Kantaessaan omaisuuttaan mukanaan puolet vuodesta, tulee
väistämättä pohtineeksi suhdettaan materiaan ja siihen, mikä on tärkeää. Monet
ystäväni Intiassa omistavat päällänsä olevien vaatteiden lisäksi hyvin vähän;
ehkä puhelimen, muutamia muita vaateparsia, kenties muutaman esineen ja parit
sandaalit. Oma rinkallinen täynnä länsimaalaisen hyvinvointivaltion arkisia
osasia tuntuu monesti hyvin kohtuuttomalta ja liialliselta toisten eläessä
tyytyväisenä niin paljon vähemmällä. Moni on minulta kysynyt mitä minä kannan
mukanani ja että onko siellä Intiassa turvallista, eikö siellä ole kovin likaista,
onko sinulla rokotuksia, mitä teet jos sairastut? Minäpä kerron, ehken mitään
uutta ja mullistavaa mutta ehkäpä hyödyllistä jollekin.
Kantamuksista puheen ollen; kukin tietenkin kantaa mukanaan
mitä tärkeäksi kokee. Olen tavannut
todella paljon reissaajia jotka ovat erityisen ylpeitä matkustaessaan
kärjistetysti yhdellä Alepan muovikassilla ja kaksilla kalsareilla, muiden
ratkaisujen ollessa vääriä, osaamattomia tai huononlaisia heidän mielestään.
No, toki paljon reissatessa tavaramäärä tuppaa kassin pohjalla vähenemään,
mutta mikäpä siinä jos joku haluaa kantaa selässään enemmän? Omat prioriteetit,
reissun sisältö ja tarkoitus, vaihtuvat olosuhteet, omat erityistarpeet – on
monia syitä miksi kunkin kantamukset ovat erilaisia ja hyvä niin. Siksipä en
annakaan mitään yleispäteviä neuvoja vaan kehotan miettimään matkan tai
oleskelun tarkoitusta, paneutumaan reissu/asuinkohteeseen, sen säähän ja
olosuhteisiin ja mahdollisuuksiin hankkia päivittäisiä tarvikkeita paikan
päältä, miettimään omia tottumuksiaan; mistä voi tinkiä ja mistä ei sekä
pohtimaan tavaran merkitystä ja suhdettaan siihen noin yleisemmin.
Itse kannan omaisuuttani mukanani Haglöfsin 50 litran naisten
rinkassa (kuukauden mittaisen reppureissun olen vielä tehnyt 25 litran
päivärepulla). Plussaa omassa rinkassani ovat minulle sopivat säädöt sekä
passeli koko, tyhjemmäksi pakattuna rinkka on kulkenut myös ulkomittojen
puolesta käsimatkatavaroissa (paino tietenkin huomioiden). Tarvittaessa rinkka
on kuitenkin melkoinen tilaihme. Miinuksena tässä rinkassa on se, ettei sitä
saa avattua sivuilta, jonka huomioin jo tätä hankkiessani mutta muut tekijät
vaikuttivat ostopäätökseeni enemmän. Seuraavassa rinkka-hankinnassani tuo
seikka tulee kuitenkin olemaan tärkeämpi vaikutin, mikäli nykyinen ei
vastaakaan odotuksiini ja kestä ikuisesti. ;) Nykyinen rinkkani on hankittu muistaakseni
5 – 6 vuotta sitten ja se on kestänyt useita pitkiä ja lyhyempiä reissuja, muun
muassa bussien katoilla pomppimista, junien lattioilla ihmismassojen seassa laahaamista
sekä eri säille altistumista vailla ongelmia. Vetoketjut, kiinnityssoljet,
kangas, kiristysnauhat, olkahihnat ja selän säätösysteemi toimivat yhä moitteettomasti.
Tämän rinkan mukana ei tullut integroitua sadesuojapussia, joten sellaista
kannan aina erikseen mukana. Rinkka itsessään on kuitenkin melko likainen ja
pysyvästi tahriintunut, enimmäkseen Intian jäljiltä. Rinkan kanssa kannan joko
olkalaukkua, jonka saan vedettyä vatsapuolelle roikkumaan tai pientä (suureksi
muuntautuvaa :D) päiväreppua, kuten nyt tällä reissulla. Päivärepussa kannan
tyypillisesti kaiken arvokkaamman ja esimerkiksi junissa ja busseissa uskallan
jättää rinkan paikalleen vessareissujen ym. ajaksi päivärepun kulkiessa
mukanani kokoajan.
Rinkkaa pakatessa on tietenkin suuri merkitys sillä, minne
on suuntaamassa. Laskureissu Etelä-Amerikkaan talviaikaan tarkoittanee melko
erilaista sisältöä kuin saarihyppely Kreikan saaristossa. Pakkauksessa käytän
apuna erilaisia pusseja ja järjestelijöitä, sekä viikkaan esimerkiksi vaatteet
tietyllä tavalla säästääkseni tilaa. Listaan alle asioita, joita kannan nykyään
mukanani viettäessäni puolet vuodesta Intiassa.
Elektroniikka
Jos en kirjottaisi ajatuksiani itselleni (ja harvakseltaan
blogin muodossa muillekin) ylös, enkä ottaisi valokuvia jotka haluan siirtää
tietokoneelle, katsella ja jakaa eteenpäin, en kantaisi mukanani kannettavaa
tietokonetta. Näitä asioita haluan kuitenkin puolen vuoden aikana tehdä, joten
mukanani kulkee 13tuumainen ohut ja kevyt tietokone suojapussissaan. Puhelin
ansaitsee myös paikkansa tavaroideni joukossa, aina Intiaan saavuttuani hankin paikallisen
liittymän jossa on puheaikaa sekä nettipaketti, josta tarvittaessa jaan myös
netin koneelle. Liittymäni on pre-paid ja ympäri maata siihen on helppo ladata
lisää puheaikaa tai nettipakettia erilaisissa kadunvarsi-kojuissa ja kioskeissa.
Puhelimen laturia ei ole syytä unohtaa kotikonnuille, vaikka uuden voi toki
täältäkin ostaa. Intiassa on britti-mallin pistorasia, mutta useimmiten niistä
löytyy myös paikka käyttämällemme pistotulpalle. Varmuuden vuoksi kannan
mukanani kuitenkin adapteria, vaikka Intiassa olen sitä tarvinnut vain muutaman
kerran.
Muita mukanani kantamia elektronisia laitteita ovat koon
takia järjestelmäkameran sijaan pokkarikamera latureineen, iPod vuodelta 2011
huonoine akkuineen, latureineen ja runsaine musiikkivalikoimineen, ennen tätä
matkaa hankkimani Kindle e-kirjan lukulaite, joka on osoittautunut lukutoukalle
aivan verrattomaksi, sekä sähköhammasharja latureineen… Olen selvinnut läpi
elämäni vailla reikiä hampaissa, mutta 3 kuukautta Etelä-Amerikassa, jonka
jälkeen 6 kuukautta Intiassa viime vuonna vailla tätä lapsuudesta saakka
käyttämääni hampaidenpuhdistusvälinettä saivat aikaan elämäni ensimmäiset
alkavat reiät. Käyn Delhissä aina vakiohammaslääkärilläni ja vaikka uskonkin
että Etelä-Amerikan onnettomilla tärkkelysmössöillä oli tekemistä hampaideni
kanssa, en halua kohdata lääkäriä enää uusien huonojen uutisten kera, joten
sähköhammasharja kulkee mukanani. Tämä voi olla tosin käytännössä ongelmallista
muutaman syyn takia; Esimerkiksi asuessani ystäväni perheen luona Bodhgayassa, huoneessani
on vain yksi pistorasia. Hmm, lataisinko puhelinta, kameraa, tietokonetta vai
laittaisinko yöksi pistokkeeseen (jokaisesta paikallisesta kaupasta saatavan) hyönteiskarkotteen
jos en halua herätä aivan paukamien peitossa? Ainiin vai lataisinko
sähköhammasharjaa? No, naurettavaltahan se kuulostaakin kuten koko mukana kantamani elektroniikan määrä ja vekotin saa jäädä rinkkaan
piiloon.. Halvemmissa guesthouseissakin pistorasioita on yleensä yksi tai kaksi
joten käytännössä käyttö ei ole täällä järkevintä. Kannan hammasharjaa kuitenkin
mukanani omassa muovisessa kotelossaan ja silloin kun mahdollista, pesen sillä
hampaani tavallisen hammasharjan sijaan.
