27.10.2014 Kun sydän jää Intiaan

Viimeisiä päiviä Intiassa viedään, tällä viikolla palaamme jo Suomeen suunnataksemme Lappiin Skiexpo – messujen jälkeen. Eilen sunnuntaina oli Panchakarma-hoitokokonaisuuteni viimeinen päivä. Tarkoituksena oli siis puhdistaa Pitta-doshani myrkkyjen varastoijaa, maksaa, ja samalla tietenkin koko kehoa ja mieltä erilaisten toimenpiteiden avulla. Kohdallani Panchakarma kesti viikon, ja sisälsi erilaisia yrttivalmisteita aamuisin, päivällä ja illalla. Ravinnoksi nautin hyvin kevyttä ja sulavaa ruokaa; pääosin hedelmiä ja vihanneksia. Panchakarmaan sisältyi myös ohjeet doshaani tasapainottavaan elämäntapaan tulevaisuudessa, sisältäen kaikkea niin mielenhallinnasta, myrkyllisten ajatusten haitallisuudesta, meditoinnin tärkeydestä aina ruokaohjeisiin sekä ulkoisiin ihonhoito-ohjeisiin. Kävin seitsemästä päivästä kuutena ensimmäisenä ayurvedisessä hoidossa erittäin osaavan ja kokeneen terapeutin käsissä. Hoito sisälsi joka päivä Abhyanga-öljyhieronnan kattaen koko kehon ja pään, Swedana-höyryterapian sekä Nasya-hoidon, eli nenän kautta öljyseoksessa olevien yrttien imeyttämisen. Otin myös joka ilta miedon yrttilaksatiivin, jotta vatsa tyhjeni aamulla ennen asanaharjoitusta. Viimeisenä päivänä lusikoin aamulla suihini kyseenalaisen makuista vahvempaa yrttilaksatiivia, ja join iltapäivään saakka vain kuumaa vettä ja vierailin vessan puolella säännöllisesti. Vierailtuani vessassa riittävän monta kertaa (5-8), oli ohjeena juoda huoneenlämpöistä vettä ja rauhoittaa suolen toiminta. Tämä toimi ja alkuillasta söin erittäin kevyen ja hyvin sulavan aterian, joka jäi siis päivän ainoaksi.

Viikolla olo oli ajoittain turvonnut ja puhdistumista tapahtui myös ihon kautta, mutta tiesin tämän kuuluvan asiaan ja jatkoin ohjeiden mukaisesti. Tänään aamulla olo oli erinomaisen kirkastunut, selkeä ja henkisesti kevyt! Keho tuntuu myös puhtaalta ja olotila kehossani kepeältä, parhaiten kuvaavaa sanaa hakiessani. Pohdin aamulla eilisen mahdollista vaikutusta asanaharjoitukseen, josko tuntisin oloni voimattomaksi tai vain uupuneeksi vaikka eilen en oloani yhtään heikoksi tuntenutkaan, mutta harjoitus sujui paremmin kuin kertaakaan täällä ollessamme! Vinyasa-hypyt sujuivat helposti ja tunsin oloni voimakkaaksi ja kykeneväksi. Venyin myös muutamassa asanassa enemmän kuin koskaan. Turhaa kuonaa on poistettu ja sen huomaa. J

Onnellinen joogi uuden nenäkorunsa kanssa. Palasin juurilleni, tosin en sähkönsinisen renkaan kanssa tällä kertaa (eikä tukkakaan ole niin lyhyt ja pystyssä tai keesinä kuten taannoin teini-iässä) ;) Intiassa nenän lävistyksellä on pitkät juuret niin kulttuurissa, uskonnossa kuin ayurvedassakin. 

Alanvaihto?

Lähtö kotiin lähenee ja iso osa minusta haluaisi vain jäädä tänne. Olen menettänyt suuren palan sydäntäni Intialle ja ihmisille täällä, koen niin vahvoja tunteita ja huikaisevia oivalluksia täällä että huh! Odotan myös talvea Lapissa innolla, onhan edessämme taas uudenlainen elämänvaihe uudessa paikassa. Onnekseni olen palaamassa Intiaan ensi vuoden lopulla, joten tämä kaikki saa vielä paljon jatkoa muuttaessani tähän henkisyyden kehtoon. J Tänään juttelin harjoituksen jälkeen opettajan kanssa, hän totesi kuinka lyhyt aika kuukausi harjoittamiselle ja muutoksille täällä on, ja olen kyllä samaa mieltä. Hän kehotti tulemaan ensi kerralla Mysoreen vähintään kahdeksi kuukaudeksi ja toi hyvin vahvasti esiin sen, miten tärkeää 5-6 harjoitusta kotonakin olisi viikoittain. Aiemmin pohdin muun ohella pystyväni talvella kolmeen kokonaiseen harjoitukseen viikkotasolla, 5-6 kuulostaa melkoisen kunnianhimoiselta. Aamuisin pitäisi herätä neljän maissa tekemään parin tunnin asanaharjoitus ja tunnin vipassana, ennen koiralenkkiä ja suihkua ja aamupalaa. Ja sitten päiväksi rinteeseen ja illalla juoksemaan ja puuhaamaan Karpon kanssa ja illallakin pitäisi tunti meditoida (+ olen koukuttunut iltaiseen Yin-jooga-sessiooni). J Kaikkihan on toki priorisoinnista kiinni, aina, mutta ehkä jätän kuitenkin itselleni vapauden katsoa miten arki muovautuu jotta ehdin kokkailla ja rentoutua ja hoitaa muita projektejanikin. Elämä on valintoja ja ehkä omistautuminen harjoittamiselle tarkoittaisi jonkin muun poisjättämistä, vielä en ole siihen halukas vaikka päivittäinen harjoittaminen täällä onkin tuntunut aivan poskettoman hyvältä riittäviä ylistyssanoja löytämättä. :D

Incredible India <3

Opettaja Chidananda on aivan ihana. Hänen avustuksensa ovat erittäin asiantuntevia ja otteet kehoa lukevia (vaikka olen hieman mustelmia saanutkin). Olen auennut enemmän kuin oletin, vaikka oletukset pitäisikin heittää romukoppaan. J Tunnen kuitenkin kehoni ja annan sille aikaa muutoksille, aamuharjoitus oli jo iso muutos aiemmin tehtyäni harjoitusta illalla. Alaselkäkipuja olen hieman kokenut, johtuen näin säännöllisistä taaksetaivutusharjoituksista yhdistettynä jäykkään selkääni, olen tosin tehnyt harjoitukset todella huolella ja kehoani kuunnellen jotta en loukkaisi itseäni, mutta toistojahan täällä tulee melkoisesti. Käsivarsissani on myös avustuksista tulleita mustelmia, Marichyasana C:ssä ja D:ssä olen kiertynyt melkoiselle mutkalle opettajan käsissä. Enpä olisi myöskään uskonut, että minun jäykillä olkapäilläni saisin Marichyasanoissa kädet niin kunnolla takana yhteen, että saan jopa ranteistani kiinni. Siis ilman avustusta. J Päätä on nyt viety polveen ja selkää mutkalle ja kierteelle miltei kuukausi, Mysore Mandala onkin aivan ihana paikka jota voin kyllä suositella aivan kaikille, kuten myös Chidanandaa opettajana.

Mysore tuntui aluksi paikkana kovin erilaiselta kuin muu Intia jossa olemme reissanneet, etelässähän emme oikeastaan olekaan kiertäneet. Olen kuitenkin ihastunut paikkaan yhä enemmän arjen muovautuessa normaaliksi ”opiskelijan arjeksi” ja päästessämme syvälle paikan sieluun. Lähdön lähestyessä takana onkin nyt iso siivu Intiaa; aloitimme Punjabin pyörteistä siirtyen huikaisevaan Himachal Pradeshiin, Ladakhin karuista vuoristomaisemista jatkoimme Kashmirin vehreään alppimaisemaan. Olemme matkanneet maailman vaarallisimmilla teillä Himalajan vuoristossa ja vaeltaneet lähes 5000 metrissä. Buddhan jalanjäljiltä siirryimme hindujen pyhimpiin paikkoihin, sydämeni juurruttua matkan varrelle Bodh Gayaan. Olemme chantanneet ja rukoilleet temppeleissä ympäri Intiaa ja osallistuneet lukuisiin pyhiin seremonioihin, meditoineet ja jooganneet eri paikoissa matkan varrella. Kävinpähän matkan varrella astrologillakin käden luennassa. Kylvimme Haridwarissa pyhässä äiti Gangesissa ja Rishikeshissä nautimme pyhien miesten kanssa henkisistä viboista. Elämän mittakaavassa merkittävä virstapylväs oli Vipassana-retriitti Dehradunissa, josta poistuin viimeisetkin (?) taakat selästäni heittäneenä. Matkasimme lännen läpi kohti etelää, nähden ja kokien matkalla paljon. Olemme kiertäneet ympäri Intiaa junilla ja paikallisbusseilla, tutustuen ihmisiin ja tarinoihinsa, juurruttaen samalla itseämme yhä syvemmälle kulttuuriin. Tämä matka on ollut suoraan sanottuna parasta ikinä elämässäni, ja onneksemme tämä on vain alkusoittoa elämän uudelle luvulle. <3


Alla pari videota matkan varrelta; Sulamisvesien ylityskohta kapealla vuoristotiellä matkalla Spitiin, matkatoveriemme ranskalaisten kanssa. Valtaosa autoista jumittui keskelle virtausta mutta kuskimme sai meidät kerralla läpi. Toisessa videossa biletämme Vrindavanissa Krishna-liikkeen temppelillä, mahtavissa energioissa. :)

Sanat eivät riitä kuvaamaan uskomattomia fiiliksiäni nyt, joten toivon kaikille rakkaudellista ja myötätuntoista talvea <3 Rustailen lisää sitten Lapin lumoista seuraavan kerran. Nähdään Skiexpoilla! ;)