8.7.2014 Punjabin pyörteissä

Tämä päiväkirja kokemuksistani ja ajatuksistani sai kipinänsä läheisten ja tuttavien toivoessa tapaa seurata minun ja puoliskoni matkaa Intiassa. Niinpä perustin blogin, joka luultavasti muodostuu muuksikin kuin matkapäiväkirjaksi, syvemmältä ammentaen. Antaa ajan näyttää, virran viedä ja sydämen johdattaa. J Toivottavasti viihdytte matkassa.

Perjantai-aamuna 4.7.2014 minä ja parempi (?) puoliskoni Pepe laskeuduimme Indira Gandhin lentokentälle, viettääksemme Intiassa seuraavat neljä kuukautta. Reissu Intiaan ei ole meille ensimmäinen, eikä varmasti tule olemaan viimeinen. Tuoksut, ihmispaljous, melu ja maisemat tuntuivat tutulta matkalla lentokentältä hotellille Paharganjiin. Olimme varanneet ensimmäiseksi yöksi hotellin netistä tietäessämme jatkavamme matkaa heti lauantaina eteenpäin. Saavuimme Paharganjiin, tuohon reppureissaajien suosimaan alueeseen New Delhissä. Edelliset hostellit joissa olemme majoittuneet Delhissä, ovat olleet toisaalla, joten halusimme nähdä tämänkin ristiriitaisena pidetyn alueen. Aika Delhissä kului lepäillessä, syödessä ja kerätessä virtaa. Lauantai-aamuna otimme riksan Kashmere Gate – bussiasemalle, josta olimme varautuneet matkustamaan paikallisbussilla Patialaan, Punjabin neljänneksi suurimaan kaupunkiin. Onneksemme löysimme ilmastoidun bussin ja pääsimme seuraavat kuusi tuntia hieman helpommalla lämpötilan ollessa neljänkymmenen tienoilla. Ostaessamme lippuja lipunmyyjä kysyi meiltä aivan ihmeissään ”Why would you wanna go to Patiala?”. Tämä kertonee siitä, ettei sinne kauheasti länsimaalaisia matkusta.

Saavuimme kahden jälkeen Patialaan jossa ystävämme Amit ja Ashish olivatkin vastassa. Olen tutustunut Amitiin Suomessa, jossa hän on asunut tehdessään väitöskirjaansa Joensuussa. Olimme kummatkin vapaaehtoisina VegFest-tapahtumassa Tampereella keväällä 2012 ja sattumalta juutuimme juttusille. Kävi ilmi että olimme matkustamassa kesällä 2012 Intiaan ja Amit kutsui meidät perheensä luokse. Kävimme siis Patialassa ensimmäistä kertaa kaksi vuotta sitten. Tämän jälkeen Amit on vieraillut luonamme Etelä-Suomessa ja oli hän vieraana häissämmekin. Ashish on hänen serkkunsa, joka on muun muassa yrittänyt opettaa minulle hieman hindiä. Bussiasemalla pakkauduimme Amitin autoon ja kotona olikin Amitin äiti vastassa. Hän on aivan ihana intialainen perheenäiti, mutta samalla hyvin kouluttautunut ja työuran tehnyt nainen. Nyt hän on jo eläkkeellä kuten miehensäkin.

Amitin äiti, Pushpa, oli kokannut meille herkullista ruokaa ja hänen kokkauksensa ovat kyllä kärkikastissa ruokaelämyksistämme Intiassa. Punjabissa on tapana syödä ruoat leipien, kuten rotin, chapatin tai naan-leivän kanssa, kun taas riisi on enemmän eteläintialainen lisuke. Joka päivä Pushpa leipoo leipiä itse keittiössä muitakin ruokia kokkaillen. Vieraille aterian tarjoaminen on selvästi kunnia-asia. Aterian jälkeen sosialisoimme ja lepäsimme tovin ja illalla lähdimme yhdessä perheen kanssa ulos syömään. Menimme eräälle klubille, jossa Amitin isä on jäsenenä. Meille selvisi perillä että kyseessä on eräänlainen Punjabin eliitin klubi, ja hieman nolostuttavasti rähjäisiä päivän reissanneita (ja yli neljänkymmenen asteen kuumuudessa hionneita) ulkoasujamme katsottiin paheksuen ja ymmärsimme kiivaasta keskustelusta sanat ”dress code”. Minulla oli paikallinen salwar kameez, mutta Pepellä oli polven ylittävät shortsit ja t-paita. Shortseja on paikallisillakin miehillä jalassa, mutta tietenkään hienommalle klubille ei auttaisi pyrkiä shortseissa. Halutessamme vajota maan alle vaihtoivat tuntemattomat rahasummat omistajaa, ja lopulta pääsimme sisään. Klubilla oli Tambola-ilta, eli eräänlainen peli-ilta. Söimme ulkona nurmikolla katetuilla pöydillä ihmispaljouden keskellä. Klubi oli aika suuri ja ihmisiä satoja, jollei enemmänkin. En ole aiemmin nähnyt yhtä isoa paikkaa, tosin ei ehkä kauheasti tule vastaavilla klubeillakaan käytyä. J

