13.8.2015 Andien mainingit

Terveisiä Chilestä! Kesä on osaltamme kääntynyt jo talveksi täällä toisella puolen maapalloa ja vanhat kujeet vaihtuneet uusiin. Elokuun alussa tyhjensimme kesäkotimme vähäisestä omaisuudestamme, hyvästelimme työt ja ihmiset, pakkasimme sukset sekä joogamaton, veimme Karpo-pojan kakkoskotiinsa mummolaan hoitoon ja käänsimme nokkamme kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää. Uusi seikkailu kohti Etelä-Amerikkaa kihelmöi ihon alla odotuksena; pian pääsisimme taas nauttimaan siitä vauhdista, vapaudesta ja nautinnosta jota vuoret, lumi ja vapaat kantapäät tulisivat meille tarjoamaan!

Keskiviikkona 5.8. starttasimme reissun Frankfurtin ja Rio De Janeiron kautta Buenos Airesiin, jonne saavuimme pienten viivästysten jälkeen miltei 40 tunnin matkustuksen väsyttämänä. Lepäsimme viihtyisässä hostellissa pari yötä, aistien suurkaupungin tunnelmaa ja energiaa sekä keräten voimia tulevaan. Lauantaina 8.8. lensimme Santiagoon, Chileen, josta tarkoitus oli jatkaa matkaa pikimmiten vuokra-autolla eteenpäin kohti vuoristoa. Olin vuokrannut auton etukäteen netistä 24 päiväksi ja kaiken piti olla selvää saapuessamme lentokentälle. Mutta kuten yleensä reissatessa asioiden suhteen tapaa käydä, ei mikään ole turhan helppoa ja mutkatonta.. Saimme auton kyllä vaivattomasti hyppysiimme kentältä takeltelevalla espanjan alkeistaidollamme, mutta muu onkin eri tarinaa. :D

BA Stop Hostel Buenos Airesissa

Olin vaihtanut valitsemamme autonvuokraus-yrityksen kanssa lukemattomia sähköposteja varmistaakseni jokaisen yksityiskohdan ja tehdäkseni kaiken osaltamme selväksi. Minua palveltiin erinomaisesti ja minulle kerrottiin että ylittäessämme vuokra-autolla rajan Argentiinaan alkuperäisen suunnitelmamme mukaisesti, tarvitsemme erikseen maksullisen luvan ja tarkat päivämäärät rajan ylitykselle. Ilmoitin päivämäärät ja lähetin tarvittavat kopiot ajokortista ja passista ja sainkin varmistuksen, mustaa valkoisella kaikesta. Vuokraamamme auto maksaa noin 35 euroa päivältä, eli 24 päivän vuokrahinnaksi tulee noin 840 euroa. Lupa Argentiinaan maksaa erikseen hieman yli 200 euroa. Tämän lisäksi vuokratessa autoa Chilessä, luottokortilta otettava katevaraus omavastuuta varten mahdollisissa vahinkotapauksissa on vajaa 500 euroa. Ylittäessä raja Argentiinaan omavastuun osuus nousee miltei 2000 euroon. Olimme vahvistaneet kaiken ja luvan piti olla valmiina odottamassa. Kas kummaa näin ei kuitenkaan ollut, vaan saatuamme auton kehotettiin meitä käymään yrityksen toimistolla Santiagon keskustassa.

Lähdimme haparoivin tunnelmin ajamaan tässä sympaattisen ja jopa kotikutoisen oloisessa kaupungissa. Vuorten piirtyessä kaupungin laidoilla oli tunnelma heti kutsuvampi ja lämpimämpi kuin etäisemmäksi jääneessä Buenos Airesissa, vaikka asukkaita Santiagossakin on viitisen miljoonaa. Kaupungin ollessa kuitenkin suuri ja vieras, kesti meillä kartasta huolimatta hetken ennen kuin löysimme oikean kadun ja osoitteen. Toimistolla selvisi että lupa ei ole valmiina vaan sitä aletaan valmistella vasta asiakkaan saavuttua paikanpäälle arkena toimistoaikaan! Setvittyämme asiaa tovin jos toisenkin, alkoi lauantainen iltapäivä edetä, joten sovimme palaavamme vuoristosta takaisin pääkaupunkiin viikolla ja lähdimme ajamaan kohti Andeja hiihtohampaan jo kolottaessa. Ensimmäisenä kohteenamme olisivat Santiagosta hieman yli 30 kilometrin päässä sijaitsevat keskukset La Parva, El Colorado ja Valle Nevado, jotka yhdistyvät toisiinsa muodostaen suuren hiihtoalueen.

Päästyämme jo jonkin matkaa ylöspäin mutkittelevaa vuoristotietä, oli edessämme jono autoja, jotka yksi kerrallaan kääntyivät takaisinpäin. Aavistelimme ettemme pääsisi matkaa jatkamaan ja näinhän asia olikin, tiepalvelun mies kertoi meille espanjan ja elekielen sekoituksella jotakin joka jäi epäselväksi, ymmärsimme ainoastaan että eteenpäin emme pääsisi. Ajoimme takaisin Santiagoon illan jo hämärtäessä ja parin hudin jälkeen löysimme halvimmasta päästä olevan hostellin, La Chimban, jonne majoituimme yhdeksi yöksi. Respan tyttö selvitti meille netistä espanjaksi tien olevan poikki lumisateen vuoksi, joka tietenkin enteili laskemisen kannalta erittäin lupaavaa! Majoituimme kahden hengen huoneessa ilman omaa vessaa tai kylpyhuonetta, ja köyhdyimme yöstä 50 dollarin verran. Aamulla nakkasimme sukset takaisin autoon ja lähdimme uuteen yritykseen kohti korkeuksia. Tie oli tällä kertaa auki, mutta saadaksemme luvan edetä, tarvitsimme renkaisiimme ketjut. Manasin itseäni koska en ollut ymmärtänyt autoa vuokratessa ottaa huomioon tätä ilmiselvää asiaa eikä vuokraamokaan asiaa esille ottanut kertoessani matkamme tarkoituksesta. Tien vieressä oli kuitenkin kojuja, joissa paikalliset miehet vuokrasivat ketjuja, joten noin 15 euroa köyhempänä jatkoimme matkaa ketjusäkki kyydissämme.

La Chimba Hostel Santiagossa

Vuoristoteillä Andeilla

Ketjujen kimpussa

Lumirajan lähestyessä pysäytettiin kaikki autot ja ketjut oli syytä laittaa renkaisiin. Paikalla oli paljon työmiehiä asentamassa ketjuja, joten automme sai ketjut pian alleen ja matkamme jatkui. Ajoimme suoraan korkeimmalla (huippu 3670m) sijaitsevaan keskukseen, Valle Nevadoon, ajatuksenamme aistia tunnelmaa ja katsastaa hintatasoa. Tiesimme että Valle Nevado on kolmen sisaren koplasta kallein, mutta hintataso löi silti vasten kasvoja! Hissilippujen hinnat jakautuvat kaikissa keskuksissa eri kausiin, keskuksesta riippuen hieman erilailla, joko halpaan ja kalliiseen sesonki-kauteen tai halpaan, normaaliin ja kalliiseen kauteen. Päivälippu tähän aikaan Valle Nevadossa maksoi melkein 60 euroa! Suomen keskuksista suurimmissa ja kalleimmissa päivälipun sai viime kaudella noin neljänkymmenen euron hintaan (Levi 41,50e). Paikka vaikutti melkoisen ökyltä makuumme, joten päätimmekin vain katsastaa majoitustarjontaa ja syödä lounaan sekä suunnata hieman alemmas La Parvaan ja El Coloradoon. Tiesimme olevamme rikkaiden suosimassa paikassa, mutta kyllä majoitushinta "keskitason" hotellissa, tuhat dollaria yöltä, pisti silti hihityttämään. Lounaaksi eläimiä syömättömänä saimme lopulta, listalta mitään löytymättä, hot dogit sin carne, ilman makkaraa, avokadosalsalla ja tomaatilla, ohessa pieni vihersalaatti ja limut kumpaisellekin. Köyhdyimme tästä gourmet-elämyksestä viitisenkymmentä dollaria ja tiesimme matkamme jatkuvan mitä pikimmiten kauas pois. :D

Kalliit avokado-hotdogit Valle Nevadossa

Ajaessamme alaspäin kohti sisarkeskuksia, pitivät ketjut yhä suurempaa meteliä ja pysähdyimme katsomaan mistä ääni tulee. Ketjuista oli mennyt osia poikki, joten ketjun palaset hakkasivat sisälokasuojiin. Meteli oli miltei sietämätön, joten pysähdyttyämme pari kertaa päätimme ottaa ketjut pois mahdollisesta liukkaudesta huolimatta. Muutoin matkan teko olisi mahdotonta auton naarmuuntuessa ja metelin rikkoessa kuulomme. Naurahdin ääneen Pepen ryhtyessä hommiin, koska yhtäkkiä mieleeni nousi vanha keskustelu ystäväni kanssa Hilti-miehistä. Vuosia sitten ystäväni totesi että miehen pitää kyllä olla sellainen Hilti-mies. Naureskelimme tätä termiä, hänen tietenkin tarkoittaessaan miestä, jolta löytyy työkalut ja taidot hommaan kuin hommaan. Toki itse en jakaisi asiaa niin sukupuolittuneesti, vaikkakin itse tipahdan siihen hieman stereotyyppisempaan naisrooliin tällaisten asioiden parissa, jolloin arvostan kyllä ympäriltäni löytyviä taitoja. Juteltuani ystäväni kanssa menin kotiin, jossa remontin keskellä Pepe oli juuri avaamassa Hilti-salkkua. :D Tätä on kyllä naureskeltu vuosien varrella ja Pepen irrottaessa ketjuja muistui Hilti-mies mieleeni. Hilti-mies sai kun saikin ketjut irrotettua, vaikka eturenkaan ketjut olivat hajotessaan pudonneet renkaan toiselle puolelle, niin että koko eturengas piti irrottaa ja laittaa uudestaan takaisin. Olisinpa ollut vuoristotiellä hieman sormi suussa ilman Hilti-miestäni joten kiitos vaan maailmankaikkeudelle tästäkin asiasta. :D

Pääsimme alaspäin vailla ongelmia ja jatkoimme kohti La Parvaa ja El Coloradoa. Käytimme koko iltapäivän järkevän hintaisen majoituksen etsimiseen lähitienoilta. Tiesimme tämän olevan haastavaa, mutta muutamat halvimman oloiset paikat joita löysimme, olivat täynnä, joten ajeltuamme ympäriinsä etsiessämme majoitusta päätimme panostaa kahdeksi yöksi jotta pääsisimme vihdoin lepäämään ja seuraavana päivänä laskemaan. Majoituimme erittäin viihtyisään pieneen hotelliin, josta huone irtosi hieman yli sadalla dollarilla per naama per yö.. Ei siis todellakaan budjetissamme, mutta kerrankos sitä eletään totesivat köyhät asunnottomat ja antoivat palaa. :D Onneksemme säästöjä on yli reissubudjetin joten emme sentään ongelmiin täällä joudu vaikka hieman yli räiskyykin.

Hieman hintavampi majoituksemme La Cornisa

Hintaan kuului jokailtainen viinihetki napostelulautasineen ennen päivällistä, joka sekin sisältyi budjetin ylitykseemme aamiaisen lisäksi. Pepe maisteli minunkin viinejäni jutustellessamme muiden vieraiden kanssa, joten hieman lasittunein silmin Hilti-mies istui päivälliselle kanssani nauttimaan toiveestamme valmistettuja herkullisia kasvisruokia. Hauskan illan jälkeen pesimme reissun ryönät pois ennen unimaisemia ja nukuttuamme erittäin hyvin lähdimme aamiaisen jälkeen kohti La Parvaa. Sää oli pilvinen ja näkyvyys melko huono, mutta emme malttaneet odottaa edessämme odottavia käännöksiä kolmen kuukauden kesätauon jäljiltä! Hintataso La Parvassa oli Valle Nevadoa edullisempi; päivälippu irtosi neljälläkymmenellä eurolla nyt normaalilla ”kaudella”, eli Suomen suurimpien keskusten hintaluokkaa. Kalliilla sesongilla hinnat pompsahtavat La Parvassakin yli Suomen hintatason. Olimme ottaneet Suomen Hiihdonopettajat Ry:n jäsenkorttimme mukaan, Pepellä on kansainvälisen kattojärjestön ISIAn (International Ski Instructors Association) kortti, ISIA-card ja minulla on astetta alempi ISIA-stamp. Näillä saa mukavasti alennuksia ja etuja Suomessa sekä muualla Euroopassa laskiessa (esim. Ruotsissa ISIAlla laskee suurimmassa osassa paikoista ilmaiseksi), mutta emme tienneet onko korteista mitään hyötyä täälläpäin maailmaa. Onneksi yrittänyttä ei laiteta ja parilla eri tiskillä käydyn keskustelun jälkeen saimme päiväliput puoleen hintaan! Lähdimme kohti ensimmäistä hissiä ja kaikesta hullaantuneina teimme kaiken oppikirjan mukaan; suoraan toppiin, jossa lunta polviin asti isoissa kasoissa, näkyvyys lähellä nollaa ja korkeutta 3574 metriä. :D

La Parva

La Parva

Kauden ensimmäiset laskut elokuussa, ei huonompaa!

Näkymää La Parvasta

Niinhän siinä sitten kävi että kaksi käännöstä ja etukautta ympäri. Siis kummatkin. Siis monta kertaa. No, naureskellen pudistelimme päätämme omalle tyhmyydellemme ja jatkoimme matkaamme alaspäin. Lumi tuntui erilaiselta kuin missään aiemmin, pumpulinpehmeältä ja hyvin liukkaalta. Kuulemma Jenkeissä on samanlaista lunta, emme ole käyneet siellä laskemassa joten omakohtaista vertailupohjaa ei asiaan ole. Tuntuma löytyi hyvin pian, ja kasoista huolimatta laskeminen tuntui helpolta ja yllättävän kevyeltä. Viisastuttuamme ja muistellessamme miten yleensä starttaamme kauden, laskimme muutamia laskuja alempana, loivemmilla hoidetuilla rinteillä hakien tuntumaa ja hieman treenaillen. Tauon jälkeen oli hyvä taas jatkaa takaisin ylös laskemaan niin rinteitä kuin runsaslumisia hissioffareitakin. Rinteet ylempänä oli luultavasti ajettu edellisyönä, mutta yöllä oli satanut runsaasti lunta, joten rinteiden ja hissioffareiden välillä ei juuri eroa ollut. Rinteitä La Parvassa on kaiken kaikkiaan koko alueella 48 rinnekartan mukaan ja hissioffareita sekä helppoja lähioffareita mukavasti. Rinteiden määrä kuulostaa paljolta, mutta karttaa tutkaillessa siirtymien ja lastenrinteiden myötä määrä helposti saavuttaa tuon lukeman. Laskeminen oli juuri niin nautinnollista kuin muistimme, tämän Pepekin sai kokea heittäessään tahattomasti miltei frontflipin painon paiskautuessa yllättävän lumikasan ansiosta reippaasti eteen. Lähtiessämme lounaalle paikalliseksi työntekijäksi paljastunut mies tuli espanjaksi selittämään innoissaan jotakin ja kuvasi käsillään samalla lennokkaasti ilmiselvästi Pepen mahtavaa suoritusta. Pepe vain naureskeli innoissaan takaisin: ”Sí sí, face plant sí!” :D

Treenipalaveri La Parvassa

Paikallinen hiihtokoulu tositoimissa La Parvassa

Mahtavan laskupäivän jälkeen palasimme takaisin hotellille lepäämään ja rentoutumaan, suunnatessamme seuraavana aamuna vuorostamme kohti El Coloradoa. El Coloradon korkein hissi nousee 3333 metriin ja hintataso on hieman La Parvaa kalliimpi, kuitenkin Valle Nevadoa edullisempi. Päivälippu tähän ajankohtaan irtoaa noin 52 eurolla ja muutamalla eri tiskillä vierailtuamme ja alennusta kerjättyämme, saimme lipuista noin kolmasosan hinnasta pois, emme siis yhtä hyvää alennusta kuin La Parvassa. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja ensimmäinen lasku oli aivan taivaallinen! El Coloradosta löytyy rinteitä 22 kpl hissien lukumäärän ollen 18. Laskimme päivän mittaan keskusta ympäriinsä, ja vaikutelma verrattuna La Parvaan oli se, että La Parvasta ehkä löytyy laskettavaa vaativampaan makuun ja edistyneemmille hiihtäjille enemmän kuin El Coloradosta, laskupäivän El Coloradossa ollen kuitenkin yksi parhaista mies(nais)muistiin! El Coloradosta näkee suoraan Valle Nevadoon ja siirtymää pitkin keskuksesta toiseen pääsee myös laskemalla. Lupaavan näköisiä offarimahdollisuuksia piirtyi eteemme tutkaillessamme vaikuttavaa näkymää keskuksesta käsin, mutta kulutimme päivän kuitenkin koluten rinteitä ja niiden vierustoja.

Täydellinen laskupäivä El Coloradossa

El Colorado

Kyllä kelpaa!

Laskettuamme riittämiin hyppäsimme autoon ja suuntasimme kohti Santiagoa. Majoituimme tuttuun hostelliin, La Chimbaan Bellavistan alueella, ja keskiviikkoaamuna lähdimme autovuokraamoon setvimään Argentiinan lupa-asiaa uudestaan. Odottelimme englantia taitavaa työntekijää lounastauolta miltei tunnin, jonka jälkeen miltei hihkuin riemusta brittienglantia taittavan miehen ilmestyessä meitä palvelemaan! Vihdoinkin asiaa olisi helpompi setviä. Kävi kuitenkin ilmi että luvan saamisessa menisi yhä useampi päivä ja että joutuisimme vaihtamaan auton erilliseen, jonka kilvillä saisi ylittää rajan Argentiinaan. Aloin jo hieman hermostua, koska minulla oli mustaa valkoisella siitä, että luvan piti olla valmis jo saapuessamme maahan eikä kukaan ollut maininnut auton vaihdosta mitään.. Mies pahoitteli brittinä kohteliaaseen tapaan, mutta kovin keinotekoiselta pahoittelut tuntuivat eikä asia edennyt mihinkään muiden keskeyttäessä palvelutilannettamme jatkuvalla syötöllä. Koska kukaan työntekijä ei luvaksi voinut muuttua ja olimme jo varanneet majoituksen torstaista eteenpäin Los Andesista suunnatessamme legendaariseen Portilloon laskemaan, joutuisimme taas palaamaan Santiagoon. Mitään hyvitystä meille ei luvattu tästä edestakaisin ajelusta joten päädyimme tuntikausien väännön jälkeen siihen, että perumme suunnitelmamme ylittää vuokra-autolla raja Argentiinaan ja laskemme vain Chilen puolella ennen syyskuista erillistä reissuamme Ushuaiaan, Argentiinaan. Kokonaishinta pompsahti yli parisataa alemmas ja hartiat asian vihdoin hoiduttua muutaman sentin alempana jatkoimme takaisin hostellille.

Torstaina siis suuntaamme kohti Portilloa, Chilen vanhinta hiihtokeskusta, joka sijaitsee noin 120 kilometrin päässä Santiagosta. Hintataso lienee samaa luokkaa koluamiemme keskusten kanssa, mutta löysimme Los Andesista, noin 30 – 40 kilometin päästä Portillosta, järkevän hintaisen majoituksen 50 dollarin pintaan per yö. Ajatuksena on ajella Los Andesista Portilloon ja laskupäivien jäljiltä takaisin. Hostellista, jossa majoituimme Santiagossa, löytyi 10 vuoden takainen Lonely Planet Chile – kirja, josta tutkailimme hiihtokeskusten hintatason muuttumista. Kymmenen vuotta sitten hinnat ovat olleet noin neljäsosan siitä mitä nykyään ja nousseet käsittääkseni reippaasti viimeisten vuosienkin aikana. Santiagossakin hinnat ovat korkeampia kuin vuoden vanhassa Lonely Planet – South America on a shoestring – opuksessamme. Valtaosan reissubudjetistamme tulemmekin käyttämään nyt tähän ainutlaatuiseen mahdollisuuteen hiihtää tällä pallonpuoliskolla, Andien syleilyssä. Syyskuun alussa Ushuaiassa, Argentiinassa, maailman eteläisimmässä hiihtokeskuksessa Cerro Castorissa järjestetään kansainvälinen hiihdonopettajien konferenssi Interski, johon laskureissumme huipentuu. Sen jälkeen jatkammekin matkaa halvempiin maihin ilman suksia ja luultavasti erittäin minimaalisella budjetilla. :D Kolmeen kuukauteen Etelä-Amerikassa tulee siis mahtumaan monenmoisia mutkia ja käänteitä.

Vapauden ja irtonaisten ajatusten (siis kantapäiden) siivittämää loppuviikkoa! Nyt Pablo Nerudan klassikko-otsikon makuisissa tunnelmissa kohti tulevaa;

 "Tahtoisin tehdä kanssasi saman
minkä kevät ja kirsikkapuut tekevät keskenään."

Oi Andit.