Askelia polulla: 20.8.2015 Aitoa ja perinteistä - Portillosta Termas De Chillaniin!

Aurinkoista torstaita Las Trancasista! Viikko on taas vierähtänyt ja aloittaessani rustailemaan uusia kuulumisia, ehdotti Pepe että kirjoittaisin aiheesta ”Miten Chilessä pärjää vegaanina ja kasvissyöjänä hiihtoreissulla?”. Totesin kuitenkin kuivakasti vastauksen olevan liian lyhyt ja ytimekäs; ”erittäin huonosti”. :D

Torstaina 13. elokuuta, viikko sitten, jatkoimme matkaa Santiagosta kohti Los Andesia, 110 000 asukkaan kaupunkia hieman yli 70 kilometrin päässä pääkaupungista. Olimme varanneet netistä majoituksen tästä viehättävästä ja harmonisesta pikkukaupungista. Heti saavuttuamme aistin paikan energiaa ja fiilistä imien itseeni hyvää tunnelmaa. Heitettyämme rinkkamme ja suksemme majoitukseen lähdimme kiertelemään ja etsimään purtavaa. Reissatessa olisi yleensä mukava maistella paikallisia ruokia ja nauttia muutoinkin hyvästä ruoasta. Täällä se tuntuu ilman eläinkunnan tuotteita olevan melkoisen mahdotonta. Ihmiset eivät ymmärrä kasvisruoan käsitettä; kanaa, kalaa tai äyriäisiä yritetään tarjota kasviksina. Jos pyydämme esimerkiksi salaattia tai voileipää ilman kanaa, selittää tarjoilija hämmentyneenä sen olevan siinä sivussa. Niin aivan, voiko sen ottaa pois? Se on siinä sivussa, on vastaus. Hmmmm. Olen opetellut muun muassa kaikenlaisia ruokatermejä espanjaksi, koska espanjalla yritämme selvitä, harvan puhuessa englantia. Toisinaan saamme vastauksen ettei mitään löydy, jolloin lähdemme ja etsimme uuden paikan ja aloitamme keskustelun uudestaan. Tai skippaamme päivällisen ja lähdemme nukkumaan. :D Joskus harvoin löytyy paikka, joka tarjoaa kasvissyöjillekin jotakin.

Los Andes

Los Andes ja "kotikatumme"

Tottakai tähän saakin tottua ja vaivaa olen valmis aina reissuilla näkemään joutumatta luopumaan eettisistä periaatteistani syömisen suhteen. Mutta. Kun vihdoin saamme ruokaa se on aivan hirveän makuista! Ravintoloissa saamme paahtoleipää tomaatilla ja avokadolla, ranskalaisia, pastaa tomaatti(ketsuppi)kastikkeella tai jotakin muuta hyvin nopeaa ja valmista ja kaukana ravinteikkaasta ruoasta. Kunnon ruokaa olemme syöneet vain pari kertaa; hintavammassa majoituksessamme La Parvan ja El Coloradon tienoilla sekä Las Trancasissa, jossa nyt olemme. El Coloradossa saimme pyynnöstämme puhtaita, aitoja makuja; kvinoa-paistosta, riisi-papu-kasviswokkia, tuoreita salaatteja, sokeroimattomia aitoja marjoja, yms. Täällä Las Trancasissa löysimme ravintolan, jonka pasta-annos on oikea ravintola-annos! Vaikkakin siis vain pastaa, mutta päihittää valmis-ketsuppi-kastikkeet joita monet pasta-paikat käyttävät. Aamiaisella joka ikisessä paikassa on ollut paahtoleipää ja sokerimuroja. Ihmettelen suuresti miten niin suuri osa niistä maailman ihmisistä, joilla vaihtoehtoja olisi, kykenee syömään niin ravinnotonta höttöä päivän startiksi. Juomana tietenkin runsaasti sokeroituja valmismehuja tai pikakahvia.. Onneksi hedelmiä ja siemeniä ja pähkinöitä on helppo löytää ja yrittää hieman paikata tilannetta välipalojen avulla.

On hyvä päästää irti totutuista asioista reissatessa, mutta kolme kuukautta näillä ruoilla saisi varmasti mielen apeaksi. Onneksi tämä nyt ei sinänsä ole mikään yllätys tehdessäni taustaselvitystä tätäkin reissua varten, ja kunhan hiihtoreissumme vaihtuu reppureissuun, on helpompi löytää perinteisiä reppureissaaja-hostelleja ruoanlaittomahdollisuuksineen. Kaupat nimittäin ovat pullollaan linssejä, papuja, soijarouhetta ja muita kasvikunnan proteiininlähteitä. Ja kaduilla kauppiaat myyvät halvalla vihanneksia ja juureksiaan. Saamme myös selvää säästöä aikaiseksi kokkaamalla itse, koska vaikka saammekin vain paahtoleipähöttöä, maksamme kuitenkin aikamoiset ravintolahinnat vehnä-elämyksistämme.. Ei kiristäisi hampaita aivan niin paljoa maksaa lounaasta 30 euroa jos sisältö olisi hieman kummoisempaa ja maistuisi muulta kuin pahvilta. ;)

Namo Buddhaya

Los Andes

Mutta puhtaan ruoan ystävän tilityksistä takaisin hiihtoaiheisiin. J Perjantaina 14. päivä nakkasimme sukset autoon ja lähdimme ajamaan kohti Portilloa, vuonna 1949 avattua Etelä-Amerikan vanhinta hiihtokeskusta. Portillosta löytyy 17 rinnettä, korkeimman hissin viedessä laskijat 3310 metrin korkeuteen. Pisimmällä rinteellä on pituutta 2456 metriä ja korkeuseroa keskuksessa on 762 metriä. Los Andesista Portilloon matkaa kertyy noin 60 kilometriä. Aiemmin kirjoitin Portillon sijaitsevan 30 – 40 kilometrin päässä, mutta tieto tuntuu olevan kovin erilaista joka puolella. Tiekyltin tietokin poikkesi navigaattorin näyttämästä yli 20 kilometrillä. Ota näistä nyt sitten selvää.. J Ajallisesti matkan Los Andesista Portilloon taittaa parhaassa tapauksessa ilman ruuhkia noin tunnissa, mutta Argentiinan raja sijaitsee noin viiden kilometrin päässä Portillosta ja alueella kulkee todella paljon rekkaliikennettä Argentiinaan ja Boliviaan, joten tie ruuhkautuu usein. Ennen serpentiinitietä liikenne pysäytetään poliisin toimesta ja sitä säännöstellään jotta rajanylitysliikenne sujuisi paremmin. Tämän jonon voi ohittaa, mikäli on suuntaamassa Portilloon rajanylityksen sijaan. Jonon ohitettua serpentiinitie lähtee mutkittelemaan 28 mutkan verran ylöspäin, ja säännöstelystä huolimatta rekkoja voi olla sadoittain peräjälkeen, joten eteneminen voi kestää. Kannattaa siis lähteä ajoissa aamusta liikkeelle.

Portillossa on parkkipaikkoja rajoitetusti, joten mikäli saapuminen sijoittuu keskipäivään, saattaa parkkipaikka olla täynnä ja autoa ei siis saa minnekään. Portillossa on majoituskapasiteettia vain yhden hotellin ja yhden hieman hotellia halvemman lodgen verran, joten hyvin moni ajaa keskukseen Los Andesista. Hotellissa huoneet maksoivat netistä katsastettuna 150 eurosta ylöspäin, lodgesta yön irrotessa noin 100 euron pintaan. Selvisimme siis paljon edullisemmin majoittuessamme hieman etäämmällä. Saatuamme monot jalkaan, heitimme sukset olalle ja kävelimme taas lipunmyyntiä kohti anovin katsein. Saimme liput ensimmäisenä päivänä ISIAlla 30 prosentin alennuksella, tulevina laskupäivinä saimme jostain syystä hieman tuntuvamman alennuksen lippujen irrotessa puoleen hintaan. Normaali päivälippu Portillossa maksaa saman verran kuin El Coloradossa, hieman yli 50 euroa, joten alennus oli taas kerran varsin mieleinen.

Portillon legendaarinen hotelli

Portillo

Kettu Portillossa

Portillo tuntui heti hengeltään ”aidommalta” kuin aiemmat läpikäymämme keskukset. Keskuksella on pitkä historia, joka varmasti vaikuttaa fiilikseen ja tunnelmaan. Portillo myös sijaitsee keskellä ei mitään, joten mieli lepää häikäisevien näkymien keskellä, turhan kiireen jäädessä kauas pois. Laskimme Portillossa kolme päivää, joista yhtenä sää oli pilvinen muutoin auringon porottaessa ja tarjotessa täydellisiä laskupäiviä. Puuterilaskettavaa Portillossa on paljon ilman suurta vaivannäköä. Eri puolilla aluetta on varsinaisten hissien lisäksi neljä neljän hengen sompahissiä, jotka nostavat laskijat ylemmäs vuoren rinteelle. Näiden hissien yläasemilta pääsee suhteellisen pienellä vaivalla, lyhyehköillä poikittaissiirtymillä lukemattomien offarimahdollisuuksien äärelle. Skinejä eli nousukarvoja emme tarvinneet päästessämme silti laskemaan koskematonta, täydellistä lunta todella paljon! Lumi ei ollut samanlaista kuin La Parvassa ja EL Coloradossa, vaan hieman tiiviimpää ja itsellemme tutumpaa, ja onneksemme tuuli pysyi poissa kaksi ensimmäistä päivää. Viimeisenä laskupäivänä tuuli oli kovempaa, yksi aivan alas vievistä hisseistä kiinni ja laskettavakin hieman enemmän tuulenpakkaamaa, kovaa lunta.

Yksi neljän hengen sompahisseistä

Täydellistä laskettavaa!

Yksi väsynyt matkustajaa...

Lounasmaisemia Portillossa

Rekkaliikennettä Portillon ohi kohti Argentiinaa

Alueella oli enemmän kokeneita laskijoita ja vapaalaskuporukoita, kuvailemassa ja treenailemassa. Samassa hotellissa kanssamme Los Andesissa majoittui kolmen miehen vapaalaskuporukka Quebecistä, ja he pyysivätkin mukaansa Argentiinan puolelle lähelle Mendozaa nauttimaan koskemattomista takamaastoista. Harmi vain ettei meillä nyt ole lupaa ylittää rajaa vuokra-autollamme, joten kiitimme ja kieltäydyimme kunniasta. Portillossa näkyi myös olevan pari muuta telluilijaa lisäksemme, toisin kuin La Parvassa ja El Coloradossa, joissa olimme ihmetyksen aihe monelle. Portillossa taas telluilijat tulivat jutustelemaan ja vaihtamaan kokemuksia reissun varrelta. Laskimme uskomattoman nautinnolliset kolme päivää Portillossa, nauttien iltaisin Los Andesin energioista ja tutustuessa mainioihin uusiin ihmisiin.

Maanantaina 17. päivä jatkoimme matkaa Los Andesin tunnelmista kohti Las Trancasia ja Termas De Chillanin hiihtokeskusta. Matkaa Las Trancasiin kertyi yli 500 kilometriä, joten starttasimme ajoissa aamupalan jälkeen. Matka etelään päin taittui Chilen läpi kulkevaa moottoritietä jouhevasti yhden pysähdyksen taktiikalla ja olimmekin ajoissa alkuillasta perillä. Tietulleja oli matkalla kuutisen kappaletta, joten riittävän pieniä pesoja kannattaa pitää käden ulottuvilla. Olimme ladanneet puhelimeen HERE-karttaohjelmaan Chilen kartan, ja ohjelma toimii ilman nettiyhteyttä matkan varrella. Tämä on ollut äärimmäisen helpottava apukonsti opasteiden ollessa hieman monimutkaisia.. Las Trancasin kylä sijaitsee 80 kilometrin päässä Chillanin kaupungista, ja kylästä Termas De Chillanin hiihtokeskukseen on enää noin kymmenen kilometriä. Ajaessamme viimeistä pätkää Chillanista kohti hostelliamme, huomasimme maiseman muuttuvan enemmän ja enemmän maaseutumaiseksi ja hiljaisemmaksi. Olimme varanneet taas kerran netistä majoituksen kolmeksi yöksi viihtyisästä hostellista ja löysimmekin paikan heti Las Trancasiin saavuttuamme. Kaikkialla oli hiljaista, maisema kaunista ja vaaramaista, hostellikin näytti erittäin lupaavalta! Kannoimme tavaramme sisälle, saimme heti huoneemme ja kuulimme että hostellissa on sauna ja poreamme väsyneiden hiihtäjien iloksi! Kaikki vaikutti ihanalta, odotukset tulevia hiihtopäiviä varten olivat korkealla!

Hostelli Las Trancasissa

Ei hullummat näkymät takapihalta!

Fasiliteetit kohdallaan..

Chilessä ei taideta olla kovin tottuneita saunanlämmittäjiä..

Tiistaina lähdimme kohti keskusta heti aamupalan jälkeen. Termas De Chillan sijaitsee tuliperäisellä alueella ja Andit eivät nouse täällä läheskään niin korkealle kuin pohjoisemmissa keskuksissa, joissa korkeimmat huiput nousevat yli 6000 metriin, keskusten huippujen ollessa noin 3500 metrissä. Esimerkiksi Portillon lähellä, Argentiinan puolella, sijaitsee Andien korkein kohta ja eteläisen pallonpuoliskon korkein vuori Aconcagua, joka nousee 6962 metriin. Täällä vuoret nousevat lähes 3200 metrin korkeuteen, mutta hissien yläasemat Termas De Chillanissa sijaitsevat 2400 metrin korkeudessa. Lumikissalla laskijoita viedään 3186 metrin korkeuteen, jossa muun muassa ratalaskijat pääsevät harjoittelemaan rauhassa tyhjällä rinteellä vapaalaskijoiden kolutessa koskemattomia alueita. Koska keskus sijaitsee alempana, ala-aseman ollessa 1500 metrissä, on alueella paljon myös metsälaskumahdollisuuksia. Parkkeerattuamme auton, kävelimme taas toiveikkaina lipunmyyntiä kohti. Tällä kertaa onni ei ollut myötämme emmekä saaneet senttiäkään alennusta ISIAlla, edes vierailtuamme niin asiakaspalvelussa kuin hiihtokoulun tiskilläkään. Onneksi olemme täällä tavallisella kaudella, emmekä sesongilla, joten liput irtosivat noin 40 eurolla per naama. Lähdimme nousemaan vanhalla tuolihissillä kohti keskuksen huippua ja törmäsimmekin heti ensimmäiseen kanssatelluilijaan! Yläasemalla Manueliksi esittäytynyt, paikallinen hiihdonopettajakonkari, tuli juttusille ja kävikin ilmi että tunnemme saman ihmisen Suomesta, heidän työskenneltyään Sveitsissä samaan aikaan. Hän oli erittäin avulias ja mukava ja antoi puhelinnumeronsa mikäli tarvitsisimme jotakin täällä ollessamme. Hymyssä suin jatkoimme yläasemalta eteenpäin pilvettömän taivaan paljastaessa taas mahtavia maisemiaan.

Rinneravintolan näkymää Termas De Chillanissa

Termas De Chillan

Mies ja maisema

Olemme reissussa jutelleet monien kanssahiihtäjien ja hiihdonopettajien kanssa. El Coloradossa Chilen hiihdonopettajien edustusjoukkueeseen kuuluva mies tuli tiedustelemaan kuulummeko Suomen edustusjoukkueeseen ja taas kerran tunsimme yhteisiä ihmisiä. Keskiviikkona Termas De Chillanissa Andorran edustusjoukkueeseen kuuluva nainen pysäytti minut naisten vessassa ja kysyi kuulunko Suomen joukkueeseen. Takkimme antavat osviittaa monessakin paikassa, ja andorralaisen kanssa jutustelimme pitkän tovin, hänen kehuessa Corralcoa, paikkaa johon suuntaamme seuraavaksi. Pepe siis kuuluu Suomen telemark-edustusjoukkueeseen, minun lähtiessä Ushuaiaan muuten vain, henkiseksi tueksi ja osallistuakseni konferenssiin. ;)

Ensimmäinen laskupäivä Termas De Chillanissa oli yllätys yllätys, täydellinen. Keskus oli samanhenkinen kuin Portillo, tunnelma oli rauhallinen ja laskemisen makuinen. Hiihtoihmiset kyllä tietävät varmasti mitä tarkoitan. J Yhtäläisyydet Portilloon loppuvat kuitenkin tunnelmaan, alue on laaja ja rinteet levittäytyvät isolle alueelle. Rinteitä ja merkittyjä off-pisteitä Termas De Chillanissa on yhteensä 43 ja hissejä 9kpl. Rinteitä ei kyllä todellisuudessa ole näin suurta määrää, vaan merkitsemistapa on sanalla sanoen mielenkiintoinen. Pisin rinne laskee huipulta 2400 metristä 1500 metriin, eli korkeuseroa tulee 900 metriä. Laskemisen puolesta päivät Termas De Chillanissa olivat Portillon ohella tähänastisen reissumme parhaimmistoa, vaikka laskettava hyvin erilaista olikin. Lunta ei ollut satanut toviin, joten rinteiden ulkopuolella kaikki oli aikamoisen puhkilaskettua ja kivikkoista. Rinteet olivat huippukunnossa aamupäivästä, ennen auringon sohjoistamista. Olikin kiva pitkästä aikaa tykitellä kovia, hoidettuja rinteitä, vain harvojen ihmisten osuessa matkan varrelle. Iltapäivästä taas pitkä siirtymä takaisin autolle muuttui sen verran sohjoiseksi, että matkalla alas lumi tökki kuten se kevätkeleillä tapaa toisinaan.

Fiilistelyä Termas De Chillanissa!

Keskiviikkona juttelimme Saksan naisten? alppimaajoukkueen kanssa tauolla. Heidän mukanaan pyöri espanjalainen mies joka laski telluilla, joten kaartaessamme tauolle rinneravintolaan huitoi hän heti meille ja tuli juttelemaan; ”Hello fellow telemarkers!” Kantapään vapauttajat tuntuvat pitävän tiiviisti yhtä tälläkin puolella maapalloa, ja hissillä näimmekin kolmannen telluilijan Manuelin ja espanjalaisen lisäksi, jenkkimiehen joka tuli kertomaan meille nähneensä meidät Portillossa. J Mainiota kerrassaan.

Termas De Chillanissa vietimme kolme laskupäivää, kuten Portillossakin, jatkaessamme torstain laskujen jälkeen kohti Corralcoa, pientä keskusta muutaman tunnin ajomatkan päässä Las Trancasista. Yhteydet pelaavat maaseudulla hieman huonosti, mutta löysimme ravintolan, jonka yhteyksillä saan blogin julkaistua ja varattua uuden majoituksen pariksi seuraavaksi yöksi. Läheltä Corralcoa, Curacautinista, löysimme simppelin mökkimajoituksen, joita Las Trancasissakin näytti rutkasti olevan. Majoitus ei ole hostellia kalliimpi, ja sieltä löytyy yksinkertaiset kokkausmahdollisuudet, joten en malta odottaa sitä hetkeä, kun isken haarukkani oikeaan ruokaan! :D