Ensimmäinen yö Patialassa kului sängyssä pyörien ja valvoen, rytmin ollessa sekaisin ja kehon ollessa tottumaton moiseen kuumuuteen (yölläkin yli kolmekymmentä astetta). Makuuhuoneessa oli kattotuuletin ja iso vesijäähdytteinen tuuletin, mutta vasta toisena yönä saimme nukuttua. Sunnuntaina sosialisoimme, söimme ja kävimme ulkona hieman ostoksilla. Katselimme yhdessä televisiosta Buddhan elämästä kertovaa tv-sarjaa, joka on kuulemma suosittu. Hindinkielisiä tv-sarjoja ja elokuvia on helpohko seurata ilman kielen osaamistakin, sillä näytteleminen on monesti länsimaiseen makuumme hyvin teatraalista ja ilmeet, eleet ja reagointi hyvin ”ylinäyttelevää”. Myös musiikin ja tunnelmien avulla on helppo päätellä missä mennään.  Ja kiitos Ashishin, ymmärrän myös sanan sieltä, toisen täältä. Emme käyneet sen kummemmin ”nähtävyyksillä”, koska edellisellä Patialan visiitillämme olimme käyneet yliopistolla uskontotieteen laitoksella (miten olisi tutkinto sikhiläisyydessä, islamissa, hindulaisuudessa tai buddhalaisuudessa?) ja National Institute of Sports-museossa ja – keskuksessa mm. bongaamassa kuvia Helsingin vuoden 1952 Olympialaisista, tutustumassa Intian suosituimpaan lajiin, krikettiin, sekä vierailemassa eri lajien kansainvälisen tason urheilijoiden harjoittelutiloissa. Nyt halusimmekin vain vaihtaa kuulumisia ystäviemme kanssa. 

Maanantai-aamuna hyvästelimme perheen ja lähdimme kohti Patialan bussiasemaa. Amit oli ostanut meille lahjaksi Vipassana-meditaatiotekniikasta ja ihmisten Vipassana-kokemuksista ja elämänmuutoksista kertovan kirjan. Olemme menossa tällä reissullamme 10-päivän Vipassana-retriitille, joten kirja oli erittäin mieluisa lahja. Asemalla olikin enemmän tungosta kuin odotimmekaan. Meidän oli tarkoitus ottaa ilmastoitu bussi Chandigarhiin, jossa vaihtaisimme toiseen ilmastoituun bussiin kohti Amritsaria. Chandigarhiin, joka on Punjabin pääkaupunki, matkustaa Patialasta paljon opiskelijoita ja työläisiä viikoittain, ja koska kyseessä oli maanantai, olivat kaikki bussit tietenkin täynnä. Ruuhkaa ja meteliä piisasi, ja jopa paikallisbussit olivat täynnä. Aloimme epäillä ehtisimmekö Chandigarhiin ajoissa. Lopulta, Amitin avustuksella, saimme paikat paikallisbussista ja pääsimme matkaan. Rynniessämme ihmisjoukkojen mukana bussiin miltei nyrjäytin nilkkani tipahtaessani askelmalta alemmas rinkka selässä. Anteeksi vain sinä tuntematon mies johon vaistomaisesti tarrasin, pelastit tietämättäsi nilkkani. :D

Jatkettuamme matkaa, oli bussi reunojaan myöten täynnä, kuten paikallisbussit usein Intiassa ovat. Välillä tuntui tukalalta jopa hengittää, mutta parin tunnin päästä olimme jo Chandigarhissa. Ehdimme ajoissa ja saimme ostettua liput hienoon ilmastoituun Volvo-bussiin. En tiedä miksi hienompia ilmastoituja busseja kutsutaan kaikkia Volvo-busseiksi, vaikka tämäkin oli Mersu. Bussissa takanamme oli reissun ensimmäinen tapaamamme länkkäri-pariskunta, mukavat italialaiset. Jutustelimme heidän kanssaan ja bussimatka sujuikin todella leppoisasti bollywood-versiota James Bondista katsellen. :D Kyllä, vaikka mistä on tehty bollywood -versio, kuten The Great Gatsby-elokuvasta. Se tosin kuulemma sai huonot arvostelut eli jäänee ehkä näkemättä.. J

Paikallisbussi saapumassa Chandigarhiin

Vilinää Chandigarhin bussiasemalla

Saavuimme puoliviiden maissa Amritsariin ja nappasimme riksan. Olimme katsoneet LonelyPlanetista pari mielekästä hostellia ja hotellia joista ensimmäinen vaikutti hyvältä, joten majoituimme sinne. Kävimme syömässä ja katsomassa Amritsarin suurinta nähtävyyttä, Kultaista temppeliä (Harmandir Sahib), joka on sikhien tärkein gurdwara, eli pyhä paikka. Sikhiläisyys on saanut alkunsa 1500-luvulla Intiassa Punjabissa, ja täällä Punjabissa näkyykin selkeästi enemmän turbaanipäisiä sikhejä kuin muualla Intiassa. Sikhiläisyys on kahdeksanneksi suurin maailman uskonnoista ja sillä on yli 23 miljoonaa kannattajaa (Wikipedia). Itselle Punjabissa vierailuiden ja sikheihinkin tutustumisen myötä on auennut sikhiläisyyden näkemys tasa-arvoisuudesta. Uskonnossa nähdään, että Jumalan luokse on monta tietä, eikä toinen uskonto ole toista oikeampi tai parempi. Sikhiläisyydessä arvostetaan myös työntäyteistä elämää, eivätkä uskontoa harjoittavat tähtää eristäytymään uskonnollisiin keskuksiin tai luostareihin, kuten monissa muissa uskonnoissa on tapana, vaan ihanteellinen sikhi tekee ahkerasti työtä, jakaa osan tuloistaan köyhille tai muuhun hyväntekeväisyyteen ja muistaa Jumalaa joka hetki (Wikipedia). Osallistuimmekin temppelillä yhteisölliseen ateriaan, joka tarjoillaan kaikille uskontokunnasta riippumatta.

Amritsarin vanhassa kaupungissa

Kultainen temppeli

Ashish oli hankkinut meille paikallisen prepaid-liittymän etukäteen, ja maanantaina hankimme siihen nettiyhteyden. Nyt olemme taas lähdössä kokemaan uusia asioita. Kirjoittelen uudestaan kun matkamme jatkuu eteenpäin. J