishna-mantran chanttaaminen tuntuu myös joukossa pyörryttävän hyvältä, ja sydämessä on aina puhdas ja hyvä olo. En jaa kaikkia liikkeen uskomuksia ja näkemyksiä, mutta koska ennen elin elämääni turhankin paljon analysoiden, olen vain hypännyt viime vuosina tekemään sitä, mikä tuntuu sydämessä hyvältä. Näin saan elämältä paljon enemmän ja koen enemmän ja syvemmin. ”Analysoi vähemmän ja koe enemmän” on kyllä vienyt minun elämäni aivan uusiin sfääreihin. J Täällä Intiassakin on aivan mahtavaa nähdä miten kaikki sekoittuu kauniisti ja kunnioituksella. Eri uskontojen edustajat vierailevat toistensa pyhillä paikoilla ja vaikkapa buddhalaisetkin voivat antautua kirtanan vietäväksi. Joukossa silmät loistavat, autuus paistaa ja onnellisuus se vain lisääntyy. J

Krishna-liike keskittyy Krishnan palvonnan ympärille, ja on osa yhtä hindulaisuuden pääsuuntausta, vaishnavismia. Liike on levinnyt ympäri länsimaita intialaisen munkin A.C. Bhaktivedanta Swami Prabhupadan tuotua liikkeen länteen vuonna 1965. Liikkeen edustama perinne, gaudiya-vaishnavismi, sai alkunsa 1500-luvulla Bengalissa ja sen perustaja on Sri Caitanya. Sri Caitanya korosti Krishnan antaumuksellisen ja rakastavan palvonnan, eli bhaktin, tietä. Hän teki myös tunnetuksi liikkeelle tunnusomaisen tavan laulaa julkisilla paikoilla Krishnan pyhää nimeä maha-mantran muodossa (Hare Krishna Hare Krishna Krishna Krishna Hare Hare / Hare Rama Hare Rama Rama Rama Hare Hare).  Liikkeeseen kuuluu nykyään yli 400 temppeliä, 50 maatilaa, 99 ravintolaa ja 50 koulua. Temppeliyhteisössä asuvia jäseniä on noin 10 000 ja seurakuntalaisia noin 250 000 (Wikipedia).

A.C. Bhaktivedanta Swami Prabhupada, joka toi liikkeen länteen vuonna 1965

Tunnelma temppelillä ja koko kaupungissa oli mahtava. Kaikki tervehtivät toisiaan itsellenikin Suomesta tutulla tavalla: Hare Krishna! tai: Haribol! Yleisesti ottaen ihmiset olettivat minunkin olevan devotee, eli Krishnan antaumuksellinen palvelija, mutta kerrottuani olevan vain sydämen vuoksi täällä ja arvostavani liikettä, oli kohtelu kuitenkin yhtä lämmintä. Monet ihmiset lähestyivät ja juttelivat ja olen ennenkin kiinnittänyt erääseen seikkaan huomiota; tuntuu että monien temppeliyhteisössä asuvien silmät loistavat erilailla kuin monenkaan tapaamani uskonnon edustajan silmät. Ikään kuin sydän vain heijastuisi suoraan silmistä ja vahvasti. J Alueella olisi muitakin temppeleitä, mutta koska olemme nähneet hindutemppeleitä monta kymmentä lyhyen ajan sisään, halusimme vain viettää aikaa Iskconin temppelillä, osallistuen ohjelmaan. Maanantaina vietimme monta tuntia satojen ihmisten kanssa kirtanassa tanssien ja laulaen mantraa. Sanoinkin Pepelle samaa kuin aiemminkin; nämä ovat kyllä niin minunlaiseni bileet, pyhää meininkiä, päihteetöntä ja sydämestä kumpuavaa. Ja pääsee vielä ajoissa nukkumaan. Biisin sanat tosin pysyvät kokoajan samana. :D

Hare Krishna!