Kannan mukanani myös akkupankkia, jota tuntuu olevan vaikea
ladata täällä täyteen. Sama ongelma on oikeastaan läsnä kaikkien sähkölaitteiden
kanssa, aamulla laite näyttää täyteen ladatulta yön latauksen jäljiltä, mutta
käytännössä ei ole lähellekään täynnä. Sähköverkko on hyvin ylikuormittunut ja
toisissa paikoissa sähköt katkeilevatkin todella usein. Useimmissa kylissä
esimerkiksi Bodhgayassa sähkö on poikki yli puolet päivästä. Monesti
latauksessa myös laitteet kuumenevat aikalailla, eikä tämäkään ole hyväksi
laitteiden akuille. Omakohtaisella kokemuksellani pitkäaikainen paikallisen
sähköverkon käyttö heikentää laitteiden ikää. Pitkäaikainen oleskelu tai
asuminen tuovat kuitenkin erilaisia toiveita ja tarpeita mukana kannettavien
laitteiden määrälle kuin esimerkiksi lyhyt parin viikon tai kuukauden reissu,
jolloin luultavasti en pakkaisi mitään yllämainituista mukaani, puhelinta ja
ohutta kameraa lukuun ottamatta.
Kaikki sähkölaitteiden latauspiuhat ja oheislaitteet kannan
mukanani niille tarkoitetussa kankaisessa järjestelijässä, josta löytyy paikat
ja taskut kaikelle.
Vaatteet ja tarvikkeet
Elektroniikan lisäksi kannan mukanani tietenkin vaatteita.
Viime vuonna asuin Intiassa talvella kylmään aikaan, jolloin rinkan sisältö
koostui myös hieman lämpimämmistä vaatteista kuin nyt reissatessani kesällä ja
alkavalla sadekaudella. Olen pakannut vaatteet rinkan sisälle kuuteen
verkkopussiin käyttäen rullaustekniikkaa;
Yhdessä isossa pussissa ovat housut, joita mukanani tällä
kertaa on vaellushousut, puuvillaiset haaremihousut, kahdet intialaisiin
asuihin kuuluvat löysemmät housut sekä kahdet intialaiset legginsit.
Toisesta isoista pusseista löytyvät niin jooga- kuin
hikiliikuntavaatteet. Pakkasin mukaani kolmet trikoot, kaksi t-paitaa sekä
kaksi pitkähihaista teknistä paitaa. Paidat ovat sopivan löysiä ja
ei-avonaisia, monissa ashrameissa ja perinteisemmissä paikoissa ei sovi harjoittaa kireissä ja
paljastavissa vaatteissa, ja tällaisissa paikoissa puenkin yleensä ylleni
löysät housut ja jonkun paidoistani.
Lyhythihaiset paidat, joita on neljä kappaletta, kaksi
hihatonta alustoppia sekä kaksi mukanani olevasta kolmesta huivista ovat
pakattuina toiseen keskikokoisista verkkopusseista. Yksi huiveista on aina
käytössäni tai pakattuna päiväreppuun jotta saan sen helposti tarvittaessa
käyttööni. Huivi on erittäin hyödyllinen ja monikäyttöinen päivittäisessä elämässä
Intiassa; tyypillisesti huivi kuuluu osaksi intialaista arkista asua, huivilla
voi myös peittää pään joka on suotavaa tietyissä yhteyksissä, huivilla voi
suojata päätään paahtavassa auringonpaahteessa, sen voi kietoa tuulenvireessä
olkapäiden ympärille tuomaan lämpöä, paikallisbussissa kymmenen paikallisen
miehen tuijottaessa rintojasi löysästä paidasta huolimatta huivi tuo mukavaa
lisäsuojaa, huivin taakse piiloutuen voi busseilla matkustaessa rauhassa
kyykistyä tyhjentämään rakkoaan ruuhkaisen tien viereen vessojen loistaessa
poissaolollaan, jne. Tärkeimpänä tietenkin värikkäät ja liehuvat huivit ovat
kauniita. :)
Toisessa keskikokoisessa pussissa ovat kauniilla rullalla
pitkähihaiset paidat ja intialaiset tunikani, joita on mukana yhteensä
kahdeksan kappaletta. Lasken pitkähihaisiksi vajailla hihoilla olevat
lyhythihaista pidemmät paidat, joiden lisäksi yksi paidoista on puuvillainen
liehuhelmainen neuletakki jonka voin kerrostaa vuorilla viileämmän illan iskiessä
tai junissa tai busseissa öiseen aikaan matkustaessa muiden vaatteiden päälle.
Tämä on ainoa hieman lämpimämpi vaatteeni jonka olen mukaani pakannut. Kaikki muut
paidoista ovat ohuita, hengittäviä ja vähän tilaa vieviä.
Näiden lisäksi minulla on kaksi pientä pussia, joissa ovat
alusvaatteet; toisessa rullattuina kymmenet alushousut ja kahdet ohuet sukat
(joita voin käyttää öisin suojaamaan jalkojani ötököiltä, perinteisiä kenkiä ei
mukanani ole joten sukkia en siksi tarvitsisi). Toisessa pikkupussissa on
rullattuna kolme mahdollisimman mukavaa ja tuetonta alustoppia sekä kaksi
hieman tiukempaa urheilua varten. Rintaliivejä en mukanani kanna koska poltin
perinteiset, moiset turhakkeet vuosia sitten syystä jos toisestakin. ;) Mukanani
on myös pieni, pyykille tarkoitettu pussi, jossa keräämäni likapyykit pysyvät
kootusti tallessa kunnes pääsen pyykkäämään.
Kenkinä kannan mukanani vain Vibramin Fivefingers -paljasjalkakenkiä,
Trek-mallissa, jossa on hieman kuvioidumpi ja tukevampi pohja maastossa
liikkumiseen. Näillä kengillä olen aiemmin tehnyt useamman päivän vaelluksia
vaihtelevissa maastoissa, kantaen selässäni rinkkaa. Nämä jalassa voin myös,
jos olosuhteet mahdollistat, tehdä spurttitreenejä, vierailla kuntosalilla
tekemässä reissun lomassa treenin tai tehdä kehonpainotreenejä, jotka tosin
yleensä teen paljasjaloin. Nämä ovat pakattuna kenkäpussiin rinkan sisälle ja
jalassani ovat tyypillisesti varvassandaalit, joita on helppo potkia jaloista
pois busseissa ja junissa.
Vaatteet ja kengät vievät rinkassani suhteessa kohtuullisen
vähän tilaa, vaikka näinkin paljon olen mukaani pakannut. Ja miksi näin paljon,
kysyisi joku? Olen matkustanut myös vähemmällä vaatemäärällä ja koska en
erityisemmin rakasta pyykkäämistä, olen päätynyt tällaiseen ratkaisuun.
Vaatteita on riittävästi melko pitkäksi aikaa ilman nyrkkipyykkäämistä,
erityisestä Himalajalla sadekauden aikaan pyykin kuivaksi saaminen voi olla
haasteellista. Voisin toki kulkea likaisissa ja hikisissä vaatteissa paljon
kauemminkin kuin nyt teen, mutta enpä tiedä miksi niin tekisin jos saan tämän
määrän kaiken muun ohella mahtumaan 50 litran rinkkaan ilman että koen sitä
millään lailla hankalaksi. :) Sareja en pakannut mukaani yhtäkään, tulen kyllä taas hankkimaan yhden tai
kaksi, luultavasti Mayapurista asuessani siellä elokuusta eteenpäin.
Vaatteiden lisäksi mukanani kulkee tietenkin pyyhe. Aiemmin
kannoin mukanani mikrokuituista, hyvin pieneen tilaan mahtuvaa matkapyyhettä,
mutta inhoan sen jättämää tunnetta ihollani ja pidän muutenkin enemmän
luonnonkuiduista, joten olen vaihtanut sen puuvillaiseen, ohueen
hamam-pyyhkeeseen. Pyyhe kuivuu nopeasti, on pakattuna froteista paljon
pienempi ja ohuempi ja olen käyttänyt sitä myös peittona junassa tai
hartiahuivina viileän yllätettyä. Pyyhe on myös nopea pestä ja kuivata.
Pyykinpesua varten kannan mukanani pienessä tarvikepussissa matkapyykkinarua,
jonka voin virittää esimerkiksi kahden oven välille. Olen virittänyt narun myös
seinälle intialaisten perheiden tapaan vaatteiden säilytystä varten, miltei
missään kun ei budjetilla reissatessa kaappeja tai edes pöytiä ole. Pyykit
pesen luonnonmukaisella Marseille-käsisaippualla, joka kulkee omassa rasiassaan
kosmetiikan kanssa.
Tarvikepussista pyykkinarun lisäksi löytyy myös pieni
led-taskulamppu, pieni kokoontaittuva puukko (jota enimmäkseen käytän hedelmien
kuorimiseen ja pilkkomiseen), lusikka-haarukka-veitsi –aterinsetti, vaikka
sormin olenkin tottunut Intiassa syömään on tästä ollut hyötyä, adapteri sekä
led-valoilla toimiva käsipeili. Tarvikepussin lisäksi kannan mukanani kaksia
aurinkolaseja, joogamattoa, japa malaa eli rukousnauhaa, vihkoa ja kynää sekä
pientä kankaista kansiota tärkeille dokumenteille. Kansiosta löytyy kopioita
passista ja viisumista (tarpeen monissa yhteyksissä), uusi avainlukulista
verkkopankkiini nykyisen loputtua, viisumikuvia, lentovarausdokumentteja jne.
Kopiot passista ja viisumista on hyvä myös pitää sähköpostissa pahimman
varalta. Olen joutunut kerran ryöstetyksi Intiassa vuonna 2012, ja tällöin
minulta lähti tunikan alta rahavyö veitsellä jonkun matkaan ruuhkaisella
bussiasemalla. Rahavyössä oli passini sekä käteistä rahaa mutta sain lahjaksi
alkujärkytyksen jälkeen ikimuistoisia kokemuksia intialaisten ystävällisyydestä
ja avuliaisuudesta. Nykyään en käytä rahavyötä tai vastaavia pusseja, koska kuka
jaksaisi puolta vuotta vuodesta elää pelko persauksen alla? En toisaalta kanna
käteistä paljoa mukanani ja pidän passia lompakossani joka on aina tarkan
valvonnan allani.
Lompakostani löytyy passin lisäksi myös kaksi luottokorttia
sekä käteistä rahaa. Luottokortteja on hyvä olla useampi kuin yksi, kuten taas
viimeaikaisin kokemukseni osoitti; Visa-korttini oli tässä kuussa kopioitu
jossakin huolellisesta käytöstäni (en päästä sitä pois silmistäni, suojaan
tunnuslukuni kaikkialla ja maksan kortilla vain harkituissa paikoissa) ja sillä
oli tehty miltei 400 euron oston ruotsalaiseen trashmetal -kauppaan. Kuoletin
kortin ja tein tutkintapyynnön ja asia on käsittelyn alla, ymmärrykseni mukaan
saan kuitenkin rahat takaisin luottokorttiin liittyvän turvan takia. Onnekseni
minulla on kuitenki Visan lisäksi Mastercard, muutoin oleskelu marraskuuhun
saakka täällä koituisi haasteelliseksi. Olin hankkimassa paikallista
pankkitiliä paikallisine kortteineen niin sattuneen vuoksi kuin tulevaisuuden
suunnitelmienkin; olemme ystäväni kanssa perustamassa ikiomaa järjestöämme
Bhagipur Sanidi –kylään, Gayaan, mutta pankkitili-asia on nyt hautumassa matkan jatkuttua.
Näistä lisää myöhemmin.. :)
Hygienia ja kosmetiikka
Entäpä tuo hygieniapuoli matkustettaessa näinkin likaisessa
maassa, on moni minulta kysynyt. Paikasta riippuen on totisin tosiasia, ettei
hienohelmaisin hygieniafriikki täällä luultavasti viihtyisi. Mikäli matkustaa
suurissa, kehittyneemmissä kaupungeissa, majoittuu kalliimmissa hotelleissa,
syö paremman luokan ravintoloissa ja liikkuu autoilla tai takseilla, voi
likaisuutta varmasti välttää mutta kokemus tästä maasta jäänee hyvin
erilaiseksi (ja mielestäni kovin vajaaksi, näkemyseroja..). Luin artikkelin,
jossa kerrottiin lapsikuolleisuuden olevan Intiassa suurinta maailmassa,
suurempaa kuin esimerkiksi Afrikassa, johtuen juuri puutteellisesta ja huonosta
hygieniatasosta. Intia on maailman toiseksi kansoitetuin valtio ja ihmisten
määrä yhdistettynä moneen asiaan jättää jälkensä kuten täällä reissatessa voi
huomata;
Asuessani Sonubigha –kylässä Bodhgayassa, Intian köyhimmässä
osavaltiossa Biharissa, olen päässyt elämään läheltä hyvin erilaista arkea kuin
mihin olemme tottuneet. Kaikissa kylissä ei ole sähköjä ja niissä joissa on,
sähköt toimivat vain osan päivästä. Talot on rakennettu hyvin yksinkertaisesti,
simppeleimmistä savimajoista maan päälle suoraan rakennettuihin tiiliseinäisiin,
betonilattiaisiin taloihin. Ilman perustuksia rakennetut talot ovat melko
kosteita ja vetoisia. Tyypillisesti ikkunoissa ei ole laseja, vain luukut
joiden raoista tuulee talvella hyisesti sisään. Ovien alla on isot raot ja
koska ympäristö on täynnä on jätettä, erilaiset rotat ja hiiret pääsevät
helposti myös sisätiloihin. Osassa taloista ei ole sisällä juoksevaa vettä,
vaan pihalla on hana josta täytetään tarpeen mukaan saaveja. Osassa taloista ei
ole omaa hanaa laisin, vaan kylässä on yhteinen vesipumppu, josta koko kylä
vetensä noutaa. Toiset taloista, kuten ystäväni talo, on varustettu talon
katolla olevalla suurella vesisäiliöllä, johon vesi pumpataan (osassa käytetään
sadevettä hyödyksi). Ystäväni talossa on sisällä kaksi vesihanaa, toinen talon
keskellä olevalla ulkoaukiolla, jossa valtaosa perheestä peseytyy, naiset
sariensa suojassa kaataen pienellä kannulla vettä saavista päälleen, toisen
hanoista ollessa kylpyhuoneen puolella. Kylpyhuone on betonilattiainen huone,
jossa on reikä lattiassa ja lattian reiästä menee alkeellinen putki ojaan, jota
pitkin tarpeet huuhdellaan ämpärillä kaadettavalla vedellä eteenpäin.
