Vipassanan jälkeen matkamme jatkui perjantaina 19.9. yöjunalla
Delhiin. Olisimme ostaneet ennen retriittiä liput Haridwarista (aiemmin
vierailemastamme paikasta, lähellä Dehradunia) seuraavaan kohteeseemme
Jaipuriin, mutta jo useampaa viikkoa aiemmin kaikki junat olivat loppuunmyytyjä.
Olimme päättäneet siis koukata Delhin kautta, jonne saavuimmekin lauantaina aamulla
puolikuuden maissa. Kävelimme New Delhin rautatieasemalta lyhyen matkan
Paharganjiin nautiskellaksemme pidemmän kaavan mukaan aamiaista. Pyörimme
päivän rinkat selässä Old Delhissä junan lähtiessä iltapäivällä kohti Jaipuria Old
Delhin rautatieasemalta. Junan lähdettyä jutustelimme taas kerran mukavien
intialaisten kanssa; eläkkeellä olevan poliisimiehen kanssa taittui hindi
sujuvasti (..) ja väitöskirjaansa tekevän nuoremman miehen kanssa juttelimme
useamman tunnin kulttuuriemme eroista ja erilaisista tulevaisuuden
mahdollisuuksistamme. Kuultuaan mitä teemme ja millaisia haaveita ja suunnitelmia
meillä on tulevaisuutemme suhteen, kertoi hän kadehtivansa sitä
mahdollisuuksien maailmaa, joka meille on sattunut aukeamaan synnyttyämme
sellaiseen maahan kuin Suomi. Kyllähän sen itsekin tiedostaa etenkin
tällaisessa maassa erittäin vahvasti; harvinaisen etuoikeutettuna tätä palloa
tallataan.
 |
| Näkymää rautateillä Rajasthanissa |
Jaipuriin saavuttuamme löysimme halvan guesthousen ja kunnon
yöunet maistuivat melkoisen hyvältä. Vietimme Jaipurissa ja lähialueilla
yhteensä kaksi päivää, tavoitteena matkustaa junalla läpi lännen kohti
viimeistä etappiamme Mysorea, Etelä-Intiassa. Jaipur sijaitsee Rajasthanissa,
Luoteis-Intian pinta-alaltaan suurimmassa osavaltiossa. Jaipur on osavaltion
pääkaupunki ja siellä asuu noin 2,5 miljoonaa asukasta. Vuonna 1876 Maharaja
Ram Singh maalautti koko Jaipurin keskustan vaaleanpunaiseksi ja tuosta asti
kaupunki onkin tunnettu pinkkinä kaupunkina. Tunnelma kaupungissa oli
yllättävän rehellinen ja vieraanvarainen oman tulkintamme mukaan, vaikka siis
kaupunki onkin varmaan yksi suosituimmista länsimaalaisten turistien
keskuudessa, jonka myös huomasi ympäristöä tutkaillessamme. Ensimmäisenä
päivänä kiersimme tunnetuimmat nähtävyydet, mutta kieltämättä fiilis oli hieman
turhan turistimainen. Länkkäriä toisensa perään kamerat kädessä joka puolella,
monet valmiilla pakettiryhmämatkoilla, joita Jaipuriin paljon tehdään. Ryhmiä
oppaineen oli niin paljon, että seuraavan päivän halusimme käyttää tehden
jotain muuta.
J
 |
| Pink City |
 |
| Hawa Mahal |
 |
| Amber Fort |
Maanantaina 22.9. suuntasimmekin maaseudulle. Olimme
kuulleet eräältä riksakuskilta hieman pidemmän matkan takaa löytyvästä
keskuksesta, johon kuskin mukaan pelastetaan laiminlyötyjä norsuja. Vietimme
mahtavan päivän keskuksessa tutustuen elefantteihin, joita siellä oli
kahdeksan, sekä osallistuen päivittäisiin toimiin ruokkimisesta pesuun. Pidän
eläinten käyttöä ihmisten lähtökohdista käsin turismissa, kuten kaikessa
harrastus- ja ansaitsemistoiminnassa epäeettisenä. Elefanttien, hevosten ja
monien muiden eläinten osana on Intiassakin joutua välineeksi turismin kouriin.
Valtaosa turisteista ei tiedosta tukevansa eläinten hyväksikäyttöä ylläpitäviä rakenteita osallistumalla moniin maksullisiin eläinaktiviteetteihin
delfinaarioista ja eläintarhoista lähtien. Yhtälailla toki pidän eettisesti
kyseenalaisena koko ihmisten lähtökohdista käsin tapahtuvaa lemmikkieläinbisnestä
kasvatus-, jalostus- ja harrastustoimintoineen. Oma eläinsuhteeni ei olisi
tietenkään kehittynyt nykyisenlaiseksi ilman syviä suhteita erilaisiin eläimiin,
ja eettisempi tapa saada syviä eläinystävyyksiä onkin esimerkiksi tarjota
kodittomalle, hylätylle eläimelle koti. Muistan, kuinka lapsena
mökkinaapurillamme oli sika nimeltään Elvis. Leikin naapurin tytön ja Elviksen
kanssa ja oivalsin itse kuinka sialla ja tutummalla eläimellä koiralla, ei ole
mitään kummempaa eroa. Elvis oli leikkisä ja oppivainen. Järkytyin kun ymmärsin
sen päätyvän ruoaksi. Muistan jo silloin kyseenalaistaneeni sitä, miksi me
syömme eläviä olentoja? Ensimmäisellä luokalla koulussa päädyin jälki-istuntoon
ajatusteni vuoksi. Saimme väritettäväksi kuvan iloisista eläimistä junassa, ja
alle piti kirjoittaa minne eläimet ovat matkalla. Väritin kuvan voimakkailla
väreillä ja kirjoitin alle: Eläimet ovat matkalla teurastamoon! Opettaja ei
ymmärtänyt sisälläni herännyttä ajattelijaa, vaan piti ilmeisesti minua
uhmakkaana. Sisäinen pieni anarkistini taisi herätä silloin.
J Muistan myös
kauhistelleeni sukulaismiehen metsästysharrastusta lapsen puhtaalla mielellä;
Miksi Eino-setä tappaa harrastuksekseen eläviä olentoja? Myöhemmässä vaiheessa
lapsuuden jäätyä taakse luinkin eläinoikeusliikkeen yhden merkittävimmistä
teoksista, Peter Singerin Oikeutta Eläimille (Animal Liberation), jonka jälkeen
kulutustottumukseni ruokailun suhteen muuttuivat yhdessä yössä ja päädyin myös
mukaan järjestötoimintaan Suomessa.
 |
| Pepe juottaa fanttia |
 |
| Minä ja ystäväni |
 |
| Kaksi kaverusta |
Norsujen kanssa oli mahtavaa viettää aikaa tietäen kyseisten
yksilöiden saaneen paremman elämän. Viisaalta ja myötätuntoiselta vaikuttavat
jyhkeät eläinystävät jättivät taas syvän jäljen sydämeen.
J Maanantaina olikin
aika jatkaa taas matkaa, illalla lähti yöjunamme kohti Ahmedabadia, Gujaratin osavaltion
suurinta kaupunkia. Saavuimme Ahmedabadiin aamulla, ja ensivaikutelma
kaupungista oli moderni ja tunnelmaltaan kutsuva. Kohtuuhintaisen majoituksen
etsiminen osoittautui haastavaksi ja lopulta vaikeaksi. Olin etukäteen jo
tietoinen siitä, että halvimpia majoitusliikkeitä olisi paikasta turha etsiä,
mutta kohtuuhintaiset hotellit olivat kaikki varattuina, kiertelimme useita eri
puolilla kaupunkia, jonka jälkeen lopulta päätimme hieman panostaa ja majoituimmekin
reissun laadukkaimpaan majoitukseen. Ahmedabadissa oli tarkoitus viettää kaksi
päivää, eli vain yksi yö. Majoitus oli turhan fiini makuumme, en haluaisi
Intian kaltaisessa maassa nauttia ”luksusoloista” todellisuuden kadun toisella
puolella ollen jotain aivan muuta. Olo tuntuikin heti intialaisesta arjesta
etäämmältä, joten lähdimme kiertelemään kaupunkia ihmisten joukkoon. Olin
yrittänyt ladata Jaipurissa puheaikaa ja uutta datapakettia liittymääni, mutta
sen ollessa punjabilaista alkuperää, on tämä osoittautunut useammassakin
osavaltiossa vähintään haasteelliseksi. Jaipurissa lataaminen ei onnistunut ja
meitä kehotettiin Ahmedabadissa menemään suoraan Airtelin (operaattori)
isompaan toimistoon.