Biletystä parhaimmillaan ;)

Tiistaina 2.9. sai matkamme taas jatkua. Suuntasimme aamupäivällä riksalla Mathuraan, josta olimme ostaneet valmiiksi liput junaan kohti Haridwaria. Junan piti lähteä hieman ennen puoltapäivää, ja lopulta se saapuikin, noin puolitoista tuntia myöhässä. Lippumme olivat sleeper-luokkaan ja olimme ostaneet Krishna-liikkeen herkullisesta ravintolasta hieman eväitä matkaan, joten matka sujui maittavissa merkeissä. Saavuimme Haridwariin illalla puolikymmenen maissa, ja olimme LonelyPlanetista tarkistaneet taas valmiiksi kartan, joten tiesimme että budjettimajoituksia löytyisi kävelymatkan päästä. Löysimmekin pian kadun, jonka varrella guesthouseja oli rivissä, ja valitsimme parhaan (halvimman). Huoneen hinta oli 300 rupiaa per yö, eli noin neljä euroa. Majoitusten hinnat vaihtelevat paikasta riippuen, jossain paikassa 300 rupialla voisi saada jotain tasokkaampaakin, jossain taas ei juuri mitään tai korkeintaan sängyn yhteishuoneesta hostellista. Olemme majoittuneet vaihtelevissa paikoissa, Krishna-liikkeen guesthouse oli hieman budjettiamme kalliimpi, joten nyt halusimmekin säästää hieman kompensoidaksemme. Huoneessa oli oma kylpyhuone kylmällä vedellä ja kavereina hiiriä melkoinen liuta. J Kaikkeen on kuitenkin myös tottunut; näin Haridwarissa suurimman rotan mitä olen koskaan nähnyt, kissanpentua suuremman, vilistämässä tienvarsiravintolan lattialla josta henkilökunta sen ajoi ulos. Jatkoin kuitenkin dosani syömistä rauhassa, hätkähtämättä. Se vain on Intiaa. J

300 rupian majoitus Haridwarissa

Keskiviikkoaamuna lähdimme kiertelemään tätä Hindujen pyhää kaupunkia. Aiemmin kokemaamme Varanasia pidetään seitsemästä pyhästä kaupungista pyhimpänä, mutta Haridwar on kuuden muun joukossa. Varanasissa en ollut kylpenyt Gangesissa, mutta Gangesin virratessa myös Haridwarin läpi, päätimme lähteä sen kuuluisimmalle ja pyhimälle Ghatille, Har Ki Pauri Ghatille, kylpeäksemme pyhässä vedessä. Saavuttuamme Ghatille kiinnitin huomiota paljon aggressiivisempiin kerjäläisiin kuin muualla tähän mennessä. Vaikka annankin mielelläni rahaa heille, koimme erilaista suhtautumista Haridwarissa. Minua revittiin, tartuttiin käsistä ja päästä, kerrankin samanaikaisesti kolmen naisen taholta. Koin oloni hieman ahdistavaksi ja antaessani vähemmän aggressiivisille muutaman rupian, suuttuivat he siitä. Ilmeisesti summa oli liian pieni ja he heittivät sen maahan tai takaisin minulle. Paikallisilta kaksi tai viisi rupiaa näytti kelpaavan, mutta en tiedä mikä tässä oli takana, ilmeisesti summan olisi meiltä, täällä rikkaina pidetyiltä, pitänyt olla moninkertainen? Ymmärrän toki sen ahdingon, jossa nämä ihmiset elävät, ja koen suurta myötätuntoa heitä kohtaan. On kuitenkin mahdotonta antaa kymppejä kaikille kymmenille ihmisille, ja jos haluaisi auttaa edes vähän, koetaan se jotenkin röyhkeänä. Yritin ajatella myötätuntoisia ajatuksia heitä kohtaan ja päästä yli hetkellisestä pahasta mielestäni, ja pääsimme jatkamaan matkaa kohti Ghatin portaita. Ghatilla sain eräältä naiselta mukissa maitoa, jota muutkin kaatoivat Gangesin virtaan rukouksenomaisesti. Kaadoin maitoa ja astuin askel askeleelta syvemmälle. Vesi oli yllättävän kylmää ja erittäin kuumassa ja kosteassa ilmanalassa se tuntui virkistävältä. Paikalliset katselivat suurina joukkoina länsimaalaisen naisen kylpemistä, monet huutelivat jotain hurraamisen kuuloista ja hymyilivät minulle ja halusivat tulla kättelemään. Tiedän toki että kovinkaan moni länkkäri ei tuohon veteen haluaisi astua sairastumisen pelossa, itse otin kuitenkin tietoisen riskin ja eipä vettä tullut tosiaankaan hörpittyä tmv. Vaatteet pysyivät näin naisena tietenkin visusti päällä; vaikka miehet kylpevätkin alusvaatteissa, ei se tulisi naiselta kuuloonkaan. Pepe vitsailikin että mihin jätit narubikinit, ja nauroimme tovin tätä epäsopivaa ja ei kuuloonkaan tulevaa ajatusta pohtiessamme.

Valmiina kastautumaan Gangesissa

Märillä vaatteilla jatkoimme matkaa kohti Mansa Devi temppeliä, joka sijaitsee Bilwa Parwatin päällä. Temppelille pääsee gondolihissillä, ja jonotimmekin ostamaan liput, jonka jälkeen pääsimme miltei suoraan hyppäämään kabiiniin. Kabiini oli avoin ja kaitein varustettu, ja sieltä olikin mukava katsella Haridwarin kauniita maisemia. Saavuimme temppelille, joka vaikutti ensisilmäykseltä melkoisen kaupalliselta paikalta.. Matkaa jatkaessamme ensivaikutelma ei tosiaan osoittautunut vääräksi. Kaikkialla myytiin krääsää ja joka jumalapatsaan luona oli pari miestä, jotka vaativat kovin sanoin lahjoittamaan rahaa, mikäli pysähtyi hetkeksikin. Toki lahjoitan aina temppelissä rahaa siellä vieraillessani, mutta lahjoituksen idea muuttuu hieman kiristykseksi moisen toiminnan kautta. En edes nähnyt mitään lahjoituslaatikoita, joten liekö miehet vain keräämässä omia taskurahojaan patsaiden luona. Eräskin mies tarttui päähäni ja vaatimalla vaati että annan ainakin 200 rupiaa! Sanoin että en todellakaan, jos ei jo lahjoittamani summa riitä, ja riuhtaisin itseni irti ja jatkoin matkaa. Seuraavien patsaiden luokse emme viitsineet edes pysähtyä, vaikka miehet huutelivat vaativasti peräämme. Siinähän sitä saisi kulumaan monen päivän elämisbudjetit antaessa monta sataa rupiaa jokaiselle patsaalle. :D Kiersimme vain temppelin nopeasti läpi, sen osoittauduttua melkoiseksi ”pyhäksi flopiksi” kaikkien temppelivierailujemme joukossa. Pyhä fiilis oli melkoisen kaukana tästä paikasta, koinkin jopa moskeijassa Kashmirissa enemmän pyhiä viboja kuin täällä. J

Kynttilää laskemassa Gangesiin hindujen pujassa, Har Ki Pauri Ghatilla

Aarti, hindujen seremonia Äiti-Gangesille, Har Ki Pauri Ghatilla

Loppupäivän kiertelimme ympäriinsä ja illalla lähdimme takaisin Har Ki Pauri Ghatille. Ghatilla on joka ilta kaunis puja,” aarti”, eli seremonia Äiti-Gangesille. Lähetimme kauniit kukalliset kynttilät matkaan Gangesin virtaan ja nautimme väriloistosta, tulisoihduista, kauniista rukoilusta ja musiikista. Puja oli ohi paljon nopeammin kuin Varanasissa, ja jatkoimmekin matkaa pyörimään lähikaduille. Illalla palasimme guesthouseen nukkumaan, lähteäksemme seuraavana aamuna kohti Rishikeshiä. Torstaina aamulla syötyämme aamiaisen kävelimme muutaman minuutin matkan bussiasemalle. Heti sinne saavuttuamme bongasimmekin bussin, jonka kuski huuteli ”Rishikesh, Rishikesh” ja hyppäsimme kyytiin. Matka ei kauaa kestänyt, ja yhteensä 70 rupiaa ja yhtä tuntia myöhemmin saavuimme Rishikeshiin. Löysimme Lakshman Jhulasta guesthousen, ja pienet päiväunet torkuttuamme lähdimme lounaalle ja kiertelemään. Rishikesh tunnetaan maailman joogapääkaupunkina ja täältä löytyykin ashrameita, meditaatiotarjontaa, ayurvedakeskuksia ja –hoitoloita vaikka muille jakaa. Oletin täältä löytyvän läjäpäin länsimaalaisia, mutta ilmeisesti monsuunin vuoksi sesonki on muulloin. Kaupunki tuntuikin miltei pysähtyneeltä tunnelmaltaan. Ihmettelimme että missä kaikki ovat mutta kyllähän sitä muutamiin länsimaalaisiin törmättiin. Pukeutumisen pohjalta huomasimme kuitenkin heti tulleemme länkkäreiden suosimaan paikkaan; minishortseja ja hihattomia toppeja. Monessakaan paikassa Intiassa ei ole kovinkaan soveliasta pukeutua niin, mutta olen itsekin ollut vähemmissä vaatteissa turistien suosimissa paikoissa, kuten Manalissa ja Lehissä. Viime viikot on kuitenkin tullut taas pukeuduttua joko kurtaan (tunikaan) ja löysiin housuihin, salwar kameeziin tai länsimaisiin, mutta löysiin ja peittäviin vaatteisiin. Mielestäni ei ole mikään ongelma pukeutua kunnioittavasti perinteisemmissä tai pyhemmissä paikoissa, mutta aina sitä matkan varrella tapaa ihmisiä joille se tuntuu olevan joko hämärän peitossa, tai sitten kiinnostus ei riitä kulttuurin kunnioittamisen (esim. hindujen pyhästä kaupungista Varanasista junalla lähtiessämme; israelilainen tyttö oli pukeutunut napapaitaan ja mikroshortseihin J). Huomaan kyllä kuinka etenkin paikallisiin asuihin pukeutuessa ihmiset suhtautuvat erilailla ja kunnioittavammin länsimaalaistakin naista kohtaan. Eikös sitä vähän niin kuin saa mitä tilaa, kuten elämässä yleensäkin. J

Kävimme torstaina syömässä Gangesin rannalla sijaitsevassa viihtyisässä ravintolassa, jonka jälkeen palloilimme ympäriinsä ja tutustuimme joogapaikkojen ja hierontapaikkojen tarjontaan, aikatauluihin ja hintoihin. Ajatuksena on nyt ennen maanantaina alkavaa vipassana-retriittiä joogailla, käydä ihanassa ayurvedisessä hieronnassa sekä rentoutua. Alun perin meidän piti osallistua sunnuntaina ystävämme siskon punjabilaisiin häihin Patialassa. Emme kuitenkaan nyt lähde Punjabiin, koska ystävämme vanhemmilla on ollut terveysongelmia, ja annamme heille nyt mieluummin omaa rauhaa ilman vieraiden tuomaa häslinkiä. Olisimme myös joutuneet ottamaan yksityisen taksin Patialasta Dehraduniin ehtiäksemme retriitille ajoissa, joten säästämme tietenkin nyt aimo summan. Toki olisin halunnut kokea intialaiset häät enemmän kuin mitään, mutta terveys ennen kaikkea, lähetämmekin paljon parantavia ajatuksia ystävämme perheelle. J Vipassana-retriitti tosiaan alkaa maanantaina 8.9. Dehradunissa ja olemme siellä 19. päivään saakka.

Apinoita Rishikeshissä, näitä mukavia ja sympaattisia veijareita on aina niin mukava seurailla puuhissaan

Rishikesh

Vipassana on yksi Intian vanhimmista meditaatiotekniikoista. Sana Vipassana tarkoittaa asioiden näkemistä kuten ne todella ovat. Olen itse ollut aiemmin buddhalaisella retriitillä, mutta vipassana-retriittinä tämä on minulle ensimmäinen. Pepen meditaatiokokemus on melko olematonta, joten hänelle tämä tulee varmasti olemaan melkoisen kokonaisvaltainen shokki. :D Olen itse sairastanut vaikean masennuksen vuosia sitten, ja menetettyäni vuosia elämästäni synkkään, pimeään tunneliin, oli meditaatio yksi suurista tekijöistä paranemisessani ilman lääkitystä. Olen ollut jo useita, useita vuosia terve ja elänyt suuremmalla potentiaalilla kuin olisin voinut kuvitellakaan <3, mutta kieltämättä näin intensiivinen kokonaisuus myös hieman jännittää. Masennukseeni liittyi hyvin vahvaa olemassaolon ahdistusta, ja saa nähdä mitä kaikkea retriitti nostaa pintaan ja käsiteltäväksi. Avoimin mielin ja sydämin olen kuitenkin suuntaamassa kolauttelemaan tämän hetkistä käsitystäni asioista, kenties hieman laajemmalla kapasiteetilla taas palatakseni takaisin. J

What Vipassana is not:

• It is not a rite or ritual based on blind faith.
• It is neither an intellectual nor a philosophical entertainment.
• It is not a rest cure, a holiday, or an opportunity for socializing.
• It is not an escape from the trials and tribulations of everyday life.

What Vipassana is:

• It is a technique that will eradicate suffering.
• It is a method of mental purification which allows one to face life's tensions and problems in a calm, balanced way.
• It is an art of living that one can use to make positive contributions to society.

 Seuraavat päivät maanantaista alkaen tulemme siis viettämään sitoutuen seuraavaan:

The Precepts

All who attend a Vipassana course must conscientiously undertake the following five precepts for the duration of the course:

1. to abstain from killing any being;
2. to abstain from stealing;
3. to abstain from all sexual activity;
4. to abstain from telling lies;
5. to abstain from all intoxicants.

(Lähde: www.dhamma.org)

Olemme myös sitoutuneet pysymään retriitillä, vaikka vaikeuksia nousisi pintaan. Olemme sitoutuneet olemaan hiljaisuudessa 19. päivään saakka sekä säilyttämään välimatkan vastakkaisen sukupuolen kanssa ja välttämään kaikkea kosketusta muihin ihmisiin, samaa tai toista sukupuolta oleviin (kättely jne.). Jooga ja kaikki muu fyysinen harjoittelu on kiellettyä, vain kävely on sallittua, jotta annamme vipassana-menetelmälle kaikki mahdollisuudet. Uskonnollisia symboleita, suitsukkeita eikä tietenkään mitään päihdyttäviä aineita sallita. Vaatetuksen tulisi olla peittävää ja kunnioittavaa, ja ruoka on simppeliä sekä tietenkin kasvisruokaa. Lukeminen, kirjoittaminen, musiikki ja elektroniikka ovat tietenkin poissa laskuista, kuten myös yhteydenpito ulkomaailmaan. Herätys on kello neljältä aamulla ja päivät kuluvat käytännössä meditoiden aamusta iltaan, syöden välillä ja mennen nukkumaan illalla puolikymmeneltä.

Palaan siis blogin pariin vipassana-kokemuksistamme 19. päivän jälkeen, palauduttuamme Intian arkeemme retriitin jäljiltä. Nyt vietän muutaman rentouttavan päivän rakkaassa seurassa valmistautuen maanantaihin. Olen kovasti kiitollinen siitä, että polkuni kiinnostaa teitä tutut ja tuntemattomatkin, ja jaksatte seurailla kuulumisiamme. J Halusin vielä jakaa teille Jukka Pojan tutun biisin ”Potentiaali”, joka jälkijättöisesti puhutteli minua ilmestyessään pari vuotta sitten. Biisi on kuin etenemistarina omalta polultani, kun päätin nousta oman elämäni ohjaksiin ja ottaa omasta potentiaalistani selkoa vuosia sitten. J Matka jatkuu yhä ja toivottavasti ei koskaan lopukaan. Kaikkea hyvää ja Om Shanti Om!