Kylpyhuoneessa ei ole laatoituksia, lavuaareja, peilejä, suihkuja yms.
länsimaissa totuttuja asioita. Minä saan peseytyä kylpyhuoneen puolella,
lattian reiän vierellä, koska kokisin peseytymisen katseiden alla, kankaiden
suojassa turhan hankalaksi. Mieluummin intialaisittan ennenkuulumattomalla
tavalla riisun itseni aivan alasti omassa rauhassani.
Kuten olettaa voi, ei lämmintä vettä ole saatavilla ja
talvella lämpötila putoaa öisin lähelle nollaa niin Biharissa kuin monissa
muissakin osissa maata. Talot ovat hyvin kylmiä ja aamulla, hampaiden
kolistessa, vaatii todellista sisukkuutta peseytyä jääkylmällä vedellä. Perheen
äiti tai ystäväni lämmitti talvella toisinaan minulle vettä pienen kannullisen,
jotta pääsin pesemään itseni lämpimällä vedellä. Pian kyllä totuin kylmään
veteen, koska muu tuntuisi kohtuuttomalta yrittäessä sopeutua elämään, joka on
arkea ystävilleni vuodesta toiseen. Suomessa rakastan liiankin kuumia, pitkiä
suihkuja ja saunomista ja Intiassa pääsen todella pohtimaan suhdettani
tiettyihin kotimaan itsestäänselvyyksiin.
Riippuen missä päin maata matkustaa, budjetilla reissatessa
lämmin vesi ei ole itsestäänselvyys halvemmissa guesthouseissa tai
kotimajoituksissakaan. Niin paljon kuin peseytymiseen kylmällä vedellä
tottuukin, kaipaan lämmintä vettä erityisesti kasvojeni pesuun. Iho ottaa
helposti itseensä hien, lian ja saasteiden kasaannuttua mukavaksi liejuksi
kasvoille, ja vailla lämmintä vettä tuntuu että huokoset tukkeutuvat ja etenkin
herkkä, helposti reagoiva ihoni ei todellakaan pidä siitä. Olen ostanut
Intiasta pienen matkakokoisen vedenkeittimen, joka on ollut varsinainen
pelastajani vaikka tuokin lisää sisältöä rinkkaani. Vaikka muun kehon pesisi
kylmällä vedellä likaisen, kuluneen kylpyhuoneen perällä, saan kasvot
puhdistettua kunnolla huokosia myöten! Saan myös lämmitettyä veden tietenkin
yrttiteen lisäksi joka-aamuista joogista toimenpidettäni, Jala Netiä, eli
nenäkannuttelua varten. Mukanani kulkee siis yrttiteetä, nenäkannu sekä
pussillinen puhdistamatonta merisuolaa, jolla voin myös kuoria kehoni ihoa öljyyn
sekoitettuna. Aamuisen Jala Netin lisäksi rutiineihini kuuluu Sutra Neti, joten
hygieniatarvikkeissani matkaa myös mukana ohut, kuminen naru tätä varten. Hygieniatarvike-pussissani
on näiden lisäksi pieni kuivaharja aamuista kehon harjaamista varten sekä minikokoinen
yhdistetty jalkaharja-raspi, jolla voin päivän aikana jalkoihin pinttyneitä
likakerrostumia ainakin yrittää hinkata pois. ;)
 |
| Jala Neti |
 |
| Sutra Neti |
Kosmetiikkalaukussani kannan mukanani Suomessakin
käyttämääni luonnonkosmetiikkaa kasvojenpuhdistusgeelistä suihkutettavaan
ruusuveteen, seerumiin ja kosteusvoiteeseen. Puoli vuotta on niin pitkä aika,
että en halua tinkiä totutuista rutiineista ihon kunnon räjähtäessä käsiin,
nimim. kokemusta on. Vaikka ihon kuntoon vaikuttaakin eniten muun muassa se,
mitä syömme ja miten huolehdimme suoliston kunnosta, ei jatkuva reissaaminen,
muutokset, epäsäännöllinen ja muuttuva ruokarytmi, säiden muutokset, likaisuus
ja saasteet sekä säiden suuret vaihtelut paahtavasta helteestä kosteisiin
sateisiin todellakaan luo suotuisaa ympäristöä ihon hyvinvoinnille, etenkään
hormonihäiriöisen pitta-tyypin kohdalla. ;) Joten vähintä mitä voin tehdä, on
tasapainoittaa tilannetta pyrkimällä säännölliseen harjoittamiseen
matkustaessakin, pyrkiä panostamaan uneen kun mahdollista, juoda paljon vettä
ja yrttiteetä (viherjauheita kannoin mukanani niiden jo loputtua, puolen vuoden
säkit eivät aivan mahdu rinkkaani) sekä kantamalla mukanani tiettyjä
vitamiineja ja probiootti-valmisteita. Sekä hoitamalla ihoani ulkoisesti kuten
Suomessakin, joten kosmetiikkalaukkuni sisältö näyttää tältä;
Kookosöljyä iso muovinen purkki; käytän kaikkeen oil
pullingista vartalon kosteutukseen ja hiusten latvoihin, aloe vera –geeliä,
palasaippua keholle, shampoopala, jauhemaista yrttishampoota, hoitoainetta,
kasvojen puhdistusgeeliä, kasvovettä, kosteuttava seerumi, kaksi kosteusvoidetta
kestämään koko ajaksi, deodoranttikivi sekä Lushin deodoranttipala, joita
yhdistämällä saan tehokkaimman luonnonmukaisen ratkaisun (kestävät myös paljon
kauemmin kuin nestemäiset deodorantit), hedelmähappojen kuorivaan tehoon
perustuva kasvonaamio, hammastahna, kielenpuhdistin, hammaslankaa, pieni jalkavoidetuubi
satunnaiseen käyttöön, sinkkipohjainen paikallishoitovoide epäpuhtauksille, pari
huulirasvaa sekä kynsiviila, kynsisakset, sheiveri vaihtoterineen, vanupuikoja sekä
luultavasti muutama muu tarvike, jonka unohdin listata.
Mukana kulkee myös pieni pussillinen meikkejä, sisältäen
mineraalimeikkipuuterin, kabuki-sudin, voidemaisen poskipunan, värillisen
huulirasvan, mineraalipeitevoiteen, kaksi ripsiväriä, rajauskynän, pinsetit, kulmakynän
sekä valokynän. Jauhemaiset mineraalimeikit kestävät pitkään eikä näin ollen
mukana tarvitse kantaa nestemäisiä, tilaa vieviä purtiloita, kuten taas suuri
osa kosmetiikkatuotteistani. Eihän tässä todellisuudessa ole järjen hiventäkään
kantaa mukanaan vettä ja muovipurkkeja, mutta mikäli ostaisin käyttämäni
tuotteet Intiasta, mikään ei muuttuisi, siirrynhän paikasta toiseen joten
tuotteet kulkisivat silti mukanani lisäpainona. Palamuotoisena taas käytän
tuotteita, joista olen löytänyt itselleni toimivan vaihtoehdon; shampoo sekä
vartalosaippua. Olen yrittänyt vähentää käyttämieni tuotteiden määrää, ja kai
sitä yhdellä palasaippuallakin pärjäisi, pesemättä hiuksia, hoitamatta kasvoja,
kosteuttamatta ihoa, käyttämättä edes luonnonmukaista deodoranttia, pesemättä
hampaita, sheivaamatta itseään (joka toki ei ole välttämätöntä kenellekään),
hoitamatta jalkoja puoleen vuoteen jne. En kuitenkaan ole halukas näin tekemään
ja itsehän omaisuuttani mukanani kannan, vaikka aiemmin mainitsemiltani
super-reissaajilta olen saanut purtiloiden määrästä kuullakin... :) Toisaalta Suomessa
monet tuntemani naiset läträävät kerrassaan enemmän ja käyttävät kemikaalein
kuorrutettuja tuotteita, hiusten muotoilutuotteita, meikki- ja kynsituotteita jne. laidasta laitaan. Olen käyttänyt luonnonmukaista kosmetiikkaa jo kymmenisen
vuotta ja mieluummin yritän hoitaa ihoa ulkoisesti myös reissatessa. Muutaman
päivän tai viikon reissut ovat asia erikseen.
Kosmetiikan lisäksi kannan mukanani pientä pussia, josta
löytyy hiusharjan lisäksi pinnejä, hiuspantoja, hiuslenksuja, bindi-arkkeja,
gopi chandan vaishnava tilakan tekoon sekä pari kaula- ja rannekorua.
Ensiapu ja lääkkeet
Ensiapu- ja lääkeosaston suhteen valikoimani näyttää
tietoisesti kovin suppealta; panostan tilankäytön suhteen vitamiineihin ja
probiootteihin, joita olen pakannut mukaani koko puolen vuoden ajaksi riittävän
määrän. Tarpeisiini vastaava, b-vitamiineihin panostava monivitamiinivalmiste,
probiootit, sinkki, magnesium sekä d-vitamiini ovat löytäneet paikkansa
rinkkani päältä löytyvästä taskusta. Paikan päältä ostan aina erilaisia
ayurvedisiä yrttejä. Ensiaputarvikkeista mukanani on vain laastareita,
haavanpuhdistusliinoja, silmätippoja sekä rakkolaastareita. Apteekkeja on
lähettyvillä ja helposti saavutettavissa, joten en ole kokenut tarpeelliseksi
kantaa mukanani mitään enempää vaan karsinut valikoimaa reissu reissulta.
Huiveja, vaatteitani tai muita tarvikkeita käyttäisin tarpeen tullen
sitomiseen, tyrehdyttämiseen tai tukemiseen. Takataskustani löytyvät myös
jatkuvasti päivittämäni ensiaputaidot (EA2), joten uskaltaisin epäillä etten
pahan paikan yllättäessä jäisi täysin toimettomaksi. Lääkkeitä on mukanani vain
kaksi ennen lähtöäni isältäni varmuuden vuoksi mukaan nappaamaani särkylääkettä
katastrofin varalle. En käytä arjessani lääkkeitä laisinkaan enkä oikeastaan
ymmärrä miksi niin tekisin.
Olen elänyt endometrioosin kanssa pitkän siivun elämääni, tämän
tarkoittaen jatkuvan kivun kanssa elämistä. Yläasteella kuukausittaiset kivut
saivat minut oksentamaan, kuumeilemaan, olemaan jatkuvasti poissa koulusta jne.
Tilanne jatkui yhtä pahana pitkään ja söinkin tämän vuoksi paremmasta tietämättömänä
e-pillereitä yläasteelta aina yli parikymppiseksi saakka, miltei kymmenen
vuotta kaiken kaikkiaan. Onnekseni siirtyessäni luonnonmukaisempaan elämään
monilta osin, lopetin myös yli kymmenen vuotta sitten hormonaalisten
ehkäisyvalmisteiden käytön. Kivut pahenivat, hormonitoimintani oli aivan
sekaisin, ihoni räjähti ja niin päin pois. Kaikki vain vahvisti luontaista intuitiotani asian
suhteen ja etenkin viime vuosina, opiskeltuani ja ymmärrettyäni naisen kehon
toimintaa joogan näkökulmasta paljon syvemmin, ei tulisi mieleenikään koskea
moisiin valmisteisiin ja sotkea jotakin niin kaunista ja hienosyistä. Jossain
vaiheessa lopetin myös kuukausittaisen särkylääkkeiden käytön, saatuani niin
paljon apua kipuihin joogasta, meditaatiosta, ravinnosta, tietyistä yrteistä,
vitamiineista jne. Nykyään kivut ovat miedommat ja hallittavissa, joskus
paineen tai kuormituksen alla kivut pahenevat, mutta harjoittamisen myötä kivun
kanssakin voi elää. Antaa sen tulla, olla ja lähteä pois. ;) Aina se ei
suinkaan ole mukavaa, viime talveen mahtui päiviä, jolloin samana päivänä ohjasin
aamulla joogatunnin, olin päivän töissä hiihtokoulussa ja tulin vielä illalla
ohjaamaan kaksi tuntia päästessäni kotiin vasta puolikymmenen maissa illalla.
Ja kaikki tämä kehon huutaessa levon tarvetta turvonneena, runsaiden ja
kivuliaiden kuukautisten näyttäessä inhottavinta puoltaan. Hengityksen ja
meditaation avulla niistäkin päivistä tosin selvittiin, vailla särkylääkkeitä. Ideaalitilanteessa
tosin nainen voisi kuunnella kehoaan ja elää sen luonnollisen rytmin mukaan. :)
Valtaosa ihmisten särkylääkkeiden käytöstä on kovin kepeää
ja pohtimatonta enkä missään nimessä vähättele ketään oikean kivun kanssa
elävää tai sano että ratkaisuni olisi ainoa oikea. Itse vain koen asian niin,
että lääkkeet ovat sairaanhoitoa (ja ehdottomasti tarpeen hengen ollessa
uhattuna) ja terveydenhoito tulee muualta, ennaltaehkäisevistä elintavoista. Ja
voimme vaikuttaa paljon laajemmin oman elämämme laatuun valinnoillamme kuin
esimerkiksi lääketeollisuus haluaa meidän ymmärtävän. Itse en halua
eläinkokeita ja monikansallisia lääkeyhtiöitä tukea, JOS minulla on muita
vaihtoehtoja, vaan pohjaan valintani toisaalle. Ja vuosi vuodelta otan vastuun
omasta terveydestäni enemmän omiin käsiini. Lääkevarastoni reissussa näyttää
siis kovin minimaaliselta. Ja edelleenkin olen länsimaiselle lääketieteelle
kiitollinen jos joudun esimerkiksi onnettomuuteen ja tarvitsen kirurgista
hoitoa.
Rokotukset ja vakuutukset, tarttuvat taudit?
Kuten arvata saattaa, melko luomulla linjalla edetään
rokotustenkin suhteen. Reissaamisen vuoksi minulta löytyy perusrokotusten
(jäykkäkouristus yms.) lisäksi vain hepatiitti A sekä Argentiinassa ottamamme
keltakuumerokotus (matkustettaessa Boliviaan Argentiinasta alueilta, joissa
keltakuumetta esiintyy, pyydetään rajalla todistus rokotuksen voimassaolosta ja
saimme rokotukset Buenos Airesista passia vastaan liukuhihnajonossa
ilmaiseksi). Keltakuumerokotuksen jälkeen tulimme molemmat kipeiksi ja tuota
rokotusta en mistään muuta syystä olisi ottanut, riskit liikkumillamme alueilla
olivat hyvin minimaaliset. Osa tahoista suosittaa Intiaan matkustettaessa
melkoista läjää tarvittavia rokotuksia, osa on hieman vähäisemmän määrän
kannalla. Asuessani likaisella maaseudulla alkeellisissa olosuhteissa, suositellaan
yleisesti muutamaa muuta rokotusta nykyisteni lisäksi, mutta tein selvitystyöni
ja päädyin pysymään minimalistisessa valinnassani.
Olen ottanut Intiassa lävistyksiä ja tatuointeja ja näiden
suhteen kehotankin tietenkin olemaan varovainen kuten missä tahansa päin
maailmaa. Nenäni on lävistetty sairaalassa Etelä-Intiassa lääkärin toimesta,
puhtain tarvikkein ja maksoin ilosta viitisen euroa. ;) Voittanee järkevyydessään
teini-iän punkkariaikojen lävistykset; nenälävistyksen otin lävistäjällä, mutta
serkkuni kanssa teimme itse neuloin kulmalävistykset ja taisimme yrittää
lävistää muutakin… No, se niistä ajoista. Kenellä tahansa katutikkaajalla en
ihoani tatuoisi täällä, mutta yhtälailla Intiasta voi löytää puhtaita
länsimaisen standardin paikkoja ottamalla selvää. Tatuoinnin paraneminen on
asia erikseen kuumassa, likaisessa ympäristössä. Itselläni ei ole ollut
ongelmia, kolme Intiassa ottamaani tatuointia paranivat nopeammin ja helpommin
kuin Suomessa aiemmin ottamani. Huolehdin hygieniasta ja käytin luontaisesti
antibakteerista kookosöljyä sekä ayurvedista antibakteerista voidetta
tatuointien hoitoon. Tatuointivärien myrkyllisyys taas on asia erikseen mutta se
olkoon jokaisen itsensä pähkäiltävissä oleva asia.
Suurimmat tauti- tai sairastumisriskit täällä liittynevät
päivittäiseen elämään, vessahygieniaan sekä syömiseen ja juomiseen. Koska
täällä tyypillisesti syödään sormin, on käsihygieniasta hyvä pitää huolta
pesemällä huolellisesti käsiä. Valtaosa länsimaalaisista käyttää käsidesiä,
mutta kuten jo kenties arvaatte, minä en. :D Ymmärrän moisten aineiden käytön
sairaala- yms. ympäristössä, mutta en päivittäisessä elämässä, en edes
likaisessa Intiassa. En ikinä haluaisi käyttää antibakteerisia tuotteita
säännöllisesti jopa puolta vuotta putkeen ihollani. Syön silti sormin,
kodeissa, kaduilla, junissa ja minulle tarjottuja ruokia. Ongelmia reissuilla
minulla on ollut vatsani kanssa hyvin vähän ja satunnaisesti, vuonna 2014
hieman pidempään, mutta sekin korjaantui Ayurveda-lääkärin avulla.
Ruoan suhteen suositellaan yleensä yleistä varovaisuutta; jos tulee ensimmäistä kertaa maahan ja lyhyelle lomalle, on ehkä helpompi syödä
hieman paremmissa ravintoloissa, välttää tuoreruokaa (salaatteja ja muuta
kypsentämätöntä) sekä välttää ylipäätään käsin tarjottuna ruokia. Intiassa ei
käytetä vessapaperia ja käsien mukana kulkee paljonkin bakteereja päätyen myös
kaikkeen mihin käsillä kosketaan. Salaatit ja muut kypsentämättömät ruoat taas
miltei aina huuhdellaan paikallisella vedellä, jonka mukana voi ruokiin
kulkeutua kaikenlaista. Paikallista vettä en keittämättä Intiassa juo, mutta
muuten syön ja elän kuten paikalliset enkä esimerkiksi parasiitteja ainakaan
vielä ole matkaani täältä saanut. En voisi elää puolta vuotta ilman
tuoreravintoa, joten kenties otan tietoisesti riskejä mutta elämä on valintoja.
Kalliimmat ravintolat eivät valitettavasti tarjoa lähellekään samanlaisia
makuelämyksiä kuin aito intialainen kotiruoka tai paikallisten valmistama
halvempi ravintolaruoka, katuruoista puhumattakaan, joten itse kyllä
budjetinkin ollessa kohdillaan kyllästyisin ravintoloiden länsimaalaiseen
makuun valmistamiin raskaisiin, kermaisiin, aivan autenttisista mauista jopa
poikkeaviin ruokiin.
Matkavakuutus minulla on reissun kolmelle ensimmäiselle
kuukaudelle jatkuvasti voimassaoleva suomalainen vakuutukseni Fenniasta. Tyypillisesti
Suomesta saatavat matkavakuutukset, jotka ovat voimassa ympäri vuoden, ovat
yhdellä reissulla voimassa yhtäjaksoisesti enintään kolme kuukautta. Valitettavasti
kukaan vakuutusten tarjoajista ei tarjoa kilpailukykyistä jatkopakettia,
hintojen noustessa naurettaviksi, vaan reissun jatkovakuutukseni olen hoitanut WorldNomadsin
kautta. Monet reissaavat nomadit tätä minulle suosittelivat, ja kokemusteni
pohjalta voin suositella.
Naisena Intiassa – kuukautiset ja yleinen puhtaus?
Monet reissaavat naiset haluavat helppouden takia siirtää
kuukautisia sen ollessa hormonivalmisteilla nykyään niin vaivatonta. Itse en enää
nykyään koskisi moisiin, saati haluaisi kehoni luonnollista toimintaa häiritä
epäluonnollisin tavoin. Yhtälailla elän normaalia elämääni täällä, olosuhteiden
vain ollessa hieman haastavammat, ja naisena kuukautiset ovat osa luonnollista
arkea vaikka vessa-olosuhteet hieman totutuista poikkeaisivatkin. Useimmiten
vessat ovat reikä lattiassa –mallisia parempien ollessa posliinisia ”pönttöjä”,
joista löytyy erillinen vedettävä vesisäiliö vaikka posliinijalaksille
kyykistytäänkin. Paremmista hotelleista ja guesthouseista löytyy länsimaisiakin
vessanpönttöjä. Kaikissa vessoissa on lattianrajassa joko vesihana ja pieni
ämpäri, jonka avulla tarpeita huuhdellaan pidemmälle tai myös intiimejä
paikkoja huuhdellaan tarpeiden jäljiltä käden avustuksella. Jos vessassa ei
vesihanaa ole, on nurkassa useimmiten iso vesisanko, josta vettä voi
pienemmällä kuupalla kauhoa käyttöönsä. Vessapaperia ei Intiassa käytetä, joten
jos länsimaalaisena sitä haluaa käyttää, voi katukojuista ostaa rullia ja
kantaa mukanaan. Ongelmaksi koituu usein se, etteivät alkeelliset viemäriputket
kuljeta paperia eteenpäin vaan se tukkii viemärit. Joten minne laittaa paperit?
Ystäväni luona asuessani lakkasin käyttämästä vessapaperia. Syy oli hyvin
yksinkertainen; en voinut tukkia toisten putkia eikä missään ole roskiksia.
Koko Biharin osavaltion jätehuolto on hyvin onnettomalla tolalla (kuten monessa
muussakin osavaltiossa, mutta reissattuani melkoisen laajalti ympäri Intiaa on
minulle muodostunut jonkinlainen näkemys ja Bihar ei kyllä pääse loistamaan
puhtauden suhteen erinäköisiä virallisia raporttejakin aiheesta luettuani), missään
ei ole yleisiä roskiksia eikä tavallisilla kylissä asuvilla perheillä todellakaan
ole kotonaan tai lähimailla roskiksia. Miksi olisikaan kun ei niitä kukaan
mihinkään kuitenkaan keräisi, koska mitään systeemiä ei ole. Jätteitä on
läjäpäin kaikkialla, heti talojen ulkopuolella keräämässä tautejakin levittäviä
vilistäjiä asumusten lähelle. Joten mitä minä tekisin jos haluaisin välttämättä
pitää kiinni vanhoista tavoistani vessapaperin suhteen, ostaisinko
muovikasseja, joihin keräisin paskapaperini, säilyttäisin pussia huoneen
nurkassa ja heittäisin ulos ikkunasta tai myöhemmin hieman kauemmas kaupungin
laidalle? Ei kuulosta houkuttelevalta ja pakottaa todellakin pohtimaan
käyttämämme päivittäisen materian määrää syvemmin kuin mikään aiemmin. Suomessa
nämä asiat on helppo sivuuttaa, joku muu hoitaa ne pois silmistämme jolloin
emme joudu kohtaamaan tekojemme vaikutuksia esimerkiksi ympäristöömme.
Sama koskee kertakäyttöisiä kuukautissuojia, keräisinkö
niitä paahtavassa kuumuudessa muovikassiin jonka heittäisin jonnekin ojan
pohjalle? Vai käyttäisinkö kestosuojia.
Mikäli kuukuppi tuntuu mukavalta käyttää, on se varmasti helpoin ja
ekologisin vaihtoehto niin reissu- kuin muuhunkin elämään. Puhdistaminen voi
olla haasteellisempaa kuin Suomessa, mutta esimerkiksi ostamalla matkavedenkeittimen
laillani saa ainakin lämmintä vettä halutessaan. Miinuksena tietenkin ne yli
puolet päivistä jolloin sähköjä ei ole. :D Ja koska vessoissa miltei aina vettä
on, sen puolestakin ylipäätään puhdistautuminen on helppoa. Likaisissa
olosuhteissa, esimerkiksi pitkän hikisen bussimatkan jälkeen, istuttuaan viisi
tuntia odottamassa myöhässä olevaa junaa, jonka jälkeen edessä on vielä 20
tunnin junamatka, ei tunnu kaikista helpoimmalta iloita kuukautisista mutta
onneksi junassakin pesu on helppoa. Junien vessoissa on lattiassa teräksinen reikä
lattiassa jalansijoineen, joille astua. Lattiat usein lainehtivat vedestä,
virtsasta ja muusta sotkusta joten paljasjaloin junan vessaan ei kannata mennä.
Mutta varvassandaalein, lukitsemalla oven kunnolla, ripustamalla repun
naulakkoon, riisumalla housut tyystin pois ja tasapainoilemalla junan
heittelehtiessä, saa kyllä suoritettua varsin kunnollisen pesun jonka jäljiltä
voi taas nauttia mukavasta matkustuksen hurmasta vailla huolta kuukautisista.
:D
Intialaiset naiset käyttävät tyypillisesti erilaisia rättejä
ja kankaita kuukautissuojina, köyhimmissä kylissä naisilla ei ole käytössään
suojia joten kuukautisten aikaan naiset eivät pääse kouluun jne. Modernimmat
naiset käyttävät vastaavia kertakäyttöisiä kuukautissuojia kuin länsimaissa,
tyypillisimmin terveyssiteitä, tamponeja ei ole laajalta saatavilla.
Länsimaalaisten kansoittamista turistikohteista tamponejakin tosin helposti
löytyy. Reissaavan naisen on siis helppo löytää terveyssiteitä ja erilaisia
puhdistusliinoja, paketillista kannan minäkin aina mukanani varmuuden vuoksi
jos en jostain syystä pääse vettä käyttämään. Jos reissaa Intiassa ja aikoo
olla seksuaalisesti aktiivinen, kondomeja löytyy tyypillisesti apteekeista, ei joka
kaupan sedältä. Syrjäisemmiltä seuduilta ei tarvitse ajatella moisia löytävänsä,
joten kannattanee olla kaukaa viisas jos aikeita peiton heilutukseen on. Taas
kerran länsimaalaisten suosimilta alueilta kondomeja löytyy myös katujenvarsikaupoista.
Reissaava nainen ja turvallisuus?
Olen itse välttynyt Intiassa pahemmilta koskemattomuuttani
loukkaavilta tapauksilta, mutta kaikenlaista pientä on matkaan mahtunut. Moni
asia vaikuttaa häiriköinnin määrään; oletko yksin vai kaksin tai porukassa,
missä päin maata liikut, mihin aikaan, jne. Ainakaan ensimmäisellä reissullani
en muista kokeneeni lainkaan seksuaalissävytteistä häirintää, mutta sen jälkeen
kaikenlaista on tapahtunut. Hammaslääkärin apupoika oli yllättävän innokas
korjaamaan suojalappua rintamuksellani, päästäkseen hipelöimään lääkärin silmän
välttäessä rintojani. Useammassakin yhteydessä miespuolinen hieroja on konkreettisesti
yrittänyt jotakin muuta kuin perinteistä hierontaa, monessa paikassa
vastakkaisen sukupuolen tarjoama hierontapalvelu yhdistetäänkin hieman
pidemmälle edenneeseen palveluun, tästä on naisena hyvä olla tietoinen ja
suosia naispuolisia hierojia sekä käyttää intuitiotaan. Hostellin apupoika
yritti kehuineen päästä hieman lähempään tuttavuuteen kommenttien edetessä
suoriin ehdotuksiin saakka. ”But why mam, I have a condom?” Ahtaassa
paikallisbussissa miehet saattavat muka vahingossa painautua hieman liian
lähelle käden lipsahtaessa koskettamaan pakaroita tai rintoja. Tuijotus on
yleistä, siihen on syytä tottua. Intialaiset pyytävät usein kanssaan kuviin
ihan yleisestä länsimaalaisihastuksesta johtuen, mutta itse en koskaan suostu
kuviin miesten kanssa, vain lasten tai naisten. Tästä huolimatta monet
yrittävät kuvata salaa, joskus olen jopa näyttänyt kansainvälistä käsimerkkiä
miehille jotka eleistäni huolimatta jatkoivat kuvaamistani ja ärsyynnyin
lopulta. Kerran istuessani Gangesin rannalla vapaapäivänäni meditoimassa, kaksi
miestä tuli juttusille ja istuivat vähitellen yhä lähemmäs. Toinen pyysi
minulta lupaa suutelemiseen ja ärsyyntyi kieltäytyessäni syyllistäen
lahjakkaasti minua länsimaisena naisena, tullessani Intiaan edustamaan läntisiä
arvoja jotka hänelle edustavat seksiä seksiä seksiä. Logiikkansa mukaan pitäisi
minun jakaa tätä arvoani kanssaan, ollessani muutoin tyly ja epäkohtelias.
Kaikki tämä ja paljon muuta, vaikka pukeudun paikallisiin
vaatteisiin kunnioittavasti ja peittävästi, tunnen kulttuurin ja paikalliset
tavat, osaan jonkin verran hindiä, ja olen oppinut himmentämään tyypillistä
hymyäni liikkuessani yksin, väärien signaalien antamisen välttämiseksi. Aina
epämukavan tilanteen iskiessä, pidän huolen siitä että olen lähellä muita
ihmisiä. Jos en, lähden saman tien liikkumaan kohti ihmismassoja. Tarvittaessa
korotan ääntäni saman tien ja herätän ympäröivien ihmisten huomion. En liiku yksin
kovin myöhään tietyillä alueilla, olen tarkkaavainen ja luotan paljon vahvaan
intuitiooni uusien ihmisten ja tilanteiden suhteen. Olen kuitenkin liftannut
lyhyitä matkoja, matkustanut yksin yöjunissa ja busseissa jne. vailla ongelmia.
Valtaosa intialaisista miehistä suhtautuu naiseen kunnioittavasti ja auttaa,
aina yksin liikkuessani miehet tarjoutuvat kantamaan rinkkaani, pitävät huolen
saapuessamme asemalle öiseen aikaan että olen turvassa jne. Tuntemattomat
kanssamatkustajat, jotka ruuhkaisessa junassa haluavat mennä ulko-oven viereen
lataamaan puhelintani antaessani minun istua ja jotka antavat täydessä bussissa
istuinpaikkansa, huolehtivat minusta. Toki länsimaalaisena ymmärrän tämän
johtuvan länsimaalaisuudestani sekä naisen alisteisesta asemasta intialaisessa
kulttuurissa, jos nainen olisi yhtä vapaa ja oikeutettu kuin lännessä, ei
tarvetta miehiselle suojelulle olisi. Ollessani Intiassa otan sen kuitenkin
tietenkin kiitollisena vastaan, oman turvallisuuteni vuoksi.
Tutustuttuani satoihin, ellen tuhansiin ihmisiin Intiassa,
olen myös hyväksynyt sadoittain tapaamiani nuoria intialaisia miehiä ystäväkseni
sosiaalisessa mediassa. Ja en halua kuulostaa millään muotoa yleistävältä,
ovathan monet parhaista ystävistäni intialaisia nuoria miehiä ja arvostan tätä
toiseksi kotimaakseni noussutta maata monelta osin suuresti, mutta en olisi
rehellinen kertoessani vain kolikon kiillotetumman puolen tarinaa. Ja voi tätä
seksinnälkää ja seksuaalisen turhautumisen määrää tässä maassa! Olen
esimerkiksi pitkin viime talvea blokannut varmaan parikymmentä nuorta, tuntematonta
miestä Facebookissa. Kyseessä on ihmisiä, jotka eivät ole edes ystäviäni, vaan
löytäneet profiilini muilla tavoin, erilaisten Intia-yhteyksien tai yhteisten
kavereiden kautta. Tiedän hyvin jakaessani elämääni julkisin asetuksin, että tällä
voi olla ikäviä sivuvaikutuksia kuten olen saanut huomata; Suoria
seksipyyntöjä, asiattomia viestejä, penisten kuvia, tylytystä ja syyllistämistä
koska en vastaa. Olen kuulemma epäkohtelias ja ylimielinen sivuuttaessani
heidän kuvansa kommentoimatta. Huvittavimman yhteydenoton sain keväällä erään
miehen lähettäessä kuvan papukaijastaan. Tekstiksi hän kirjoitti; ”Tässä on
papukaijani Mithu, hän laulaa aamusta iltaan Hare Krishna –mantraa”. Luettuani
viestin mies halajasi vastalahjaksi minusta kuvia bikineissä. Kun jostain
kumman syystä en näin tehnyt (vaikea ymmärtää, olisihan se luonnollinen reaktio
Hare Krishna –papukaijaan) lähetti hän kuvan elimestään. Vieläkään en vastannut
ja mies suuttui ja tylytti minua kaikin mahdollisin tavoin, en tiedä kauan hän
olisi jatkanut koska blokkasin hänet. Taas kerran tämän täysin tuntemattoman
ihmisen.
Tämä kertoo hyvin paljon siitä, kuinka paljon tukahdutettua
tässä kulttuurissa on ja miten epätervein tavoin se puskee pinnalle. Ja jos
miehet todellakaan eivät internetissä ymmärrä sanaa Ei, on todella hyvä olla
tästä tietoinen liikkuessaan yksin Intiassa, tuskinpa reaalimaailman
lähentely-yrityksessäkään naisen Ei-sanalla olisi kovin paljon painoa. Muistan
kuinka kerran eräällä junamatkalla meidän piti länsimaalaisina allekirjoittaa
lomake, jossa vahvistimme olevamme tietoisia kyseisellä välillä tapahtuneista
lukuisista naisiin kohdistuvista rikoksista ja niiden yrityksistä. Uni sinä
yönä ei ollut elämäni syvintä ja rentouttavinta. Joten olkaa tarkkoina minne
menette, mihin aikaan, pitäkää silmät auki ja korvat höröllä ja olkaa
varovaisia tuntemattomien kanssa. Liikkuessani Pepen tai paikallisen ystäväni
tai ystävieni kanssa en kohtaa samanlaisia tilanteita kuin liikkuessani naisena
yksin, joten ymmärrän miksi monet eivät niin haluaisi tehdä. Pääosin tunnen oloni,
liikkumisen ja asioiden hoidon sekä elämän yleisesti täällä kuitenkin
turvalliseksi. Vuosien varrella, opittuani ymmärtämään kulttuuria ja
paikallisten tapoja syvemmin sekä aistiessani herkemmin erilaisia nyansseja, on
helpompi luottaa fiiliksiin ja omaan sisäiseen ääneen.
On olemassa sanonta siitä kuinka matkustaminen, kuten elämä
yleensäkin, antaa meille niitä asioita joita olemme valmiita vastaanottamaan.
Jos saapuu tänne keräilläkseen maallisen maailman kokemuksia, voi Intia antaa
kovin kaoottisen, hankalan ja pelottavan kuvan. Kaikkialla näkyy vain kurjuutta,
likaisuutta, hätää ja järjettömyyttä. Korruptoitunut poliisi, jonka kepposista
voisin kertoa tarinan jos toisenkin. Äänisekamelska joka toisinaan päihittää
räkäisimmänkin kellaripunkkikeikan. Mutta jos on valmis raottamaan verhoa ja
katsomaan tarkemmin. Jos on valmis
astumaan sisään, voi kokea jotain niin kaunista. Jotain, joka on sanojen tuolla
puolen ja joka pitää itse kokea.
Tervetuloa Intiaan. Muistakaa pakata rinkka hyvin. ;)
People say I’m crazy
doing what I’m doing
Well they give me all kinds of warnings
to save me from ruin
When I say that I’m okay
Well they look at me kind of strange
Surely you’re not happy now you no longer play the game
People say I’m lazy
dreaming my life away
Well they give me all kinds of advice
designed to enlighten me
When I tell them that I’m doing Fine
watching shadows on the wall
Don’t you miss the big time boy
you’re no longer on the ball?
Im just sitting here watching the wheels go round and round
I really love to watch them roll
No longer riding on the merry-go-round
I just had to let it go
People asking questions
lost in confusion
Well I tell them there’s no problem
Only solutions
Well they shake their heads and they look at me
as if I’ve lost my mind
I tell them there’s no hurry
I’m just sitting here doing time
Im just sitting here watching the wheels go round and round
I really love to watch them roll
No longer riding on the merry-go-round
I just had to let it go.
-John Lennon
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti