Terveisiä Chilestä! Kesä on osaltamme kääntynyt jo talveksi
täällä toisella puolen maapalloa ja vanhat kujeet vaihtuneet uusiin. Elokuun
alussa tyhjensimme kesäkotimme vähäisestä omaisuudestamme, hyvästelimme työt ja
ihmiset, pakkasimme sukset sekä joogamaton, veimme Karpo-pojan kakkoskotiinsa
mummolaan hoitoon ja käänsimme nokkamme kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää. Uusi
seikkailu kohti Etelä-Amerikkaa kihelmöi ihon alla odotuksena; pian pääsisimme
taas nauttimaan siitä vauhdista, vapaudesta ja nautinnosta jota vuoret, lumi ja
vapaat kantapäät tulisivat meille tarjoamaan!
Keskiviikkona 5.8. starttasimme reissun Frankfurtin ja Rio
De Janeiron kautta Buenos Airesiin, jonne saavuimme pienten viivästysten
jälkeen miltei 40 tunnin matkustuksen väsyttämänä. Lepäsimme viihtyisässä hostellissa
pari yötä, aistien suurkaupungin tunnelmaa ja energiaa sekä keräten voimia
tulevaan. Lauantaina 8.8. lensimme Santiagoon, Chileen, josta tarkoitus oli
jatkaa matkaa pikimmiten vuokra-autolla eteenpäin kohti vuoristoa. Olin
vuokrannut auton etukäteen netistä 24 päiväksi ja kaiken piti olla selvää saapuessamme
lentokentälle. Mutta kuten yleensä reissatessa asioiden suhteen tapaa käydä, ei
mikään ole turhan helppoa ja mutkatonta.. Saimme auton kyllä vaivattomasti
hyppysiimme kentältä takeltelevalla espanjan alkeistaidollamme, mutta muu onkin
eri tarinaa. :D
![]() |
| BA Stop Hostel Buenos Airesissa |
Olin vaihtanut valitsemamme autonvuokraus-yrityksen kanssa
lukemattomia sähköposteja varmistaakseni jokaisen yksityiskohdan ja tehdäkseni
kaiken osaltamme selväksi. Minua palveltiin erinomaisesti ja minulle kerrottiin
että ylittäessämme vuokra-autolla rajan Argentiinaan alkuperäisen
suunnitelmamme mukaisesti, tarvitsemme erikseen maksullisen luvan ja tarkat
päivämäärät rajan ylitykselle. Ilmoitin päivämäärät ja lähetin tarvittavat
kopiot ajokortista ja passista ja sainkin varmistuksen, mustaa valkoisella
kaikesta. Vuokraamamme auto maksaa noin 35 euroa päivältä, eli 24 päivän
vuokrahinnaksi tulee noin 840 euroa. Lupa Argentiinaan maksaa erikseen hieman
yli 200 euroa. Tämän lisäksi vuokratessa autoa Chilessä, luottokortilta
otettava katevaraus omavastuuta varten mahdollisissa vahinkotapauksissa on
vajaa 500 euroa. Ylittäessä raja Argentiinaan omavastuun osuus nousee miltei
2000 euroon. Olimme vahvistaneet kaiken ja luvan piti olla valmiina
odottamassa. Kas kummaa näin ei kuitenkaan ollut, vaan saatuamme auton
kehotettiin meitä käymään yrityksen toimistolla Santiagon keskustassa.
Lähdimme haparoivin tunnelmin ajamaan tässä sympaattisen ja jopa kotikutoisen oloisessa kaupungissa. Vuorten piirtyessä kaupungin laidoilla oli
tunnelma heti kutsuvampi ja lämpimämpi kuin etäisemmäksi jääneessä Buenos
Airesissa, vaikka asukkaita Santiagossakin on viitisen miljoonaa. Kaupungin
ollessa kuitenkin suuri ja vieras, kesti meillä kartasta huolimatta hetken
ennen kuin löysimme oikean kadun ja osoitteen. Toimistolla selvisi että lupa ei
ole valmiina vaan sitä aletaan valmistella vasta asiakkaan saavuttua
paikanpäälle arkena toimistoaikaan! Setvittyämme asiaa tovin jos toisenkin,
alkoi lauantainen iltapäivä edetä, joten sovimme palaavamme vuoristosta
takaisin pääkaupunkiin viikolla ja lähdimme ajamaan kohti Andeja hiihtohampaan
jo kolottaessa. Ensimmäisenä kohteenamme olisivat Santiagosta hieman yli 30
kilometrin päässä sijaitsevat keskukset La Parva, El Colorado ja Valle Nevado,
jotka yhdistyvät toisiinsa muodostaen suuren hiihtoalueen.
Päästyämme jo jonkin matkaa ylöspäin mutkittelevaa
vuoristotietä, oli edessämme jono autoja, jotka yksi kerrallaan kääntyivät
takaisinpäin. Aavistelimme ettemme pääsisi matkaa jatkamaan ja näinhän asia
olikin, tiepalvelun mies kertoi meille espanjan ja elekielen sekoituksella
jotakin joka jäi epäselväksi, ymmärsimme ainoastaan että eteenpäin emme
pääsisi. Ajoimme takaisin Santiagoon illan jo hämärtäessä ja parin hudin
jälkeen löysimme halvimmasta päästä olevan hostellin, La Chimban, jonne
majoituimme yhdeksi yöksi. Respan tyttö selvitti meille netistä espanjaksi tien
olevan poikki lumisateen vuoksi, joka tietenkin enteili laskemisen kannalta
erittäin lupaavaa! Majoituimme kahden hengen huoneessa ilman omaa vessaa tai
kylpyhuonetta, ja köyhdyimme yöstä 50 dollarin verran. Aamulla nakkasimme
sukset takaisin autoon ja lähdimme uuteen yritykseen kohti korkeuksia. Tie oli
tällä kertaa auki, mutta saadaksemme luvan edetä, tarvitsimme renkaisiimme
ketjut. Manasin itseäni koska en ollut ymmärtänyt autoa vuokratessa ottaa
huomioon tätä ilmiselvää asiaa eikä vuokraamokaan asiaa esille ottanut
kertoessani matkamme tarkoituksesta. Tien vieressä oli kuitenkin kojuja, joissa
paikalliset miehet vuokrasivat ketjuja, joten noin 15 euroa köyhempänä
jatkoimme matkaa ketjusäkki kyydissämme.
![]() |
| La Chimba Hostel Santiagossa |
| Vuoristoteillä Andeilla |
![]() |
| Ketjujen kimpussa |
Lumirajan lähestyessä pysäytettiin kaikki autot ja ketjut
oli syytä laittaa renkaisiin. Paikalla oli paljon työmiehiä asentamassa ketjuja,
joten automme sai ketjut pian alleen ja matkamme jatkui. Ajoimme suoraan
korkeimmalla (huippu 3670m) sijaitsevaan keskukseen, Valle Nevadoon,
ajatuksenamme aistia tunnelmaa ja katsastaa hintatasoa. Tiesimme että Valle
Nevado on kolmen sisaren koplasta kallein, mutta hintataso löi silti vasten
kasvoja! Hissilippujen hinnat jakautuvat kaikissa keskuksissa eri kausiin,
keskuksesta riippuen hieman erilailla, joko halpaan ja kalliiseen
sesonki-kauteen tai halpaan, normaaliin ja kalliiseen kauteen. Päivälippu tähän
aikaan Valle Nevadossa maksoi melkein 60 euroa! Suomen keskuksista suurimmissa
ja kalleimmissa päivälipun sai viime kaudella noin neljänkymmenen euron hintaan
(Levi 41,50e). Paikka vaikutti melkoisen ökyltä makuumme, joten päätimmekin
vain katsastaa majoitustarjontaa ja syödä lounaan sekä suunnata hieman alemmas
La Parvaan ja El Coloradoon. Tiesimme olevamme rikkaiden suosimassa paikassa,
mutta kyllä majoitushinta "keskitason" hotellissa, tuhat dollaria yöltä, pisti
silti hihityttämään. Lounaaksi eläimiä syömättömänä saimme lopulta, listalta
mitään löytymättä, hot dogit sin carne, ilman makkaraa, avokadosalsalla ja
tomaatilla, ohessa pieni vihersalaatti ja limut kumpaisellekin. Köyhdyimme
tästä gourmet-elämyksestä viitisenkymmentä dollaria ja tiesimme matkamme
jatkuvan mitä pikimmiten kauas pois. :D
![]() |
| Kalliit avokado-hotdogit Valle Nevadossa |
Ajaessamme alaspäin kohti sisarkeskuksia, pitivät ketjut yhä
suurempaa meteliä ja pysähdyimme katsomaan mistä ääni tulee. Ketjuista oli
mennyt osia poikki, joten ketjun palaset hakkasivat sisälokasuojiin. Meteli oli
miltei sietämätön, joten pysähdyttyämme pari kertaa päätimme ottaa ketjut pois
mahdollisesta liukkaudesta huolimatta. Muutoin matkan teko olisi mahdotonta
auton naarmuuntuessa ja metelin rikkoessa kuulomme. Naurahdin ääneen Pepen
ryhtyessä hommiin, koska yhtäkkiä mieleeni nousi vanha keskustelu ystäväni
kanssa Hilti-miehistä. Vuosia sitten ystäväni totesi että miehen pitää kyllä
olla sellainen Hilti-mies. Naureskelimme tätä termiä, hänen tietenkin
tarkoittaessaan miestä, jolta löytyy työkalut ja taidot hommaan kuin hommaan.
Toki itse en jakaisi asiaa niin sukupuolittuneesti, vaikkakin itse tipahdan
siihen hieman stereotyyppisempaan naisrooliin tällaisten asioiden parissa,
jolloin arvostan kyllä ympäriltäni löytyviä taitoja. Juteltuani ystäväni kanssa
menin kotiin, jossa remontin keskellä Pepe oli juuri avaamassa Hilti-salkkua.
:D Tätä on kyllä naureskeltu vuosien varrella ja Pepen irrottaessa ketjuja
muistui Hilti-mies mieleeni. Hilti-mies sai kun saikin ketjut irrotettua, vaikka
eturenkaan ketjut olivat hajotessaan pudonneet renkaan toiselle puolelle, niin että
koko eturengas piti irrottaa ja laittaa uudestaan takaisin. Olisinpa ollut
vuoristotiellä hieman sormi suussa ilman Hilti-miestäni joten kiitos vaan
maailmankaikkeudelle tästäkin asiasta. :D
Pääsimme alaspäin vailla ongelmia ja jatkoimme kohti La
Parvaa ja El Coloradoa. Käytimme koko iltapäivän järkevän hintaisen majoituksen
etsimiseen lähitienoilta. Tiesimme tämän olevan haastavaa, mutta muutamat halvimman
oloiset paikat joita löysimme, olivat täynnä, joten ajeltuamme ympäriinsä etsiessämme
majoitusta päätimme panostaa kahdeksi yöksi jotta pääsisimme vihdoin lepäämään
ja seuraavana päivänä laskemaan. Majoituimme erittäin viihtyisään pieneen hotelliin, josta huone irtosi hieman yli sadalla dollarilla per naama per yö.. Ei
siis todellakaan budjetissamme, mutta kerrankos sitä eletään totesivat köyhät
asunnottomat ja antoivat palaa. :D Onneksemme säästöjä on yli reissubudjetin
joten emme sentään ongelmiin täällä joudu vaikka hieman yli räiskyykin.
| Hieman hintavampi majoituksemme La Cornisa |
Hintaan kuului jokailtainen viinihetki napostelulautasineen
ennen päivällistä, joka sekin sisältyi budjetin ylitykseemme aamiaisen lisäksi.
Pepe maisteli minunkin viinejäni jutustellessamme muiden vieraiden kanssa,
joten hieman lasittunein silmin Hilti-mies istui päivälliselle kanssani
nauttimaan toiveestamme valmistettuja herkullisia kasvisruokia. Hauskan illan
jälkeen pesimme reissun ryönät pois ennen unimaisemia ja nukuttuamme erittäin hyvin
lähdimme aamiaisen jälkeen kohti La Parvaa. Sää oli pilvinen ja näkyvyys melko huono,
mutta emme malttaneet odottaa edessämme odottavia käännöksiä kolmen kuukauden
kesätauon jäljiltä! Hintataso La Parvassa oli Valle Nevadoa edullisempi;
päivälippu irtosi neljälläkymmenellä eurolla nyt normaalilla ”kaudella”, eli
Suomen suurimpien keskusten hintaluokkaa. Kalliilla sesongilla hinnat
pompsahtavat La Parvassakin yli Suomen hintatason. Olimme ottaneet Suomen Hiihdonopettajat
Ry:n jäsenkorttimme mukaan, Pepellä on kansainvälisen kattojärjestön ISIAn
(International Ski Instructors Association) kortti, ISIA-card ja minulla on
astetta alempi ISIA-stamp. Näillä saa mukavasti alennuksia ja etuja Suomessa
sekä muualla Euroopassa laskiessa (esim. Ruotsissa ISIAlla laskee suurimmassa
osassa paikoista ilmaiseksi), mutta emme tienneet onko korteista mitään hyötyä
täälläpäin maailmaa. Onneksi yrittänyttä ei laiteta ja parilla eri tiskillä käydyn
keskustelun jälkeen saimme päiväliput puoleen hintaan! Lähdimme kohti
ensimmäistä hissiä ja kaikesta hullaantuneina teimme kaiken oppikirjan mukaan;
suoraan toppiin, jossa lunta polviin asti isoissa kasoissa, näkyvyys lähellä
nollaa ja korkeutta 3574 metriä. :D
| La Parva |
| La Parva |
![]() |
| Kauden ensimmäiset laskut elokuussa, ei huonompaa! |
![]() |
| Näkymää La Parvasta |
Niinhän siinä sitten kävi että kaksi käännöstä ja etukautta
ympäri. Siis kummatkin. Siis monta kertaa. No, naureskellen pudistelimme
päätämme omalle tyhmyydellemme ja jatkoimme matkaamme alaspäin. Lumi tuntui
erilaiselta kuin missään aiemmin, pumpulinpehmeältä ja hyvin liukkaalta. Kuulemma
Jenkeissä on samanlaista lunta, emme ole käyneet siellä laskemassa joten
omakohtaista vertailupohjaa ei asiaan ole. Tuntuma löytyi hyvin pian, ja
kasoista huolimatta laskeminen tuntui helpolta ja yllättävän kevyeltä.
Viisastuttuamme ja muistellessamme miten yleensä starttaamme kauden, laskimme
muutamia laskuja alempana, loivemmilla hoidetuilla rinteillä hakien tuntumaa ja
hieman treenaillen. Tauon jälkeen oli hyvä taas jatkaa takaisin ylös laskemaan
niin rinteitä kuin runsaslumisia hissioffareitakin. Rinteet ylempänä oli
luultavasti ajettu edellisyönä, mutta yöllä oli satanut runsaasti lunta, joten
rinteiden ja hissioffareiden välillä ei juuri eroa ollut. Rinteitä La Parvassa
on kaiken kaikkiaan koko alueella 48 rinnekartan mukaan ja hissioffareita sekä
helppoja lähioffareita mukavasti. Rinteiden määrä kuulostaa paljolta, mutta
karttaa tutkaillessa siirtymien ja lastenrinteiden myötä määrä helposti
saavuttaa tuon lukeman. Laskeminen oli juuri niin nautinnollista kuin muistimme,
tämän Pepekin sai kokea heittäessään tahattomasti miltei frontflipin painon
paiskautuessa yllättävän lumikasan ansiosta reippaasti eteen. Lähtiessämme
lounaalle paikalliseksi työntekijäksi paljastunut mies tuli espanjaksi
selittämään innoissaan jotakin ja kuvasi käsillään samalla lennokkaasti
ilmiselvästi Pepen mahtavaa suoritusta. Pepe vain naureskeli innoissaan
takaisin: ”Sí sí, face plant sí!” :D
![]() |
| Treenipalaveri La Parvassa |
| Paikallinen hiihtokoulu tositoimissa La Parvassa |
Mahtavan laskupäivän jälkeen palasimme takaisin hotellille
lepäämään ja rentoutumaan, suunnatessamme seuraavana aamuna vuorostamme kohti
El Coloradoa. El Coloradon korkein hissi nousee 3333 metriin ja hintataso on
hieman La Parvaa kalliimpi, kuitenkin Valle Nevadoa edullisempi. Päivälippu
tähän ajankohtaan irtoaa noin 52 eurolla ja muutamalla eri tiskillä
vierailtuamme ja alennusta kerjättyämme, saimme lipuista noin kolmasosan
hinnasta pois, emme siis yhtä hyvää alennusta kuin La Parvassa. Aurinko paistoi
pilvettömältä taivaalta ja ensimmäinen lasku oli aivan taivaallinen! El Coloradosta
löytyy rinteitä 22 kpl hissien lukumäärän ollen 18. Laskimme päivän mittaan
keskusta ympäriinsä, ja vaikutelma verrattuna La Parvaan oli se, että La
Parvasta ehkä löytyy laskettavaa vaativampaan makuun ja edistyneemmille
hiihtäjille enemmän kuin El Coloradosta, laskupäivän El Coloradossa ollen
kuitenkin yksi parhaista mies(nais)muistiin! El Coloradosta näkee suoraan Valle
Nevadoon ja siirtymää pitkin keskuksesta toiseen pääsee myös laskemalla.
Lupaavan näköisiä offarimahdollisuuksia piirtyi eteemme tutkaillessamme
vaikuttavaa näkymää keskuksesta käsin, mutta kulutimme päivän kuitenkin koluten
rinteitä ja niiden vierustoja.
| Täydellinen laskupäivä El Coloradossa |
![]() |
| El Colorado |
![]() |
| Kyllä kelpaa! |
Laskettuamme riittämiin hyppäsimme autoon ja suuntasimme
kohti Santiagoa. Majoituimme tuttuun hostelliin, La Chimbaan Bellavistan
alueella, ja keskiviikkoaamuna lähdimme autovuokraamoon setvimään Argentiinan
lupa-asiaa uudestaan. Odottelimme englantia taitavaa työntekijää lounastauolta
miltei tunnin, jonka jälkeen miltei hihkuin riemusta brittienglantia taittavan
miehen ilmestyessä meitä palvelemaan! Vihdoinkin asiaa olisi helpompi setviä.
Kävi kuitenkin ilmi että luvan saamisessa menisi yhä useampi päivä ja että
joutuisimme vaihtamaan auton erilliseen, jonka kilvillä saisi ylittää rajan
Argentiinaan. Aloin jo hieman hermostua, koska minulla oli mustaa valkoisella
siitä, että luvan piti olla valmis jo saapuessamme maahan eikä kukaan ollut
maininnut auton vaihdosta mitään.. Mies pahoitteli brittinä kohteliaaseen
tapaan, mutta kovin keinotekoiselta pahoittelut tuntuivat eikä asia edennyt
mihinkään muiden keskeyttäessä palvelutilannettamme jatkuvalla syötöllä. Koska
kukaan työntekijä ei luvaksi voinut muuttua ja olimme jo varanneet majoituksen
torstaista eteenpäin Los Andesista suunnatessamme legendaariseen Portilloon
laskemaan, joutuisimme taas palaamaan Santiagoon. Mitään hyvitystä meille ei
luvattu tästä edestakaisin ajelusta joten päädyimme tuntikausien väännön
jälkeen siihen, että perumme suunnitelmamme ylittää vuokra-autolla raja
Argentiinaan ja laskemme vain Chilen puolella ennen syyskuista erillistä reissuamme
Ushuaiaan, Argentiinaan. Kokonaishinta pompsahti yli parisataa alemmas ja
hartiat asian vihdoin hoiduttua muutaman sentin alempana jatkoimme takaisin
hostellille.
Torstaina siis suuntaamme kohti Portilloa, Chilen vanhinta
hiihtokeskusta, joka sijaitsee noin 120 kilometrin päässä Santiagosta.
Hintataso lienee samaa luokkaa koluamiemme keskusten kanssa, mutta löysimme Los
Andesista, noin 30 – 40 kilometin päästä Portillosta, järkevän hintaisen
majoituksen 50 dollarin pintaan per yö. Ajatuksena on ajella Los Andesista
Portilloon ja laskupäivien jäljiltä takaisin. Hostellista, jossa majoituimme
Santiagossa, löytyi 10 vuoden takainen Lonely Planet Chile – kirja, josta
tutkailimme hiihtokeskusten hintatason muuttumista. Kymmenen vuotta sitten
hinnat ovat olleet noin neljäsosan siitä mitä nykyään ja nousseet käsittääkseni
reippaasti viimeisten vuosienkin aikana. Santiagossakin hinnat ovat korkeampia
kuin vuoden vanhassa Lonely Planet – South America on a shoestring –
opuksessamme. Valtaosan reissubudjetistamme tulemmekin käyttämään nyt tähän
ainutlaatuiseen mahdollisuuteen hiihtää tällä pallonpuoliskolla, Andien syleilyssä.
Syyskuun alussa Ushuaiassa, Argentiinassa, maailman eteläisimmässä
hiihtokeskuksessa Cerro Castorissa järjestetään kansainvälinen
hiihdonopettajien konferenssi Interski, johon laskureissumme huipentuu. Sen
jälkeen jatkammekin matkaa halvempiin maihin ilman suksia ja luultavasti
erittäin minimaalisella budjetilla. :D Kolmeen kuukauteen Etelä-Amerikassa
tulee siis mahtumaan monenmoisia mutkia ja käänteitä.
Vapauden ja irtonaisten ajatusten (siis kantapäiden)
siivittämää loppuviikkoa! Nyt Pablo Nerudan klassikko-otsikon makuisissa tunnelmissa
kohti tulevaa;
"Tahtoisin
tehdä kanssasi saman
minkä kevät ja kirsikkapuut tekevät keskenään."
minkä kevät ja kirsikkapuut tekevät keskenään."
Oi Andit.









Kyllä näihin teidän seikkailuihin hieman sitä sisäistä zeniä tarvitaankin! :D
VastaaPoista