 |
| Ahmed Shahin moskeija |
 |
| Gandhin ashrami |
 |
| Vanha moskeija |
Löysimme hotellin
respan avulla kyseisen toimiston / liikkeen ja napattuamme vuoronumeron koitti
pian vuoromme. Toimisto oli hieno, ilmastoitu, moderni ja työntekijät länsimaisissa
vaatteissaan, kuten isommissakin kaupungeissa. Olimme kirjoittaneet ylös mitä
haluaisimme; tietyllä summalla puheaikaa sekä datapaketin; 2G, 3gigaa, sekä
paketin täyttymisen jälkeen unlimited hitaimmalla nopeudella. Nainen kuunteli
ja kirjoitti sitten paperille paketin hinnan ja sisällön 348 rupiaa (ovat erihintaisia
toisesta osavaltiosta ostettuun liittymään kuin osavaltion sisällä), 3G, 2gigaa
sekä paketin täyttymisen jälkeen rajattomasti hitaammalla 2G-yhteydellä. Tällainen
vaihtoehto olisi siis saatavilla liittymäämme ja paperi kourassa siirryimme eri
lataustiskille jonottamaan latausta varten. Vuoromme koittaessa mies tiskillä
otti paperin, katsoi sitä, ei sanonut mitään, ja naputteli konettaan. Vähän
ajan kuluttua sain tekstiviestin; datapakettia olikin vain 1gigan verran ilman
rajatonta jatkoa paketin täyttymisen jälkeen! Hinta oli kuitenkin 348 rupiaa.
Kysyin mieheltä miksi saimme puolet vähemmän dataa siihen nähden mitä toinen
asiakaspalvelija oli paperille kirjoittanut, mutta mies ei osannut vastata
joten taas jonotimme ensimmäisen palvelijan luokse. Nainen katsoi meitä
ihmeissään tullessamme takaisin, ja annoin lapun takaisin hänelle ja kerroin
että kirjoitit tähän nämä speksit, mutta saimme vain 1gigan verran. Nainen otti
kynän ja viivasi aiemmin kirjoittamansa yli. No, it’s not this. It’s 648 rupees
for 2 gb. Totesin hänelle että juurihan sinä meille kirjoitit nuo tiedot. No
no, it’s 648 rupees. Missään vaiheessa nainen ei pahoitellut väärää antamaansa
tietoa, viivasi sen vain yli. Halusin kertoa tämänkin arkisen asianhoitoesimerkin,
koska näin se vain menee täällä Intiassa. :D Asiakaspalvelukulttuuria ei täällä
kannata odottaa, ihmiset vain eivät voi myöntää tehneensä virhettä eli virhettä
ei voi myöskään olettaa saavansa korjatuksi, sama juttu jos esim. riksakuski ei
tiedä missä kohde sijaitsee, väitetään vaan tietävänsä ja ajellaan sinne sun
tänne ja lopuksi yritetään asiakkaalta pyytää korotettua hintaa koska ”jouduin
ajamaan pitkän lenkin”. Niinpä niin. J
Kaksi päivää Ahmedabadissa kuluivat kierrellen moskeijoissa,
temppeleillä, arkkitehtuuria ja kaunista maisemaa ihastelemassa sekä Mahatma
Gandhin Ashramissa. Gujarat vaikuttaa mielenkiintoiselta osavaltiolta ja
haluaisinkin ehdottomasti palata sinne uudestaan tutustumaan laajemmin
pienempiin kaupunkeihin ja kyliin tämän läpikulkuvisiitin lisäksi. Osavaltiosta
löytyy luonnonpuistoja ja myös perinteistä Intiaa. Tiesin etukäteen, ettei
kaupungissa ole varmastikaan suurta tungosta länsimaisten suhteen, mutta oli
silti yllättävää ettemme nähneet yhtäkään. Riksakuskimme pysähdyttyä
huoltoasemalla tankkaamaan, nousimme ulos riksasta ja huoltoaseman henkilökunta
pysäytti työnsä ja kasaantui ympärillemme. Miehiä ilmestyi lähemmäs kymmenen ja
autot seisoivat jonoissaan miesten tullessa ihmettelemään meitä. Saatuaan
valokuvansa kanssamme ja kyseltyään haparoivalla englannilla mistä olemme,
lähtivät he naurunremakan saattelemana hitaasti takaisin töihinsä. Autoilijatkin
tuijottivat meitä välikohtauksen tiimoilta, joten vaikka olemmekin tottuneet
tietenkin tuijotukseen monilla alueilla, oli tämä kyllä tuijotuksen huipentuma.
:D Meitä itseämmekin nauratti ja pian jatkoimmekin matkaa. Mukava riksakuski kuljetti meidät vanhoihin maan sisään
rakennettuihin moskeijoihin ja temppeleihin, jotka olivat kauniita kaikessa
rapistuneisuudessaan. Vierailimme myös uusissa moskeijoissa, sekä ajelimme
ympäri kaunista Ahmedabadia riksakuskin kyydissä.
 |
| Huoltoaseman työntekijöitä |
 |
| Ahmedabadissa oli kaunista |
 |
| Miehiä rukoilemassa moskeijassa |
Keskiviikkona 24.9. jatkoimme illalla matkaa Ahmedabadista
kohti Mumbaita. Yöjunan jyskeessä nukuimme taas yömme, ja aamulla saavuimme
tuohon Intian elokuvatuotannosta, Bollywoodista, tuttuun kaupunkiin. Mumbai
tunnettiin vuoteen 1995 saakka Bombayna, ja hyvin moni intialainen sitä yhä
kutsuukin sillä nimellä. Mumbai on Intian suurin kaupunki asukasluvultaan, vuonna
2011 asukasluvun ollessa noin 12,5 miljoonaa. Kaupunkia ympäröivällä
metropolialueella asuu 21 miljoonaa ihmistä. Mumbai on Intian talouselämän ja
viihdeteollisuuden keskus mutta kaupungista löytyy kuitenkin myös Aasian suurin
slummi, Dharavi, jossa asukkaita on 2,2 – 5,5 miljoonaa. Hintatasoltaan
majoitukset Mumbaissa olivat kalliimpia kuin monessa paikassa, 300 rupialla olisi
saanut jotain hyvin onnetonta ja useamman ihmisen kera jaettua. Maksoimme siis
taas hieman enemmän per yö löydettyämme sopivan majoituksen. Tunnelma
kaupungissa oli hyvin länsimaalaistunut ja helppo. Moni sellainen turisti
varmaan matkustaakin Mumbaihin, joka ei muuten ehkä Intiaan lähtisi. Kaiken
kokemamme jälkeen kaikki tuntui kovin lattealta ja ”Intia” oli kadoksissa.
Toisaalta Mumbain siisteys ja modernius oli tiiviin matkustamisen jälkeen ihan
mukavaa matkaseuraa. Rakennukset olivat uudempia ja hienompia, liikenne
väljempää ja kadut leveämpiä, kaikkialla oli jalkakäytäviä, joita pitkin
illalla olikin helppo kävellä illastamaan kuin jossain Euroopan kaupungissa
konsanaan.
Hyvin nukutun yön jälkeen lähdimme toisena päivänä seikkailemaan
Mumbain paikallisjuniin. Suuntanamme oli Global Vipassana Pagoda, joka on
nimetty yhdeksi osavaltion seitsemästä ihmeestä. Kävelimme läheiselle
paikallisasemalla ja ostimme liput kohti Borivalia. Ystävämme Amit oli erikseen
varoittanut meitä Mumbain tupaten täynnä olevista paikallisjunista, joten
tiesimme mitä odottaa. Seisoimme noin 40 minuuttia kestävän matkan miehiä
täynnä olevassa vaunussa. Naisille on oma rauhallisempi vaununsa
paikallisjunissa, mutta en jaksanut vaihtaa sinne yksinäni asian valjettua. Junassa
pystyi olemaan paikallaan ihmismassan keskellä suhteellisen helposti, mutta
ihmisten ulos ja sisään rynniminen kilpaa juosten ja toisiaan tuuppien näytti
hieman kauhistuttavalta. Borivalin asemalta otimme riksan lautan lähtöpaikalle,
josta lähtikin miltei saman tien lautta kohti vesipuistoa, jonka vieressä Global
Pagoda sijaitsee. Ihastelimme pagodaa useamman tovin, sisään pagodaan mahtuu
kerralla jopa 8000 meditoijaa! Vipassana-meditaatio olikin menossa ja saimme
nauttia ihanasta Guruji Goenkan äänestä chanttaamassa tuttuja säveliä. Pagoda
oli vaikuttava ilmestys ja imettyämme ilmapiiriä sisäämme, söimme iltapäivälounaaksi
dosat ja jatkoimme takaisin lautalle. Borivalista lähti pian paikallisjuna
takaisinpäin, ja päätimme mennä päätepysäkille saakka. Alkumatka sujui
leppoisasti junan ollessa yllättävän tyhjä, mutta saavuttuamme päätepysäkillä
oli laituri täynnä odottavaa ihmismassaa junan lähtiessä takaisinpäin. Ovien
auettua rynnivät ihmiset kyynärpäätaktiikalla sisään ja vaikka yritimme olla varautuneita,
lennähti Pepe vasten penkkiä! Hyvä ettei kylkiluu rusahtanut, sen verran kovaa
hän lennähti. Pääsimme kuitenkin ulos ja jatkoimme matkaamme kohti
Eros-elokuvateatteria. Saavuimme juuri ajoissa ja ostimme parvelta hieman
paremmat paikat Chaarfutiya Chhokare – bollywood-elokuvaan. Elokuvat ovat
hindinkielisiä eikä niissä yleensä ole englanninkielistä tekstitystä, kuten ei
tässäkään tapauksessa. Asetuimme paikoillemme erittäin mukavasti ja elokuva
alkoi. Tarina oli helposti seurattava ja koskettava! Uppouduin täysin mukaan
pääosan esittäjän tarinaan, jossa uskokaa tai älkää, oli kyse köyhien lasten
koulusta Biharissa! Nainen pyöritti projektia tuossa samaisessa osavaltiossa,
jonne minäkin olen myöhemmin muuttamassa.
J
Tarinassa oli suuressa roolissa myös kolme poikaa, jotka ajautuivat erinäisten
tapahtumien myötä huonoille teille aseiden ja rikollisuuden pariin, sekä
rikollisjengi jonka kanssa pojilla meni lopulta sukset ristiin. Elokuvan
lopussa nainen sai pojat pelastettua rikollisesta maailmasta, mutta korruptoitunut
poliisi tappoi lopulta pojat rikollisjengin käskystä. Loppu oli siis hyvin
odottamaton, odotin tyypillisempää ”ja he elivät elämänsä onnellisina loppuun
saakka” – lopetusta. Olipahan kyllä kuitenkin yksi parhaista näkemistäni
bollywood – elokuvista.
 |
| Buddha Global Pagodalla |
 |
| Global Vipassana Pagoda |
 |
| Sisäänkäynti Global Pagodaan |
 |
| Bollywoodin lumoissa Mumbaissa |
Lähdimme elokuvan jälkeen viimeiseksi yöksi majapaikkaamme,
junan kohti Bangalorea lähtiessä lauantai-aamuna 27.9. kello kahdeksalta.
Aamulla lähdimme asemalle ja edessämme olikin pisin tähänastisista matkoista; matka
Mumbaista Bangaloreen junalla kestää 25 tuntia. Olimme varanneet tästä syystä
sleeper-luokan sijaan halvimmat ilmastoidut paikat, mutta tuplabuukkauksen
vuoksi Indian Railways siirsi meidät maksutta ensimmäiseen luokkaan. Tulipahan
siis koettua nyt tämä junamatkustuksen hienoin luokkakin.
J Kuuntelimme musiikkia
miltei koko päivän ja lueskelimme kirjoja, yö sujui nukkuen ja aamulla yhdeksän
maissa saavuimmekin Bangaloreen, tuohon Intian IT-keskukseen. Löysimme
majapaikan pienen etsinnän jälkeen ja ensimmäisen päivän vain lepäilimme kaiken
matkustamisen jäljiltä hieman henkisesti uuvahtaneina. Tällainen tahti kiertää
paikkoja on turhan nopea, itse haluaisin kokea ja fiilistellä ja aistia paikan
ihmisiä ja energiaa, eikä sitä ehdi tehdä parissa päivässä per paikka. On
kuitenkin mieluisampaa tehdä siirtymä Mysoreen näin rautateitse, koska meille
jäi aikaa skipattuamme Nepalin tällä kertaa, ja lentäen emme olisi nähneet
tätäkään vilausta näistä paikoista.
J
Yritin soitella Manalissa tapaamallemme Sandeelle, jonka kanssa meidän piti
kiertää Bangalorea, mutta ilmeisesti hän oli vaihtanut numeroaan koska en
lukuisista yrityksistä huolimatta saanut häneen yhteyttä.
 |
| Kappas, sehän toimii kuin junan vessa! |
Bangaloressa viettämämme aika päätyi lopulta lepäilyksi ja
yleiseksi kaupungin kiertelyksi. Sain vipassana-retriitillä hengitystieoireita
homeen vuoksi. Minun ja huonetoverini huoneessa oli erittäin paljon hometta, näkyvää hometta
pinnoilla ja homeiset patjat yms. Osa tekstiileistäni homehtui pilalle
suojeluyrityksistä huolimatta, kuten kankainen olkalaukkuni ja pieni
olkapussukka sekä joitakin vaatteita. Yritimme tauoilla huonekaverini kanssa
viedä tavaraa aurinkoon ja levittää levälleen ulos sekä pestä ummehtuneen
hajuisia vaatteita päivittäin, mutta ruljanssistamme huolimatta osa tavarasta
päätyi roskikseen. Eihän sille mitään tietenkään voi, mutta huonekaverini
sairastui pahemmin ollessaan kovin allerginen, ja minäkin sain oireita jotka
nyt Bangaloressa hieman pahenivat ensimmäisen kerran pysähtyessämme hengähtämään.
Emme siis jaksaneet suunnitella mitään sen kummempaa, jotta olisin kunnossa
Mysoressa, astangajoogaharjoitusten alkaessa.
 |
| Bangaloren juna-asemalla |
 |
| Junassa kohti Mysorea |
Syyskuun viimeisenä päivänä lähdimme junalla kohti Mysorea.
Matka ei montaa tuntia kestänyt ja saavuimme pian tänne astangajoogan
synnyinsijoille. Majoituimme joogakeskuksen kautta hyvin miellyttävään taloon /
yhteisöön, jossa majailee muitakin joogaoppilaita. Talossa on jaettu keittiö,
jossa voimme kokata omia ruokia, pesukone ja hyvät pyykinpesumahdollisuudet,
toimiva wifi sekä 24h kuuma vesi peseytymistä varten. Huoneessamme on myös
paljon kaappitilaa, joten saimme rinkat täysin purettua ja asetuttua
aloillemme, olemmehan täällä miltei kuukauden. Ensimmäisenä päivänä lähdimme
ostamaan joogamatot sekä kiertelemään hieman lähiseutua. Seuraavana aamuna
koitti ensimmäinen lokakuun aamuista, ja asanaharjoitukset starttasivatkin
aamulla kello kuudelta. Myöhemmin tällä viikolla alkavat myös pranayama-harjoitukset
sekä ayurveda-tunnit. Kirjoittelen joogasta ja tuntemuksistani lisää myöhemmin,
joten avaan näitäkin silloin enemmän.
 |
| Kaunis Mysore |
Heti ensimmäisenä aamuna heräsin keho täynnä inhottavan
näköisiä puremia. Sanoin Pepelle että ei voi olla totta, ei täällä voi olla
luteita! Pohdimme jos olemme tuoneet bedbugsit muualta mukanamme, tai josko
kyseessä olisivatkin kirpun puremat.
Syyhy kasvoi ja kehoni näytti melkoisen ikävältä. Hengitystieoireetkaan
eivät olleet kokonaan poissa ja kas kummaa, ensimmäisen joogaharjoituksen
jälkeen sainkin istua päivän taas toiletin puolella. Päätin hakeutua lääkäriin
ollessamme suuressa ja modernissa kaupungissa, jossa vaihtoehtoja varmasti
piisaa. Reissun alkupuolella sairastettuani tuon yli 40asteisen kuumeen ja
suoliston totaalisen tyhjennyksen, on minulla ollut toisinaan ongelmia, mutta
ohimeneviä. Minulla on reissussa mukana laadukas probioottivalmiste koko
reissun ajaksi, kuten myös entsyymivalmiste muutamien mukana kantamieni
vitamiinivalmisteiden ohella. Tilailin Iherbistä ”reissueväitä” ennen matkan starttia,
käytän probiootteja ja entsyymejä Suomessakin, mutta nyt halusin saada neljän
kuukauden reissuvarastot täyteen. Osa rinkan painosta koostuu siis tällaisesta
sisällöstä. Koen että kotona ruokavalioni ja suolistoni hyvinvoinnista
huolehtimiseni ovat kokonaisuudessaan keskimääräistä pidemmälle pohdittuja,
eikä minulla olekaan ongelmia kuin harvoin suurempien muutosten yhteydessä
(stressi). Tällaista pitkään jatkunutta epämääräisyyttä en ole kokenut kuin
tällä reissulla. Toki täällä ruokavalio on ollut olosuhteista johtuen puutteellista ja huonoakin.
Olen syönyt vehnää (voi maharaukkaa) ja hyvin hiilaripitoista ravintoa
muutenkin, Suomessa tilanne on toinen. Sokeria ei tule suoranaisesti syötyä
koska täällä ei ole juurikaan karkkeja ja intialaiset makeat leivokset yms.
ovat todella äklöjä. Mutta sokeria kyllä löytyy sieltä sun täältä,
aamupuuroista ayurvedakeskuksen terveys-teehenkin. Proteiinin sekä hyvien
rasvojen saanti jää täällä selkeästi vähäisemmäksi. Voi kuinka olenkaan
etsiskellyt suolaamattomia ja paahtamattomia pähkinöitä tai siemeniä tai jotain
järkevää öljyä kaupoista... Niitä löytämättä. Tuoreravintoa syön huomattavasti
vähemmän täällä, paksukuorisia hedelmiä sekä höyrytettyjä vihanneksia kyllä,
mutta tien päällä ollessa ei uskalla dhabojen ja kojujen salaatteihin koskea..
Paremmissa ravintoloissa harkinnan mukaan. Olen ajatellut että kyllä terve
elimistö kestää huonompaa ravintoa väliaikaisesti, mutta tosiaan reissun päällä
olemme olleet jo yli kolme kuukautta.. Voi lehtivihreä, kuinka kaipaankaan sinua! :D
Viime perjantaina hakeuduin sitten joogakeskuksen
suosittelemaan yksityissairaalaan testeihin. Dehradunissa jylläsi denguekuume –epidemia
siellä ollessamme ja olemme myös vierailleet malaria-alueilla, joten halusin
rajata myös nämä pois laskuista. Lääkäri oli erittäin asiantunteva ja epäili
heti parasiitteja kuten itsekin olin pohtinut. Iho-oireeni voisivat myös
liittyä parasiitteihin, tai sitten kyseessä ovat vain ärhäkämmän moskiiton
aikaansaannokset. Hän määräsi erittäin laajat verikokeet sekä ulostetestit.
Sairaalan toiminta oli erinomaista, toisin kuin aiemmin kehumani
vakuutusyhtiön.. Katsotaan mitä he reklamaatiooni vastaavat, josko avaan asiaa
enemmänkin. Lauantaina aamupäivällä sain sairaalalta tekstiviestin, jossa oli
neuvottu kirjautumaan sairaalan järjestelmään omalla asiakasnumerollani, joka
minulle edellisiltana luotiin. Tein työtä käskettyä ja kaikkien verikokeiden tulokset
olivat järjestelmässä. Minulta ei ole varmaan koskaan otettu näin laajaa
verenkuvaa muiden testien ohella ja oli erittäin mielenkiintoista lueskella
tuloksia. Järjestelmässä oli kunkin tuloksen kohdalla oma arvoni sekä normaali
skaala, sekä selitys arvosta ja mitä tarkoittaa mikäli arvo on ylä- tai
alakanttiin. Lisäksi mukana oli vielä järjestelmän tai ihmisen lisäämä
yhteenveto ja kommentit. Miten kätevää! Ja kaikki näytti erinomaiselta! Mutta
parasiitit ja loiset selviävät vasta ulostenäytteestä. Olen menossa tällä
viikolla uudelleen lääkäriin, jossa asia selviää. Suurin syy parasiitteihin täällä
reissatessa on tosiaan ulostebakteerin saastuttama ruoka tai saastunut vesi.
Olemme juoneet paljon filtteröityä ja keitettyä vettä täällä muovipullojätteen
vähentämiseksi sekä siksi, ettei kaikkialla missä olemme vierailleet, ole ollut
muuta vaihtoehtoa. Olen myös pessyt hampaita hanavedellä esim.
vipassana-retriitillä. Keitetyn veden kanssa on tietenkin voinut käydä jokin
kämmi ja hanavedellä pesua nyt ei tietenkään suositella. Olen myös syönyt
katukeittiöissä, lukemattomien ihmisten kodeissa, ihmisten tarjoamaa ruokaa ja
eväitä esim. lautalla tai junassa, jne. Missä tahansa on voinut käydä niin,
että ruokaan on ulostebakteereita päätynyt kokkaajan käsistä, vessapaperiahan
kun täällä ei käytetä.. Olen myös kylpenyt Gangesissa, mutta tätä epäilen
vähiten, koska en kastanut naamaa ja minulla oli kaikki vaatteet päälläni..
Mitään tästä en muuksi kuitenkaan vaihtaisi, esimerkiksi viiden tähden
hotelleihin ja silkkaan finediningiin.. Jäisipä Intia kokematta nimittäin. J
Tällä viikolla siis selviää, josko suolistossani joku astetta
inhottavampi Kaaleppi tai Uolevi majailee. Huonompi hommahan se tietenkin on,
mutta itse suhtaudun asioihin ratkaisukeskeisesti enkä tuhlaa energiaa turhaan ”mitä jos” –mentaliteetilla murehtimiseen. J
Pidemmällä Intian matkalla parasiitit ovat myös lääkärin mukaan hyvin yleisiä,
itsekin tiedän useita joille riesa on langennut. Joogakeskuksella on
ayurveda-tohtori, eli kun saan kaikki viralliset diagnoosit kouraan, suuntaan
seuraavaksi sinne. Siitä lisää myöhemmin. J
Naapurissamme täällä Mysoressa asuu intialainen nainen
pienen poikavauvansa kanssa. Me olemme tehneet hauskan diilin hänen kanssaan;
hän kokkaa lounasta tai päivällistä ja me vahdimme hänen vauvaansa. Hän ei puhu
englantia, vain hindiä, mutta asiat ovat tulleet hyvin ymmärretyiksi. Eilen
Pepe vahti sattumalta vauvaa ensimmäisen kerran itsekseen naisen pyytäessä.
Tämän jälkeen nainen toikin meille myös lounasta! Nam, intialainen kotiruoka
kun on parasta! Tänään vahdimme vauvaa molemmat ja kuvio oli kuin
viihdeohjelmasta. Vauva pissasi päälleen (täällä ei yleensä ole vaippoja
käytössä) ja alkoi itkeä. Hänet piti siis pestä. Pepe piteli vauvaa ja kyseli: -Hei
laitanksmä tän tänne lavuaariin siis? -Joo, laita sinne, sinne hanan alle. -Ai
tälleen vai? -Joo joo, sit pese ne sen mestat. -Ai tällä kylmällä vedellä vai? -Joo
sillä ja kädellä, ei siellä oo lämmintäkään vettä nyt. Vauva irvisteli ja
melkein itkeskeli. Sitten pesu oli ohitse ja löysin pyyhkeen. –Hei pyyhi sieltä
pepusta kunnolla, Pepe ohjeisti ja roikotti vauvaa kun minä pyyhin. :D No,
vauva otti tänään minuunkin katsekontaktia, eilen kun vältteli kovasti ja
tuijotti vain Pepeä. Ja varsin suloiseksi taikinajalaksi hän osoittautuikin. En
kuitenkaan taida luoda vielä toista uraa vauvanhoitajana Intiassa, vaan pysyttelen
mieluummin tutumpien aiheiden parissa. J
Kirjoittelen myöhemmin lisää Mysoresta ja fiiliksistä
täällä, sekä tietenkin syystä jonka vuoksi olemme täällä – astangajoogasta sekä
siitä prosessista jonka se on kohdallani joskus käynnistänyt ja joka yhä jatkuu.
Harjoittelu tuntuu nyt todella hyvältä ja mieli & sydän odottavat
innokkaina mitä lukkoja sieltä aukeaakaan kehon auetessa lisää. <3 Täällä
piisaa auringonpaistetta, joten ajatuksissani lähetän sitä hippusen sinne Suomeenkin
tai missä ikinä olettekin.
” May the
Light of a thousand suns shine through, Live the life of Grace that you were
meant to” <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti